Lauma kasvoi yhdellä

Saimme mahdollisuuden tarjota kodin ihanalle valkonaamalle. Vellu (Overdo Nimble) on 10-kuinen kodinvaihtaja, Taon ja Kulon puolisiskonpoika. Koska olen niin kovin mieltynyt kaksosiin, ja koska Vellu vaikutti Tanjan videoiden perusteella niin kivalle, ihastuin siihen ja pian oli sovittu että Vellu muuttaisi meille koeajalle. Nopsaan todettiin yhdessä muun perheen kanssa, että haluamme Vellun meille pysyvästi omaksi. 

Vellu on viettänyt meillä pian kuukauden. 

Se sujahti meidän vauhdikkaaseen (ja äänekkääseen 🙈) pikkulapsiarkeen vallan mutkattomasti. Olemme koko perhe olleet tosi ihastuneita tähän hurmaavaan koiraan. Minä olen hissuksiin aloittanut tehdä pohjataitoja ja olen tykännyt tämän koiran ominaisuuksista. Kirjoittelen treenikuulumisia tuonnempana 😊

Kuulumisia

 Tänään haluan jakaa teille rallyaiheisen oivallukseni ja kertoa vähän, että mitä meille kuuluu :)

Vaikka kuulumisista liikkeelle.

Hyvää meille kuuluu. Kulo on voinut ihan superhyvin, kun sen kanssa ei tehdä mitään repiviä lajeja (= tokoa). Kulo on tehnyt meistä varmaan ainakin sata eläinsuojeluilmoitusta, sen mielestä se ei aina pääse riittäviin työtunteihin mitä on työsopparissa alkujaan lukenut, mutta se on niin kiltti ja sopeutuvainen... <3 Vähintään tunnin lenkille se pääsee joka päivä ja saa hierontaa kerran viikkoon, joten olen yrittänyt sille muistuttaa että oleppas aika tyytyväinen osaasi. Kulolta puuttuu enää yksi voittajan tulos rallysta. Se on tosi näppärä rallyssa(kin), joten emännän kiireitä ja aikaansaamattomuutta ja koronaa ettei olla kisattu sille sen osaamista kuvaavaa rallytulosta. Kuloa on ollut tosi kivaa haastaa rallyssa ja on tullut opetettua sille monta taitoa, jota tokoillessa ajatteli että olisi kiva jos se osaisi, mutta ei kuitenkaan koskaan saanut aikaiseksi kouluttaa.. Olen opettanut rallyn tekniikkaa meidän vierashuoneessa peilin edessä siten, että se osaisi liikkeet pelkillä suullisilla avuilla, hyvää kuuntelutreeniä siis! Kulo on tosi leikkisä edelleen ja meidän lelut saavat kovaa kyytiä, ja sitten se on tosi kissamainen kainaloinen joka osaa kovin viehkosti tulla kainaloon.

Taolle tuli vuosi sitten oikean takatassun sisäsivuun patti, jota tutkittiin parissakin eri paikassa (jatkossa ortopedisista vaivoista aina suoraan ortopedille, note to myself), ja selvisi että sillä oli tassun sisäisivusta mennyt joku sivuside, kera toteamuksen: "Kaikkea näille bortsuille näköjään voi sattua" Vuoden verran pidettiin tassussa semmoista joustavaa teippiä joka tuki rakenteita, ja kesällä hammasoperaation (putsaus ja rtg-kuvaus) yhteydessä ell testasi että siellä eivät enää mitkään rakenteet pääse luksoitumaan, joten teippiä ei enää tarvitse pitää. Tao on voinut hyvin, mutta se varsinkin tarvitsee jokaviikkoisen hierontansa ja lisäksi Päivin taikakäsien lisähoidot. Mutta näillä hoidoilla Tao on varsin vetreässä ja hyvässä kunnossa ja iloisin mielin! Ja onneksi Tao itsekin osaa kertoa, että nyt emäntä minä kaipaisin hierontaa. Se tuijottaa illalla tosi merkitsevästi ja kun menen lattialle istumaan, se suorastaan lentää eteen kyljelleen makaamaan.

Tao on oppinut rallya nopsaan, ja suoraan sanoen en tiedä, että kumpi niistä on lajissa taitavampi, Tao vai Kulo. Jotenkin mystisesti Tao on oppinut monet asiat kuin itsestään, ja sen kanssa suurin työsarka on ollut (yllättäen) ylivire. Se oli valkkukautensa alussa kuin mikäkin sotanorsu, mutta kauden edetessä on löytynyt malttia ja järkeä. Ihanaa ongelmat näin päin, mieluummin lisään keskittymistä kuin nostan motivaatiota. On se väläytellyt nuoruuden haasteitaankin, eli ahdistumista. Se esim. keksi, että ei pysty tulemaan sivulta mun eteen seisomaan, ihan tuosta noin vain päätti että näin se asia on. Rohkenin olla sen kanssa eri mieltä, ja melko päättäväisesti ja suoraviivaisesti autoin herran eteeni seisomaan ja sanoin että kyyl-lä sinä tähän pystyt, ja ehkä jokusen minuutin siinä asiasta keskusteltuamme Tao hoksasi että hei, kyllähän hän tähän pystyy. Ja sen jälkeen tästä asiasta ei ole sen kanssa tarvinnut keskustella. Hauskoja ovat nämä suurten tunteiden miehet, ja tosi opettavaisia, ja niiden kanssa saa kyllä pitää oman pään kylmänä. Ja sitten seuraavassa hetkessä sama koira pomppii ympärillä ja napsii ja haukkuu, suorastaan mylvii. Rally-valkussa tehtiin pitkään sellaista treeniä, että kaikissa kukkasissa ja muutenkin eri kohdissa rataa pysäyttelin Taoa ja rikoin tehtäviä, ja Taon piti olla tosi tarkasti kuulolla, ja näin saatiin aikaan taitava rally-koira joka on aika kivasti kuulolla, mitä nyt jos erehdyn kehumaan radalla, niin se tekee metrin pompun ilmaan. Taolta puuttuu kaksi voittajatulosta, ja ne yritetään nyt hoitaa sille kuosiin, koska mestarin ratoja ollaan viime kuukaudet treenattu ja sinne jo mieli vetäisi kisaamaan. Anyways, hauska heppu Taokin, ja myös Iinan 3v ehdoton suosikki ja paras kaveri ikinä. <3

Ja sitten siihen vinkkiin. En hakenut rally-valkkuun, koska arki-iltaisin ei vain ole aikaa harrastaa. Mietin että miten pystyisi treenaamaan rataa, kun en pääse hallille eikä ole rallykylttejä. Sitten keksin seuraavan treeni-idean: piirsin rally-radan hiekkakentälle. Jokaisen kyltin kohdalle ympyrän. Siinä sai muistitreeniä kun opetteli muistamaan mes-radan ilman kylttejä, ja ympyrän mukaan yritin tähdätä oman suorituspaikkani. Koirat eivät vilkuilleet kylttejä, ja saivat harjoitusta siihen, että vaikka minä tiirailin "kylttejä", niin ne keskittyivät minuun. 

Tässä on meidän kotikuuntelutreeniä. Tässä kriteerinä on oikea tehtävä, täydellistä tekniikkaa ei voi vaatia koska muuten leviäisi vaatimusten pakka. Helpottaisi kovasti, jos olisin opettanut koirilleni myös oikealle puolelle erillisen käskyn sivulle istumaan tulemiseen ja seuraamiseen. Tällä samalla systeemillä opetin kukkaset:

 Ensimmäinen vaihe oli, että koirat osaavat tehdä pyörähdyksen kummalla puolella tahansa, kumpaan suuntaan tahansa, joko ollessani paikoillani tai kävellessäni, ja tietysti ilman käsiapuja pelkällä suullisella käskyllä. Minulla on kaksi käskyä pyörähdykseen: vastapäivään ja myötäpäivään. Niinpä riippuen kummalla sivulla koira on, se pyörähtää samalla käskyllä joko kohti minua tai poispäin minusta. 

