Sivut

perjantai 15. heinäkuuta 2016

Niin kauan kuin on elämää, on toivoa

Aika moni varmasti jo tietääkin, että Kulon pentujen saanti ei ole sujunut ongelmitta.
Tämmöinen murhenäytelmä meillä oli takana.

Kulo alkoi synnyttää 1. astutuksesta laskien 62. tiineysvuorokautena, tiistaina 28.6. iltakahdeksan jälkeen. Ensimmäiset viisi pentua syntyivät puolen tunnin välein parin helpon näköisen supistuksen jälkeen. Pennut nro 6 ja 7 syntyivät muuten hyvin, mutta jäivät roikkumaan lyhyen napanuoran varaan. Kuivasin pennut pyyhkeellä, pentu nro 6 ylsi takanisille ja laitoin sen imemään ja odottelin istukan syntymistä, mutta kummankaan kohdalla se ei syntynyt pennun jälkeen. Kokeilin vetää sitä, mutta kummassakin tapauksessa se oli niin tiukan tuntuisesti kiinni ettei mulla kantti kestänyt repiä sitä lujemmalla voimalla, eli leikkasin napanuoran saksilla. Pentu nro 8 ei meinannut syntyä, mutta kun lähdin Kulon kanssa pihalle, Kulo kyykkäsi ja synnytti sen, ehdin napata sen lennosta käsiini. Napanuora meni kevyesti poikki (= kypsä pentu), istukka jäi sisälle. Pentu nro 9 syntyi pian kasin jälkeen ongelmitta, nyt en enää muista että syntyikö tämän pennun istukkakin. Tuntui että vielä olisi yksi tulossa, ja käytiin pihalla kolmesti kävelemässä. Kerran Kulo kyykkäsikin ekalla kerralla, mutta tämän jälkeen ei mitään yritystä. Mun oli pakko tässä kohtaa varhaisaamua mennä hetkeksi nukkumaan. Pentu nro 10 syntyi pari tuntia myöhemmin, se oli kuollut hapenpuutteeseen. Polttoheikkouden takia ollut liian pitkään synnytyskanavassa. Istukasta ei mitään tietoa. Eli 10 pentua oli mahassa ja kaikki syntyivät normaalia kautta.

Kulo voi hyvin synnytyksen jälkeisen vuorokauden, ei malttanut nukkua ja hoiti pentuja kuin mikäkin kanaemo. Vuorokausi synnytyksestä synnytti (käyneen vanhan) istukan, jonka söi. Siitä oikeastaan alkoivat vaikeudet. Yöllä oksensi, ja tämän jälkeen meni vesiripulille. Kuivahti, oli ruokahaluton. Pakkoruokin ruiskulla energiapitoista nestemäistä ruokaa. En ihan päässyt tavoitteeseen, joka mulla oli 100ml/kg/vrk (huomioiden imetys ja lämpöily). Tiputin pussin Ringeriä niskanahan alle, tämä virkisti hyvin ja oli 3. päivänä jo parempi.

Neljäntenä päivänä oli väsyneempi, pihalla jaksoi vähän innostuakin eli jaksaminen aaltoilevaa. Ruokahalut edelleen huonot ja tarvitsi paljon tukea syömiseen ja juomiseen. Peräpäästä valui eritettä joka ei haissut märkäiseltä. Pesin takapuolen ja karvat pariin kertaan päivässä. Käveltiin pihalla muutamia kertoja taloa ympäri, että elimistössä lähtisi nesteet (ja eritteet) liikkeelle. Seurailin lämpöä, joka oli tähän asti ollut 38,5-39,8 (eli ihan normaalia maidontulon alkuun liittyvää lämpöilyä), mutta 4 vuorokauden alkuillasta se olikin noussut 40,4:ään.

Laitoin viestiä tutulle eläinlääkärille, joka meidän takia saikultaan otti meidät vastaan jo suljetulla eläinlääkäriasemalla. Kohtu ultrattiin, ei mitään raflaavaa. Sai kanyylin, suonensisäistä lääkitystä ja nesteytystä. Parin tunnin päästä päästiin kotiin, jossa nälkäinen pentulauma jo odotti. Tiputin nestettä kotona vielä suoneen ja poistin kanyylin. Antibiootit jatkuivat suun kautta. Kulo oli illalla kovin väsynyt.

