Monican kotiläksyt

Joku on varmaan sitä mieltä, että toko on pientä pilkun viilaamista ja piipertämistä... Ehken hän on oikeassa! :-D Tokossa ainakaan maan huipulla ei riitä se, että tekee vähän sinne päin, vaan kaiken pitää olla just eikä melkein. Mekin mielitään sinne ihan kirkkaaseen kärkeen (tavoitteita on aina hyvä olla!), joten hyvin pienestä pilkun viilaamisesta ja piipertämisestä on meidän tuleva talvi tehty! Siinä rinnalla hiotaan kokonaisuuksia, ylläpidetään vauhtia, voimaa ja asennetta... Treenit tulevatkin olemaan todella monipuolisia ja vaihtelevia. Rakastan tokoa eniten ehkä sen vuoksi, että se on mun makuun ihanan monipuolista ja antaa aivoille haastetta: kuinka ratkoa eteen tulevat koulutushaasteet (ensin teoriatasolla koulutussuunnitelman laatimisen muodossa, sitten käytännön tasolla jonkun osa-alueen erillisenä treenaamisena ja tämän jälkeen osa-alueen kokonaisuuteen liittämisenä). Rakastan tokoa myös sen vuoksi, että pienet treenit voi toteuttaa koska vain, missä vain. Jotain voi aina treenata jossain, ja monet häiriöitä sisältävät tilanteet ja paikat nähdään vain treenattavina asioina, ihanteena ja tavoitteena ohjaajaan ja tekemiseen täydellisesti keskittyvä koira, jota mikään ei horjuta tai häiritse! Erityisesti rakastan tokoa sen vuoksi, että multa löytyy kotoa kaksi niin innokasta karvakaveria tähän puuhaan. Oma väsymys unohtuu niiden innosta palaviin silmiin katsoessa :)

Nyt olen ison haasteen edessä. Kulon seuruu on pikkuhiljaa luisunut epäpuhtaaksi. Se ilmenee levottomuutena ja etenkin kuonolla jalkaan tökkimisenä. Aivastelut ja kuonon lipominen ovat jäävuoren huippu, tunnetilaan liittyvä juttu joka jäänee pois treenitavan ja etenkin palkkauksen muutoksella (ei enää lelupalkkausta, vaan nami)

Tuo kuonolla jalkaan tökkiminen onkin sitten mutkikkaampi poiskitkettävä. Kulo on sellainen nenäeläin muutenkin arjessa, ei mikään erityinen nenänkäyttäjä mutta sellainen, joka rakastaa tökkiä nenällä asioita. Sillä on aika iso kirsu, joka kaiken lisäksi liikkuu sivuttain, mutta jotain rajaa toivoisin. Nenällä tökkimistä seuruussa ilmenee oikeastaan joka välissä: sivulle tulossa nenäkosketus reiteen, seuruu-käskyn annettuani tökkäisee nenällä, käännöksissä, sivuaskelissa etenkin, peruutuksessa (osittain peruuttamisen treenaamisessa tämä ongelma taisi meille hiipiäkin) ja ihan muuten vain on niin ihanaa vähän koskea jalkaa nenällä. Myös arjessa Kulo tökkii nenällään, sillä on arkikäskyt vasemmalla tai oikealla puolellani kulkemiseen, ja molemmissa nenä vähän väliä tökkäisee jalkaan. Olen siirtänyt arjessa lähelläni kävelyn oikealle puolelleni sen välttämiseksi, että siinä oppii maneereita jotka siirtyvät tokoseuraamiseen.

Työn alla on pään uuden asennon opettaminen sekä sen opettaminen, että nenällä jalkaan koskeminen ei ole hyvä juttu. Ihanteeni pään asennoksi olisi kuono korkealla, kaula suorana sivulla. Sitä tässä nyt sitten pähkitään, että kuinka saan koiran ymmärtämään mitä siltä halutaan, ensin paikoillaan, sitten liikkeessä eri suuntiin ja sivulletulossa.

Hetki ennen tökkäisyä

"Pitäisit sitä kuonoas jotenkin näin"

"Vähän parempi, mutta ei vieläkään ihan tavoitteessa"

Tämä pään asennon viilaaminen onkin hyvää puuhaa kuntoujamammalle, tässä ei paikat mee rikki kun kuonon asentoa hinkataan.

Toinen mitä alettiin treenata, on eteenmenon korjaukset. Tässä Kulo etutassut laudan päällä pitäen kulkee sivuttain oikealle/vasemmalle. Eilen oli ekat treenit. Toinen puoli oli helpompi kuin toinen, kummallekin. Mä seison Kuloa vastapäätä. Haluan että Kulo tässä liikkuu suoraan sivuttain, ottaen myös takajaloilla ristiaskelia. Suoruutta aikaansain haravanvarren avulla. Sillä varsiosan päällä tökin Kuloa reiteen, että muisti myös takaosan. Ihan hyviä onnistumisia saatiin. Tähän liitetään käskysanat, tehdään lisää kontrollia, kasvatetaan etäisyyttä, liitetään ruutuun, poistetaan lauta... Kyllä tässäkin työsarkaa riittää ihan mukavasti, mutta on varmaan myös hyvää kehojumppaa ja etenkin kun molempiin suuntiin tehdään. :)