Touhukas kevät takana, ja lyhyesti taidan laittaa ajatuksia ja kuulumisia koiraharrastusrintamalta :-)

Tuntuu että tänä keväänä olen saanut ottaa Kulon kanssa askeleen eteen- (vai taakse?)päin. Kulo oli syksyllä pentuepisodin jälkeen pitkällä kuntoutuslomalla, ja pikkuhiljaa loppuvuotta kohden palailtiin treenikentille. Yllätyin, kuinka hyvin Kulo muisti oppimansa asiat, ja nekin jotka olivat unohtuneet, palautuivat nopeasti. Sitten meillä oli edessä viisi koetta tammi-maaliskuussa + tokon valmennusrenkaan näyttökoe.

Olen tähän asti Kulon kanssa tavoitellut koko ajan tekemiseen vauhtia, vauhtia ja vauhtia. Sanoinko jo vauhtia? Ja motivaatiota. Ja itsevarmuutta. Palkkaa on tullut, lelut ovat lentäneet ja on hetsattu ja viritelty. Olemme tehneet haastaviakin treenejä, mutta ajatuksena suoritus- ja itsevarmuuden lisääntyminen. Virheisiin olen puuttunut pehmeällä kädellä ja olen antanut Kulon räksyttää minulle takaisin. Se on tuntunut saaneet paljon itseluottamusta ja rutiinia moneen asiaan.

Voisi kuvitella, että minulla olisi suoritusvarma koira?

Se tunne alkoi hiipiä pikkuhiljaa. Tampereen koe oli ensimmäinen vuoden tauon jälkeen. Seinäjoella Kulo oli maha sekaisin, Kuopiossa sillä oli lihasjumeja. Merkit eivät olleet niin selvät että olisin vielä huomannut mitään. Vantaalla lauantain kokeessa iloitsin kunnossa olevasta koirasta, jolla riitti vauhtia. Pieniä hamoja sattui, kuten että Kulo nousi istumaan luoksetulon jätössä. Vantaan sunnuntain kokeessa minäkin sen huomasin... Kävelimme kehään... Yhdessä? Ei aivan. Vieressäni käveli olento, joka katseellaan zuumaili mitä kentällä olisi hänelle tarjolla. Näennäisesti tuli kanssani, mutta henkisesti oli jo menossa tekemään. Ei oikeastaan tuntunut tarvitsevan minua. Liikkeiden alussa näennäisesti istui sivullani, mutta ajatus oli jo lähes täysin edessä olevassa tehtävässä. Niinhän siinä sitten kävi, että sitä kaatuu omaan näppäryyteensä. Me molemmat. Kulo hyppynoudossa tuli niin vauhdilla, että kapulan ehti ottaa matkalla mukaan, mutta hypystä tultiin iloisesti ohi. Ohjatussa noudossa hän siinä juostessaan yhtäkkiä keksi että liikkurilleko se kapula kuuluisikin viedä. Ikinä treeneissä käynyt mielessäkään, ei vaikka oltaisiin tehty sellainen asetelma, että liikkuri olisi seissyt minun vieressäni palautuksessa.

Sitten kävi niin onnellisesti, että me pääsimme tokon valmennusrenkaaseen.

Renkaan leiri oli huhtikuun viimeisenä viikonloppuna. Koutsimme Christa ja Satsu olivat suunnitelleet kehän, jossa oli haastetta. Oli luoksetulo diagonaalisesti kentän poikki, kiertohyppynoudon hyppyjen välistä, jne. Kulo jäi kyllä hyvin selkeästi kiinni, että se ei liikkeiden alussa yhtään kuunnellut virittelyjäni, ja sännätessään matkaan unohti mitä oli tekemässä ja keksi kaikkea ylimääräistä. Olin ajatellut että kehä ei ollut mitenkään poikkeuksellisen vaikea, mutta jos aivot on kiinni niin kyllä siinäkin haastetta tulee.

Olen silti todella ylpeä rakkaasta työkoirastani. Nyt olen aloittanut työskentelyn kohti yhteiseen kuplaan pääsemistä. Onneksi on kokeneita treenikavereita ja koutseja tukena. Ja ihana koira jonka kanssa treenata.

Olemme lähteneet liikkeelle liikkeiden alkujen kaavamaisuuden purkamisesta ja minun merkitykseni vahvistamisesta. Motivaatiota tulisi saada enemmän minun suuntaani. Kulo on lähtenyt mukavasti vastaamaan tähän, vaikka ihan hirveästi ei olla ehditty treenata. Paljon olisi mielentila-, tekniikka- ja kokonaisuustreeniä tehtävänä ennen SM:iä. Tekniikkaan ei ehdi ihmeempiä muutoksia tehdä enkä riskeeraa että olemassaoleva tekniikka leviäisi, siinä pääpaino onkin suurimpien virheiden karsimisessa: kapulan pyöräytys ja stoppien hitaus. (Stoppien kouluttamisesta voisin tehdä oman pohdiskelupostauksen, olen mielessäni pyöritellyt stoppien kriteeriä ja erilaisia treenitapoja ja stoppitreenin kuormittavuutta koiran kropalle). Mainittakoon vielä seuraamisen peruutus. Muutamissa liikkeissä yritän työstää ennakointia vähäisemmäksi (ruutuun, merkille menot). Eteenmenoon haluaisin lisää varmuutta (kukapa ei). Kiertohyppynoudon hypyn poimimista pitäisi vahvistaa ja tehdä siitä kannattava ja kiva leikki mutta myös vastuuttaa koiraa. Palkkaustatapaani olen lähtenyt muuttamaan, enemmän sosiaalisen palkan suuntaan ja vähemmän lelupalkkaa, tavoitteena saada rentoutta. Ohessa lihashuoltoa ja kuntotreeniä pyöräillen ja juosten.

Taon kanssa luovuin agilityn ryhmäpaikasta. Jatkossa humputellaan agilitya silloin tällöin. Tähän on johtanut monta syytä, tärkeimpänä se, että halusin lopettaa lajin kun 5-vuotias jättini yhä on kunnossa. Me tulemme kokeilemaan erilaisia lajeja. Ensimmäisenä lähti kokeiluun dobo. Kaksi kertaa ollaan käyty ja molemmat tykätään! Minä tokalla kerralla vielä enemmän, kun laitoin hanskat käteeni, niin ettei namia antaessa tarvitse pelätä käsien puolesta. Taolle joulukuinen kastraatio on tehnyt vain hyvää: siitä on tullut leikkisämpi ja todella ahne. Doboon palatakseni, siinä saa pitää hauskaa koiran kanssa ja itselle kunnon treenin, esim. tekemällä lankkua kyynärpäät tasapainotyynyn päällä. Mietin jo seuraavaa lajikokeilua, katseeni on suuntautunut rally-tokon suuntaan. Siinä olisi monta hauskaa temppua koiralle opetettavana, mm. oikealla puolella seuraaminen. Kuka ties, vaikka tulevaisuuden tokokokeissa seuraamispuoli voisi vaihdella? Koiran kropan toispuoleisuutta se ainakin vähentäisi jonkin verran.

Benson käy ja kukkuu ja osallistuu erittäin aktiivisesti ja sitoutuneesti lapsiperheen arkeen. Ei ole kerta eikä kaksi, kun astun sen päälle tai potkaisen sitä vahingossa, kun se aina kulkee kantapäilläni ja sijoittuu ihan taakseni. Bensonilla on raivostuttava, ja villakoirille kuuleman mukaan yleinen tapa lähteä ulvomaan lapsen itkiessä. Ja perheeseen jossa on kaksi alle 3-vuotiasta lasta mahtuu kyllä itkua.. Nykyisin jos kotona tilanne alkaa eskaloitua, avaan vierashuoneemme oven ja Benson tassuttelee sinne, huoneesta on tullut sille jonkinlainen turvasatama, jossa se hieman paremmin pystyy hillitsemään omaa hätäänsä lasten itkiessä. Niin rakas kuin Benson onkin, niin en voi kuin todeta, että se ei monesta syystä ole ihanteellisin koira lapsiperheeseen.

Kävin pitämässä luennon valmennusrenkaan jäsenen ominaisuudessa, aiheesta kiertohyppynouto. Käsittelin mm. kiertohyppynoudon palasten opettamista, palasten yhdistämistä kokonaisuudeksi, kokonaisuuden suoritusvarmuuden parantamiseen liittyviä treenejä ja ruudun eteenmenon opettamista. Edellisestä luennon pitämistilanteesta on jo aikaa, joten jännitys näkyi oikomisena puheessa, ihan niin perusteellisesti en puhunut kuin mitä oli suunnitelma, joten luennon jälkeen jäi vähän pettynyt fiilis itseeni. Tosin lopun keskustelu osallistujien kanssa oli todella antoisaa ja koin että pystyin jakamaan hyödyllisiä vinkkejä.