torstai 21. joulukuuta 2017

Koulukuulumisia

Koirahierojakouluopintoja on nyt syksy takana ja olen koulusta joululomalla. Ajattelin hyödyntää loman lukemalla kirjoja, joiden lukemiseen ei koulun ollessa päällä riittänyt aikaa. Eikä kyseessä ole kaunokirjallisuus, ehei, nyt lukulistalla olevat kirjat käsittelevät koiran nivelvaivoja, ravitsemusta ja doboa. :D



Koulu on yllättänyt työläydellään niin minut kuin muutkin. Aihe on mielenkiintoinen, mutta hommia saa painaa. Yhtään koulupäivää ei saa jättää väliin, muuten on aika tuskaa yrittää kiriä koulupäivän aikana läpikäytyjä asioita ja pian sitä tipahtaa kärryiltä niin, että saattaa leikki loppua kesken. Kun käytin Kulon näyttelyssä, multa jäi puoli koulupäivää ja eivätkös käyneet juuri silloin lonkan luustokohdat. Mulla oli ihan hirveä angsti että en ikinä opi niitä, mutta kun niitä vaan syksyn mittaan sinnikkäästi pänttäsi niin sainpas kesytettyä mokoman luunkappaleen!

Koulunkäyntiavustajani


Päivin taktiikka on käydä pikkuhiljaa koirahierojan työssä tarvittavat asiat läpi monelta kantilta edeten. Siis ei niin, että opiskellaan yhden päivän aikana koko koiran anatomia, vaan viikonlopun aikana opiskellaan aina joku luu luustokohtineen, muutama lihas origo-insertio-funktio-venytys (paperilta, luurangosta ja lopuksi koirasta) ja hieronnan teoriaa ja käytäntöä. Alkuun luustokohtien tankkaus latinaksi (ja suomeksi) tuntui tuskaiselta, mutta syksyn mittaan olemme huomanneet, että monet asiat toistuvat ja niissä on tiettyjä lainalaisuuksia. Lihasten origot ja insertiot vain vilisivät silmissä ja menivät keskenään iloisesti sekaisin. Siis niin, että toki suurinpiirtein osasi vaikka kesken unien herätettynä kertoa missä mikäkin opiskeltu lihas sijaitsee, mutta ne origot, ne insertiot... Mä opiskelijana opin parhaiten, no, kertaamisen ja kertaamisen lisäksi kuvamuistia hyödyntäen. Niinpä piirsin jokaiselle käydylle lihakselle oman kortin. Toiselle puolelle tuli lihaksen nimi suomeksi ja latinaksi, toiselle puolelle origo, insertio, funktiot ja venytys. Näitä kortteja sitten järjestelin esim. sen mukaan, mitkä aikaansaavat lonkan ekstension eli ojennuksen tai mitkä kiinnittyvät tuberositas tibiaan eli sääriluun kyhmyyn. Omat korttinsa tein hieronnon teoriasta, ja näitä olisi joululoman aikana tarkoitus vielä kehitellä lisää, esim. hieronnan indikaatiot ja kontraindikaatiot, fysiologiset ja mekaaniset vaikutukset, lämpö ja kylmähoito, venyttelyt.



Viimeisellä kerralla ennen joululomaa oli koe jossa tentittiin syksyllä käydyt asiat. Suullisessa osiossa opettaja/apuopettaja otti yhden kerrallaan huoneeseen ja tentti opiskeltuja asioita, joita piti joko selittää, näyttää tai näyttää koirasta/luurangosta. Kirjallisessa kokeessa oli paksu nivaska papereita ja kysyttiin juuri niitä inhottavia pikku asioita, mitä aina muistaa kokeissa vihanneensa. Oli kirjallisessa osiossa toki laajoja esseitäkin. Suulliseen tenttiin meni mulla puolisen tuntia ja kirjalliseen kolme tuntia. Osa kertoi tenttineensä yhteensä viisi tuntia. Ihan kunnon rutistus. Tänään tuli tulokset, ja mä sain molemmista osioista vitosen eli hyvin meni :) Tästä on hyvä jatkaa!

Yksi epätoivoinen yritys hahmottaa kokonaisuutta..

Projektihierontoja olen tehnyt muiden koirille yhteensä 35 tuntia ja omia olen hieronut vähintään yhtä monta tuntia. Tokikaan näitä omien hieromisia ei lasketa siihen sadan hierontatunnin vaateeseen, mutta omilla on hyvä harjoitella, ja sitten seurata millaisen vasteen ne saavat/tuleeko hierontareaktioita. Olen tuskaillut, että löydän paljon jumeja/kuonaisia kohtia yms, mutta en saa hierontani aikana niitä kokonaan pois. Toisinaan tuntuu, että joihinkin kohtiin en saa mitään eroa. Olen jo oppinut, mitkä ovat kivoja jumikohtia, jotka saa helpommin avattua. Selässä rintarangan ja lanneselän ylimenokohta tuntuu monella olevan jumissa mikä toki selittyy paikan kuormituksella, mutta silti ärsyttävää kuinka pirun vaikeaa tuntuu selkälihaksia olevan siitä kohtaa saada pehmitettyä. Lannekalvon aluetta saa melko helposti pehmeämmäksi, ja joillain koirilla joilla on siihen tullut suoranaiset paukut, saa huomattavankin hoitotuloksen aikaiseksi. Yhtä kaikki, ärsyttää että en osaa vielä kovinkaan paljoa.

Kannustavaa on ollut, että moni koira on omistajansa mukaan hieronnan jälkeen piristynyt, alkanut venytellä, lakannut peitsaamasta, lakannut puremasta kylkiään, lakannut murisemasta, alkanut leikkiä. Suurin tekijä mikä tässä motivoi, on se kun voi auttaa eri-ikäisiä, erirotuisia ja erilaisen taustan omaavia koiria. Ja onhan tämä ihan hemmetin, hemmetin mielenkiintoista! Meidän opiskelijaryhmässä vallitsee hyvä henki ja oppitunneilla tiukan teorian läpikäymisen ohella käydään antoisia keskusteluja. Uusia ystäviäkin on tarttunut matkaan. Hyvää vastapainoa lasten kanssa kotona ololle.


torstai 19. lokakuuta 2017

Hyvinvointia oppimassa

Loppujen lopuksi ei kovin kauan tarvinnut miettiä, että miten sitä ylimääräisen aikansa käyttäisi ja elämä osoitti jälleen, että maailmassa on vaikka mitä mukavia vaihtoehtoja.

Tokoilun loputtua aloitin Taon ja Kulon kanssa fh-jäljen treenaamisen. Hommasin läheltä treenipellon (kiitos pellonomistajan!) ja käytiin siellä elokuussa aktiivisesti treenaamassa. Tao on tosi luontainen, tekee hommia huolellisesti ja kuono syvällä maassa. Se ei tarvitse mun apuani ja ymmärsi nopsaan, että ei saa kiirehtiä vaan tehdään tarkasti. Kulo taas... Sillä raukalla on vähän turhan kiire. Se menee eteenpäin jo ennenkuin on ehtinyt namipalan syödä ja sillä nousee kuono herkästi. Jos tulee hankala kohta, se kääntyy katsomaan mammaa apua pyytääkseen. Kulolle olen alkanut tunkea nameja syyyvälle ruohon sekaan, jotta tämä tukisi kuonon maassa pysymistä ja toisaalta ei voisi hätäillä kun namit eivät olisi niin helposti löydettävissä. Kiitos Helenalle kultaakin kalliimmista neuvoista <3

Jälkitreeneissä auringonlaskun tunnelmissa
Kulo jäljestämässä
Taon kanssa aloitettiin tokon voittajan liikkeiden treenaaminen. Tykkään Taosta vuosi vuodelta enemmän. Sille on tullut sisua ja se pystyy elämään epävarmojen hetkien kanssa paineistumatta, ainakin näissä jutuissa mitä ollaan nyt viimeksi tehty. Tao on sellainen onnimanni. Olen suunnitellut treenit niin, että voi olla vire korkealla ja silti on erittäin hyvät mahdollisuudet onnistua. Pilkottu kokonaisuuksia siis hyvin pikkuruisiin osa-alueisiin, jotta oikeasti ei olisi liian montaa kriteeriä kerrallaan, mitä opetellaan. Tao on tietyllä tavalla herkkä koira. Herkkyys ei tarkoita sitä, että ei saa epäonnistua kertaakaan treenin aikana. Enemmän opetellaan että kuinka epäonnistumisen jälkeen jatketaan vain hyvällä mielellä yrittämistä, ja on tärkeää että epäonnistuttuaan on mahdollisuus onnistua, jos se ei onnistu ilman apuani niin sitten autan, olen koirani tukena. 


Kulon kanssa on tehty vähän rallytokon temppuja. Ja se pyörähti elämänsä ensimmäisen ja viimeisen kerran koiranäyttelyissä, koska saimme enemmän kuin mitä lähdimme hakemaan (H:n sijaan EH :D ) ja Kulo on nyt Suomen tottelevaisuusvalio. Painakaa mieleenne nimi Vlatislav Vojtek ;)


Ja nyt syyskuun alun jälkeen en ole treenannut juuri mitään koirieni kanssa, vaan ne ovat joutuneet olemaan innokkaan hierontaharjoittelun uhreina kun aloitin koirahierojaopinnot Tampereen koirahierojakoulussa. Eivät tosin tunnu pistävän pahakseen, enemmän on jonoa kuin katoa. Kulolla alkaa toukokuusta lähtien törröttäneet selkäkarvat olla sileät, Benson seisoo suorana (keväällä se oli ihan kierossa) ja Taon liikkuminen on paremmannäköistä. Kulo ajoittain liikkuu jo tosi kivan näköisesti, ajoittain se ottaa takajaloilla lyhyempää askelta. Tulee vaatimaan säännöllistä hoitamista koko lopun elämänsä. Taolla on selässä tiukka lihaskireys, jota en saa auki. Olen projektihieronta-asiakkailtakin löytänyt yhtä sun toista, mutta läheskään kaikkea en vielä osaa hoitaa. Turhauttavaa. Mutta vastahan tässä on koulua kuukausi takana, pitää antaa itselle armoa ja aikaa. Tiedon- ja oppimisen jano on valtavaa. Sekin on ärsyttävää, ettei ehdi opiskella niin paljon kuin haluaa, mutta yritän hyödyntää jokaisen joutilaan hetken, ja esim. yöllä vauvelia keinutuolissa heijatessa on hyvä aika päntätä anatomiaa, jos vaan suinkin jaksan. Mutta eipä tässä vapaa-ajan ongelmia ole :)



Koirahierojaopiskelua on ollut nyt joka toisena viikonloppuna. Päivät ovat teorian- ja käytännöntäyteisiä. Olen opiskellut hoitotyön opettajan pätevyyden, ja olen ilolla pannut merkille, kuinka taitavasti Päivi on koostanut jokaisen koulupäivän sisällön niin että monipuoliset opetusmenetelmät vuorottelevat pitäen kaikki oppimiskykyisinä koko pitkän päivän ajan. Päivän loputtua, kotia kohti lähtiessä, sitä huomaa että onkin todella todella puhki :-D Parikymmenhenkinen opiskelijaryhmä on jo nyt hitsaantunut hyväksi yhteishengeltään, innokkaasti keskustellaan, kysellään, pohditaan, harjoitellaan. Viikonloppujen välissä opiskellaan anatomiaa ja kertaillaan luentodioista teoriaa ja olemme aloittaneet opiskelijahieronnat, joita tehdään vuoden aikana yhteensä 100 tuntia. Paljon on opittavaa ja ihaillen sitä katsoo koulun vanhoja oppilaita, jotka ovat apuopettajina, ja tuntuvat tietävän ihan hurjan paljon. On vielä vähän epäuskoinen olo, että voinko minäkin keväällä olla noin viisas. 



Kulon mystistä oireilua pari vuotta tuskailtuani minulla on ihan valtava tiedonjano koiran hyvinvoinnista huolehtimiseen, joten olen kuin nälkäkuoleman partaalla oleva ruokapöydän ääressä ahmien. Tähän mennessä ollaan käyty läpi hieronnan fysiologisia ja mekaanisia vaikutuksia, yleisluustoa, pinnallisia lihaksia, hierontaotteita ja lonkan ja takaraajojen luuston anatomiaa. Olemme käyneet läpi muutaman yksittäisen lihaksen origon, insertion, funktion yms. Ja näitä tietoja syvennetään lisää, samalla kun käydään myös uusia asioita läpi. Päivi ei ole vielä paljastanut kaikkea, mutta pieniä teasereita on tullut keitä on tulossa puhumaan. Ensi viikonloppuna opiskellaan koiran ravitsemusta. Kirjoittelen blogiin tunnelmia koulusta talven mittaan :) On hetkittäin jo käynyt mielessä, että ehkä kaikella on tarkoituksensa. Hierojakoulu vie paljon aikaani, joten olisi tavoitteellisen tokoilun yhdistäminen tähän rinnalle tässä elämäntilanteessa onnistunut? Toivon myös, että jatkossa osaan huolehtia koirieni hyvinvoinnista ja lihashuollosta niin, että ainakaan venähdysten/lihasjumien takia ei tule pahempia vammoja vaan hoito alkaa heti ennenkuin ongelmat pahenevat ja tulee kompensaatioseurauksia. Ja koska olen erinomaisen taitava syyllistämään itseäni kaikista koirieni terveysongelmista, saan pientä lohtua siitä, että jatkossa osaan nopeammin ja paremmin auttaa niitä.

Innokas lenkkiporukka Kulon Love-tyttärellä täydennettynä

maanantai 7. elokuuta 2017

Suunnanmuutos

Pidettiin keväällä Tamskin valkku1:n talvikauden päättäjäiset ja käytiin yhteenvetoa kuluneesta talvesta ja mietittiin ensi kauden tavoitteet. Lausuin ääneen, että maajoukkueeseen haluaisimme vuoden päästä. Kesällä treenattaisiin lähikentällä eteenmenoa varmemmaksi ynnä muuta ja tulevana kautena tehtäisiin kokonaisuustreenejä, häiriöitä ja varmuutta lisää.

Toukokuun lopulla päästin koirat uimaan ensimmäistä kertaa. Kulo meni lujaa ja liukastui ja uimisen jälkeen sillä jäi sään kohdalta karvat pystyyn, oire joka yleensä Kulolla viittaa lihaskireyteen. Tästä muutaman päivän jälkeen käytiin paimentamassa pentuporukalla ja Kulokin sai mennä. Liukkaat koiraamattomat lampaat ja kiihkeä kokematon koira, taas mentiin liian vauhdikkaasti ja Kulo juoksi vielä päin aitaakin. Onneksi oli hieronta aika pian tämän jälkeen. Koira olikin aivan törkeän jumissa.

Hieronnan jälkeen Kulo oli parempi, mutta karvat törröttivät vielä ja kokeillen siltä löytyi lihaskireyksiä. Käytin lisää hierottavana, toisellakin hierojalla. Karvat vaan törröttivät ja Kulo käytti takajalkojaan jotenkin köpösti, ei venytellyt takapäätään normaalisti ja saattoi lenkillä kerran pari keventää oikeaa takajalkaansa. Purin tuskastustani Päiville. Himmailin Kulon menoa, en antanut olla vapaana pihalla, emme treenanneet tokoa muuta kuin liikkeiden alkuja ja jotain sellaista mielentilatreeniä mikä ei edellyttänyt koiran juoksemista. Keksin, että Kuloltahan on varmasti SI-nivel lukossa, se auki ja meno jatkuu entiseen tapaan. Käytin Airilla kraniosakraalihoidossa. (Se pahuksen SI-nivel oli Kulolta auki.) Airi huomasi, että Kulo reagoi oikean polven alueeseen ja suositteli, että veisin Granholmille tutkittavaksi. Varasin ajan, se oli viime viikon torstaina.

Lähdettiin Turkuun viettämään Ennin 3-vuotissyntymäpäivää.

Kulo oli onnellinen. Odotusaulassa se viritteli vetoleikin. Lääkärintutkimuksessa se seisoi tyytyväisenä eikä siltä tullut kipureaktioita tutkiessa. Sai nukutuspiikin persaukseen. Vielä senkin jälkeen Kulo olisi vetoleikkinyt, ilopilleri. Kuvista paljastui lohduton löytö. Muuten kaikki (ranka kauttaaltaan, lonkat, polvet, takajalan varpaat) priimaa, mutta kintereissä oli nivelrikkoa joka oli edennyt uudisluun muodostumisvaiheeseen.

Kohtalontoverin Airin kanssa olen saanut lisätietoa vaivasta. Joka on vuosien mittaan paheneva. Hoito on kipulääkitys tarvittaessa ja oikeanlainen liikkuminen, eli kaikki äkkinäiset spurttailut, kaarrokset, jarrutukset yms pois. Epäilemme, että Kulon kesällä 2014 tapaturmaisesti saama vamma  on johtanut takajalkojen muuttuneeseen käyttämiseen ja tämä yhdistettynä takajalkojen suoriin kulmauksiin on johtanut nivelrikkomuutoksiin.

Näin ollen en näe mitenkään mahdollisena, että me jatkamme tavoitteellista tokoa. Laitoin eilen eroilmoituksen Valmennusrenkaaseen.

Nyt mietin, että millä saan toiminnanhaluisen, juoksemista rakastavan työnarkomaanini pidettyä onnellisena ja kivuttomana.

Aikoinaan innostuin valtavasti agilitysta Bensonin kanssa. Sen ollessa kisavalmis, siltä löytyi spondyloosimuutos selästä ja agility loppui kuin seinään. Olin hajalla, mutta tämä tragedia johti kahteen asiaan: päädyin ottamaan seuraavaksi koiraksi bordercollien, jonkan kanssa olisi enemmän harrastusvaihtoehtoja (mikäli terveyssyistä jotain ei voisi harrastaa). Toinen seuraus oli, että tutustuin tokoon, ja tämä kiehtova laji vei minut täysin mukanaan ja etenkin Kulon ansiosta pääsin sellaisiin paikkoihin ja porukoihin, joissa en olisi koskaan kuvitellutkaan olevani.

