sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Kulon haava


Etenkin Kulon eturaajojen puoleisen haavanpään alla tuntui iso ja kova möykky. Siellä oli sulavien ompeleiden solmut.Huomasin viime viikon tiistaina, että tästä haavan möykkypäästä yksi tikki oli mätinyt. Haavahan oli jo parantunut, mutta ihon alla oleva sulava ommel oli aiheuttanut lankareaktion. Soitin Hattulaan. Haava ei muuten näyttänyt mitenkään pahalta. Aloitin välittömästi ab-kuurin (onneksi seuraavalle päivälle oli sovittu, että Joski, joka on eläinlääkäri, oli tulossa pentuetta katsomaan, niin ei tarvinnut lähteä roudaamaan äitikoiraa minnekään).

Seuraavana päivänä sain Päivin kiinni. Yourdogin kautta on mahdollista vuokrata Handycure-laserlaitetta. Laite ei onneksi juuri nyt sattunut olemaan kenelläkään asiakkaalla, joten sain sen Kulon käyttöön.

Olen nyt muutaman päivän ajan antanut haavalle laserhoitokäsittelyä 1-3 kertaa päivässä. Olisi pitänyt ottaa kuvia haavasta päivittäin, niin uskomattomalta tuntuu haava-alueen muutos. Ihon alainen mötikkä on pienentynyt ihan silmissä. Toivon laserhoitokäsittelyn auttavan haavan paranemisen nopeuttamisen lisäksi myös sen riskin vähentämisessä, että haavaan olisi mahdollista muodostua kiinnikkeitä.

Meidän lähellä on järvi, ja suunnittelin että liikunta tulee nyt Kulon kuntoutumisprojektin tässä vaiheessa olemaan hyvin uintipainoitteista. Kulo ui tänään varmaan vartin, ja oli sen jälkeen täynnä virtaa. Ei sen kunto onneksi kovin huonoksi ole päässyt putoamaan, kaikesta huolimatta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti