maanantai 21. maaliskuuta 2016

Luento: Jenni Lehtinen

Olin keskiviikkona Jennin luentoa kuuntelemassa, alla muistiinpanot, toivottavasti meni oikein ;) 

Nuoren koiran kouluttaminen (agilityyn)


Jenni opettaa koiran focusoimaan haluttuun kohteeseen. 
Ensimmäiseksi opetetaan koira virittymään siitä, että sitä vedetään pannasta/niskanahasta. Alkuun pannasta vedetään ja heti annetaan palkka, sitten kestoa lisätään asteittain ennenkuin koira vapautetaan palkalle. Tässä on tavoite, että koira haluaa palkalle ja painaa vetoa vastaan, eli motivaatio palkalle rakennettava huolella.
Koiran tulee hyökätä sen lelun kimppuun, jota J katsoo. On tärkeää, että tässä harjoitteessa kiinnittää huomiota myös siihen, mihin suuntaan oma rintamasuunta ja jalat osoittavat. Jenni vetää koiraa niskanahasta, ja kun se katsoo focusoinnin kohteena olevaa lelua, Jenni vapauttaa sen lelulle. Ja tosiaan tässä koira virittyy pannasta vedon aikana, niin että kun Jenni päästää sen vapaaksi, se syöksyy voimalla lelun kimppuun. Jenni tekee vapauttamisen yhteydessä painonsiirron, eli ottaa yhden askelen kohti lelua.
Alkuun focusointia treenataan steriilissä ympäristössä, mutta hyvin nopeasti lisätään häiriötä: kentälle lisätään muita leluja ja ruokaa. Myös niin voi tehdä, että jos koiralla on kaksi eriarvoista lelua, koira suunnataan vähemmän arvokkaalle lelulle ja koiran on valittava tämä lelu.
Kun edellä mainitut vaiheet on tehty hyvin, voidaan siirtyä agilityesteisiin. Koira focusoidaan hypylle. Näin saadaan rakennettua koiralle vahva estemotivaatio. Jenni hyödyntäisi tätä myös silmäkoirien kanssa eli rakentaisi silmää käyttävälle koiralle niin vahvan estemotivaation, että koira ohjaajan kyttäämisen sijaan hakisi esteitä.
Focusoinnissa on tärkeää myös se, että koiraa ei ikinä vapauteta esteelle mikäli se katsoo ohjaajaa, eli vasta kun se katsoo estettä. Näin saa pikkukoirillekin opetettua estehakuisuutta ja sitä etteivät ne ratasuorituksen aikana koko ajan tuijota ohjaajaa (mikä saa ne etenemään pompottavalla laukalla).

Ota / irti -käskyt
Jenni työstää paljon leikkimistä. Koiran opetetaan vaihtamaan lelusta namiin ja toisinpäin. Namille ja lelulle on omat palkkasanansa.
Irti-käskyä Jenni käyttää lelunirroituksen lisäksi myös virheen merkkaamisena, niin että irti-käskyn kuultuaan koira ei saa ottaa lelua. Esimerkkitilanne voisi olla sellainen, että käytössä on etupalkka, jota koira ei saa ottaa jos suoritus meni väärin.
Jenni usein palkkaa koiran irti-käskystä aloittamalla irroituksen jälkeen leikkimisen heti uudelleen, jotta irti-käskystä ei tule liian negatiivinen.

Siivekkeen kierto
Jenni opettaa koiran kiertämään siivekettä ympäri sheippaamalla. Opettamisvaiheessa on tärkeää palkata tarpeeksi tiheästi eli pienistäkin yrityksistä siivekkeen kiertämisen suuntaan. Yleisempää on liian harva palkkaus, joka johtaa koiran passivoitumiseen tai turhautumiseen.
Jenni ei anna koiran vaihtaa itse suuntaa, koska etenkin vilkkaat kuumat koirat häsläävät itsensä stressitilaan, mitä J ei halua -- tekeminen kontrolloitua


Käänteinen houkuttelu
Opetetaan koiralle, että saavuttaakseen haluamansa sen täytyy toimia ohjaajan haluamalla tavalla (opetetaan koiraa hillitsemään itseään). Käänteistä houkuttelua voi hyödyntää esim. lähtökäyttäytymisen opettamisessa.
Harjoittelu menee niin, että nami avokämmenellä, koira ei saa ottaa ilman lupaa. Jos yrittää -- käsi nyrkkiin, älä vedä kättä pois vaan pidä se paikoillaan, jotta kädestä ei tule "kaniini" jota koira yrittää saalistaa
Käden avaamisesta ja sulkemisesta tulee koiralle rauhoittava signaali, tätä voi hyödyntää kisatilanteessa


