maanantai 16. maaliskuuta 2015

TK4! :)

Osallistuimme Kulon kanssa lauantaina Lempäälän tokon maajoukkuekarsintoihin.

Tuomareina olivat Riitta Räsänen ja Ralf Björklund. Koirakoita oli 34.

Vuoronumerot arvottiin taas ilmoittautuessa, meille arpaonni soi numeron 31. Paikallaolot olivat lopuksi, joten Kulo sai odotella autossa muutaman tunnin ennen toimiin pääsemistä. Mulla oli kaverin 5-kuinen pentu viikon hoidossa, harjoittelimme pennun kanssa hallissa käyttäymistä ja lenkitin koiria välillä. Ja jännitin treenikavereiden puolesta, meitä oli meidän valkkuryhmästä viisi kisaamassa! Ja paljon tuttuja muutenkin.

Nyt kun vähän reilun kuukauden aikana tämä oli jo neljäs koe, ei paljon jännittänyt mennä kehään. Tietenkin se, että miltä koira tuntuu, on aina jännittävää kun yhteistä kisakokemusta ei vielä paljon ole. Ja se mietitytti, että kuinka Kulon tekemisen halu kestää sen, että Riitan kehässä liikkeidenvälit näyttivät aikaisemmilla koirakoilla olevan ajoittain tosi pitkät, kun Riitta kertoi kirjurilleen kommentteja ja mietti pisteitä.

Heti kehään mennessä tuntui tosi hyvältä. Kulo tuli iloisen ja luottavaisen näköisenä vieressäni ja tuli tunne, että ollaan ystävän kanssa yhdessä ja pisteistä viis, mutta meillä on kivaa.

Alla arvostelu, suluissa tuomarin kommentit

Kehä 1 / Riitta:

1. Tunnari - 7
Haisteli rumasti. Palautti laukalla, mutta mälväsi kapulaa.
(Tarkkana. Tuo oman hyvin. Puree kapulaa.)

2. Zeta - 9
(Istu ok. Alas, suora, nopea. Seiso ok. Seuraaminen hieman aaltoilevaa)

3. Ohjattu nouto - 9
Olin tosi tyytyväinen merkkiin! Nosti kapulan nätisti, mutta vielä kaipaisin lisää vauhtia liikkeeseen
(Hyvä vauhd. merkki. Nätti nosto. Hyvä vauhti mennen tullen. Lopun pa vino)

4. Kauko-ohjaus - 7
Kulolla oli oma, musta eriävä mielikuva siitä, mikä on eka asento. Eli kun käskin istumaan, niin hän nousee hyvin ylpeänä ja ryhdikkäänä seisomaan. Olin hetken että mitä ihmettä, mutta sain korjattua oikeaan asentoon vaihtoajan kuluessa ja saatiin seuraava asento oikein. Tekniikka levisi tässä korjauksessa eli peruutti istumaan, mutta lopun vaihdot meni hyvin eikä nyt mennyt kuin ihan aavistuksen verran vinoon loppuvaihtojen yhteydessä.
("peruuttaa" hieman. Ylim. asentokäsky)

Liikkeidenvälissä yritin vähän nostattaa Kuloa, mutta se on nyt valejuoksujen jälkeen ollut entistäkin kärkkäämpi haukkumaan mulle ja se räksytti ja hypähti vasten. Ihme ettei tullut keltaista korttia. Tämän jälkeen ei paljon uskaltanut nostattaa.

Kehästä 1 päästiin pienen välitilan kautta siirtymään heti kehään 2.

5. Luoksetulo - 10
Nyt oli kyllä kiltti tuomari... Varmaan ihan tasapainoinen kokonaisuus, tuli aika tasaisella vauhdilla kaikki osuudet. Stopit olisivat voineet olla paljon paremmat.

6. Seuraaminen - 9,5
Alussa Kulo oli ekan pätkän ja käännöksen oikealle tekemässä jotain ihan toista liikettä, mutta sitten onneksi kaaviossa oli pysähdys ja paikallaan käännökset oikealle ja vasemmalle, ja se skarppasi tämän jälkeen. Etukäteen jännitti että kuinka koira jaksaa melkein 3min kestäneen seuraamisen, mutta siinä oli niin lukuisia käännöksiä ja temponvaihdoksia että ehkä se oli koiran mielestä ihan mielenkiintoinen.
(Aavist vino pa askelsiirtymissä)

7. Ruutu - 8,5
Jotenkin vähän kuutamolla. Merkille lähetettäessä vilkaisi mua mennessä, ruutuun meni ihan ok mutta ennakoi taas. Ruudussa nuuski kovasti, ongelma joka putkahti nyt esille.
(Saisi mennä nop. merkille, hidast. vähän ennen ruutua, nuuski ruudussa)

8. Metalli - 10

------------------------------
Paikallaolot tehtiin niin, että makuu kehässä 1, siitä siirtyminen kehään 2 jossa istuminen.

9. Paikkamakuu - 10
10. Paikkaistu - 10

Yhteispisteet 285,5 jolla karsintojen 9. sija ja saatiin se kolmas ykkönen eli Kulosta tuli mun eka tokovalio (ilman tuota valiontitteliä, kun en ole sen kanssa vielä näytelmissä käynyt)

Matka valioksi on ollut antoisa ja kiva ja aika helppo. Innokkaan koiran kanssa, jolla on ominaisuudet kohdillaan, on ollut helppoa treenata vaan osaamista, ei ominaisuuksia. Kulo yrittää aina parhaansa ja se on oppinut matkan varrella tosi tarkaksi. Nyt jatkossa keskitytään vähän toisenlaisiin juttuihin, siitä kohta, mutta ensiksi...

On kiitosten aika!

Kiitos Tanjalle mahtavasta koirasta! Mun timantti... :)
Kiitos Pirjolle isäkoiran geenien antamisesta tähän koiraan :D
Superkiitos Marille, että uskoit koirasi mun huomaani. Kiitän sua melkein joka päivä mielessäni siitä, että sun ansiostasi mulla on näin upea koira.
Kiitos P-H nuorten koirien tokoringille - kaikki koulutukset joissa ollaan ravattu, ovat antaneet niin paljon, ja erityisesti istuttaneet mun päähäni ajatuksen siitä että mekin voitaisiin tokoilla tosi tavoitteellisesti arvokisat silmissä
Kiitos Tamsk, matka on alkanut jo tavoitteellisten tokoryhmissä treenaamisesta ja nyt tokovalkku1:een pääsy on ollut kirsikkana kakun päällä, on onnea treenata niin mielettömän osaavassa seurassa ja vielä kun apua ja neuvoa jaetaan niin mielellään
Erityiskiitos rakkaalle Henkalleni ja anopilleni Mallalle, te olette mahdollistaneet loputtomalla ymmärryksellänne ja Ennistä huolehtimisellanne sen, että aina kun mahdollista, olen voinut pakata tokokamat kassiin ja lähteä Kulon kanssa treenaamaan. Ihanaa, että ymmärrätte että loputon into lähteä treenaamaan ei ole sulaa hulluutta vaan mulle vaan niin tärkeä juttu. Ihanaa että ette pidä ihan pölhönä vaan elätte mukana näissä vaiheissa, etenkin Henkan kanssa on analysoitu monet treenit ja tiedät tokosta ja koirankouluttamisesta enemmän kuin keskivertosuomalaismies tai edes moni joka tokoa on alkanut harrastaa :D

Nyt meillä ei ole kisoja pariin kuukauteen näköpiirissä. Ihana tunne. Nyt voi vapautuneesti treenata sellaisia osa-alueita, jotka ovat jääneet kokonaisuuksien kasassa pitämisen varjoon.

Eilen oltiin Kivimäen Riitan tokokoulutuksessa, mikä tuli juuri sopivaan väliin. Riitalta sain taas niin paljon uutta pohdittavaa, onpa mahtavaa kun kouluttaja panostaa niin paljon koulutettaviin :)

Kulosta löytyy aika helposti sitä pippuria, ja nyt unohdetaan kiltin tytön rooli ja keskitytään vauhtiin ja asenteeseen.

Ajatuksia:
- noudossa vahvistetaan koiran halua ja kiirettä tulla ohjaajan luo perusasentoon.
--- palkkaus enimmäkseen sitten kun koira on tullut perusasentoon. Ei matkan varrella, koska sillä tavoin palkkaamalla saa koiran palautuksessa kuuntelemaan että koska tulee vapautussana sen sijaan, että sillä olisi ajatuksena juosta mahdollisimman nopeasti perusasentoon kapula suussa
--- asennetreeniä läheltä.
----- koiralle kapula suuhun, tönimällä poispäin rinnasta nostatetaan sitä, sitten sivulletulokäsky ja palkka kun koira sivulla
----- vauhdikasta vetoleikkiä kapulan lähellä. Kesken leikin noutokäsky ja palkka kun koira sivulla
- ruutu
---- ruudussa lelu, jolle juostaan kilpaa. Menin itse puoliväliin matkan varrelle ja ekalla kerralla sain napattua lelun juuri Kulon nenän edestä. Lällättelin ja mua alkoi ihan oikeasti naurattaa, kun Kuloa vitutti ihan suunnattomasti se että olin ehtinyt napata lelun ennen sitä :D Seuraavalla kerralla se tuli tuulispäänä täysiä loppuun asti ja sai lelun ennen mua
---- koiran ollessa merkillä, hämykäskyjä: rotta, rulla, RUUTUUN! (Kulo nykii merkillä)
- sivulletuloon asennetta
---- sivulletuloja ja seuraamista tarjoamisen kautta. Eli ei käsketä  koiraa vaan se saa itse tehdä päätöksen tulla sivulle, tästä palkka. Tätä voi hyödyntää siirtymissä ja liikkeiden aluissa; koiran on itse tarjottava perusasentoon /seuraamisen tulemista, jotta se saa tehdä liikkeen

Ylipäätään rakastan ajatusta siitä, että koira aivopestään niin että kaikki käskyt ovatkin itse asiassa sille lupa tehdä asioita. Eli sille rakennetaan niin suuri motivaatio tekemiseen että ohjaaja toppuuttelee sitä. Erityisen mielenkiintoisen tästä tekee se, että kuinka rakentaa tämä mieletön motivaatio niin että tekeminen pysyy silti teknisesti (ainakin riittävän) tarkkana ja ettei kuvioihin tule ennakointi tai äänen käyttö. Siitäkin puhuttiin Riitan kanssa, että itselle tätä koiran osaamista tehdään, ja mikä on kenellekin tärkeää. Mulle on tärkeää koiran tekemisen ilo, vaikka sitten tekniikka ei olisi ihan niin täydellisen tarkkaa. Mutta luulen, että Kulon kanssa saan molemmat. :)

Paljon olisi vielä muitakin juttuja Riitan antoisasta koulutuspäivästä, mutta pakko lopettaa.

Välitavoite, TK4, siis nyt saavutettu, mutta yhteinen matkamme Kulon kanssa on vasta aluillaan! :)

sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Eka maajoukkuekarsinta ja äitiyden suruja

Yllytyshulluna laitoin sunnuntaina kyselyä Seinäjoen maajoukkuekarsintojen ilmoittautumisia vastaanottavalle henkilölle vapaista paikoista. Maanantaina tuli vastaus että kokeessa on tilaa, pian oli muodollisuudet hoidettu ja alkoi valmistautuminen kisoihin.

Viikolla tehtiin pientä viimeistelyä, lähinnä merkin vauhtia (kilpajuosten merkin takana olevalle lelulle), stoppia (huonolla menestyksellä), luoksarin lähtöjä eri asennoista (huonohkolle menestyksellä ;)), ja onnistuinpa melkein pilaamaan Kulon jo varmemmaksi muuttuneen tunnarin ihan kisaa edeltävänä päivänä. Kulo unohti hetkeksi koko tunnarin idean (sekoitti haisteluliikkeen noutoliikkeeseen), kun vaihdoin liian lennosta vauhtiliikkeistä huonolla virittelyllä tunnariin. Vireenhallinta menee to do -listalle...

Malla lähti lastenlikaksi, ja lauantaina startattiin auto 6.15 kohti Seinäjokea. Kiitos Malla korvaamattomasta avustasi, ilman sinua olisi jäänyt lähtemättä tähän reissuun!!

Kisat käytiin Hurtta-hallissa, joka oli pienehkö melko lämmin halli. Ei kyllä varmaan ollut +10 astetta kuten kotisivuilla mainittiin. Halliin oli rakennettu kaksi kehää, 1-kehässä tehtiin kaikki tilaa vievät liikkeet ja 2-kehässä metallinouto, tunnari ja kaukot sekä alussa paikallaolot. 1-kehästä siirryttiin suoraan 2-kehään, joka oli jo ehtinyt tyhjetä edellisestä kisaajasta hyvissa ajoin ennen 1-kehän päättymistä. Kehät oli suunniteltu niin, että seuraava liike alkoi melkein siitä kohtaa mihin edellinen päättyi.

Tuomareina oli 1-kehässä Salme M ja 2-kehässä Tiina H.

Vuoronumerot saatiin ilmoittautumisen yhteydessä, meille nostin numeron 22 joka tuntui vallan passelilta.

Aloitettiin paikallaoloilla. Suluissa on kirjallisen arvostelulomakkeen kommentit:

1. Paikalla istuminen - 9
Kulo jäi vähän huonoon asentoon, etutassut kovin suppuun. Olen käsikosketuksella saanut sen hyvään istumisasentoon mutta en nyt uskaltanut harrastaa sitä kun kuulin etteivät katso ko toimintaa hyvällä.
(Tassun siirto)

2. Paikalla makaaminen - 7,5
Kulo oli alussa vähän poissaolevan oloinen, reagoi kyllä nopeasti maahanmenokäskyyn mutta se oli päässyt vähän yllättämään sen, ja Kulo tipahti alas huonoon asentoon, toinen etutassu jäi ranteen kohdalta taitoksiin. Mietin jo piiloon kävellessäni että ei varmasti tule pysymään siinä. Oli korjannut tassun ja mennyt lonkkalevolle, ja voin vaan kuvitella että on sen jälkeen ruoskinut itseään. Nousi sivulle tosi jähmeästi vajaaseen istuma-asentoon, Kulolle epätyypillinen virhe.
(Tassun siirto, lonkka-asento, vajaa pa lopussa)

Kulo tuntui paikallaolojen jälkeen vaisulta ja jännittyneeltä. Puhuin tästä muille ja onneksi mulla on niin mahtavat treenikaverit, jotka sanoivat heti että nyt et ala hyysäämään ja häsläämään sen ympärillä, koska se hämmentyy vain lisää, vaan laitat jäitä hattuun ja yrität olla niinkuin treeneissäkin. Koska olin juuri aikeissa mennä silittämään ja lohduttamaan Kuloa ja vähän leikkimään sen kanssa ja ja ja... :D Niinpä annoin Kulon levätä häkissä (se näyttikin ottavan siellä hyvin rennosti), vaihdoin itse henkisesti niin vapaalle että pian tuntui kuin olisin ollut kisoissa vaan turistina, ja reilu puolisen tuntia ennen meidän suoritusta lähdin Kulon kanssa lenkille ja tein lyhyet virittelyt. Kulo tuntuikin jo paljon vapautuneemmalta ja veti innokkaasti lelua. Onneksi Anu vielä tässä vaiheessa muistutti, että ei varmaan kannata juosta kehään suoraan vetoleikistä vaan vaikka laittaa koiran makaamaan maahan, ottaa siitä sivulle ja siirtyy kehään ;)

Tässä yksilöliikkeet:

3. Seuruu - 9,5
( Hyvä seuruu paikka ja kontakti. Tiiviit käännökset, Erinom juoksu. Teknisesti erinom suoritus. Koiralla erinom tunnetila. Peruutuksessa tulisi olla suorempi)

4. Ruutu - 10
Tässä piti juosta merkille ihan aidan läheltä, jossa seisoi yleisöä. Olen niin ylpeä Kulosta, ettei se ottanut tästä häiriötä vaan meni reippaasti! :)
(Hyvä merkki. Vauhdikas ruutu, hyvä S+M. Erinom luoksetulo ja seuraaminen)

5. Zeta - 9,5
(Kaunis lähtö. Erinom M, erinom S, erinom I. Pieni osuma mukaan otettaessa)

6. Ohjattu - 7
Tässä Kulo ei lähtenyt niin hyvin merkille kuin ruudussa ja näytti siltä että ennakoisi stopin, joten yritin pysäyttää sen ennen kuin se pysähtyisi itse ja ennakoin itse käskytyksen kanssa. Kulo jäi tosi hassuun paikkaan. Menin tästä niin hämilleni, että unohdin että mikä suuntakäsky pitää antaa. Olen opettanut ohjatussa suuntakäskyn koiran näkökulmasta, eli jos lähetän vasemmalle niin sanon oikea. Tässä kohtaa tuli black out ja en saanut sanaa suustani. Heilautin vaan vasenta kättäni ja Kulo meinasikin lähteä sillä, mutta pysähtyi katsomaan mua, ajatteli varmaan että tämä on jotain häiriöharjoittelua. Sain sanaisen arkkuni auki ja käskytin Kulon noutamaan kapulan.
(Erinom merkki. 2 käskyä noutoon, erikaina käsimerkki, ennakoi merkiltä lähtöä)

7. Luoksetulo - 7,5
(Erinom M, valpas. Pysähdys voisi olla nopeampi, samoin maahanmeno)

8. Metallinouto - 9
Liikkuri oli suunnitellut kehän niin, että metallinoudon hyppyeste oli n metrin päässä seinästä. Aamulla yhdellä kisaajalla kapula oli pomppinut seinään kiinni. Koira oli noutanut kapulan moitteetta, mutta tuomari oli tulkinnut tilanteen niin että kapula oli mennyt ulos kehästä, ja antoi kisaajalle tästä liikkeestä nollan. Kuulemma kilpailijan olisi pitänyt pyytää heiton uusimista, mutta säännöthän ihan selvästi kieltävät uusintaheiton EVL:ssa. Kokenut kisaaja ei tätä niellyt vaan ihan oikeutetusti teki asiasta valituksen, ja tästä tehtiin sellainen ratkaisu että sai käydä uusimassa vain tämän liikkeen. Kun oli meidän vuoro, niin eikös se minunkin kapulani sinne seinään kiinni vierinyt, kuulin kun metalli kilahti seinää vasten. Kysyin tuomarilta että pitääkö heitto nyt uusia. Tuomari vastasi että anna mennä vaan. Lähetin Kulon noutamaan, mutta se kiilapää oli jo unohtanut että minne kapula oli lentänyt ja juoksi kauemmas, mutta muisti onneksi nopeasti että missä kapula oli ja palasi hakemaan sen.
(palautusvauhti)

9. Tunnistusnouto - 8
Kulo varmisteli kovasti kapuloilla ja töni niitä nenällään ja palautti huonolla vauhdilla
(parin kapulan siirto)

 10. Kauko-ohjaus - 9
Tässä oli kyllä tooosi hitaat asennonvaihtovälit, laskeskelin jonkun koirakon kohdalla että kyltti kääntyi 5-6 sekunnin välein. Kulo tuntui tässä jähmeältä.
(rintamasuunta kääntyy liikkeen aikana hieman vinoon)

Tässä suorituksemme VIDEOLLA 


Lopputulos oli 277p ja siinä sitten jännättiin muutama tunti, että mahdutaanko 15:n parhaan sakkiin. Lopullinen sijoitus oli 14 ja sillä pitäisi, Kulon valioiduttua, olla paikka SM-kisoihin taattu! :)

Ihan huikean hienosti meni treenikavereilla - Hanna-Mari ja Tosi sekä Anu ja Luu saivat 290p ja 5. ja 6. sija, ja Kati ja Taito saivat 288p ja olivat seitsemänsiä! Maanantain treeneissä herkutellaan taas niin että navat paukkuu! Onnea taitaville, on etuoikeus treenata teidän kanssanne!!! :)



Tänään aamulla kuulin kuinka Ennin lelu helisi. Joku, todennäköisesti Tao, on varmaan kävellyt sen yli, ajattelin. Se helisi pian uudelleen ja mietin ärsyyntyneenä että mitä siellä Ennin lelujen päällä pitää hiihdellä, ei siihen leikkinurkkaukseen ole koirilla mitään asiaa. Jonkun ajan päästä kuului matalaa murinaa ja vaimeaa haukahtelua, hyvin Bensonin tyylistä mutta tunnistin yllättyneenä että Bensonin ääni se ei ollut. Oli pakko mennä katsomaan. Tao kömpi nolon näköisenä sohvalta nukkumasta, joten se se ei ollut. Kuloa ei näkynyt normaalilla paikallaan. Etsiskelin sitä hetken, ja se löytyikin pian eteisestä, siitä oli tullut tuore äiti:



Ikävänä ihmisenä huostaanotin tämän Kulon ja Ihmeen sateenkaariperheen (postimyynti) vauvan. Kulo käveli perässäni olohuoneeseen ja nappasi lattialta toisen lelun ja meni hautomaan sitä eteiseen. Sekin takavarikoitiin hyvin tunteettomasti. Kulo-ressukka on niin kiltti, ettei se enää ottanut leluja, mutta on kuljeskellut levottomana ja vinkunut vähäsen ja katsoi hyvin tuimana, kun Enni vingutti hänen lapsosiaan. Vähän lapsellinen tämä äitikoira kuitenkin oli, ei tarvinnut kuin vähän hetsata niin meni jo vetoleikkiä omalla lapsellaan. :-D

tiistai 24. helmikuuta 2015

Leijeröiden pääsee helpolla

Oltiin tänään Taon kanssa Sami P:n aksatreeneissä. Ryhmä oli vajaa, me tehtiin viimeisenä ja meillä oli ruhtinaallisesti suoritusaikaa. Alla video Taon menosta. Sen kanssa pääsee kyllä aika helpolla... Ainakin tämmöisellä radalla. Pitää vaan näyttää mihin mennään seuraavaksi ja Tao irtoo ja lukee esteet.

