Lauma kasvoi yhdellä

Saimme mahdollisuuden tarjota kodin ihanalle valkonaamalle. Vellu (Overdo Nimble) on 10-kuinen kodinvaihtaja, Taon ja Kulon puolisiskonpoika. Koska olen niin kovin mieltynyt kaksosiin, ja koska Vellu vaikutti Tanjan videoiden perusteella niin kivalle, ihastuin siihen ja pian oli sovittu että Vellu muuttaisi meille koeajalle. Nopsaan todettiin yhdessä muun perheen kanssa, että haluamme Vellun meille pysyvästi omaksi. 

Vellu on viettänyt meillä pian kuukauden. 

Se sujahti meidän vauhdikkaaseen (ja äänekkääseen 🙈) pikkulapsiarkeen vallan mutkattomasti. Olemme koko perhe olleet tosi ihastuneita tähän hurmaavaan koiraan. Minä olen hissuksiin aloittanut tehdä pohjataitoja ja olen tykännyt tämän koiran ominaisuuksista. Kirjoittelen treenikuulumisia tuonnempana 😊

Kuulumisia

 Tänään haluan jakaa teille rallyaiheisen oivallukseni ja kertoa vähän, että mitä meille kuuluu :)

Vaikka kuulumisista liikkeelle.

Hyvää meille kuuluu. Kulo on voinut ihan superhyvin, kun sen kanssa ei tehdä mitään repiviä lajeja (= tokoa). Kulo on tehnyt meistä varmaan ainakin sata eläinsuojeluilmoitusta, sen mielestä se ei aina pääse riittäviin työtunteihin mitä on työsopparissa alkujaan lukenut, mutta se on niin kiltti ja sopeutuvainen... <3 Vähintään tunnin lenkille se pääsee joka päivä ja saa hierontaa kerran viikkoon, joten olen yrittänyt sille muistuttaa että oleppas aika tyytyväinen osaasi. Kulolta puuttuu enää yksi voittajan tulos rallysta. Se on tosi näppärä rallyssa(kin), joten emännän kiireitä ja aikaansaamattomuutta ja koronaa ettei olla kisattu sille sen osaamista kuvaavaa rallytulosta. Kuloa on ollut tosi kivaa haastaa rallyssa ja on tullut opetettua sille monta taitoa, jota tokoillessa ajatteli että olisi kiva jos se osaisi, mutta ei kuitenkaan koskaan saanut aikaiseksi kouluttaa.. Olen opettanut rallyn tekniikkaa meidän vierashuoneessa peilin edessä siten, että se osaisi liikkeet pelkillä suullisilla avuilla, hyvää kuuntelutreeniä siis! Kulo on tosi leikkisä edelleen ja meidän lelut saavat kovaa kyytiä, ja sitten se on tosi kissamainen kainaloinen joka osaa kovin viehkosti tulla kainaloon.

Taolle tuli vuosi sitten oikean takatassun sisäsivuun patti, jota tutkittiin parissakin eri paikassa (jatkossa ortopedisista vaivoista aina suoraan ortopedille, note to myself), ja selvisi että sillä oli tassun sisäisivusta mennyt joku sivuside, kera toteamuksen: "Kaikkea näille bortsuille näköjään voi sattua" Vuoden verran pidettiin tassussa semmoista joustavaa teippiä joka tuki rakenteita, ja kesällä hammasoperaation (putsaus ja rtg-kuvaus) yhteydessä ell testasi että siellä eivät enää mitkään rakenteet pääse luksoitumaan, joten teippiä ei enää tarvitse pitää. Tao on voinut hyvin, mutta se varsinkin tarvitsee jokaviikkoisen hierontansa ja lisäksi Päivin taikakäsien lisähoidot. Mutta näillä hoidoilla Tao on varsin vetreässä ja hyvässä kunnossa ja iloisin mielin! Ja onneksi Tao itsekin osaa kertoa, että nyt emäntä minä kaipaisin hierontaa. Se tuijottaa illalla tosi merkitsevästi ja kun menen lattialle istumaan, se suorastaan lentää eteen kyljelleen makaamaan.

Tao on oppinut rallya nopsaan, ja suoraan sanoen en tiedä, että kumpi niistä on lajissa taitavampi, Tao vai Kulo. Jotenkin mystisesti Tao on oppinut monet asiat kuin itsestään, ja sen kanssa suurin työsarka on ollut (yllättäen) ylivire. Se oli valkkukautensa alussa kuin mikäkin sotanorsu, mutta kauden edetessä on löytynyt malttia ja järkeä. Ihanaa ongelmat näin päin, mieluummin lisään keskittymistä kuin nostan motivaatiota. On se väläytellyt nuoruuden haasteitaankin, eli ahdistumista. Se esim. keksi, että ei pysty tulemaan sivulta mun eteen seisomaan, ihan tuosta noin vain päätti että näin se asia on. Rohkenin olla sen kanssa eri mieltä, ja melko päättäväisesti ja suoraviivaisesti autoin herran eteeni seisomaan ja sanoin että kyyl-lä sinä tähän pystyt, ja ehkä jokusen minuutin siinä asiasta keskusteltuamme Tao hoksasi että hei, kyllähän hän tähän pystyy. Ja sen jälkeen tästä asiasta ei ole sen kanssa tarvinnut keskustella. Hauskoja ovat nämä suurten tunteiden miehet, ja tosi opettavaisia, ja niiden kanssa saa kyllä pitää oman pään kylmänä. Ja sitten seuraavassa hetkessä sama koira pomppii ympärillä ja napsii ja haukkuu, suorastaan mylvii. Rally-valkussa tehtiin pitkään sellaista treeniä, että kaikissa kukkasissa ja muutenkin eri kohdissa rataa pysäyttelin Taoa ja rikoin tehtäviä, ja Taon piti olla tosi tarkasti kuulolla, ja näin saatiin aikaan taitava rally-koira joka on aika kivasti kuulolla, mitä nyt jos erehdyn kehumaan radalla, niin se tekee metrin pompun ilmaan. Taolta puuttuu kaksi voittajatulosta, ja ne yritetään nyt hoitaa sille kuosiin, koska mestarin ratoja ollaan viime kuukaudet treenattu ja sinne jo mieli vetäisi kisaamaan. Anyways, hauska heppu Taokin, ja myös Iinan 3v ehdoton suosikki ja paras kaveri ikinä. <3