Nyt tuntuu, että meidän elämässä kääntyy jälleen yksi sivu. Aloitan kuukauden päästä urheilukoirahierojaopinnot (mikä ajoitus!) ja nyt tässä mietin erilaisia vaihtoehtoja, mitä voisimme rakkaan, rakkaan Kuloseni kanssa tehdä. Sydämeni pohjasta toivon sille mahdollisimman kivuttomia vuosia mahdollisimman monta.

tiistai 9. toukokuuta 2017

Touhukas kevät takana, ja lyhyesti taidan laittaa ajatuksia ja kuulumisia koiraharrastusrintamalta :-)

Tuntuu että tänä keväänä olen saanut ottaa Kulon kanssa askeleen eteen- (vai taakse?)päin. Kulo oli syksyllä pentuepisodin jälkeen pitkällä kuntoutuslomalla, ja pikkuhiljaa loppuvuotta kohden palailtiin treenikentille. Yllätyin, kuinka hyvin Kulo muisti oppimansa asiat, ja nekin jotka olivat unohtuneet, palautuivat nopeasti. Sitten meillä oli edessä viisi koetta tammi-maaliskuussa + tokon valmennusrenkaan näyttökoe.

Olen tähän asti Kulon kanssa tavoitellut koko ajan tekemiseen vauhtia, vauhtia ja vauhtia. Sanoinko jo vauhtia? Ja motivaatiota. Ja itsevarmuutta. Palkkaa on tullut, lelut ovat lentäneet ja on hetsattu ja viritelty. Olemme tehneet haastaviakin treenejä, mutta ajatuksena suoritus- ja itsevarmuuden lisääntyminen. Virheisiin olen puuttunut pehmeällä kädellä ja olen antanut Kulon räksyttää minulle takaisin. Se on tuntunut saaneet paljon itseluottamusta ja rutiinia moneen asiaan.

Voisi kuvitella, että minulla olisi suoritusvarma koira?

Se tunne alkoi hiipiä pikkuhiljaa. Tampereen koe oli ensimmäinen vuoden tauon jälkeen. Seinäjoella Kulo oli maha sekaisin, Kuopiossa sillä oli lihasjumeja. Merkit eivät olleet niin selvät että olisin vielä huomannut mitään. Vantaalla lauantain kokeessa iloitsin kunnossa olevasta koirasta, jolla riitti vauhtia. Pieniä hamoja sattui, kuten että Kulo nousi istumaan luoksetulon jätössä. Vantaan sunnuntain kokeessa minäkin sen huomasin... Kävelimme kehään... Yhdessä? Ei aivan. Vieressäni käveli olento, joka katseellaan zuumaili mitä kentällä olisi hänelle tarjolla. Näennäisesti tuli kanssani, mutta henkisesti oli jo menossa tekemään. Ei oikeastaan tuntunut tarvitsevan minua. Liikkeiden alussa näennäisesti istui sivullani, mutta ajatus oli jo lähes täysin edessä olevassa tehtävässä. Niinhän siinä sitten kävi, että sitä kaatuu omaan näppäryyteensä. Me molemmat. Kulo hyppynoudossa tuli niin vauhdilla, että kapulan ehti ottaa matkalla mukaan, mutta hypystä tultiin iloisesti ohi. Ohjatussa noudossa hän siinä juostessaan yhtäkkiä keksi että liikkurilleko se kapula kuuluisikin viedä. Ikinä treeneissä käynyt mielessäkään, ei vaikka oltaisiin tehty sellainen asetelma, että liikkuri olisi seissyt minun vieressäni palautuksessa.

Sitten kävi niin onnellisesti, että me pääsimme tokon valmennusrenkaaseen.

Renkaan leiri oli huhtikuun viimeisenä viikonloppuna. Koutsimme Christa ja Satsu olivat suunnitelleet kehän, jossa oli haastetta. Oli luoksetulo diagonaalisesti kentän poikki, kiertohyppynoudon hyppyjen välistä, jne. Kulo jäi kyllä hyvin selkeästi kiinni, että se ei liikkeiden alussa yhtään kuunnellut virittelyjäni, ja sännätessään matkaan unohti mitä oli tekemässä ja keksi kaikkea ylimääräistä. Olin ajatellut että kehä ei ollut mitenkään poikkeuksellisen vaikea, mutta jos aivot on kiinni niin kyllä siinäkin haastetta tulee.

Olen silti todella ylpeä rakkaasta työkoirastani. Nyt olen aloittanut työskentelyn kohti yhteiseen kuplaan pääsemistä. Onneksi on kokeneita treenikavereita ja koutseja tukena. Ja ihana koira jonka kanssa treenata.

Olemme lähteneet liikkeelle liikkeiden alkujen kaavamaisuuden purkamisesta ja minun merkitykseni vahvistamisesta. Motivaatiota tulisi saada enemmän minun suuntaani. Kulo on lähtenyt mukavasti vastaamaan tähän, vaikka ihan hirveästi ei olla ehditty treenata. Paljon olisi mielentila-, tekniikka- ja kokonaisuustreeniä tehtävänä ennen SM:iä. Tekniikkaan ei ehdi ihmeempiä muutoksia tehdä enkä riskeeraa että olemassaoleva tekniikka leviäisi, siinä pääpaino onkin suurimpien virheiden karsimisessa: kapulan pyöräytys ja stoppien hitaus. (Stoppien kouluttamisesta voisin tehdä oman pohdiskelupostauksen, olen mielessäni pyöritellyt stoppien kriteeriä ja erilaisia treenitapoja ja stoppitreenin kuormittavuutta koiran kropalle). Mainittakoon vielä seuraamisen peruutus. Muutamissa liikkeissä yritän työstää ennakointia vähäisemmäksi (ruutuun, merkille menot). Eteenmenoon haluaisin lisää varmuutta (kukapa ei). Kiertohyppynoudon hypyn poimimista pitäisi vahvistaa ja tehdä siitä kannattava ja kiva leikki mutta myös vastuuttaa koiraa. Palkkaustatapaani olen lähtenyt muuttamaan, enemmän sosiaalisen palkan suuntaan ja vähemmän lelupalkkaa, tavoitteena saada rentoutta. Ohessa lihashuoltoa ja kuntotreeniä pyöräillen ja juosten.

Taon kanssa luovuin agilityn ryhmäpaikasta. Jatkossa humputellaan agilitya silloin tällöin. Tähän on johtanut monta syytä, tärkeimpänä se, että halusin lopettaa lajin kun 5-vuotias jättini yhä on kunnossa. Me tulemme kokeilemaan erilaisia lajeja. Ensimmäisenä lähti kokeiluun dobo. Kaksi kertaa ollaan käyty ja molemmat tykätään! Minä tokalla kerralla vielä enemmän, kun laitoin hanskat käteeni, niin ettei namia antaessa tarvitse pelätä käsien puolesta. Taolle joulukuinen kastraatio on tehnyt vain hyvää: siitä on tullut leikkisämpi ja todella ahne. Doboon palatakseni, siinä saa pitää hauskaa koiran kanssa ja itselle kunnon treenin, esim. tekemällä lankkua kyynärpäät tasapainotyynyn päällä. Mietin jo seuraavaa lajikokeilua, katseeni on suuntautunut rally-tokon suuntaan. Siinä olisi monta hauskaa temppua koiralle opetettavana, mm. oikealla puolella seuraaminen. Kuka ties, vaikka tulevaisuuden tokokokeissa seuraamispuoli voisi vaihdella? Koiran kropan toispuoleisuutta se ainakin vähentäisi jonkin verran.

Benson käy ja kukkuu ja osallistuu erittäin aktiivisesti ja sitoutuneesti lapsiperheen arkeen. Ei ole kerta eikä kaksi, kun astun sen päälle tai potkaisen sitä vahingossa, kun se aina kulkee kantapäilläni ja sijoittuu ihan taakseni. Bensonilla on raivostuttava, ja villakoirille kuuleman mukaan yleinen tapa lähteä ulvomaan lapsen itkiessä. Ja perheeseen jossa on kaksi alle 3-vuotiasta lasta mahtuu kyllä itkua.. Nykyisin jos kotona tilanne alkaa eskaloitua, avaan vierashuoneemme oven ja Benson tassuttelee sinne, huoneesta on tullut sille jonkinlainen turvasatama, jossa se hieman paremmin pystyy hillitsemään omaa hätäänsä lasten itkiessä. Niin rakas kuin Benson onkin, niin en voi kuin todeta, että se ei monesta syystä ole ihanteellisin koira lapsiperheeseen.

Kävin pitämässä luennon valmennusrenkaan jäsenen ominaisuudessa, aiheesta kiertohyppynouto. Käsittelin mm. kiertohyppynoudon palasten opettamista, palasten yhdistämistä kokonaisuudeksi, kokonaisuuden suoritusvarmuuden parantamiseen liittyviä treenejä ja ruudun eteenmenon opettamista. Edellisestä luennon pitämistilanteesta on jo aikaa, joten jännitys näkyi oikomisena puheessa, ihan niin perusteellisesti en puhunut kuin mitä oli suunnitelma, joten luennon jälkeen jäi vähän pettynyt fiilis itseeni. Tosin lopun keskustelu osallistujien kanssa oli todella antoisaa ja koin että pystyin jakamaan hyödyllisiä vinkkejä.

torstai 30. maaliskuuta 2017

Urheilukoirahierojaksi

Koirien lihashuolto alkoi kiinnostaa mua Bensonin sairastututtua 3,5-vuotiaana spondyloosiin, tai olihan se sillä jo ollut, mutta tuolloin sai diagnoosin. Sitten tulivat Tao ja etenkin Kulo, jolle vauhdikkaana neitinä usein tuntuu sattuvan jotain. Koiria on tullut kymmeniä, ehkä jopa satoja tunteja käytettyä hieronnoissa ja hoidoissa. Keväällä tokon valintakokeessa kyselin muilta, että kuinka usein he hoidattavat koiriaan. Monet hoidattivat jopa 1-2 viikon välein. Mietin, että jos tähtään Kulon kanssa huipulle, pitäisi sen lihashuollonkin olla ensiluokkaista. Mutta ei minulla ole mahdollisuutta Kuloa viikoittain kuskata jonnekin hierottavaksi, helpompaa se olisi kun osaisi itse hieroa ja sitten käyttää harvakseltaan jossain tsekattavana. Tällöin voisin illalla, lasten nukahdettua, hieroa jonkun kolmesta koirastani, samalla vaikka telkkaria katsellen. Ja nyt tämän superliukkaan kevättalven jälkeen, koirien liukasteltua itseään kipeäksi, tuli tunne, että olisi hyvä jos osaisi itse antaa koirille ensiavun, etteivät liukastumisesta aiheutuvat ongelmat pääsisi pahenemaan ja kroonistumaan odotellessa hierontaan pääsyä.

Olen paljon hieronut koiriani myös itse, mutta multa puuttuu teoriaosaaminen lihaksista, niiden kiinnittymiskohdista, oikeista hierontaotteista ja -tekniikoista, hierontasuunnitelman tekemisestä, hieronnan esteistä ja monesta muusta asiasta. Ja olisi mukava syventää omaa osaamista myös urheilukoiran ravitsemuksesta, kunnon rakentamisesta, nesteytyksestä eli kokonaisvaltaisesti urheilukoiran hyvinvoinnista huolehtimisesta.

Mua ei tässä vaiheessa kiinnosta opiskella varsinaiseksi tutkinnon suorittaneeksi koirahierojaksi vuoden tutkintoa. Niinpä olen skannaillut lyhyempiä kursseja. Ja näillä näkymin olisin menossa kesäkuussa alkavaan Tampereen koirahierojakoulun järjestämään Urheilukoirahierojakoulutukseen. Siinä on 22 lähipäivää ja koulutus kestää neljä kuukautta. Jos innostuisi jatkamaan, niin voisi käydä puuttuvat opinnot tutkintoon johtavasta hierojakoulutuksesta, kurssit on suunniteltu siten että jatkaminen onnistuu.

Tulen kirjoittamaan kokemuksia urheilukoirahierojakoulutuksesta, jos kiinnostaa niin niitä voi lueskella asiaan viittaavaan tägin alta. :)

Kevään tokon edustusjoukkueen valintakoekierros takana

Kulon kanssa kierrettiin Tampereen valintakoetta lukuunottamatta muut paikkakunnat: Kuopio, Seinäjoki ja Vantaan kaksi päivää. Tampere jäi välistä tassuhaavan vuoksi. Muuten olen iloinen, että koira on ollut siinä kunnossa että ollaan voitu noihin karkeloihin osallistua, mitenkään itsestäänselvää kun terveys ei valitettavasti ole.