5. vrk:n aamulla Kulo oli virkeämpi. Pihalla hyppeli ja haukahtikin mulle. Olin varovaisen toiveikas. Tiputin Ringeriä niskanahan alle. Sitten, iltapäivää kohden alkoi väsyä ja minä huolestuin toden teolla, kun Kulo alkoi vältellä pentulaatikolle menoa. Se niskanahan alle tiputettu Ringer ei lähtenytkään imeytymään vaan neste jäi pyörimään pään, kaulan, kurkun ja lavan alueelle. Kulo oksensi 6h aikaisemmin syömänsä aterian, sulamattomana. Lähdettiin Hattulaan, jonne olin soittanut ja sanoivat että on niin kiirettä, älkää lähtekö kiireellä. Pennut ensimmäiselle automatkalleen, kovasti nälkäisinä imivät umpiväsyneen emonsa nisiä. Istuin koiraperheen kanssa takakontissa, autossa lämmöt täysillä, koska ne vain itkivät lämpölaukussa. Rauhoittuivat nisille.

Oltiin neljältä Hattulassa. Kulo sai kanyylin, josta otettiin verinäytteet. Eläinlääkäri suositteli kohdunpoistoa, mutta minä halusin vielä siinä vaiheessa kokeilla nesteytyksen ja lääkehoidon tehoa, sterilointi ja etenkin siitä toipuminen ei tuntunut ensisijaiselta vaihtoehdolta. Kulo sai viideltä ison liudan lääkkeitä ja Ringeriä vauhdilla 1200ml/t ja sen jälkeen rauhallisemmalla nopeudella.

Kuudelta Kulo söi kädestäni ruokkien pienen purkillisen Critical Care -moussea. Kun Kulo ei tässä vaiheessa, tunti lääkityksen ja nesteytyksen jälkeen ollut piristynyt, alkoi tuntua huolestuttavalta...

Seitsemältä pyysin eläintenhoitajaa, että käännetään Kulo toiselle kyljelle kun se oli maannut liikkumatta samassa asennossa. Minä oli pissattanut pentuja ja yrittänyt tarjota niille tuttipullosta maitoa, pistivät vaan kovasti hanttiin vaikka ilmiselvästi kova nälkä oli. Käännettiin kylkeä. Alempi kylki oli ihan kylmä ja kudoskimmoisuus mennyt, sellaisen kuolleen eläimen tuntuinen. Silmät olivat puoliauki, silmien päälle tullut kalvot. Peräpäästä valui nyt jo todella märkäisen näköistä marjapuuromaista eritettä. Pennut itkivät nälkäisinä, Kulolla ei ilmekään värähtänyt. Iski paniikki. Iski hirveät itsesyytökset siitä, että olin laittanut koirani tähän tilaan. Kulo oli enemmän kuollut kuin elossa. Ja yhdeksän pientä haurasta pentua siinä, pentuja joiden paikka olisi ollut omassa turvallisessa kodissa, ei eläinsairaalassa kuolevan emonsa kuivia nisiä nyhtämässä ja tuttipullonsyöttöyrityksiä vastustamassa.

Laitoin faceen julkisen päivityksen, jossa kera yhteystietojeni pyysin keinoemoa yhdeksälle 5vrk ikäiselle bc-pennulle. Sitten en voinut kuin itkeä niin kuin sydän olisi revitty rikki. Niinkuin se olikin. Hirveä hätä.

Puhelin alkoi heti piipata ja soida. Ihmisten avuntarjousten, huolen, hädän ja tuen ilmaisujen määrä oli jotain ihan käsittämätöntä ja tuntui niin tärkeältä ja lohduttavalta. Tutut ja tuntemattomat ihmiset laittoivat viestiä. Pentuja saisi pari Lappeenrantaan, Mäntsälään, Ikaalisiin, .... Sitten löytyi keinoemo puolen tunnin ajomatkan päästä, jonne Henkka soitti ja lupasivat ottaa kaikki pennut.