Ja sitten siihen vinkkiin. En hakenut rally-valkkuun, koska arki-iltaisin ei vain ole aikaa harrastaa. Mietin että miten pystyisi treenaamaan rataa, kun en pääse hallille eikä ole rallykylttejä. Sitten keksin seuraavan treeni-idean: piirsin rally-radan hiekkakentälle. Jokaisen kyltin kohdalle ympyrän. Siinä sai muistitreeniä kun opetteli muistamaan mes-radan ilman kylttejä, ja ympyrän mukaan yritin tähdätä oman suorituspaikkani. Koirat eivät vilkuilleet kylttejä, ja saivat harjoitusta siihen, että vaikka minä tiirailin "kylttejä", niin ne keskittyivät minuun. 

Tässä on meidän kotikuuntelutreeniä. Tässä kriteerinä on oikea tehtävä, täydellistä tekniikkaa ei voi vaatia koska muuten leviäisi vaatimusten pakka. Helpottaisi kovasti, jos olisin opettanut koirilleni myös oikealle puolelle erillisen käskyn sivulle istumaan tulemiseen ja seuraamiseen. Tällä samalla systeemillä opetin kukkaset:

 Ensimmäinen vaihe oli, että koirat osaavat tehdä pyörähdyksen kummalla puolella tahansa, kumpaan suuntaan tahansa, joko ollessani paikoillani tai kävellessäni, ja tietysti ilman käsiapuja pelkällä suullisella käskyllä. Minulla on kaksi käskyä pyörähdykseen: vastapäivään ja myötäpäivään. Niinpä riippuen kummalla sivulla koira on, se pyörähtää samalla käskyllä joko kohti minua tai poispäin minusta. 

Hyvä olisi opetuksessa kiinnittää huomio kolmeen asiaan: että koira lähtisi pyörähtämään poispäin minusta (ei etuosa paikallaan vaan mieluummin takaosa, koska jos etuosa on paikoillaan, koiran takaosa törmää pyörähdyksessä jalkaan); että se heti pyörähdyksen jälkeen tavoittelisi seisoma-asentoa sivullani (= ollaan heti valmiita seuraavaan tehtävään); ja että se kestäisi häiriötä minun suunnaltani (jos esim. radalla horjahdan, niin koiran pasmat eivät mene sekaisin). Laitetaan vielä yksi bonus-tavoite: että koira ei pyörähtäessä ylittäisi varvaslinjaani, eli se lähtisi tekemään liikettä tosiaan suoraan sivulle tai takaviistoon (näin se ei kukkasen aikana "karkaa" kauas taakse). Näiden kaikkien kohtien toteutuminen aikaansaa tiiviin, varman ja yhdenaikaisen suorituksen ja että liikkeen jälkeen ollaan heti valmiita uuteen tehtävään. Tässä videolla en itse pyöri, mutta olen tehnyt myös sellaista kotitreeniä, että pyörähdän itse koiran kanssa samanaikaisesti jompaan kumpaan suuntaan. Varitaatioita on valtavasti: koira pyörähtää kohti/poispäin minusta; minä pyörin samansuuntaisesti kuin koira/päinvastaiseen suuntaan; koira on oikealla/vasemmalla puolella ja päätyy liikkeen jälkeen samalle/eri puolelle. On järkevää aloittaa treeni ensin paikallaan ollen ja lisätä liike asteittain; ensin aloittaen yhdestä askelesta ennen liikettä, ja taitojen kehittyessä vaikeustasoa lisäten.

Tästä videoon: https://youtu.be/cLwbQN2hmTU

 

Kuulumisia

Blogin päivittämiselle löytyy nykyään turhan vähänlaisesti aikaa, kaksi pientä lasta pitävät siitä kyllä aika tehokkaasti huolen! Mutta nyt iski kirjoitusfiilis!

Bensonin kuolemasta on vuosi ja neljä kuukautta. Melkein vuoden ikävöin sen perään ja vaikeroin, miksi se ei voinut olla terve (vikat lonkkaröntgenit siitä olivat järkyt eikä sydänkään ollut kunnossa). Villakoiranikävä oli valtava ja tutkailin jatkuvasti villakoirapentueita. Jos ei lapsia olisi ollut, niin olisin varmaan villiksen hankkinutkin, mutta niin kaikki muu touhu piti kiireisenä, että aikaa kului, ja nautin kahdesta helposta aikuisesta koirasta. Jos joku olisi 8 vuotta sitten kertonut silloin terveestä harrastuskoirasta unelmoivalle Katrille, että sulla tulee olemaan kaksi paimenlinjaista bordercollieta, ja sä pärjäät niiden kanssa, elämä ja arki on niiden kanssa tosi hyvää, niin olisin katsonut tosi epäuskoisena. Mutta niin se elämä vaan meni ja olen kiitollinen kaikesta tästä. Tanjalle menee kiitokset loistokoirista, en olisi osannut vaaleanpunaisimmissa päiväunissanikaan kuvitella...

