keskiviikko 12. lokakuuta 2011

12.10.2011 Parempia ja huonompia päiviä

Mennyt viikko on ollut aaltoileva.
Bensonilla alkoi Rheumocam ja Carthopen viikko sitten keskiviikkona. Se ehti saada Rheumocamia aloitusannoksen (joka on kaksinkertainen), kun se seuraavana päivänä oli pahoinvoiva ja ruokahaluton. Sain sen syömään lihapurkkiruokaa, jonka se muutaman tunnin päästä oksensi. Se oli vaisu ja alakuloinen.
Seuraavasta päivästä lähtien se sai Rheumocamin sijaan Rimadyliä, ja näin meni kolme päivää hyvin. Neljäntenä päivänä ruokahalut taas katosivat ja tuli oksennus. Rimadyl jätettiin tauolle, vain Carthopen jatkui.
Tänään soitin sovitusti eläinlääkärille, ja sovittiin että Benson on nyt viikon mahansuojalääkityksellä (Antepsin), ja sitten mietitään tarvitseeko se Carthopenin rinnalle toista tulehduskipulääkettä. Ihan hirveää hinkua ei ole sitä lääkitä lisää, koska epäilemme, että sen vaisuus niinäkin päivinä, kun se ei ole oksentanut, on johtunut tulehduskipulääkkeistä. Se on jotenkin ollut sellainen vähän pöhnäinen, silmät puolitangossa. Nyt kun Rimadylista on kaksi päivää, se alkaa taas pikkuhiljaa olla oma energinen itsensä.

Tänään me treenattiin taas tokoa Hervannassa. Seuraaminen on parantunut tosi paljon, samoin paikkamakuu ja -istuminen. Liikkeestä seisominen on muuttunut paremmaksi, mutta on siinä vielä paljon työstämistä, samoin hypyssä. Vaikka Benson oli aika lailla oma itsensä, ei se tavoitellut makupaloina ollutta keitettyä lihaa niin hyvin kuin se olisi normaalisti tehnyt.

Eilen kävimme Nappiksen kanssa treenaamassa esine-etsintää ja jälkeä. Esineruututreeni oli meille ensimmäinen. Benson haki peräkulmasta pyyhkeen, kun olin aluksi käynyt sen kanssa leikkimässä sillä ja sitten palannut Bensonin kanssa takaisin ruudun ulkopuolelle ja lähettänyt sen pyyhkeelle. Bensonilla oli välissä monta epäonnistunutta suoritusta, eikä se irronnut musta kovin hyvin. Se oli vielä eilen aika vaisu. Loppuun saatiin onnistunut pallon nouto peräkulmasta. Paljon on tässä vielä treenattavaa. Ensi kerralla pitää miettiä toisenlaisten esineiden käyttöä. Jälki meni ihan ok, tosin siihen vielä rutkasti lisää malttia ja huolellisuutta.

Tässä vähän kuvia koiraystävien irroittelusta:

Tässä näkee Bensonin unisen ilmeen

Tässä on muuten  vaan hauska ilme ;)

Paha tilanne, pallo väärässä kuonossa

1 kommentti:

  1. Kiva, että ootte löytäneet uusia harrastuksia! Rapsuja Benskulle ja lisää niitä parempia päiviä! <3 Annu

    VastaaPoista