Otin kuvan Kulosta pentujen kanssa, olin varma että se olisi viimeinen kuva Kulosta "elossa". Se makasi niin elottomana, peräpää töhryisenä, karvat kiillottomana, reagoimattomana. Pakkasimme pennut lämpölaukkuun ja puolelta öin ajoimme keinoemon luo. Ihanat ihmiset olivat laittaneet meille iltapalaa ja ottivat asiakseen saada pennut kakkaamaan, Kulo kun ei niitä ollut aamun jälkeen hoitanut enkä minä ollut saanut niitä kakkaamaan, kokematon kun olin. Lähdimme puolenyön aikoihin ajamaan kotiin, lapsenvahti piti päästää. Matkalla iloinen puhelu eläinlääkäriltä: Kulo oli selvinnyt leikkauksesta hengissä eikä kohtu ollut puhjennut (eikä näin ollen päässyt aiheuttamaan peritoniittia, joka johtaisi laaja-alaiseen antibiottihoitoon, joka johtaisi imetyskieltoon).

Aamulla jännäten odotettiin puhelinsoittoa Hattulasta (lupasivat soittaa klo 8 ja 10 välillä), kunnes puoli kymmeneltä oli pakko soittaa että onhan Kulo selvinnyt yöstä hengissä? Oli selvinnyt!! Varaemon luo meni kaverini Nappis auttamaan pentujen kakattamisyrityksessä.

Aamulla oli pakollista muuta menoa, mutta heti siitä selvittyämme ajoimme Hattulaan. Kulo tuli pää vielä eilistä enemmän turvoksissa vastaan liehakoiden iloisena. Ajoimme keinoemon luo. Kulo pääsi heti imettämään kuutta pentua, sillä oli nisät täynnä maitoa. Yritettiin kakattaa pentuja, vielä oli puolet kakattamatta. Keinoemo oli aamulla alkanut nuolla pentuja, imetys oli lähtenyt jo yöllä sujumaan. Kulo väsähti. Se nukahti taas sellaiseen ylisyvään uneen, ei reagoinut pentuihin. Keinoemo oli kuivahtanut. Pentujen painot olivat laskeneet. Kulolla oli pitkä haava mahalla. Tuntui taas ihan epätoivoiselta. Ihana, kokenut kasvattaja Outi tuli käymään. Hän loi toivoa, antoi toimintaohjeita, sai nopeasti otettua tilanteen haltuun ja meille selvät sävelet. Otin viisi pentua, neljä jäi keinoemolle, ajettiin illalla kotiin.

Meille tuli yöhoitajaksi Milli. Millille annoin lääkelistan, nestelistan, ravitsemussuunnitelman, toiveen asentohoitaa Kulo (sitä piti käännellä parin-kolmen tunnin välein) ja pissattaa/kakattaa pennut. Milli kävi reippaasti toimeen ja me saimme nukkua muutaman tunnin, univelka oli jotain ihan tajutonta. Enni oli onneksi saatu mummolaan hoitoon, miljoonat kiitokset! Aamuyötä kohden Kulo oli alkanut virkistyä, vaihtoi itse asentoa, ja pään nesteturvotus suli (imunestekierto lähti toimimaan).

Aamulla oli virkeä emo vastassa ja tyytyväiset pennut, joiden painot olivat nousseet hienosti! Saimme keinoemon omistajilta viestin, siellä olleiden kolmen pennun painot olivat (taas!) laskeneet, yhdellä pysynyt suurinpiirtein samana. Ajoin keinoemon luo. Kuulin että pennut olivat koko aamupäivän vaihtaneet nisältä toiselle. Emo oli edelleen kuivan oloinen, kirsu rutikuivana makasi surkean näköisenä. Maitoa ei tullut nisistä puristamalla. Konsultoituani kokeneempia tuttujani, otin loput pennut mukaan ja ajoin kotiin. En uskaltanut jättää yhtään pentua kokeilemaan hengissä selviämistä. Olin päättänyt, että kukaan ei kuole.

Kuinka raivopäisen nälkäisinä nämä neljä pentua joivat maitoa Kulon nisille päästyään! Kulo oli vähän väsyneemmän näköinen, ja ruokahalut huonot, selvästi tuli pahoinvointia syömisen jälkeen. Pakkosyötimme ruiskulla pieniä määriä nestemäistä rasvaista energiapitoista ruokaa tiheästi. Iltaa kohden Kulo alkoi taas väsähtää. Lämpöä oli yli 39 astetta. Taas iski kova huoli! Soitin Outille, joka neuvoi soittamaan Hattulaan. Siellä oli Kuloa hoitanut eläinlääkäri, joka sanoi, että Kulo oli yöllä niin heikossa kunnossa, että ruokkiessaan näin ison pentueen se käyttää kaiken energiansa, mitään ei jää omaan toipumiseen. Nyt 5 pentua muualle. Vähärasvaisempaa ruokaa tilalle, josko se auttaisi pahoinvointiin. Primperan-lääkitystä harvemmalle, se kun laskee maidon ja Kulon ei nyt tarvitsisi tuottaa niin paljon maitoa vaan säästää itseään. Outi tuli paikalle, antoi taas ihanan asiantuntevat ohjeet. Laitettiin itkuhälytin pentuhuoneeseen, ja otettiin vastentahtoinen Kulo meidän makkariin eroon pennuista lepäämään. Pentujen herättyä annettiin niille ruiskulla maitoa (tuttipullo ei toiminut vieläkään) ja sitten Kulo sai tulla imettämään ja hoitamaan ne.

Perustin keinoruokintaringin määritellyille pentujen ruoka-ajoille 4h välein. Ihmisten auttamishalu oli taas uskomaton! Ensimmäinen auttaja tuli aamulla kymmeneltä - saimme kaksin punnittua ja ruokittua lauman kohtuullisessa ajassa. Kulo oli virkistynyt levättyään paremmin. Iltapäivällä Riitalta tuli viesti, että hänen isänsä mäyräkoiran pennut ovat 5-viikkoisia ja selviäisivät ilman emoa. Riitta haki mäykyn Ikaalisista ja toi sen meille. Olen ihan loputtoman kiitollinen! Tiltu-mäyräkoira sopeutui heti laumaamme, selväpäisempää ja hienompaa koiraa saa hakea. Tiltu imetti pentuja 4h välein ja vietti niiden kanssa yön. Kulo päästettiin pentujen luo, kun se kävi levottomaksi. Kulo oli niin väsynyt, että se otti mahdollisuuden lepoon kiitollisena vastaan ja nukkui paljon.

Kulon vointi jatkui hitaasti piristyvänä, mutta joka päivä tuli väsähtäminen, tosin päivä päivältä lievempi ja nopeammin ohi menevä. Ruoka alkoi maistua paremmin, pahoinvointi hellitti. Antibioottikuuri loppui. Pennut ja Kulo selvisivät ilman ripulia, ehkä maitohappobakteerivalmisteen avulla?

Kun Tiltu oli ollut meillä 4vrk eli sunnuntaina 10.7., oli aika päästää se kotiin omien pentujen luokse, koska Kulo oli niin virkeä ja pentujen painot nousivat vähän liiankin nopeasti ja ne olivat selvästi ähkyssä ja kärsivät ylensyönnistä. Oli helpottavaa päästää Tiltu kotiin, koska vaikka se oli niin sopeutuvainen ja sosiaalinen koira, toi se Kulolle stressiä (vieras koira Kulon pennuilla), samoin kuin minulle (tuntui kovin vastuulliselta pitää sitä meillä) ja ulkona sitä ei uskaltanut pitää hetkeäkään vapaana. Meillä oli Tiltun ollessa melkein joka yö joku yöhoitaja, nosti Tiltun 4h välein pentulaatikkoon. Tiltu ei missään vaiheessa leimautunut Kulon pentuihin, se tuntui aistivan että sillä ei ollut Kulon antamaa lupaa siihen. Emot imettivät vuorotellen. Tiltu nostettiin pentulaatikkoon ja sen kanssa oltiin, muuten se olisi lähtenyt pois. Kuitenkin se näytti varsin tyytyväisenä makaavan ja suhtautui hyvin myötämielisesti imetystehtäväänsä, vaikkei oma-aloitteisuutta osoittanutkaan.

Maanantaina 11.7. Kulo oli ensimmäistä päivää ilman Primperania. Tiistaina siltä tuli niin vähän maitoa, että pennut olivat koko ajan tissillä ja silti hyvin nälkäisen oloisia. Aloitin Primperanin uudelleen ja annoin pennuille tuttipulloaterian (tuttipullosta syöminen sujui nyt hyvin!), ja koko sakki sai nukkua alkuyöstä pari tuntia levollisesti ja Kulo kerryttää maitoa ja saada paremman syöttörytmin. Annoimme sen nyt tulla ja mennä vapaasti pentujen luo eikä pentuhuoneessa nukkunut enää kukaan yövahti. Minä kyllä heräilin jos jonkinmoisiin painajaisiin pentujen kuolemaan liittyen kuten useana yönä tämän jälkeen.