Kulon kanssa ollaan oltu kohta kokonainen kausi Tamskin rally-valkussa. Kyltit ovat alkaneet tulla tutuiksi ja säännöistä osaan jo ison osan. Kulo on oppinut koko joukon rally-temppuja ja Tao siinä sivussa. Mä meistä kolmesta olen varmasti ollut hitain oppija Kulolle oli vaikein pala oppia eteen istumaan tulo, kun se rallyssa tehdään joko liikkeessä seuraamisesta (helpompi) tai perusasennosta (vaikeampi). Eteen istumaan tulossa on hirmuisen monta kriteeriä, jotka kaikki pitäisi saada työstettyä ja vielä radalla onnistuviksi. Mulla on tokopipo ollut vähän liiankin tiukalla, ja olen halunnut ohjata mahdollisimman vähäneleisesti. Mutta olen tullut oppimaan talven ja kevään aikana, että jos lajissa on 200 erilaista tehtävää, niin pelkillä suullisilla vihjeillä ei voi pärjätä, tai suoritusvarmuutta ei saa niin hyväksi kuin jos ottaa käsieleet mukaan. Niinpä olen opetellut omankaltaista käsiele-, ja ohjausjärjestelmää, jotta toimintani olisi aina koirille mahdollisimman selkeää. Matka jatkuu asian tiimoilta edelleen :D Haasteena on ollut myös se, että toisinkuin tokossa, rallyssa kisatilanne elää aina kisaradan mukaan (vrt agility), Kulo kiihtyy rallytokosta (takkiauki korvat voivat mennä kiinni, tosin kisatilanteissa treenejä matalampi kisavire on tässä tapauksessa pelkästään etu, toisaalta radalla olevat putket ja hypyt ovat ihan sikasiistit), mutta toisaalta Kulo on rallyyn välillä vähän turhan laiska takaosansa suhteen, niitä pitäisi työstää ja myös Kulon corea taas vahvistaa (ison pentueen kantaminen on jättänyt jälkensä Kulon selkälinjaan). Pääsääntöisesti Kulon kanssa rally on tosi helppo laji, mutta silleen sopivasti haastetta mukana kuitenkin. Se osaa auttavasti ylempien luokkien liikkeet yksittäisinä juttuina, ratatreeniä pitäisi tehdä kovasti ja kaavojen rikkomista. Tao on kisannut Kulon kanssa samaan tahtiin ja kummaltakin puuttuu yksi ykköstulos avoimesta, sitten siirrytään voittajaan.

Taolle ilmestyi oikeaan takajalkaan patti, jota käytiin viime viikolla eläinlääkärissä näyttämässä. Eläinlääkäri totesi Taosta, että hän haluaa juuri tällaisen bordercollien. Taossa on jotain sellaista karismaa, että siitä on vuosien varrella esitetty mulle niin monta otto/ostotarjousta, että olen jo tippunut laskuista. Se on koira, joka omii kaikki ihmiset heti syvälle sydämeensä ja kohtaa kaikki ihmiset ja eläimet (pentuja lukuunottamatta) avoimin rakastavin mielin. Yksi tuttavani sanoi, että Tao on erityinen, koska Tao ymmärtää. Olen onnellinen ja kypsynyt arvostamaan tätä mahtavaa koiraherraa. Ensimmäisenä bordercollienani siihen kohdistui valtavat suorituspaineet harrastuksissa, valitettavasti en tuolloin ollut riittävän viisas antaakseni tälle lempeälle ja älykkäälle jätille aikaa kasvaa ja kypsyä. Hitaasta koirasta on kehittynyt pilke silmäkulmassa innolla tekevä rontti, joka repii taskuni kisoissa oikealle käännöksen yhteydessä, ja kuitenkin tekee kaiken niin tunnollisen hyvin kuin osaa. Tao jakaa ympärilleen iloa ja rakkautta, ja jokainen koirakoti ansaitsisi saada oman Taon <3

Siitä patista, tassu röntgenkuvattiin (ja kerta kuvaamaan alettiin, niin myös selkä ja lanneranka kahdesta suunnasta). Tao antoi kiltisti väännellä ja käännellä ja vielä tökkiä neulalla pattia. Luusto oli röntgenkuvien mukaan siisti. Yksi varpaan nivel oli ärtynyt, vähän jäi epäselväksi mistä on kyse, mutta suunnitelmaksi muodostui nyt lepo ja kortisonipistos. Tao omasta mielestään on elämänsä kunnossa, varvas ei hänen itsensä mukaan häntä kuulemma yhtään häiritse. Jos patti ei tuosta laske tai aiheuttaa vaivaa, niin seuraavaksi suunnataan ortopedille.

Kulo on vaatinut vähän liikunnan rajoitusta takajalkansa kanssa, se ei kestä ihan kaikkea polkujuoksua mitä me mieheni kanssa haluttaisiin sen kanssa tehdä, mutta kun antaa sille sopivassa suhteessa rasitusta ja palautumista ja hieron sen säännöllisesti, niin kaikki on hyvin.

Tao ja Kulo ovat 7,5-vuotiaita ja täynnä energiaa ja tekemisen halua. Rally-tokon ohessa ollaan nyt kesällä jonkun verran metsäjäljestetty ja tekisi mieli seuraavaksi tutustua niiden kanssa noseworkiin. Onneksi on tullut kaikenlaisia kivoja lajeja, jotka sopivat vähän varttuneemmillekin koirille. Pentukuume välillä nostaa päätään, mutta kun katson kahteen innokkaaseen silmäpariin ja loistavaan naamaan, totean että jos pennun otan, näille ei tässä elämäntilanteessa tulisi riittämään aikaa harrastamiseen, ja siirrän pennunottosuunnitelmia taas vuodella eteenpäin.

Loppuun Taon ja Kulon kuulumisia video- ja kuvamuodossa :)

Onnistumisesta / Erik Bertrand Larssen

Lakkaa epäröimästä. -- Keskitä katseesi siihen mitä haluat saavuttaa. Näe mielessäsi kisat. Kuvittele menestystä, kuvittele että treenaat hienoilla kentillä, että treenaatte joka päivä innostuneina ja iloisina. Varaudu siihen, että onnistut. Usko siihen mitä teet.

On kyllä aivan oikein miettiä mitä pitäisi tehdä jos jokin menee pieleen, mutta päähuomio tulee aina suunnata toisaalle.

Valmistautumisvaiheessa käytä entä jos -kysymyksiä, koska tunnet itsesi varmemmaksi jos tiedät mitä tehdä, jos jokin menee vikaan.

Urheilumaailmassa unohdetaan yleensä valmistautua pahimpaan, sekä pienissä että suurissa asioissa. Toisaalta on mahdotonta olla miettimättä mikä voisi mennä vikaan.

Niinpä kielteiset ajatukset ovat yleensä sekavia ja pyörivät mielessä liian usein. Ne häiritsevät vaistautumista, jopa lamauttavat. Tekevät epävarmaksi.

Lisäksi varsinainen suoritustilannekin tulee epävarmemmaksi, jos tapahtuu jotain yllättävää.

Yllätykset vievät energiaa.

Urheilijan täytyy käydä läpi erilaisia tapahtumakulkuja, jotka voivat häiritä kilpailusuoritusta.

Entä jos kisojen aikataulu venähtää?
Entä jos tuomari on epäoikeudenmukainen?
Entä jos hallissa on paljon kovempi meteli kuin tavallisesti?
Entä jos suorituksen alku menee huonosti?
Entä jos sää ja keli eivät ole sellaiset kuin toivoisin?

Tällaisia worst case -skenaarioita saisi olla noin 20% harjoittelusta. Loput 80% tulee keskittää menestykseen.

Eniten pitää valmistautua siihen, että kaikki sujuu hyvin. Sinun täytyy tietää, miten saat kaiken sujumaan hyvin. Ja miten toimit suorituksen aikana kun kaikki sujuu hyvin. Ihminen päättää itse, mitä hän ajattelee.

Kun keskittyy toivottuun tulokseen, sen hyvin todennäköisesti myös saavuttaa. Siksi 80% huomiosta tulee keskittää siihen, mitä pitää tehdä ja ajatella, jotta tämä todennäköisyys kasvaisi.

Kuvittele selkeästi, tehokkaasti ja keskittyneesti, miten onnistut.

Suuntaa katseesi kaukaiseen päämäärään, älä kaikkeen siihen mikä matkalla voisi mennä vikaan. Etsi innoitusta toisten onnistumisista.


// Oli niin hyvää asiaa mikä sopii meidän koiraharrastajienkin ajatteluun ja kisoihin valmistautumiseen, joten jaoin teillekin tämän suoran lainauksen Erikin kirjasta Paras

Taon ja Kulon kuulumisia

Osallistuin viime syksynä ft Tanja Pitkäsen (Movewell) järjestämään koirien jumppakurssiin (elo-joulukuu), joka järjestettiin Facebookissa toimivan kurssia varten perustetun ryhmän välityksellä. Tanja laittoi ryhmään neljän viikon välein yhteensä neljä vaikeutuvaa jumppakokonaisuutta, joihin oli kirjalliset ohjeet ja videot. Osallistujat kuvasivat koiriensa jumppaa ja Tanja kommentoi videoita, ja lisäksi ryhmässä sai kysellä ja keskustella. Muiden videoita ja Tanjan kommentteja katsoessa oma ymmärrys siitä, mitä kulloisessakin liikkeessä haettin, syveni. Tein koirieni kanssa 30-45min kestoisen jumpan kolmasti viikossa ja melko nopeasti sai huomata niissä tapahtuvan muutoksen. Niistä tuli ryhdikkäämpiä, pitivät liikkeessä selkälinjansa parempana ja nostelivat tassujaan korkeammalle. Niistä tuli ketterämpiä ja niiden tasapaino parani. Itse jumppaliikkeissäkin näki kehityksen: esimerkiksi kun koiran piti laittaa neljä tassuaan vatiin sisälle. Alkuun Tao ei tästä suoriutunut vaan sille piti keksiä vielä vatiakin isompi kohde. Lopulta Tao onnistui laittamaan tassunsa vesikippoon ja löytämään tasapainon. Valitettavasti olen myös huomannut, että nyt kun en ole jumppaa juurikaan tehnyt joulukuun alun jälkeen, sen suotuisat vaikutukset koirien liikkeessä ovat vähentyneet. Pitäisi löytää sellainen hyvä rytmi jumppaamiseen, jota ehtisi tehdä niiden kanssa ihan rutiinisti.

Pääsin Kulon kanssa syksyllä Tamskin rallytokon 2-valkkuun. Rally-toko tuntui kokolailla ainoalta innostavalta ja mahdolliselta vaihtoehdolta talvilajiksi nyt, kun toko jäi pois valikoimasta. Tao on treenannut kotona. Molemmat osaavat paljon, suurin työ on ollut minulla opetella rally-tokon sääntöjä ja se työ jatkuu vielä. Minulla oli onni päästä aivan loistavaan porukkaan, jossa on osaavia lajin harrastajia ja jakavat innolla mulle osaamistaan. Rally-tokon kulttuuri  vaikuttaa tokoa sallivammalta ja leppoisammalta. Se ei silti tarkoita sitä, ettei koiria koulutettaisi tavoitteellisesti. Olen itsekin opetellut olemaan kentällä rennompi. Käsi- ja vartaloeleiden käytön suhteen olen joutunut tekemään kovasti hommia, tokossa kun on vuosien saatossa iskostunut syvälle selkäytimeen mahdollisimman eleetön toiminta. Rally-tokon ylemmissä luokissa on niin paljon erilaisia temppuja, joita koiran täytyy tehdä, että sekaannuksen mahdollisuus on suuri, jos aikoisi pelkillä sanallisilla käskyillä mennä. Ja toisaalta, kyllähän mä tokossakin kaukokäskyissä, ohjatussa ja ruudussa käytin käsieleitä.

Rallytokon myötä olen saanut opettaa koirille paljon uusia temppuja ja sekös jos mikä on kivaa. Koiran täytyy esim. vaihtaa puolta ohjaajan takana/edessä (jolloin koiran rintamasuunnan pysyttävä eteenpäin eli ei saa pyörähtää), kiertää ohjaaja myötä/vastapäivään, pyörähtää ohjaajan sivulla myötä/vastapäivään ohjaajan kävellessä suoraan eteenpäin tai pyörähtäessä samaan/päinvastaiseen suuntaan, tulla ohjaajan eteen istumaan/seisomaan ohjaajan sivulta seuraamisesta/istumisesta, muutama temppu mainitakseni. Ja oppia tekemään em asiat myös ohjaajan oikealla puolella, samoin kuin opittava seuraamaan oikealla puolella. Tällä hetkellä opetan koirilleni ylempien luokkien liikkeitä, mietin oman ohjaussysteemini loogisuutta ja opiskelen sääntöjä.

Viime lauantaina kävimme kisoissa. Tamskilla oli tuplakisat, ja ilmoitin molemmat koirat molempiin startteihin. A-rata oli Taru Leskisen käsialaa, B-rata Hannele Pirttimaan. Onnekseni Kulo oli molemmissa luokissa aiempana, koska ryhmässä treenaamisen myötä minulla on parempi tuntuma sen kanssa tekemiseen.

Kulo meni molemmat radat kuin ompelukone. Siitä selvästi huomasi, että se tiesi olevansa kisatilanteessa, ja se skarppasi ja oli hyvin korrekti. Kulo teki kaiken niin kuin oli opetettu ja kun en itsekään sössinyt, niin se sai molemmilta radoilta 100/100p ja voitti molemmat luokkansa. Alla on sen video B-radalta.

Kulo B-rata

Tao oli rennon ja hyvän oloinen, mutta siitäkin näki että se selvästi ymmärsi kyseessä olevan erityinen tilanne. Kun menimme kehän reunalle, sillä oikein silmät pyöri päässä kun se skannasi kaikki kyltit ja sillä raksutti korvin kuullen päässä kun se mietti käsillä olevia tehtäviä. Lähdimme liikkeelle. Kehuin Taoa suorituksen aikana ja se tuntui välittömästi saavan lisää itseluottamusta. Jostain yliyritteliään miellyttämisenhaluisen ja monimutkaiseen ajatteluun taipuvaisen koiraeläimen päästä putkahti idea, että hänpäs tarjoaa jokaiselle pysäyttävälle kyltille maahanmenoa. Tätä liikettä ei oltu mitenkään erityisesti vahvistettu, enemmän kertasin eteentuloa ja mun kiertämistä ennen meidän suoritusta. Joten tuli vähän puskista :-D Taon omaa ajattelua ei tällä arvostettu, niinpä se sai pistesaaliiksi 77/100. Tuomarin kanssa naureskeltiin myöhemmin tilanteelle. Tao sai erityiskiitoksen takaosan hienosta käytöstä.

Tao A-rata

Tao B-rata

Ennen B-rataa yritin saada Taon toistamaan edellisen kisaradan maahanmenovirheen laittamalla muutaman kyltin lämmittelyalueelle ja pysähtymällä kylteille, mutta eipä Tao tietenkään nyt mennyt kertaakaan maahan. Siispä otin seuraamista ja pysähtelin ja palkkasin istumista vierelläni. B-radalla Tao ei tarjonnut yhtään maahanmenoa ja oli kaikinpuolin pätevä, minä aiheutin kaksi yhden pisteen pistemenetystä eli Taon tulos tokalta radalta oli 98/100p.

Eilen rallyvalkussa treenailtiin mm. peruuttamista, tässä Heidin video Kulon suorituksesta. Kylttikuja pyrkii auttamaan koiraan suoraan peruuttamisessa. Olen peruututtanut koiria lenkeillä metsässä välillä haastavissakin maastoissa, ylämäkeen jne. Voisi peruuttaa niitä rappusia ylös/alas ja tikapuita taakse. Sisällä meillä on kapeahko eteiskäytävä jossa ollaan myös peruuteltu. Jumppakurssin myötä Kulo oppi peruuttamaan takatassutargetille. Lisäksi olen tehnyt niiden kanssa sellaista tehokasta harjoitusta, että pyydän peruuttamaan ja samalla peruutan itse poispäin koirasta.

Kulo peruuttaa

Olen innostunut Sporttirakista! Lapsiperheen arjen ja työelämän yhtälöön ei helposti mahdu koiratreenien ja kisojen lisäksi aikaa luennoille osallistumiseen. Sporttirakin myötä voin kuunnella mielenkiintoisia luentoja kuulokkeiden kautta esimerkiksi koiria lenkittäessäni tai työmatkoilla. Olen esimerkiksi kuunnellut Krista Karhun oivia luentoja rallytokosta. Sari Paavilaisen luento koirien vireenhallinnasta ja Lotta Lehtisen luento Koiran kehonhallinnasta kuuluvat lemppareihini! Ilkka Hormilan luento koirien nenänkäytöstä ja Tuulia Abblebyn (meniköhän nimi oikein) luento koirien hormoneista olivat hurjan mielenkiintoisia

Koirahierojaopinnoista

Ajattelin kirjoittaa pienen postauksen käymistäni koirahierojaopinnoista, jos jota kuta muutakin kiinnostaa ko koulutus :)

Heti alkuun täytyy todeta, että koulua ei kannata aloittaa sellaiseen elämäntilanteeseen, jossa on muita kiireitä. Opinnot vaativat paljon opiskelua, hierontaharjoittelua yms. Meidän ryhmästä putosi ehkä neljäsosa pois vuoden aikana. Viitisentoista reipasta pysyi menossa mukana ja sai todistuksen kouraansa. Kaikki aloittaneet olivat varmasti motivoituneita, enkä tiedä että oliko pelkästään koulun vaativuus keskeytyksen takana vai oliko muita henkilökohtaisia syitä. Sen tiedän, että ihan jokaisen meistä suurin pelko oli, että olisi sairastumisen vuoksi estynyt osallistumasta jollekin kouluviikonlopulle. Toki viikonlopun materiaalit sai koululta ja opiskelutoverit jakoivat ilomielin omat muistiinpanonsa, mutta se tunne kun yrittää saada anatomiankuvista kotona jotain tolkkua...Käytin Kulon syksyllä näyttelyissä ja ollessani sen kanssa näyttelykehässä, koulussa oli käyty läpi lonkan anatomia. Se tunne, kun yritti muiden muistiinpanoista päästä käsitykseen että mikä lonkan kyhmy, ulkonema, kuoppa, ... on mikäkin latinaksi ja suomeksi. Aikataulutus muuttui niin, että kouluviikonloput pysyivät pelkästään kouluviikonloppuina. :-D

Syksyllä käytiin läpi hieronnan tärkeitä perusteita, mm. hieronnan indikaatiot/kontraindikaatiot, mekaaniset/fysiologiset vaikutukset, hierontaotteet teoriassa ja käytännössä, kylmä/lämpöhoito, venyttely, ... Luusto käytiin tarkasti läpi alkaen takapäästä; coxa, femur, tibia, fibula, siirtyen etupäähän, scapula, humerus, ulna, radius, kallo. Eri kuvakulmista, joka uloke nimeten. Välillä manasin että onko oikeasti joka ikiselle hemmetin luumöykylle ollut ihan totta pakko keksiä nimi ja haaveilin että löytäisin jonkun vielä nimeämättömän oleellisesti tärkeän möykyn jonka voisin nimetä Mureen kryyniksi :D

Kun takaosan luustokohdat oltiin käyty läpi, alettiin sujuvasti opiskella takaosan lihaksia. Kun luustokohdat olivat tuttuja, oli helppoa tarkkaan tietää mistä lihas lähti ja mihin kiinnittyi. Sama etuosaan, selkään, vatsalihaksiin, kaulan lihaksiin, ...

Ensimmäinen koe joulukuussa oli kirjallinen. Me kirjoitimme kynät sauhuten useamman tunnin. Koe sisälsi laajoja esseevastauksia (jossa varmistettiin että hieronnan perusteoria oli hallussa), mutta isossa roolissa oli pikkutarkka osaaminen: meidän tuli osoittaa osaavamme nimetä syksyllä opiskellut luustokohdat, lihasten kiinnittymiskohdat, funktiot ja venytykset.

Keväällä opiskelutahti tuntui vain kiihtyvän. Opiskeltiin loput etuosan lihakset, selkä, kaulan lihakset, syviä lihaksia, nivelet, mennen koko ajan spesifimpiin tietoihin. Me piirsimme lihaskortteja, kirjoitimme yhteenvetoja ja taulukoita lihaksista, kiinnitimme näitä lappuja pitkin asuntojamme jotta voisimme keittiössä, olohuoneessa, jopa vessassa! - aina tilaisuuden tullen kerrata niitä. Tentimme niitä toisiltamme, tuskailimme yhdessä että kuinka kukaan voi nämä koskaan oppia. Ahkera pänttääminen kantoi hedelmää ja kevään näyttökokeen tyyppisesti suoritetuissa kokeissa luettelimme toisillemme Päivin valvoessa kymmeniä lihaksia, niveliä, hieronnan teoriaa, ... Jos joku herättäisi minut keskellä yötä ja pyytäisi kuvaamaan esimerkiksi latissimus dorsin insertio- ja origokohdat ja näyttämään ne koirasta tarkasti ja sen lisäksi osoittamaan lihaksen funktiot ja venytykset, minä varmaan latelisin ne kuin ulkomuistista. Todennäköisesti venytyksessä näyttäisin lihaksen venyttelyn tehoa lisäävän kierron ensin väärin, mutta sitten itseäni soimaten korjaisin ja manaisin kuinka supinaatio ja pronaatio menevät minulta välillä sekaisin.

Koiran anatomian ja fysiologian syvällisen opiskelun lisäksi kävimme läpi erilaisia hoitomuotoja (esim. laser, tens), erilaisia harrastuslajeja ja niiden kuormittavuuksia koiran keholle, origo-insertio-tekniikkaa, syvähierontaa, trigger-käsittelyä (ja voi kuinka vaikeaa tuo onkaan - siinä on vielä paljon harjoittelua että sormituntuma kehittyy!)

Perehdyimme erilaisiin kuntoutujiin osteopaatti Katriina Slotten vaativassa ohjauksessa, laajojen ja paljon harmaita hiuksia aiheuttaneiden (kunnes joku löysi hyvää, valitettavasti englanninkieliset, kirjallisuutta asiasta) kotitehtävien kautta. Kirjoitimme näppäimet sauhuten kuntoutussuunnitelmia, jotka tunnilla käytiin läpi, yksinkertaistaen, järkeistäen ja käytännön tasolle tuoden, turvallisuus huomioiden, muokaten toimivammiksi. Emme missään nimessä ole halajamassa fysioterapeuteille kuuluvaa koiran kuntoutusta, mutta meilläkin pitää olla ymmärrystä, mitä koiran kehossa tapahtuu erilaisten toimenpiteiden /vammojen seurauksena, voidaksemme hoitaa oman osuuttemme turvallisesti ja koiran hyvinvointia lisäävästi.

Meillä oli pitkin vuotta useampia asiantuntijoita luennoimassa. Valovoimainen eläinlääkäri Pipsa Lampinen piti piiitkän päivän, jonka aikana sukelsimme ortopedisten ongelmien maailmaan. Aiheesta olisi varmasti voinut puhua viikon, kuukauden, vuoden, vuosiakin, mutta näinkin saimme todella tuhdin tietopaketin. Eläinlääkäri Johanna Virtanen puhui koiran fysiologiasta ja sairauksista, imusolmukkeiden tunnustelusta yms. Tuntui että opin elimistön aineenvaihdunnasta ja hormonitoiminnasta asioita, joita en ollut edes sairaanhoitajaopinnoissani ymmärtänyt. Tai ei ollut jäänyt mieleen.

Oli monia muitakin vierailevia luennoitsijoita. Kaikilla oli paljon annettavaa ja vuoden aikana ymmärrys koiran hyvinvoinnista ja koirahieronnasta rakentui monesta palasesta laajaksi, syvälliseksi kokonaisuudeksi. Valitettavasti tätäkin kirjoittaessa tuntuu, että monia yksityiskohtia on jo unohtanut. :( Onneksi muistiinpanot ovat kansioissa, joista niitä voi helposti kerrata ja palautella mieleen.

Koulua oli suurin piirtein joka toinen viikonloppu. Syksyllä jokaista viikonloppua odotti kuin kuuta nousevaa, mutta keväällä kesää kohti mentäessä alkoi väsymys painaa. Mietimme että tähän vaikutti kouluviikonloppujen jatkuva vaikeutuminen. Syksyllä opiskeltiin yksinkertaisia asioita, mutta kevättä kohden alettiin miettiä monimutkaisempia koiran hyvinvointiin vaikuttavia kokonaisuuksia. Enää ei ollutkaan niin helppoa pysyä kärryillä ja ymmärtää kuulemaansa. Toki loppukeväästä laajat kirjalliset kotitehtävät ja koulun päättötyö sekä isot tentit vaativat myös veronsa jaksamisen suhteen.

Koulun aikana hieroimme projektikoiria, yhteensä 100h. Niistä kirjoitettiin kirjallisia analyyseja opettajalle ja keskusteltiin luokan kesken ongelmista ja onnistumisista, aina toki anonyymisti salassaolopitovelvoite huomioiden.

Vuoden aikana ryhmämme, opettaja mukaanlukien, hitsautui tiiviiksi porukaksi. Tuntuu kummalliselta, että emme enää kahdesti kuussa kokoonnu samaan luokkatilaan. Onneksi yhteydenpito on jatkunut tiiviinä ja jatko-opiskelupäiviä suunnitellaan ahkerasti.

Sitten yleisemmästä yksityisempään eli omaa pohdintaa.

Oma koiranpito on kokenut koulun myötä aikamoisen muutoksen. Käytännöt niin arjessa kuin treeneissä ovat muuttuneet järkevämmiksi ja koirien hyvinvointia paremmin tukeviksi. Hieron koirani ainakin lyhyesti läpi ainakin kerran viikossa. Olisi pitänyt ottaa koiristani kuvia ja videota liikkeistä ja olemuksesta ennen koulua ja koulun jälkeen.

