maanantai 16. maaliskuuta 2015

TK4! :)

Osallistuimme Kulon kanssa lauantaina Lempäälän tokon maajoukkuekarsintoihin.

Tuomareina olivat Riitta Räsänen ja Ralf Björklund. Koirakoita oli 34.

Vuoronumerot arvottiin taas ilmoittautuessa, meille arpaonni soi numeron 31. Paikallaolot olivat lopuksi, joten Kulo sai odotella autossa muutaman tunnin ennen toimiin pääsemistä. Mulla oli kaverin 5-kuinen pentu viikon hoidossa, harjoittelimme pennun kanssa hallissa käyttäymistä ja lenkitin koiria välillä. Ja jännitin treenikavereiden puolesta, meitä oli meidän valkkuryhmästä viisi kisaamassa! Ja paljon tuttuja muutenkin.

Nyt kun vähän reilun kuukauden aikana tämä oli jo neljäs koe, ei paljon jännittänyt mennä kehään. Tietenkin se, että miltä koira tuntuu, on aina jännittävää kun yhteistä kisakokemusta ei vielä paljon ole. Ja se mietitytti, että kuinka Kulon tekemisen halu kestää sen, että Riitan kehässä liikkeidenvälit näyttivät aikaisemmilla koirakoilla olevan ajoittain tosi pitkät, kun Riitta kertoi kirjurilleen kommentteja ja mietti pisteitä.

Heti kehään mennessä tuntui tosi hyvältä. Kulo tuli iloisen ja luottavaisen näköisenä vieressäni ja tuli tunne, että ollaan ystävän kanssa yhdessä ja pisteistä viis, mutta meillä on kivaa.

Alla arvostelu, suluissa tuomarin kommentit

Kehä 1 / Riitta:

1. Tunnari - 7
Haisteli rumasti. Palautti laukalla, mutta mälväsi kapulaa.
(Tarkkana. Tuo oman hyvin. Puree kapulaa.)

2. Zeta - 9
(Istu ok. Alas, suora, nopea. Seiso ok. Seuraaminen hieman aaltoilevaa)

3. Ohjattu nouto - 9
Olin tosi tyytyväinen merkkiin! Nosti kapulan nätisti, mutta vielä kaipaisin lisää vauhtia liikkeeseen
(Hyvä vauhd. merkki. Nätti nosto. Hyvä vauhti mennen tullen. Lopun pa vino)

4. Kauko-ohjaus - 7
Kulolla oli oma, musta eriävä mielikuva siitä, mikä on eka asento. Eli kun käskin istumaan, niin hän nousee hyvin ylpeänä ja ryhdikkäänä seisomaan. Olin hetken että mitä ihmettä, mutta sain korjattua oikeaan asentoon vaihtoajan kuluessa ja saatiin seuraava asento oikein. Tekniikka levisi tässä korjauksessa eli peruutti istumaan, mutta lopun vaihdot meni hyvin eikä nyt mennyt kuin ihan aavistuksen verran vinoon loppuvaihtojen yhteydessä.
("peruuttaa" hieman. Ylim. asentokäsky)

Liikkeidenvälissä yritin vähän nostattaa Kuloa, mutta se on nyt valejuoksujen jälkeen ollut entistäkin kärkkäämpi haukkumaan mulle ja se räksytti ja hypähti vasten. Ihme ettei tullut keltaista korttia. Tämän jälkeen ei paljon uskaltanut nostattaa.

Kehästä 1 päästiin pienen välitilan kautta siirtymään heti kehään 2.

5. Luoksetulo - 10
Nyt oli kyllä kiltti tuomari... Varmaan ihan tasapainoinen kokonaisuus, tuli aika tasaisella vauhdilla kaikki osuudet. Stopit olisivat voineet olla paljon paremmat.

6. Seuraaminen - 9,5
Alussa Kulo oli ekan pätkän ja käännöksen oikealle tekemässä jotain ihan toista liikettä, mutta sitten onneksi kaaviossa oli pysähdys ja paikallaan käännökset oikealle ja vasemmalle, ja se skarppasi tämän jälkeen. Etukäteen jännitti että kuinka koira jaksaa melkein 3min kestäneen seuraamisen, mutta siinä oli niin lukuisia käännöksiä ja temponvaihdoksia että ehkä se oli koiran mielestä ihan mielenkiintoinen.
(Aavist vino pa askelsiirtymissä)

7. Ruutu - 8,5
Jotenkin vähän kuutamolla. Merkille lähetettäessä vilkaisi mua mennessä, ruutuun meni ihan ok mutta ennakoi taas. Ruudussa nuuski kovasti, ongelma joka putkahti nyt esille.
(Saisi mennä nop. merkille, hidast. vähän ennen ruutua, nuuski ruudussa)

8. Metalli - 10

------------------------------
Paikallaolot tehtiin niin, että makuu kehässä 1, siitä siirtyminen kehään 2 jossa istuminen.

9. Paikkamakuu - 10
10. Paikkaistu - 10

Yhteispisteet 285,5 jolla karsintojen 9. sija ja saatiin se kolmas ykkönen eli Kulosta tuli mun eka tokovalio (ilman tuota valiontitteliä, kun en ole sen kanssa vielä näytelmissä käynyt)

Matka valioksi on ollut antoisa ja kiva ja aika helppo. Innokkaan koiran kanssa, jolla on ominaisuudet kohdillaan, on ollut helppoa treenata vaan osaamista, ei ominaisuuksia. Kulo yrittää aina parhaansa ja se on oppinut matkan varrella tosi tarkaksi. Nyt jatkossa keskitytään vähän toisenlaisiin juttuihin, siitä kohta, mutta ensiksi...

On kiitosten aika!

Kiitos Tanjalle mahtavasta koirasta! Mun timantti... :)
Kiitos Pirjolle isäkoiran geenien antamisesta tähän koiraan :D
Superkiitos Marille, että uskoit koirasi mun huomaani. Kiitän sua melkein joka päivä mielessäni siitä, että sun ansiostasi mulla on näin upea koira.
Kiitos P-H nuorten koirien tokoringille - kaikki koulutukset joissa ollaan ravattu, ovat antaneet niin paljon, ja erityisesti istuttaneet mun päähäni ajatuksen siitä että mekin voitaisiin tokoilla tosi tavoitteellisesti arvokisat silmissä
Kiitos Tamsk, matka on alkanut jo tavoitteellisten tokoryhmissä treenaamisesta ja nyt tokovalkku1:een pääsy on ollut kirsikkana kakun päällä, on onnea treenata niin mielettömän osaavassa seurassa ja vielä kun apua ja neuvoa jaetaan niin mielellään
Erityiskiitos rakkaalle Henkalleni ja anopilleni Mallalle, te olette mahdollistaneet loputtomalla ymmärryksellänne ja Ennistä huolehtimisellanne sen, että aina kun mahdollista, olen voinut pakata tokokamat kassiin ja lähteä Kulon kanssa treenaamaan. Ihanaa, että ymmärrätte että loputon into lähteä treenaamaan ei ole sulaa hulluutta vaan mulle vaan niin tärkeä juttu. Ihanaa että ette pidä ihan pölhönä vaan elätte mukana näissä vaiheissa, etenkin Henkan kanssa on analysoitu monet treenit ja tiedät tokosta ja koirankouluttamisesta enemmän kuin keskivertosuomalaismies tai edes moni joka tokoa on alkanut harrastaa :D

Nyt meillä ei ole kisoja pariin kuukauteen näköpiirissä. Ihana tunne. Nyt voi vapautuneesti treenata sellaisia osa-alueita, jotka ovat jääneet kokonaisuuksien kasassa pitämisen varjoon.

Eilen oltiin Kivimäen Riitan tokokoulutuksessa, mikä tuli juuri sopivaan väliin. Riitalta sain taas niin paljon uutta pohdittavaa, onpa mahtavaa kun kouluttaja panostaa niin paljon koulutettaviin :)

Kulosta löytyy aika helposti sitä pippuria, ja nyt unohdetaan kiltin tytön rooli ja keskitytään vauhtiin ja asenteeseen.

Ajatuksia:
- noudossa vahvistetaan koiran halua ja kiirettä tulla ohjaajan luo perusasentoon.
--- palkkaus enimmäkseen sitten kun koira on tullut perusasentoon. Ei matkan varrella, koska sillä tavoin palkkaamalla saa koiran palautuksessa kuuntelemaan että koska tulee vapautussana sen sijaan, että sillä olisi ajatuksena juosta mahdollisimman nopeasti perusasentoon kapula suussa
--- asennetreeniä läheltä.
----- koiralle kapula suuhun, tönimällä poispäin rinnasta nostatetaan sitä, sitten sivulletulokäsky ja palkka kun koira sivulla
----- vauhdikasta vetoleikkiä kapulan lähellä. Kesken leikin noutokäsky ja palkka kun koira sivulla
- ruutu
---- ruudussa lelu, jolle juostaan kilpaa. Menin itse puoliväliin matkan varrelle ja ekalla kerralla sain napattua lelun juuri Kulon nenän edestä. Lällättelin ja mua alkoi ihan oikeasti naurattaa, kun Kuloa vitutti ihan suunnattomasti se että olin ehtinyt napata lelun ennen sitä :D Seuraavalla kerralla se tuli tuulispäänä täysiä loppuun asti ja sai lelun ennen mua
---- koiran ollessa merkillä, hämykäskyjä: rotta, rulla, RUUTUUN! (Kulo nykii merkillä)
- sivulletuloon asennetta
---- sivulletuloja ja seuraamista tarjoamisen kautta. Eli ei käsketä  koiraa vaan se saa itse tehdä päätöksen tulla sivulle, tästä palkka. Tätä voi hyödyntää siirtymissä ja liikkeiden aluissa; koiran on itse tarjottava perusasentoon /seuraamisen tulemista, jotta se saa tehdä liikkeen

Ylipäätään rakastan ajatusta siitä, että koira aivopestään niin että kaikki käskyt ovatkin itse asiassa sille lupa tehdä asioita. Eli sille rakennetaan niin suuri motivaatio tekemiseen että ohjaaja toppuuttelee sitä. Erityisen mielenkiintoisen tästä tekee se, että kuinka rakentaa tämä mieletön motivaatio niin että tekeminen pysyy silti teknisesti (ainakin riittävän) tarkkana ja ettei kuvioihin tule ennakointi tai äänen käyttö. Siitäkin puhuttiin Riitan kanssa, että itselle tätä koiran osaamista tehdään, ja mikä on kenellekin tärkeää. Mulle on tärkeää koiran tekemisen ilo, vaikka sitten tekniikka ei olisi ihan niin täydellisen tarkkaa. Mutta luulen, että Kulon kanssa saan molemmat. :)

Paljon olisi vielä muitakin juttuja Riitan antoisasta koulutuspäivästä, mutta pakko lopettaa.

Välitavoite, TK4, siis nyt saavutettu, mutta yhteinen matkamme Kulon kanssa on vasta aluillaan! :)

1 kommentti:

  1. Hurjasti onnea uudelle valiolle!!! Supertyötä olette Kulon kanssa yhdessä tehneet :) Kovasti tsemppiä jatkoon!

    VastaaPoista