Luin tänään mielenkiintoisen artikkelin tuoreesta Canis-lehdestä ja sain taas pientä valoitusta puudelin sielunmaailmaan pelkoaggression suhteen.
Oon koko kolme ja puoli vuotta pähkäillyt ja kokeillut erinäisiä keinoja sen kitkemiseksi, että saisi nuo Bensonin vieraille ihmisille murisemiset ja pahimmassa tapauksessa huutohaukkukohtaukset kitkettyä pois. Oon jo pidemmän aikaa tiennyt, että kyseessä on pelkoaggressio, mutta silti sitä on tullut käytettyä kieltämistä ja rankaisua vaikka kyllähän sen kaikki tietää ettei sillä konstilla saa toisen epävarmuutta vähennettyä. Ihmisten ohitukset saatiin hihnalenkeillä hyviksi, kun syötettiin lenkeillä aina ihmisten kohdalla makupala. Tämän jälkeen annettiin Bensonille mahdollisuus kohdata vieraat ihmiset lenkeillä omatoimisesti, välittämättä jännitettä (eli vetämättä hihnaa tiukemmalla tms). Tällä hetkellä nämä hihnalenkkitilanteet ovatkin kunnossa, ellei nyt joku mummeli tuu Bensonia silmiin tuijottaen ja matalalla äänellä puhuen sitä lähestymään.
Ongelmana on yllättäen paikalle, esim. kulman takaa tai treenihallin ovesta tulevat ihmiset. Benson säikähtää niitä ja sillä naksahtaa heti päässä. Juoksee huutohaukulla ihmisen luokse (ei pure vaan joko pysyy etäällä haukkuen ja väistäen tai hyppää vasten ja nuolee naaman). Tiedän ettei tarvitse tämän koiran kohdalla pelätä sitä, että se ketään purisi, mutta minun kannalta noloja ja vastapuolen kannalta pelottaviakin nuo tilanteet ovat. Ja niihin on niin hankala varautua. Benson reagoi yllättäviin tilanteisiin miljoona kertaa nopeammin kuin minä, ja tulisena ja säpäkkänä koirana on jo ehtinyt sännätä liikkeelle kun emäntä vasta alkaa hahmottaa että mitä on tapahtumassa.
Ongelmaa pahentaa se, että minä hermostun Bensonin huonoon käytökseen ja Bensonilla puolestaan on niin herkät tuntosarvet mun mielentiloihini, että se nappaa huonon mielialani heti ja tämä vain vahvistaa sen epävarmuutta ja haukkumiskäytöstä.
Olen huomannut, että Bensonin käytökseen vaikuttaa se, että kuinka itsevarmaksi se itsensä tuntee eli kuinka tyytyväinen minä olen sen touhuihin ollut ja onko se saanut onnistumisen kokemuksia. Toisaalta liika huomion saaminen nostaa sitä sen itse arvioimassa arvoasteikossa ja saa sen vahtimaan kaikkia kolahduksia.
Kotona vahtimista olen kieltänyt maltillisella äänenpainolla, ja kehunut kun Benson hakee kontaktia ja lopettaa vahtimisen. Se tekee jo ajoittain sitä, että meinaa haukahtaa jollekin äänelle, mutta muistaa ettei niin saa tehdä ja katsoo minua ja on sitten silminnähden tyytyväinen omaan kykyynsä pidättäytyä haukkumasta kun kehun sitä. Benson selvästi kokee, että sen velvollisuus on ilmoittaa meille kaikki epäilyttävät äänet, koska yksin ollessaan se ei niihin reagoi mitenkään vaan on ihan hiljaa kotona. Yleensä tietääkin ulko-ovea avaimella avatessa onko toinen jo kotona: kuuluuko haukku vai ollaanko siellä ihan hiljaa? Mukavampaa olisi, että Benson puolustaisi asuntoa silloin kun siellä ei ole ketään (jos joku yrittää sisään) ja olisi hiljaa silloin kun me olemme kotona. Emme ole osanneet vakuuttaa sitä siitä, että kun olemme kotona ei sen tarvitse vahtia.
Monimutkainen otus tämä villakoira on älykkyytensä, sinnikkyytensä, oman ajattelunsa, epävarmuutensa ja vahtimisviettinsä kanssa. Vielä kun samaan pakettiin lisätään äänekäs (kaikkea vinkumisesta mouruamiseen ja siitä haukkumiseen) ja tulinen luonne, pehmeyttä unohtamatta. Tosin pehmeydestä olen ajatellut, että se ei kyllä ole ollenkaan niin yksiselitteinen käsite kuin mitä aikanaan olen kuvitellut. Olen esim. astunut sen tassun päälle lukuisia kertoja, mutta aina pitää olla jaloissa ja jalan alle jäämässä. Pehmeä koira voi olla tavattoman kova joissakin tilanteissa (kun vietti on korkealla), ja se vietti voi nousta mitä ihmeellisemmistä asioista etenkin jos koira on tällainen helposti innostuva tapaus.
Nämä olivat tämmöisiä pohdintoja tänään, mielelläni kuulen muiden kommentteja asiasta. Suunnitelmani on, että pitäisi oppia ennakoimaan näitä yllättäviä kohtaamisia ja makupalojen avulla saada Benson näkemään ne positiivisina asioina, luottavaista oloa vahvistaen. Ja pennun kanssa kyllä niin tiedän mitä teen tämän(kin) asian suhteen toisin etenkin sen ollessa alle 14-viikkoinen (ja myöhemminkin).
Vielä loppukevennys eiliseltä lenkkipolulta käydystä keskustelusta. Olimme Nappiksen ja koirien kanssa Birgitan polulla Lempäälässä aamupäivällä keskellä metsää lenkillä. Ei ristin sielua ole tullut vastaan ja hiljaista on kuin huopatossutehtaalla, kun vastaan kävelee varsin takakireän oloinen mies reppu selässä. Otamme koirat luokse ja kiinni. Kohdatessa käymäni keskustelu ukkelin kanssa:
- Ne koirat pitäis pitää kiinni
- Ei kai niitä tarvi kiinni pitää kun ne on hallinnassa
- Kyllä ne koirat pitää pitää kiinni
- (hieman itsenikin yllättäen): Sun pään tässä pitäis pysyä kiinni
Näin, taas saatiin koiramyönteisyyttä taas vähän nostettua ja yksi koirienrakastaja riveihimme lisää... Ensi kerralla voisi vähän miettiä mitä sieltä suusta on ulos tulossa ennenkuin sen avaa. Ukkeli jatkoi matkaansa niine hyvineen.