Jokaisessa kokeessa sattui pieniä virheitä, joista seurasi pienempiä tai vähän isompia pistemenetyksiä. Kiertohyppynouto nollattiin kahdessa kokeessa. Ruutua ei nollattu kertaakaan! Vaikka se eteenmenon johdosta ei mitenkään vahvalta liikkeeltä tunnukaan. Joitakin asioita on saatu treeneissä työstettyä paremmaksi niin, että toimivat kisatilanteessa, mutta osa vaatii vielä lisää treeniä. Kulon tyyppiongelmia ovat huonot valuvat stopit (niitä ei olla nyt syksyllä Kulon toipuessa rankasta pennutuksesta ja jumiutuessa helposti ja keväällä tassuhaavan vuoksi kauheasti voitu treenatakaan), kuonolla tökkiminen ja levoton seuruu (johon avun toi Katjan vinkki namilla palkkaamisesta niin, että ennen palkkausta tehtiin namista luopuminen), huono menovauhti merkille ja stopin ennakointi (johon on auttanut merkin arvon kasvattaminen ja treenaus noutokapulahäiriöin) ja uutena ettei laita kyynärpäitä/oikeaa kyynärpäätä alas asti kun menee perusasennosta maahan. Tässä muutamia mainitakseni.

Valintakoekierroksen jälkeen päällimmäisin tunne on kiitollisuus ja tyytyväisyys. Olen niin kiitollinen, että ollaan saatu yhdessä kiertää noita kokeita, ja että Kulo on kaikista vastoinkäymisistä (mm. ripuli, lihasjumit) huolimatta aina yrittänyt parhaansa. Meillä on ollut kehässä mukavaa yhdessä ja aina Kulon innosta palavaan naamaan katsoessani muistan, mikä minua motivoi.

Viikonloppuna meillä oli kaksi evl-koetta, lauantaina ja sunnuntaina. Lauantaina Kulo sijoittui jaetulle 8. sijalle 1-tuloksella. Ensimmäistä kertaa kisasimme kahtena perättäisenä päivänä, joten en tiennyt mitä odottaa, en ainakaan sitä hätäistä koiraa joka sunnuntaina vingahteli seuruussa ja kiertohyppynoudossa ei malttanut tulla hypyn kautta takaisin. Olin ylpeä koirastani, joka viimeisen suoritusvuoron saatuamme yksilöliikkeistä palatessaan meni heti juoksunartun kaveriksi paikallaoloihin, ja tästä juoksunartun yksilöliikkeiden jälkeen pian tokon valmennusrenkaan näyttökokeeseen. Kolme paikallaoloa, kolme koetta kahden päivän aikana.

Maanantaina valkkutokoissa piti ottaa todella rauhallisesti, ei tehtykään ihan niin paljon kuin varmaan normaalisti olisin innostunut treenaamaan, mutta enemmän kuin alunperin piti, koska Kulo oli aivan täpinöissään. On onni treenata tokoa koiran kanssa, joka rakastaa työntekoa ja yhdessä tekemistä! <3

Nyt meidän pitäisi ottaa vielä yksi (pitkä) askel eteenpäin, jotta saataisiin teknistä osaamista ja suoritusvarmuutta riittävälle tasolle, että päästäisiin sieltä 8-15.sijalta, joissa nyt ollaan onnistuessamme sijoituttu, sinne ihan kärjen tuntumaan. Nyt jännätäänkin tokon valmennusrenkaan valintatiimin päätöstä, renkaaseen pääsy olisi hieno mahdollisuus kehittää meidän osaamista seuraavalle tasolle. :)

sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Christan koulutus

Christa  koulutti perjantaina meidän valkkua, tästä nopsat muistiinpanot

3,5 viikon totaalisen treenitauon (tassuhaavan takia) jälkeen tehtiin kokeenomainen setti jonka Christa oli suunnitellut. Kokonaisuus toimi kivasti, mutta olihan siinä kaikenlaista korjattavaa. Christa sanoi että Kulon seisomisasento kaukoissa oli niin hurjan pitkä, että hän ihan kauhistui, mutta Kulo pystyi tästä peruuttamaan istumaan takatassut paikoillaan pysyen, Ja näin oon sen sille opettanutkin, ihan tietoisesti.

Kulolla ohjatussa noudossa merkillemeno hidas. Ongelmana on se, että merkki on sille vain tylsä välivaihe ennenkuin saa hakea noutokapulan, eli merkillemeno ja noutaminen ovat kovin eriarvoiset sen näkökulmassa. Sen kanssa on jonkun verran tehty leluhäiriöin merkkiä, mutta noutokapulaa en ole häiriönä käyttänyt. Christa laittoi noutokapulan hieman merkin eteen, sillä seurauksella, että Kulo ei kertakaikkisesti kyennyt juoksemaan merkille, vaan yritti mm. juosta ruutuun, ja kun en kelpuuttanut näitä niin palasi raivoamaan mulle. Otin sitä kuonosta kiinni ja käskin olla hiljaa, Christakin totesi että kiellä sitä kiroamasta. :-D Meidän ekan setin aika loppui kesken, en ehtinyt saada yhtään onnistunutta merkillemenoa. 

Ajelin kotiin hakemaan vauvaa, ja mietin että tokassa setissä tätä työstetään vielä, ja haluaisin tehdä pienet treenit itse alkuun ja sitten Christan kanssa miettiä jatkoa. Niinpä ei muuta kuin merkki ja noutokapula ja lelu kainaloon ja pihalle. Laitoin merkin jokusen metrin päähän, otin Kuloa pannasta kiinni, laitoin kapulan sen eteen maahan ja virittelin merkille. Lähetin merkille niin että se tuli samalla juosseeksi edessään maassa olleen kapulan yli, ja palkka kun oli juossut merkin taakse. Tämän jälkeen työstin tämän harjoitteen niin, että parilla toistolla sain siirrettyä kapulan merkin eteen ja Kulo juoksi rennosti merkille. Tämän jälkeen työstin vielä nopsaan kapulan heiton ja merkille menon; aluksi pudotin kapulan Kulon eteen maahan ja lähetin merkille, ja parilla toistolla edettiin siihen että heitin kapulan merkin eteen ja lähetin Kulon merkille ja se pystyi itsevarmasti ja rennosti juoksemaan merkille. Tähän treeniin meni max viisi minuuttia ja Kulo onnistui joka toistolla ja puhkui intoa ja itsevarmuutta.

Hallilla ennen tokaa settiä teetin vielä pikaiset muistuttelut ja hajotin pakkaa heittämällä kapulan merkin eteen, noudattamalla kapulan, heitin sen uudestaan ja sitten Kulon piti juosta merkille. Se oli tosi hyvin kuulolla. Pystyttiin varsinaisella treeniajalla työstämään nopsaan jatkoa; eli kokeiltiin kuinka homma toimii kokonaisuudessa. Liikkuri vei ohjatun noudon kapulat ja Christa kävi vaivihkaa viemässä merkin eteen muutaman lainakapulan. Ja ah ja voi, kun meni pienellä koiralla pasmat sekaisin ja eihän hän voinut juosta taaskaan lähellekään merkkiä. Tästä kun otin takaisin, ja lähetin uudelleen merkille, niin Kulo meni semmoisella päättäväisyydellä ja vauhdilla merkin taakse. Näitä ylläreitä pitäisi teettää aina silloin tällöin, samaa häiriötä kunnes selviää siitä heti ekalla kerralla ja sitten keksii jotain uutta.

Seuraavaksi katsotiin ajatuksia Kulon noutokapulan pitoon joka löysä. Katja antoikin tähän jo poskesta kiinnipito - kapulan sivullevetovinkin, mihin Kulo vastaa hyvin mutta treenit nyt jääneet Kulon tassuhaavan ja lasten sairastelun vuoksi tekemättä, joten eihän asia ole itsestään edennyt. Eli näitä nyt tehdään tunnarilla tai harjanvarren kappaleella. Tällä otetta kapulasta tiiviimmäksi. Ja pitäisi olla koko ajan todella skarppina ja valmiina huomauttamaan, jos Kulo pyöräyttää kapulaa treeneissä, koska Kulo kyllä skarppaa tosi hyvin mutta ei tietenkään muuta toimintaansa, jos en kerro sille ettei kapulan pyöräytys ole ok. Pitotreeneihin liittyen aloittelin tänään Christan koulutuspäivän annista motivoituneena opettamaan Kulolle kuonokosketuksen esine suussa. Kulo osaa molemmat erillisinä temppuina, mutta kun ne laittoi yhteen niin kylläpä oli tosi hankalaa, meinasi aivohalvaus iskeä koiraparalle! Muutama onnistunut toisto saatiin ja huomenna kokeillaan uudelleen.

Christalta tuli taas paljon hyviä vinkkejä ja koulutuspäivä oli antoisa! Tässä pari:
- eteenmenon opettamiseen sellainen ohut vähän kynttilänjalan näköinen koroke jonka päässä namialusta. Se 15 metriin. Alkuun takana esim keltainen läppä että koira löytää sille suoraan, läppä häivytetään pienentämällä. Koira juoksee syömään ruokaa,ohjaaja tulee lisäämään nameja/heittää koiralle pallon kun se on syönyt namit, jolloin koira oppii juoksemaan eteen ja jäämään sinne. Kun läppä häivytetään pois, niin koroke on melko näkymätön jolloin koira oppii että kun juoksee suoraan eteen niin jossain vaiheessa namit ilmestyvät eteen. Etuna se, että koira paremmin tiedostaa mitä se on tekemässä eikä vain aivot narikassa oaahda pallolle ja pallo suussa ympäri kenttää. Ja koiralle tulee korkea ryhti eteenmenossa.
- jos pennulle on kovin hankalaa rauhoittua hallilla ennen treenejä, niin tekee rauhoittumisharjoitukset treenin jälkeen, jolloin pentu on saanut purkaa itseään  ja rauhoittuminenkin on paremmin mahdollista ja näin rauhoittumisharjoituksiakin saa vietyä eteenpäin

Tämmöiset pikaiset muistiinpanot tähän väliin :)

On pitänyt kirjoittaa Kulon tassuhaavasta. Se sai helmikuussa oikein kunnon syvän ja siistin viiltohaavan anturaan, varmaan astunut johonkin lasiin tai vastaavaan terävään. Eläinlääkärissä tikattiin. Haava tulehtui ja anturasta lähti isohko pala nahkaa. Vetericynillä oon suihkutellut, ja pitänyt Kulolla koko ajan kauluria päässä ja sukkaa jalassa, antanut laaseria ja hyvin lähtenyt toipumaan. Christan treenit oli ekat tapaturman jälkeen, Kulo teki tossu jalassa ja hyvin meni. Ei varmaan mene kovin kauan kun on täysin parantunut, niin vauhdilla on nyt toipunut.

keskiviikko 25. tammikuuta 2017

Tammikuiset kuulumiset

Blogi on viettänyt kirjoittamiseen liittyvän ajanpuutteen vuoksi hiljaiseloa. Kahden pienen tytön kanssa ei ole paljon puutetta tekemisestä. Eli tosiaan, meidän perhe täydentyi tyttövauvalla kaksi kuukautta sitten. Aivan suloinen ja ihana tapaus on hän, ja isosisko on ottanut hyvin vastaan. Arki on lähtenyt rullaamaan mukavasti ja minä olen pystynyt jatkamaan koiraharrastuksia.

Tao treenasi agilitya syksyn lainaohjaajien, Lauran ja Hannan kanssa. Oli mahtavaa saada kaksi taitavaa lainaohjastajaa rakkaalle peuralle. Oli niin upean näköistä yhteistyö heillä ja kummatkin löysivät nopeasti yhteiset sävelet. Taolle ei ole mitään väliä, kuka sen kanssa menee, pääasia kun saa mennä. Se on hirveän kiltti ja äärimmäisen johdonmukainen, mutta irtoava, pitkän laukka-askeleen omaava eikä kyllä käänny ilmaiseksi. Hanna kävi Taon kanssa muutaman kisastartinkin kurvailemassa. Kisoissa Tao käy niin kuumana, että yhtään nollaa eivät saaneet mutta kokemuksia sitäkin enemmän ;) Minä olen nyt tammikuussa palannut Taon ohjaksiin ja toisinaan saamme jo pitkääkin radanpätkää mentyä, toisinaan ei tule mistään mitään. Jos Taon kanssa on jossain kohtaa vähän myöhässä, se helposti kertautuu eikä millään pääse rytmiin. Sitten taas kun ajoitukset osuu kohdilleen niin Tao-agility on parasta huumetta ison innokkaan koiran kiitäessä ketterästi ja ohjautuessa kuin unelma!

Tao kävi joulukuun alussa operaatiossa. Sen pulpa-amputoitu yläkulmahammas röntgenkuvattiin ja havaittiin hampaan kuolleen ja juurella paise. Eläinlääkäri kanssa päädyimme siihen ratkaisuun, että parempi poistaa koko hammas (toinen vaihtoehto olisi ollut juurihoito) niin ei ole siitä enää huolta. Tao on pärjännyt ilman tuota kulmahammasta oikein mainiosti, ei sen puutetta edes muista. Samassa nukutuksessa poistettiin Taon pallit. Tähän oli monta syytä ja olin asiaa jo jonkin aikaa harkinnut. Taolla oli ajoittain ärsyttävän huono ruokahalu ja saattoi olla usemmankin päivän syömättä (treeninamit kyllä maistuivat aina) - tämä ongelma poistui kastraation jälkeen. Lisäksi se kiihottui mun veljen ja siskon kouluikäisistä lapsista ja yritti hyppiä heidän selkään. Vielä ei olla tätä koettu, että olisiko kastraatio muuttanut tätä. Tao on kastraation myötä ollut jotenkin rennompi ja itsevarmempi ja tosiaan ruokahalut ovat nyt hyvät, joten pelkästään hyvät kokemukset on meillä ollut tähän asti.

Kuloa on syksy kuntoutettu. Välillä se on ollut parempi, sitten taas enemmän jumissa. On käynyt fyssarilla, koirahierojalla ja kahdella osteopaatillakin. Kunto on mennyt eteenpäin. Meille kävi sellainen superhyvä juttu, että Päivi Kilponen lupautui Kulon hovihierojaksi. Sovittiin että ainakin kerran kuussa Päivi hieroo Kulon. Nyt on kaksi hierontaa takana. Vaikka voinnin vuoksi on ollut aika takkuista päästä ajoittain treenaamaan, ollaan aloiteltu koeuraakin taas. Tammikuussa käytiin lahkeet tutisten Tamskin kyläkokeessa kertaamassa että mitä siellä evl-kehässä oikein tapahtuukaan. Kulon pöksyt ei tutisseet, paremminkin se oli "takki auki" ja aika lennokkaana. Mä yritin sabotoida Kulon koesuorituksen kävelemällä seuruussa tosi töksähtelevästi ja tekemällä heti liikkurin käskytyksen mukaan sekä zetassa unohtamalla sanoa koiralle seuraa-käsky. Kaikkea pientä epäpuhtautta oli, mutta yhtään liikettä ei nollattu ja saatiin ekaa kertaa yli 300 pistettä lopputuloksella 302p. 

Katja K on koutsannut meidän valkkua ja hänen treeninsä olivat heti koetta seuraavana päivänä, joten päästiin työstämään merkille menon lopun ennakointia ja kielen lipomista/levottomuutta seuruussa. Kulo vastasi hyvin näihin. Tein Kulolle tämän treenin innoittamana paljon leluhäiriötreeniä (leluja oli matkalla merkille tai ruutuun) ja Kulo oli tosi kiltti. Työstettiin paikkaa ruudussa taaemmas, kosketusalustan ja erilaisten häiriöiden avulla. Seuraamista työstettiin levollisemmaksi palkkaamalla namilla ja niin, että Kulon piti aluksi luopua namista. Palkanodotustahan se sen levottomuus oli nimittäin ja tämä auttoi siihen hyvin. Vahingossa ajauduin treeneissä tekemään merkki/eteenmenoerottelua. Sain Kulon hyvin kuulolle, mutta täytyy sanoa samalla hieman vauhti kärsi kun koira keskittyi niin kovasti tekemään oikein.

Viime lauantaina alkoi maajoukkuekarsinnat, ekana oli Kuopio. Ajettiin neljä tuntia Henkan, vauvan ja Kulon kanssa ja majoituttiin perjantaina hotelliin. Kulo leikki hotellihuoneessa, mutta ruoka ei maistunut ja oli yön levoton. Ajattelin että kun sen kanssa ei ole hotellissa ennen majoituttu, reagoi siihen. Lauantaiaamuna Kulo oli aivan ripulilla, lukuisia kertoja ripuloi. Se oli torstaina ripuloinut myös kotona, mutta perjantaina ei, ja kun meidän muut koirat eivät oireilleet niin lähdettiin kisareissuun. Mietin lauantaiaamuna että pitääkö kisa perua, mutta kun on pitkä matka tultu ja rahaa laitettu aika paljon bensoihin, hotellihuoneeseen, ilmo-maksuihin ja järkätty lasten ja  koirien hoito... Siinä on aika korkea kynnys perua osallistuminen. Kulo oli omasta mielestään kykeneväinen kisaamaan joten mentiin kehään. Se teki silmät säihkyen hommia ja niin iloisena. Paras terä tekemisestä puuttui, mikä näkyi ennakointina, parhaan vauhdin puutteena ja pienen hajamielisyytenä. Mitään liikettä ei taaskaan nollattu ja tuomarit tykkäsivät meidän tekemisestä. Saatiin tunnarista ja kaukoista kympit ja seuruusta ysi. Muutkin liikkeet meni ihan hyvin. Kulo ennakoi kiertohyppynoudon istumisen ja luoksetulossa meni vasta tokalla käskyllä maahan (kehät oli rakennettu niin, että aloituskohdan vieressä oli ruutu ja sinne juoksi toinen koira samaan aikaan). Saatiin 273,5 pistettä ja Kulo oli jaetulla 11. sijalla (32 koirasta).

Ripulointi jatkui ja maanantaina mentiin eläinlääkäriin. Kuloa nesteytettiin niskanahan alle ja se sai suolistoantibioottikuurin ja nyt keskiviikkona uloste oli ihan normaalia. En tiedä mistä se tulehduksen oli saanut!

Benson alkoi reilu viikko sitten lauantaina ontua oikeaa takajalkaansa. Huoli oli kova. Laitoin sen kipulääkitykselle ja varasin ajan ortopedille, se oli viime viikon torstaina. Odotellessa laaseroin ja hieroin Bensoniin jalkaa mutta kun jalan lihakset eivät tuntuneet pahoilta, tuntui että taustalla olisi jotain vakavampaa. Benson nukutettiin ja kuvattiin ja siltä löytyi oikeasta lonkasta nivelrikko joka aiheutti oireet. Se sai cartophen-pistossarjan ja kipulääkitystä lisättiin. Benson varaa nyt takajalalle paremmin ja on hyväntuulinen. Toistaiseksi vaikuttaa että kipujen kanssa pärjätään.