Juoksukontakti
Suuntakäskyt
Koiran on osattava kaikki tarvittavat seitsemän suuntakäskyä ennenkuin aletaan treenata juoksukontaktia puomilla. Silvia vahvistaa kuukausikaupalla koirilla ajatusta siitä, että alastulokontaktin jälkeen juostaan monta metriä suoraan, ja alkaa vasta myöhemmässä vaiheessa opettaa kääntymisiä kontaktin jälkeen. Tästä seuraa koirien hetkellistä epävarmuutta, mitä Jenni ei halua koirille tuottaa.
Opetettavat suuntakäskyt ovat: suoraan eteenpäin, etuviistoon vasemmalle/oikealle, vasemmalle/oikealle ja u-käännös vasemmalle/oikealle.

Mieti jo tässä vaiheessa logiikka: Kääntyykö koira ohjaajan puolelle aina vai välillä poispäin ohjaajasta? Saman logiikan on pädettävä kaikissa suuntakäskyissä.
Treenaa max kolmea suuntakäskyä kerrallaan.
Alkeisopetus tapahtuu niin, että koiran lantio on ohjaajan jalkojen välissä. Sitten naksutellaan sitä mitä halutaan, on se sitten esim. suoraan eteenpäin tai  suoraan sivulle katsominen. Palkka lentää siihen suuntaan, jota työstetään.. Jos koira ei ymmärrä tarjota haluttua, voi sitä vinkiksi tökätä lapaan. Liitetään toimintoon käskysana ja häiriöt.
Sitten koiralle opetetaan, että se suorittaa suuntakäskyn saatuaan ensin esteen ja kääntyy tämän jälkeen. Tämä tapahtuu niin, että koira opetetaan menemään portin läpi ennen kääntymistä. Tällöin u-käännöksestäkään ei tule paikoillaan pyörähdystä.
Suuntakäskyt opetetaan 1) portilla 2) matolla (alkuun portti maton takapäädyssä) 3) lankulla (alkuun matto puoliksi lankun päässä) 4) puomilla. Eli niin että koira menee portin läpi tai maton/lankun/puomin päästä yli ja vasta sitten kääntyy.
*Suuntakäskyjä kannattaa ehdottomasti hyödyntää myös putkelle; koska suomalaisissa radoissa suoran putken jälkeen seuraa usein käännös
*Myös pussin voisi opettaa niin, että koira opetetaan pussin jälkeen kulkemaan ensin portin läpi ennen kääntymistä.

Askelten sovittaminen kontaktialueelle
Jenni käyttää kehikkoa kontaktialueella, koira opetetaan osumaan sille. Kehikko muodostuu kolmesta rimasta; maata vasten olevaa reunaa ei ole. Tämä sen vuoksi, ettei koira opi tähtäämään sen mukaan.
Toinen vaihtoehto on laittaa bumber 40cm ennen ja jälkeen A:n.
Voi myös etenkin puomin ylösmenokontaktille otattaa vauhtia lähettämällä koiran puomille putken kautta; tällöin koira tulee matalahkona pitkällä laukka-askeleella. On tavoiteltavaa, että koira pidentää laukka-askeltaan sen sijaan että lyhentäisi sitä ennen puomia, koska jälkimmäin aikaansaa pomppaamista.

Esteiden poimiminen
Jos Jenni juoksee suoraan /kaarevalla linjalla, koiran on otettava ne esteet jotka ovat matkan varrella. Eli ei käytetä käsiä, vaan katsetta ja liikettä. Tällöin käsieleen vaikutus on voimakas; esim. jos koira tyrkätään takaakiertoon. Mini-medi -koirat eivät tuijota ohjaajaa ja pompota vaan koirat oppivat hakemaan itsenäisemmin esteet, jotka ovat linjalla.
Jenni alkeisharjoittelee esteiden poimimista tämäntyyppisellä ratatreenillä:
 Jenni opettaa koiran poimimaan myös vinossa olevat esteet:




Katsekontakti
Jenni ei päästä koiraa esteelle/vapauta lähdöstä tai alastulokontaktilta, jos koira hakee katsekontaktia.

Palkkaus
Mikäli koiran suoritus oli hidas tai koira kyttäsi ohjaajaa, tätä ei palkata. Palkataan vain sellaiset suoritukset, jotka ovat tavoitteen/kriteerin mukaisia.


Lisäksi samaan alkeisopetusaikaan opetetaan koiralle valssi ja sokkari

Takaakierto
Jenni opettaa koiralle itsenäisen takaakierron niin että hän voi käskyttää koiran takaakiertoon todella kaukaa. Takaakierto-käsky tarkoittaa sitä, että koiran on suoritettava takaakiertohyppy vaikka ohjaaja tekisi mitä, esim. lähtisi juoksemaan poispäin.
Tämä onnistuu, kun koira oppii että palkka ei tule ohjaajalta -> tällöin sillä ei ole kiire ohjaajan perään. Jenni laittaa namipalkan kierrettävän siivekkeen taakse ja viistoon riman eteen. Lelua käyttäessään hän heittää lelun selkänsä taakse koiran linjalle samalla juostessaan eteenpäin.

Ennenkuin alkaa suunnitellakaan saksalaisen opettelemista, koiralle täytyy opettaa todella varma takaakierto, jotta saksalaisessa ei takaakierto-vaiheessa tarvitse jäädä varmistelemaan, koska tämä johtaa siihen että ohjaaja on myöhässä jääden koiran tielle.

Wrap
Jenni opettaa koiran wrap-käskyllä kiertämään siivekkeen todella tiukasti
Vastaisella kädellä on pienempi lähettävä vaikutus -> koira tekee tiukemman hypyn

Muuta
Hyvä koiraharrastaja ei tee 10 samanlaista toistoa, vaan koko ajan lukee koiraa ja treenitilannetta, miettien mitä koiran päässä liikkuu ja mukauttaen treeniä koko tilanteen mukaan. Treenaaminen on tällöin dynaamista ja koiralle mielekästä ja motivoivaa.
Jenni treenaa monet alkeisharjoitukset ilman vauhtia (mm hyödyntäen yllä kuvattua focusoimista)

Jenni vastasi vielä myöhemmin kysymyksiini:


  • Tärkeimmät suulliset käskyt ovat sikk ja back - eli wrappikäskyt vasemmalle ja oikealle. 
  • Lisäksi ekstensio käännöksille, eli esim. valsseissa edessä olleissa Jenni on "viuhka" hyppytekniikkaharjoituksella opettanut vasen/oikea-käännökset. Eli kun koiran pitää joskus hypätessä kääntyä loivemmin, eikä ihan siivekkeeseen kiinni, puhutaan ekstensio käännöksestä. Susan Salon hyppytekniikoissa joita Suomessakin kovasti kopioidaan on viuhkamainen harjoitus, joissa kolme hyppyä on viuhkan muodossa, niin että ensimmäinen ja kolmas toimii tavallaan pumppereina sille keskimmäiselle hypylle. Perinteisissä hyppytekniikoissa ohjaaja on tässä(kin) harjoituksessa paikallaan ja mahdollisesti vain vetää hieman koiran puoleisella olkapäällä. Jenni on yhdistänyt tätä kaikkiin tilanteisiin ja ohjauksiin jossa toivoo koiran kääntyvän keskinkertaisesti. Esim valsseissa usein koira valuu ohjaajan liiikkeen mukaan, sen vuoksi on järkevää ohjata viuhka valssina, ja myös yhdistettynä koiran vauhtiin esim putkesta eika vain istumasta

Käsimerkit:
  • käsimerkki pitää antaa viimeistään siinä vaiheessa kun koira on rinnalla, ideaalistihan sen ei pitäisi päätä pyöritellä kun  on ohjaajasta jo ohi. Jos ohjaaja juoksee estettä kohti on wrappikäsky mahdollista antaa vain suullisesti ilman käsiohjausta. Ja kaukana olevalle hypylle lähetän koiranpuoleisella kädellä, jolloin rintamasuunta ja sijoittuminen sekä suullinen käsky kertoo kumpaan suuntaan käännytään
  • se miten kaukaa koiran voi vastaisella kädellä lähettäa on koira kohtaista ja opetuskysymys. Kuitenkin jos ohjaaja pitäytyy kaukana hypystä ja hidastaa liikettä tarvitsee lähetykseen enemmän "voimaa" jolloin koiranpuoleinen käsi on parempi
  • vastakkainen käsi vedoissa on Jennillä aina kiinni, ja palkkaa koiraa siitä esim luoksetuloissa tiukasti pyörimällä niin että koira hakee jalkoihin kiinni. Siivekkeelle wrappiin lähettävä käsi on enempi avoin, yleensä etusormi kunnolla osoittavana siivekettä/hyppyä kohti, ja sitten taas kroppaa kohti vedetty kiinni oleva nyrkki "kom" = tule käskyllä vahvistettuna





1 kommentti:

  1. Ihanaa että jaot nämä muistiinpanot! Todella mielenkiintoinen luento :)

    VastaaPoista