Hyvä olisi opetuksessa kiinnittää huomio kolmeen asiaan: että koira lähtisi pyörähtämään poispäin minusta (ei etuosa paikallaan vaan mieluummin takaosa, koska jos etuosa on paikoillaan, koiran takaosa törmää pyörähdyksessä jalkaan); että se heti pyörähdyksen jälkeen tavoittelisi seisoma-asentoa sivullani (= ollaan heti valmiita seuraavaan tehtävään); ja että se kestäisi häiriötä minun suunnaltani (jos esim. radalla horjahdan, niin koiran pasmat eivät mene sekaisin). Laitetaan vielä yksi bonus-tavoite: että koira ei pyörähtäessä ylittäisi varvaslinjaani, eli se lähtisi tekemään liikettä tosiaan suoraan sivulle tai takaviistoon (näin se ei kukkasen aikana "karkaa" kauas taakse). Näiden kaikkien kohtien toteutuminen aikaansaa tiiviin, varman ja yhdenaikaisen suorituksen ja että liikkeen jälkeen ollaan heti valmiita uuteen tehtävään. Tässä videolla en itse pyöri, mutta olen tehnyt myös sellaista kotitreeniä, että pyörähdän itse koiran kanssa samanaikaisesti jompaan kumpaan suuntaan. Varitaatioita on valtavasti: koira pyörähtää kohti/poispäin minusta; minä pyörin samansuuntaisesti kuin koira/päinvastaiseen suuntaan; koira on oikealla/vasemmalla puolella ja päätyy liikkeen jälkeen samalle/eri puolelle. On järkevää aloittaa treeni ensin paikallaan ollen ja lisätä liike asteittain; ensin aloittaen yhdestä askelesta ennen liikettä, ja taitojen kehittyessä vaikeustasoa lisäten.

Tästä videoon: https://youtu.be/cLwbQN2hmTU

 

Kuulumisia

Blogin päivittämiselle löytyy nykyään turhan vähänlaisesti aikaa, kaksi pientä lasta pitävät siitä kyllä aika tehokkaasti huolen! Mutta nyt iski kirjoitusfiilis!

Bensonin kuolemasta on vuosi ja neljä kuukautta. Melkein vuoden ikävöin sen perään ja vaikeroin, miksi se ei voinut olla terve (vikat lonkkaröntgenit siitä olivat järkyt eikä sydänkään ollut kunnossa). Villakoiranikävä oli valtava ja tutkailin jatkuvasti villakoirapentueita. Jos ei lapsia olisi ollut, niin olisin varmaan villiksen hankkinutkin, mutta niin kaikki muu touhu piti kiireisenä, että aikaa kului, ja nautin kahdesta helposta aikuisesta koirasta. Jos joku olisi 8 vuotta sitten kertonut silloin terveestä harrastuskoirasta unelmoivalle Katrille, että sulla tulee olemaan kaksi paimenlinjaista bordercollieta, ja sä pärjäät niiden kanssa, elämä ja arki on niiden kanssa tosi hyvää, niin olisin katsonut tosi epäuskoisena. Mutta niin se elämä vaan meni ja olen kiitollinen kaikesta tästä. Tanjalle menee kiitokset loistokoirista, en olisi osannut vaaleanpunaisimmissa päiväunissanikaan kuvitella...

Kulon kanssa ollaan oltu kohta kokonainen kausi Tamskin rally-valkussa. Kyltit ovat alkaneet tulla tutuiksi ja säännöistä osaan jo ison osan. Kulo on oppinut koko joukon rally-temppuja ja Tao siinä sivussa. Mä meistä kolmesta olen varmasti ollut hitain oppija Kulolle oli vaikein pala oppia eteen istumaan tulo, kun se rallyssa tehdään joko liikkeessä seuraamisesta (helpompi) tai perusasennosta (vaikeampi). Eteen istumaan tulossa on hirmuisen monta kriteeriä, jotka kaikki pitäisi saada työstettyä ja vielä radalla onnistuviksi. Mulla on tokopipo ollut vähän liiankin tiukalla, ja olen halunnut ohjata mahdollisimman vähäneleisesti. Mutta olen tullut oppimaan talven ja kevään aikana, että jos lajissa on 200 erilaista tehtävää, niin pelkillä suullisilla vihjeillä ei voi pärjätä, tai suoritusvarmuutta ei saa niin hyväksi kuin jos ottaa käsieleet mukaan. Niinpä olen opetellut omankaltaista käsiele-, ja ohjausjärjestelmää, jotta toimintani olisi aina koirille mahdollisimman selkeää. Matka jatkuu asian tiimoilta edelleen :D Haasteena on ollut myös se, että toisinkuin tokossa, rallyssa kisatilanne elää aina kisaradan mukaan (vrt agility), Kulo kiihtyy rallytokosta (takkiauki korvat voivat mennä kiinni, tosin kisatilanteissa treenejä matalampi kisavire on tässä tapauksessa pelkästään etu, toisaalta radalla olevat putket ja hypyt ovat ihan sikasiistit), mutta toisaalta Kulo on rallyyn välillä vähän turhan laiska takaosansa suhteen, niitä pitäisi työstää ja myös Kulon corea taas vahvistaa (ison pentueen kantaminen on jättänyt jälkensä Kulon selkälinjaan). Pääsääntöisesti Kulon kanssa rally on tosi helppo laji, mutta silleen sopivasti haastetta mukana kuitenkin. Se osaa auttavasti ylempien luokkien liikkeet yksittäisinä juttuina, ratatreeniä pitäisi tehdä kovasti ja kaavojen rikkomista. Tao on kisannut Kulon kanssa samaan tahtiin ja kummaltakin puuttuu yksi ykköstulos avoimesta, sitten siirrytään voittajaan.

Taolle ilmestyi oikeaan takajalkaan patti, jota käytiin viime viikolla eläinlääkärissä näyttämässä. Eläinlääkäri totesi Taosta, että hän haluaa juuri tällaisen bordercollien. Taossa on jotain sellaista karismaa, että siitä on vuosien varrella esitetty mulle niin monta otto/ostotarjousta, että olen jo tippunut laskuista. Se on koira, joka omii kaikki ihmiset heti syvälle sydämeensä ja kohtaa kaikki ihmiset ja eläimet (pentuja lukuunottamatta) avoimin rakastavin mielin. Yksi tuttavani sanoi, että Tao on erityinen, koska Tao ymmärtää. Olen onnellinen ja kypsynyt arvostamaan tätä mahtavaa koiraherraa. Ensimmäisenä bordercollienani siihen kohdistui valtavat suorituspaineet harrastuksissa, valitettavasti en tuolloin ollut riittävän viisas antaakseni tälle lempeälle ja älykkäälle jätille aikaa kasvaa ja kypsyä. Hitaasta koirasta on kehittynyt pilke silmäkulmassa innolla tekevä rontti, joka repii taskuni kisoissa oikealle käännöksen yhteydessä, ja kuitenkin tekee kaiken niin tunnollisen hyvin kuin osaa. Tao jakaa ympärilleen iloa ja rakkautta, ja jokainen koirakoti ansaitsisi saada oman Taon <3

Siitä patista, tassu röntgenkuvattiin (ja kerta kuvaamaan alettiin, niin myös selkä ja lanneranka kahdesta suunnasta). Tao antoi kiltisti väännellä ja käännellä ja vielä tökkiä neulalla pattia. Luusto oli röntgenkuvien mukaan siisti. Yksi varpaan nivel oli ärtynyt, vähän jäi epäselväksi mistä on kyse, mutta suunnitelmaksi muodostui nyt lepo ja kortisonipistos. Tao omasta mielestään on elämänsä kunnossa, varvas ei hänen itsensä mukaan häntä kuulemma yhtään häiritse. Jos patti ei tuosta laske tai aiheuttaa vaivaa, niin seuraavaksi suunnataan ortopedille.