Pentujen painot nousivat, osalla tosi hyvin, osalla maltillisemmin. Pennut olivat tyytyväisen oloisia, harjoittelivat kovasti kävelemistä ja availivat silmiään (tässä järjestyksessä!).

Minua alkoi eilen huolestuttaa, kun Kulo oli koko ajan niin väsynyt. Sillä ei ollut kuumetta. Googletin taas kerran Primperanin haittavaikutukset ja kuten olin muistellutkin, lääkkeellä on väsyttävä sivuvaikutus. Eli lääke pois Kulolta ja suunnittelemaan pentujen lisäruokintaa aktiivisesti! Outilta mielipidettä kysyen suunnitelmat valmistuivat, toki itsekin soveltaen.

Tänään alkoi pentujen syömiskoulu - korvikemaidon latkiminen lautaselta. Eka lautanen oli liian matala ja pennut olivat yltäpäältä korvikkeessa, joka tosin tuntui maistuvan niille hyvin! (Olen syöttänyt itse tekemääni korviketta, RC:n korvike ei maistunut kuin parille pennulle) Toiseen syöttöön vähän korkeareunaisempi astia, siistimpi lopputulos ja pennutkin hyvin nopeasti alkoivat latkia oikeaoppisesti maitoa. Nyt vielä lisäruokamäärä tosi pieni, varovasti totutellaan ettei vatsat mene sekaisin. Kolme pentua kerrallaan latkii maitoa kiposta, että pystyn tarkkailemaan että kaikki saavat tasapuolisesti harjoitella.

Tänään alkoi Kulon kuntoutumisprojekti! :)

Kilposen Päivi soitti alkuviikosta ja kysyi, suostuisimmeko Kulon kanssa lähtemään tuoreen koirien hyvinvointikeskuksen Your Dog'n projektikoiraksi. Your Dog kokoaa saman katon alle eri koirien hyvinvointiammattilaisia ja tarjoaa moniammatillista yhteistyötä, jonka avulla saadaan kullekin koiralle mahdollisimman toimiva kokonaisuus. Saman katon alla työskentelee koirahierojia, joista osa erikoistunut selän biomekaniikkaan, kraniosakraali- sekä akupunktiohoitoihin, fysioterapeutti, osteopaatti, tulevaisuudessa yhteistyökumppanien määrä lisääntyy... :) Dog It'n Outi ja Henna ompelevat toimivia vaatteita niin koirille kuin ihmisille.

Meille tarjottiin mahdollisuutta kokeilla tätä moniammatillista yhteistyötä, jotta Kulo saataisiin kuntoon, ja olo oli sellainen että tällä viikolla ei tarvitse lotota, kun lottovoitto osui jo kohdalle! Olin jo aikaisemmin päättänyt, että tulen kuntouttamaan Kulon mahdollisimman hyvin ja kärsivällisesti. Jotain ajatuksia oli, mutta se että ammattilaiset ovat mukana kuntoutumisen suunnittelussa, lihashuollon antajina ja lihastasapainon yms seuraajina toi tunteen, että nyt tämä kuntoutuminen ei jää ainakaan yrityksestä kiinni!

Tänään kävimme ensimmäistä kertaa Your Dog'n uusissa tiloissa Sääksjärvellä. Kulolle ommellaan merinovillamantteli. Laitan kuvia siitä, kun se on valmis. Tiimi arvioi Kulon hoitoa. Koska Kulo vielä imettää, se sai kraniosakraalihoitoa. Hierontaa voi antaa hyvin kevyenä sivelynä, mutta muuten se saattaa häiritä maidontuotantoa ja aiheuttaa koiralle liiallisen rasituksen kautta enemmän hallaa kuin hyötyä, se ei pysty vastaanottamaan hoitoa. Kraniosakraalihoito on lempeämpi hoitomuoto. Opin, että koiran hoidattamisen voi ja kannattaa aloittaa jo pian pentujen syntymän jälkeen, kunhan valitsee oikean hoitomuodon, ja että näin toimien koira on pentujen lähtiessä uusiin koteihinsa jo huomattavasti pidemmällä kuntoutumisessa, verrattuna niihin emäkoiriin jotka vasta tuolloin hakeutuvat ammattilaisten luo.

Kulo oli kovin iloinen päästessään viettämään omaa aikaa, ja vielä kun hän sai fleece-vetolelun ja paljon huomiota ja rapsutuksia. Airi antoi kraniosakraalihoitoa. Kulo rentoutui hoidettavaksi hyvin, niinkuin aina. Mutta kylläpä se puuskutti ja sydän löi nopeaan! Airin mukaan Kulon lanneselkä oli kylmä ja tuntui kuin kuivalta erämaalta, tunne jota oli vaikea pukea sanoiksi. Alueelta jossa ei ole mitään eloa. Olin huomannut, että synnytyksen jälkeen Kulolla on takajalkojen koordinaatio ollut huono. Iso pentue mahassa, pitkä synnytys, kuolleen pennun ulos pusertaminen, päivätolkulla liikkumatta paikoillaan makaaminen ääreisverenkierron ja imunestekierron koko ajan huonontuessa voinnin heikentyessä, vaikea yleistynyt infektio, iso leikkaus ja leikkaushaava - ei mikään ihme jos emokoiran kroppa on jotain ihan muuta kuin mitä sen pitäisi olla.

Hoidon edetessä Airi näytti itsekin yllättyneeltä, kuinka nopeasti alueet alkoivat tuntua erilaisilta, kuinka lämpö alkoi hiipiä lanneselkään, kuinka kehon pulssi alkoi tuntua myös lanneselässä. Lopuksi Airi käsitteli vielä kevyesti ja varoen leikkaushaavan, jotta siihen ei muodostuisi kiinnikkeitä.

Kulo pöydältä alas, hoitohuoneesta ulos ja tiimin muiden jäsenten arvioitavaksi. Kaikkien ensimmäinen reaktio oli, että enää sen selkä ei roiku! Kulo myös venytti ensimmäistä kertaa synnytyksen jälkeen takajalkansa. Se tassutteli vielä varovaisesti takajaloillaan ja oli vähän kömpelö niiden kanssa, mutta hauska seurata lähipäivinä hoidon vaikutuksia. Seuraava aika on kolmen viikon päästä :) Eipä olisi itselleni tullut vielä mieleen viedä Kulo hoidettavaksi, mutta olipa hyvä että on viisaita ja ihania ihmisiä tuttavapiirissä. :)

Ps. Pennut ovat ihan ällöttävän söpöjä! Ne heräävät kun laatikon reunalle tulee höpöttelemään, tulvivat laatikon laitoja vastaan seisomaan, yrittävät kiivetä reunan yli. Yhtä lukuunottamatta kaikkien silmät ovat auenneet ja niistä on tullut vieläkin somempia. Tämä yksi haukahtelee ja murisee ärsyyntyneenä, kun ei näe mihin muut viilettivät (oletettavasti syömään). Pennut ovat tosi ahneen ja elinvoimaisen oloisia ja olen onnellinen ihan jokaisesta niistä, ja niin kiitollinen että ne kaikki ovat selvinneet hengissä! Toivottavasti epäonni on nyt taaksejäänyttä aikaa ja onni myötä tulevaisuudessa!

JA VIELÄ VIIMEISEKSI MUTTA TÄRKEIMMÄKSI KIITOKSET!:
Henkalle, joka olet elänyt kaikki nämä vaiheet täysillä mukana auttaen ja tukien <3
Mallalle ja Karille Ennin, Bensonin ja Taon hoitoavusta
Outille neuvoista, konkreettisesta avusta ja tuesta
Millille, Pialle, Riikalle yöhoitoavusta
Darjalle, Sarille, Minnalle, Hannalle päivähoitoavusta
Ensimmäiselle varaemolle omistajineen
Riitalle kakkosemon hommaamisesta meille
Tanjalle tuesta ja olkapäänä toimimisesta sekä Taon hoitoavusta
Päiville sen mahdollisestamisesta, että kuntoutuminen alkoi jo nyt ja on laadukasta!
Ja kaikille, kaikille teille jotka olette eläneet mukana, auttaneet, tsempanneet ja kannustaneet! Teitä on niin lukuisia, että en luettele teitä, mutta kyllä te tiedätte! <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti