Eilen tuli kuukausi siitä, kun menin Bensonin kanssa uusimaan kipulääkereseptejä /miettimään kipulääkityksen jatkoa. Eläinlääkärintarkastuksessa löytyi sydämestä nopeasti kehittynyt paha sivuääni (4/6), menossa oleva polven ristiside ja runsaasta kipulääkityksestä huolimatta Benson aristi toista lonkkaansa, jossa oli pitkälle edennyt nivelrikkoa. Bensonin terveydestä murehtiminen alkoi mulla rakkaan villakoiran ollessa vasta 2,5-vuotias, kun vauhdikkaalta agilitypuudelilta löytyi lannerangasta spondyloosi ja alkava nivelrikko. Vuosi sitten aloin todella tehdä surutyötä sen tosiasian kanssa, että koska on aika tehdä viimeinen matka eläinlääkäriin. Tuolloin Benson levisi jäisellä pihalla ja sen nivelrikkoinen lonkka kipeytyi ollen useamman kuukauden huonona. Pitkäaikaissairaalla koiralla on vaikea tehdä päätöstä sen suhteen, koska raja tulee vastaan. Tuntui ihan mahdottomalta tehdä ratkaisua. Toisella oli kuitenkin elämänhalua, se leikki, lähti mielellään lenkille jne. Oli raskasta katsoa sen liikkumista kun näki ettei se ihan kunnossa ollut. Viimeisen puolen vuoden ajan pystyin helpottamaan sen oloa paljon hieromalla sitä säännöllisesti. Tuntui upealta, kun yleensä hieronnassa stressaava puudelini nukahti hierontaan tai kun sain hieronnalla hieman kärttyisäksi muuttuneen käytöksen pois. Bensonilla alkoi näkyä väsymistä, sen näki silmistä jotka eivät enää tuijottaneet enää niin kirkkaina ja välillä tuntui ettei se olisi jaksanut aina seurata mun jaloissa, mutta kun se mun perässä hiihtäminen oli sille Elämän Asia. Lasten itkiessä se ei enää aina jaksanut niin ulvoa. Lenkillä se innostuvana koirana saattoi toisinaan lähteä spurttaamaan Taon ja Kulon perään ja sai muutamia kertoja huonon olon. Vauhti alkoi muutenkin hidastua ja rauhoittua. Epäilin että sydämessä ei ehkä kaikki olisi kunnossa. Benson sai viimeisen puoli vuotta nukkua yöt mun jaloissa, tein silläkin tavoin osin surutyötä, tankattiin läheisyyttä puolin ja toisin. Viimeinen eläinlääkärireissu meni kauniisti. Benson leikki hihnallaan eläinlääkärin vastaanotolla. Kun terveystarkastuksessa kävi ilmi sydämen ja polven tilanne, purskahdin itkuun. Tiesin, että nyt oli koittanut aika. Onneksi oltiin päivän toiseksi viimeinen asiakas. Mentiin pihalle kevätaurinkoon kävelemään ja autoon istumaan, pidin Bensonia sylissä ja rapsuttelin. Se oli hyvin rauhallinen ja torkkui sylissäni. Eläinlääkärissä Benson sai rauhoitteen, ja luottavaisena se käpertyi syliini kerälle nukkumaan. Siitä se siirrettiin hoitopöydälle, jossa sai kanyylin tassuun ja nukutettiin ikiuneen. Benson sai mennä hyvin kauniisti ja levollisesti rakkaan emäntänsä ja isäntänsä seurassa. Silitin sitä viimeisen kerran, ja tajuntaan löi että nyt sai silittää joka paikasta, ei tarvinnut varoa kipeää jalkaa. Enää ei ollut vaivoja, ei kipuja.
Monenlaisia ajatuksia pyörii päässä. Itsesyyttelyihin taipuvaisena ihmisenä mietin mitä kaikkia asioita olisin voinut tehdä Bensonille paremmin, mutta näillä mun resursseilla yritin huolehtia siitä niin hyvin kuin pystyin. Ikävä on kova, ei viime aikojen kipeää koiraa vaan sitä nuorta ja vauhdikasta Bensonia. Helpotuskin on suuri. Koti tuntuu paljon avarammalta, tyhjemmältä. Bensonin uurna on meidän kirjahyllyssä, pääsee varmaan Teiskon multiin, missä on monena kesänä saanut viilettää isolla pihalla ja hyppiä järveen.
Toivottavasti isä heittelee Bensonille palloa niin paljon kuin mahdollista, siellä jossain <3
Benson 14.11.2008-20.3.2018
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti