Sisko ja sen veli

Tao pääsi maanantaina kentän reunalle odottelemaan, kun oli Kulon valkkutokot. Ulkona oli niin kirpsakka pakkaskeli etten viitsinyt autossa toista palelluttaa. (Vaikka Tao tuntuu pelkästään nauttivan pakkasista)  

Sisarukset olivat niin iloisina ja tekemistä odottavina siinä että kokeilin sisarustokoilua. Tao nautti ja se näytti ihan nauravan. Kuloa ei naurattanut, päinvastoin. Sitä otti päähän kun velipoika kiilasi väliin ja oli muutenkin tiellä. Harmistunut haukahduskin pääsi kuonosta. Alla sisarusten tyylinäyte:

Colliet ripirinnan

Taon eloon kuuluu vauhtia. Agilityssa se on Tao joka vie, minä vikisen. Tavallaan Tao on tosi nöyrä ja tottelevainen, mutta tavallaan ihan hirveän vahva ja mulla on jotenkin koko ajan sellainen tunne, että se ei ihan ole mulla hyppysissä. Yhtään ei saisi väsyttää tai ei ole riittävän skarppi. Ja se rytmittäminen, se mun pitäisi oppia. Mulla on koko ajan sellainen semipaniikki radalla Taon kanssa, mikä luo kiireen tuntua Taollekin, ja näin noidankehä on valmis!

Kulo on kuntoutunut ihan uskomatonta kyytiä nyt, kun se sai oikean diagnoosin (vinossa oleva L3) ja sen rankaa on ruvettu mobilisoimaan. Sille on tullut vauhtia lisää (edelleen), samoin kuin intoa (niin että nyt treenataan taas malttia), se työntää takajalkojaan ravissa pidemmälle ja ponnekkaammin taakse ja sille on tullut takajalkoihin lihaksia jo parissa viikossa! Koira käyttää nyt kroppaansa niinkuin kuuluukin...

Olen treenannut Kulon kanssa eteenmenoa niin, että piilotan tietyn, aina saman eteenmenolelun keinonurmen kumirouheeseen, sitä on kentän laidalla paljon. Ajatus tässä oli se, että Kulo oppisi että kun lähtee juoksemaan eteenpäin, jossain vaiheessa, aika lähellä lelua, näkee sen. Eli että oppisi luottamaan että kun juoksee suoraan eteen, niin voi tietää löytävänsä lelun sieltä. Eikö ole hieno ajatus? No, todellisuus on se, että Kulo oppi bongaamaan kumirouhekohoumia tai muuten sopivanoloisia piiloja. Se on erittäin fiksu tyttö yleistämään, ja sillä tuntuu riittävän tuota mielikuvitusta. Ja se oli paljon fiksumpi kuin minä, nyt vasta tajusin että mitä peliä se on mun "selän takana" vetänyt.

Summa summarum, jo pientä viitettä ongelmista oli ollut ilmassa jo sunnuntaista lähtien, mutta tiistaina tajusin, että mulla on koira, joka eteenmeno-käskyllä lähtee mihin tahansa suuntaan mutta ei suoraan eteen. Etenkin tosiaan kentän laidalla olevat kohoumat vetivät puoleensa. 

Mitä tekee fiksu koirankouluttaja kun tajuaa virheensä? No tottahan toki suuttuu koiralle. Kulo-parka. Siinä kokeiltiin kaikkea, mutta kun niistä ei ollut apua, kiukku koiraa kohtaan vaan paheni. Kokeiltiin esim. sitä, että laitoin leluja riviin ja Kulon olisi pitänyt mennä edessä olevalle lelulle. No kas, Kulo käsitti tämän harjoituksen niin, että lelut, se suoraan edessä oleva mukaanlukien, ovat vain asetettu hänen häiriöksi ja haasteekseen ja juoksi niiden yli seinän luona oleville kohoumille. Kokeilin sellaista, että tein muutaman kohouman seinän viereen ja Kulon piti juosta suoraan edessä olevalle. Haasteellista tässä oli, että en saanut kohoumien väliksi kuin pari metriä, mikä oli tässä vaiheessa vielä liian lyhyt etäisyys. Kellokin oli jo vaikka mitä, ja mulla särki päätä ja ketutti ja hävettikin, kun Miinun kanssa treenattiin ja kaikki aika meni vaan Kulon ja mun touhuihin eikä mun touhuissa ollut mitään erityisen kiitettävää.

Keskiviikkona menin Kulon kanssa uudelleen hallille. Tällä kertaa mulla oli mini-tennispallo mukana, se olisi meidän uusi eteenmenolelu ja sen saisi helpommin piilotettua ilman että tulisi kohoumaa joka sen paljastaisi. Ja päätin että nyt opetellaan että kohoumat eivät merkkaa mitään, joskus lelu voi olla kohoumassa kiinni, mutta useammin se on kohoumasta erillään. Kulo piti edelleen sinnikkäästi kiinni ajatuksestaan lähteä aina vinoon, yleisemmin vinoon vasemmalle. Siellä oli houkutuksena ruutu. Mulla meni taas hermo. Laitoin siihen painetta, aika laillakin aluksi. Koira vaan silmät loistaen yrittää entistä kovemmin. Parhaiten auttoi se, että jos se lähti vinoon, pysäytin sen, hain sen pannasta vetäen, mentiin aloituspaikkaan, ja siellä sanoin että nyt mennään eteen ja pannasta vetäen vein sen eteenmenopalkalle  ja näytin että mihin piti mennä. Sitten Kulo lähti suoraan eteen. Ja tästä jättipalkat, leikittiin vetoleikkiä ja heittelin lelua ja Kulo yritti sukeltaa mun kurkkuun ja jakoi pusuja. Eteenmenopalkka eri kohtaan, ja taas väännettiin. Tehtiin varmaan ainakin kolmisenkymmentä eteenmenoa. Pystyin lopettamaan treenit vasta sitten, kun aloin vakuuttua että tällä erää Kulo osaa lähteä suoraan eteen. 

Mun koulutusfilosofiaan kuuluu vahvasti se, että jos koira ei suoriudu jostain tehtävästä, sitä helpotetaan ja onnistumisten kautta vaikeusastetta lisätään, niin että koiran osaaminen, itsevarmuus ja motivaatio koko ajan karttuvat ja niin että me tehdään asioita tiiminä, toisiimme uskoen ja niin että molemmilla on hyvä olla. Näköjään nyt kuitenkin, kun Kulo oli muodostanut hyvin vahvan väärän mielikuvan asiasta, piti vaan toistojen ja korjaamisen kautta vääntää asia rautalangasta. Valitettavasti aluksi omat tunteet pääsivät kuumenemaan, en saanut pidettyä omaa päätä kylmänä. Onneksi on uskomaton koira, jonka motivaatio jatkaa yrittämistä ja tekemistä ei lopu ei sitten niin millään. Hyvä koira paikkaa vähemmän hyvän kouluttajansa ominaisuuksia, niin olen aikaisemminkin sanonut ja taas tuli todettua ;)