Opin tänään että
- piti olla lähellä pussia aloituksessa, niin että pakotti Taon linjaamaan tiukasti (ja suoraan!) pussille
- kepeillä piti antaa tehdä pari väliä, ennenkuin takaaleikkasi, ja kehuin kannustaa Taoa jatkamaan pujottelua vaikka jäin taakse
- tarvitaan länkiä ylösnousukontakteille koska Tao pomppii niistä yli
- ennen keinua oleva hyppy: "kiiruhdin" keinun jälkeen tehtävään valssiin, jolloin Tao tiputti hypyn riman. Tähän auttoi se, että pidin rintamasuunnan auki ja katseen Taossa, näin sille ei tullut liian kiire ja malttoi keskittyä hyppyyn.
- ohjasin keinun jälkeisen putken jälkeen koiran oikealta puolelta, jolloin pystyin tekemään takaaleikkauksen ennen A:ta edeltävää hyppyä, jolloin pysyin koko ajan liikkeessä ja Tao irtosi hyvin A:lle, vaikka ohjasin leijeröiden keppien takaa

Oli hyvät treenit!

Alla suoritus videona, Tao-parka alkoi olla jo aika puhki tässä viimeisessä (ja aikamonennessa) ratasuorituksessa:

http://youtu.be/HlamcxKyS4k

maanantai 23. helmikuuta 2015

Oppia saamassa ja osaamista näyttämässä

Melkoisen tokotäyteinen viikonloppu takana. :)

Lauantaina oltiin Kana-Areenalla Oilin opissa Tamskin tokovalmennusryhmän kanssa.

Katsottiin Oilin kanssa Kulon luoksetuloa ja keskusteltiin luoksetulon opettamisesta, tässä jotain ajatuksia:
- saatava koira ajattelemaan, että stoppien teko on tosi kiva juttu
- kriteereistä kiinni pitäminen niin stoppien kuin luoksetulovauhdin suhteen. Jos treenaa stoppeja pehmeässä hiekassa, hyvän stopin tunnistaa siitä että hiekka pöllähtää. Jos koira alkaa selvästi hidastaa ja ennakoida stoppia ja juoksee huonolla vauhdilla, sille pitäisi huomauttaa asiasta, tämä ei kelpaa, ja palkata hyvät vauhdit. Mutta siinäpä onkin haastetta, että osaa määrittää kriteerit, arvioida niiden toteutus ja vielä reagoida oikea-aikaisesti ja oikein! Tästä mietittiin, että kun tulee toistojen kautta kokemusta, omakin silmä kehittyy.
- pääsääntöisesti luoksetulo täytyy vain työstää kuntoon ihan kokonaisena liikkeenä. Koiralle opetetaan mitä siltä odotetaan. Ohessa voi tehdä vaihtelevia harjoituksia (esim. koira jätetään luoksetulon alkuun, lähdetään juoksemaan lelu kädessä, kutsutaan koiraa, käsketään sen pysähtyä. Käskyn aikana joko jatketaan itse juoksemista koiraan katsoen tai käännytään samanaikaisesti ympäri) ja toki palasiakin pitää treenata

Tokassa setissä katsottiin merkkiä
- Kulo juoksi merkille ihan hyvällä vauhdilla (voisi olla räjähtävämpikin nopeus) kun tehtiin pelkkää merkkiä, mutta ohjatussa juoksi matalana könkköä laukkaa ja jäi vähän vajaaksi, merkin viereen
- ohjeeksi tehdä merkistä todella kiva asia koiran mielestä, eli paljon sellaista treeniä jossa liikkuri vie kapulat, lähetetään merkille ja siitä superpalkka. Jos menee huonossa vauhdilla, huomautus ja uusi yritys. Kapuloiden heitto merkin taakse ja sitten merkille lähetys, voi olla myös leluja yms. Kulo on kyllä näihin häiriöihin reagoinut lisäämällä vauhtia.

ja ruutua
- olin matkan varrella, Kulo juoksi ruutuun vilkuillen mua. Nyt taukoa siihen, että palkka tulisi mun suunnasta niin, että Kulo saisi palata mun tykö palkalle. Joko tuon palkan Kulolle tai palkka on ruudun takana. Ja voisi tehdä niitä että kosketusalusta ruudussa ja joko pysähtyy sille ja vapautetaan ruudun takana olevalle palkalle, tai saa juosta ruudun läpi palkalle.