Kulo on vaatinut vähän liikunnan rajoitusta takajalkansa kanssa, se ei kestä ihan kaikkea polkujuoksua mitä me mieheni kanssa haluttaisiin sen kanssa tehdä, mutta kun antaa sille sopivassa suhteessa rasitusta ja palautumista ja hieron sen säännöllisesti, niin kaikki on hyvin.

Tao ja Kulo ovat 7,5-vuotiaita ja täynnä energiaa ja tekemisen halua. Rally-tokon ohessa ollaan nyt kesällä jonkun verran metsäjäljestetty ja tekisi mieli seuraavaksi tutustua niiden kanssa noseworkiin. Onneksi on tullut kaikenlaisia kivoja lajeja, jotka sopivat vähän varttuneemmillekin koirille. Pentukuume välillä nostaa päätään, mutta kun katson kahteen innokkaaseen silmäpariin ja loistavaan naamaan, totean että jos pennun otan, näille ei tässä elämäntilanteessa tulisi riittämään aikaa harrastamiseen, ja siirrän pennunottosuunnitelmia taas vuodella eteenpäin.

Loppuun Taon ja Kulon kuulumisia video- ja kuvamuodossa :)

Onnistumisesta / Erik Bertrand Larssen

Lakkaa epäröimästä. -- Keskitä katseesi siihen mitä haluat saavuttaa. Näe mielessäsi kisat. Kuvittele menestystä, kuvittele että treenaat hienoilla kentillä, että treenaatte joka päivä innostuneina ja iloisina. Varaudu siihen, että onnistut. Usko siihen mitä teet.

On kyllä aivan oikein miettiä mitä pitäisi tehdä jos jokin menee pieleen, mutta päähuomio tulee aina suunnata toisaalle.

Valmistautumisvaiheessa käytä entä jos -kysymyksiä, koska tunnet itsesi varmemmaksi jos tiedät mitä tehdä, jos jokin menee vikaan.

Urheilumaailmassa unohdetaan yleensä valmistautua pahimpaan, sekä pienissä että suurissa asioissa. Toisaalta on mahdotonta olla miettimättä mikä voisi mennä vikaan.

Niinpä kielteiset ajatukset ovat yleensä sekavia ja pyörivät mielessä liian usein. Ne häiritsevät vaistautumista, jopa lamauttavat. Tekevät epävarmaksi.

Lisäksi varsinainen suoritustilannekin tulee epävarmemmaksi, jos tapahtuu jotain yllättävää.

Yllätykset vievät energiaa.

Urheilijan täytyy käydä läpi erilaisia tapahtumakulkuja, jotka voivat häiritä kilpailusuoritusta.

Entä jos kisojen aikataulu venähtää?
Entä jos tuomari on epäoikeudenmukainen?
Entä jos hallissa on paljon kovempi meteli kuin tavallisesti?
Entä jos suorituksen alku menee huonosti?
Entä jos sää ja keli eivät ole sellaiset kuin toivoisin?

Tällaisia worst case -skenaarioita saisi olla noin 20% harjoittelusta. Loput 80% tulee keskittää menestykseen.

Eniten pitää valmistautua siihen, että kaikki sujuu hyvin. Sinun täytyy tietää, miten saat kaiken sujumaan hyvin. Ja miten toimit suorituksen aikana kun kaikki sujuu hyvin. Ihminen päättää itse, mitä hän ajattelee.

Kun keskittyy toivottuun tulokseen, sen hyvin todennäköisesti myös saavuttaa. Siksi 80% huomiosta tulee keskittää siihen, mitä pitää tehdä ja ajatella, jotta tämä todennäköisyys kasvaisi.

Kuvittele selkeästi, tehokkaasti ja keskittyneesti, miten onnistut.

Suuntaa katseesi kaukaiseen päämäärään, älä kaikkeen siihen mikä matkalla voisi mennä vikaan. Etsi innoitusta toisten onnistumisista.


// Oli niin hyvää asiaa mikä sopii meidän koiraharrastajienkin ajatteluun ja kisoihin valmistautumiseen, joten jaoin teillekin tämän suoran lainauksen Erikin kirjasta Paras