- Jotenkin näin se Oili taisi asiasta sanoa. Mulle iski tokassa setissä ihan hirmuinen ahneus tehdä yhtä sun toista, sillä lopputuloksella että olin ihan pihalla että mistä me oltiin Oilin kanssa puhuttu. Ja mä kun olin päättänyt että nyt kun näitä koulutuksia on, niin käydään korkeintaan pari ongelmaa per kerta niin muistankin jotain. Näin hyvin se päätös piti...

Moni meidän ryhmästä teki osaavien, kokeneiden koiriensa kanssa liikkeiden sekoittamista ja kuuntelutreeniä. Esim. ohjaaja heitti metallikapulan hypyn yli, kääntyi ympäri ja lähetti tunnistusnoutokapuloille. Tai heitti metallikapulan hypyn yli mutta lähettikin hypyn sivulla olevalle merkille. Tai luoksetuloa niin, että koira otettiin tunnistusnoutorivin läpi tai kesken juoksun sille huudettiin "oma" ja sen piti vaihtaa tunnarimoodiin. Tai niin että ohjaaja istui maassa ja lähetti koiraa hypylle, merkille tai ruutuun antamatta eleapua, eli koiran piti kuunnella mitä ohjaaja sanoi. Ruutu oli ohjaajan takana.

-----------------------------------------------------------------

Sunnuntaina kurvattiin Sääksjärvelle tokokokeeseen. Tuomarina Mauri P, liikkurina Sari S.

Mä olin aamulla aikas kauhusta kankeana. Hartiat korvissa ja niin poispäin. Annoin jännityksen hyökyä, en edes yrittänyt pidätellä sitä. Ajattelin että jos en taistele sitä tunnetta vastaan vaan annan sen tulla, niin ehkä se sillein laimenee. No, ei laimennut ;)

Ekasta kehästä ei valitettavasti ole videota, koska muistin vasta kehässä etten ollut antanut kameraa kenellekään.

Eka kehä:
1. Tunnistusnouto 9
--- meni hyvällä vauhdilla kapuloille, oman löydettyään lähti heti tuomaan sitä mulle (jes, treeni on auttanut!), toi vähän löysällä laukalla, lopun perusasento hieman vino (en oo nyt puuttunut näihin treeneissä kun olen tehnyt vain tuota mielentilaa, mutta pitää ruveta laittamaan tämä nyt kuntoon)
2. Zeta 9,5
--- seuraaminen nättiä, istuminen vähän vino
3. Metallinouto 7
---- meidän muka niin varma liike, maksanut tähän mennessä eniten pisteitä... Kulo meni ihan hyvällä vauhdilla, otti kapulan nätisti, tuli HYPYN kautta :D , mutta päätti ettei irrota kapulasta eli jouduin antamaan tuplairrotuskäskyn
4. Ohjattu 10
--- juoksi kyllä vähän huonolla vauhdilla merkille eikä mennyt ihan merkin taakse, tästä hyvällä kaarella hakemaan oikean puoleinen kapula, suora palautus ja nyt nätti irrotus. Tuomari naureskeli että on se kumma kun puisen irrottaa hyvin mutta metallista ei halua luopua... :D

Toka kehä ja videot:
5. Ruutu 10
--- kohtuullisella vauhdilla merkille, vähän flänkäten ruutuun, ennakoi stopin, sen jälkeen nättiä työtä. Kiltti kymppi.
6. Luoksetulo 9
--- Tähän mä oon niin tyytyväinen! Eihän tämä vielä ole valmis, mutta on mennyt huomattavasti eteenpäin ihan vajaassa parissa kuukaudessa, vaikka on ollut Kulon lihasjumien takia treenitaukoa ja vaikka ulkona ei nyt liukkailla keleillä oo pystynyt treenaamaan riittävästi. Seisomasta maahanmeno-välillä Kulo bongasi ruudun ja hetken ja panikoin että juokseeko sille, mutta onneksi muutti mieltänsä ja muisti että mitä liikettä ollaan tekemässä. Jotenkin nuo hetket tuntuu kisatilanteessa ihan hurjan pitkiltä, videolla ei näytä niin pahalta
7. Seuraaminen 8
--- Nyt on muutamana kertana käynyt niin, että kisoissa moititaan vinoista perusasennoista. Sitten kun olen niitä treeneissä tehnyt, niin kouluttajat tai treenikaverit ovat sanoneet että tekee suorat perusasennot. Kävelenköhän mä jotenkin oudosti kisoissa? Todennäköisesti. Kulo oli hitaassa käynnissä jotenkin herpaantunut, kontakti tippuili ja se peitsasi. Onneksi meillä on fyssariaika pian.
8. Kaukot 10
--- Käytössä oli ekaa kertaa sähköinen taulu liikejärjestyksen näyttämiseen, tykkäsin. Kulo teki niinkuin tekee treeneissäkin. Hauskaa että yleisö alkoi taputtaa ennenkuin tuomari oli sanonut edes mitään, tuli jotenkin ihan sellainen suuren maailman tunne kun oli tuo näyttökin ollut käytössä :D

9. Istuminen 10
10. Paikkamakuu 10

Pisteitä 296,5, kunniapalkinto ja sijoitus 1./10. Ja kait se valiokello alkoi tästä tikittää.... :)

-------------------------------------------------------------

Kisojen jälkeen ajelin Ylöjärvelle Heidi P:n koulutukseen, joka oli nuorten koirien tokorinkiläisille järkätty. Takki oli aika tyhjä, varmaan angiinasta kärsivällä koutsillammekin, mutta saatiinpa taas hyvin vinkkejä!

- seuruussa jos on käännös ja liike seis, niin ei oteta käännöksen jälkeen yhtään askelta. Itse asiassa, kun oli oikealle käännös ja liike seis, Kulo teki paljon paremman perusasennon kuin jos olin ottanut yhden askelen käännöksen jälkeen
- merkille menoon vauhtia niin, että lähetin Kulon kiertoon ja siitä merkille. Juoksi vauhdilla ihan merkin taakse, tästä lensi lelu. Tätä voisi jatkaa niin, että lähetän Kulon taakseni kiertoon, käännyn kokeenomaisesti kohti merkkiä ja Kulo vasemmalta puoleltani merkille, liike ei kohdallani hidastu. Kolmas vaihe olisi se, että kierron jälkeen otan perusasentoon sivulleni ja tästä heti lähetys merkille. Virittelynä liikkeeseen voisi käyttää sitä, että ottaa ennen merkille lähetystä koiran takakautta kiertäen sivulle perusasentoon.
- sivulletulosta Heidi sanoi että ei paha, mikä tokomaailmassa varmaan tarkoittaa jotain ihan hyvää :D Tästä voisin opettaa vielä vauhdikkaamman (vrt MM-kultaa v -14 voittanut koira). Treenattiin tätä niin, että heitin yhden namin vasemmalle etuviistoon, toisen namin oikealle etuviistoon, kolmannen namin taas vasemmalle, ja tästä hoputin koiran sivulle, namikäsi oli valmiina. Saatiin hyviä toistoja.
- Luoksarista stoppien treenaamista kierron kautta niin, että hoputan Kuloa juoksemaan lujaa kohti, tästä voimakkaat vartaloavut ja palkka lentää samalla, tavoitteena saada vain kunnon reaktio ja stoppi. Heidi oli sitä mieltä, että voisi antaa vartaloavun ja käskyn samaan aikaan, koska koira kuitenkin tottelee vartaloapua, näin vartaloavun voisi saada häivytettyä paremmin pois.
- Tein häiriötreeniä, ruutua niin että ruudun takana seisoi ihmisjoukko. Kulo hidasti selvästi ja jäi ruudussa ruudun etuosaan. Tehtiin kolme toistoa, kolmannella uskalsi jo juosta normaalisti. Heidi muistutti, että täytyy pitää kriteeristä ihan yhtä lailla kiinni, vaikka laitetaan haastetta. Tämä olikin ehkä päivän suurin oivallus, usein mä nimittäin haasteharjoituksissa sallin Kulolle virheitä, mutta tavallaanhan tällöin tilanne on koiralle entistäkin epäselvempi eli pitäisi pystyä tässäkin olemaan itse tilanteen tasalla ja pitää samat kriteerit kuin muutenkin.
- Ohjattua kokeiltiin samoin, tässä Kulo ei häiriintynyt vaikka kokeiltiin sellaistakin, että ihmiset liikehtivät ja taputtivat noudettavan kapulan takana. Hyvä Kulo!

Phuuh, tuntuu että teksti on tänään aika kaoottista eikä tästä varmaan selviä ihan kaikki pointit siten kuin olen tarkoittanut, mutta pääasia että ne on nyt ylhäällä! :D