Vuosi oli ankara tahdiltaan ja saimme paljon tietoa ja ymmärrystä. Mitä enemmän asioita olemme käyneet läpi, sitä enemmän on tullut ymmärrystä siitä kuinka paljon pitäisi ymmärtää vielä lisää. On lihaskireyksiä, joita en vielä osaa aukoa, en omiltakaan koiriltani joita hoidan paljon. Se syö naista, pakko myöntää! En tiedä opinko koskaan todella taitavaksi, sen aika näyttää. Se vaatii paljon työtä, erityisesti paljon erilaisten koirien hieromista, jatko-opintoja, syyseuraussuhteiden miettimistä jne.

Välillä kun tuskailen oman keskeneräisyyteni kanssa (Päivi, älä käsitä tätä kritiikkinä koulua kohtaan, sä tiedät että mä tuskailen tämän asian kanssa varmaan hamaan loppuuni asti), täytyy muistella mitä hyvää olen saanut jo näillä taidoillani aikaan ja olla tyytyväinen siihenkin. Sain parannettua rakkaan Bensonini elämänlaatua sen viimeisinä kuukausina. Konkreettisia todisteita tästä oli esimerkiksi se, että jos se alkoi murista lapsille, osasin helpottaa sen oloa niin että hieronnan jälkeen se ei enää murissut vaan makoili tyytyväisenä. Kulon selkäkarvat törröttivät kuolleina pystyssä, eivät törrötä enää, taka-askel oli töpöttävää, on pidentynyt ja ravaa rennoon letkeästi. Ja osaan jo useimmiten hieroa sen niin, että saan sen takajalan ontumisen loppumaan (tosin se käyttää oikeaa takajalkaansa edelleen hieman jäykemmin kuin vasenta ja valitettavasti Flexadin ei ole kahden kuukauden syöttämisen jälkeen tuonut vielä sen liikkeeseen puhtautta, jatkan kuuria vielä kuukauden). Taon selkä oli jäykkä, on mennyt paljon parempaan suuntaan ja osaan seurata ja hoitaa sen rintalihasta jonka reväytti metsälenkillä vuosi sitten liukastuttuaan mutaisessa kohdassa. (Välillä Päivi on käynyt tekemässä faskia-käsittelyt ja tuntuu että Päivin käyntien jälkeen olen saanut omalla hieronnalla parempia tuloksia eli se tukee hyvin hierontaa ja tämän ja faskiahoidon omien hyötyjen vuoksi faskiaopinnot lienevät seuraavaksi opiskelun kohteena. Tämän linkin takaa löytyy hyvä postaus aiheesta!). Asiakaskoirissa on ollut tyytyväisiä koiria, jotka ensimmäisen kerran vihaisuuden/pelokkuuden jälkeen ovat muuttuneet hoitomyönteisiksi hierottaviksi. Tämä muutos tai kun koira oikein yrittää estää poislähtöni tarjoamalla itseään edelleen hierottavaksi, tuntuu tosi palkitsevalta.

Valitettavasti kaikkia asiakaskoiria en ole osannut auttaa. Onneksi Tampereella on niin paljon taitavia osaajia, joten hyvillä mielin on voinut kehottaa hakeutumaan jonkun toisen pakeille tietäen että saavat avun. Sillä tavalla hyvillä mielin, että koira saa avun, mutta oikeasti sillä tavalla ihan hajoillen, että harmittaa kun ei vielä itse osaa auttaa kaikkia :-P (Toisaalta koulussa käsittelimme yhteistyötä eri ammattilaisten kesken ja ajatuksena nimen omaan se, että yhteistyössä on voimaa) Omien puutteiden tiedostaminen ruokkii tehokkaasti nälkää opiskella lisää. Teen koirahierontaa hyvin pienimuotoisesti, ja palasin juuri hiljattain toiseen palkkatyöhöni jota aloin tehdä osa-aikaisesti enkä sen ohella ehdi hieroa kuin pari-kolme koiraa viikossa. En tiedä uskallanko ikinä heittäytyä täysipäiväiseksi yrittäjäksi, mutta tiedonnälkää ja oppimishalua pitää ainakin ehdottomasti tyydyttää vielä lisää, jo ihan oman henkisen hyvinvointini kannalta :-D

Jatko-opiskelua on hyvä jatkaa, koska olen saanut todella rautaisen perustan koiran lihashuoltoon. Sydämestäni kiitos, Päivi Kilponen, upeasta vuodesta jonka tarjosit minulle ja muulle luokalle! <3

Loppu häämöttää!

En viittaa omaan loppuuni kuitenkaan :D

Koirahierojakoulussa on tullut syyskuun alusta lähtien käytyä joka toinen viikonloppu. Päälle projektihieronnat 100h ja kaikki kirjalliset ja suulliset läksyt. Alkaa olemaan takki melkoisen tyhjä, mutta vielä olisi paras eli lopputentti edessä :D Mä myöhemmäksi omaksi ja jo ajankohtana muiden suureksi "riemuksi" kaivoin tentin sisältöä koululla open ja luokan kesken sovittaessa esiin näyttötutkinnon vaateet ja lueskelin niitä ääneen. Sieltä saatiin muutama juttu lisää jo muutenkin laajanpuoleiseen kokeeseen ja tämmöiset sisällöt olisi meidän kaikkien tarkoitus esittää:

- 20 lihaksen O-I-F latinaksi ja näytä t a r k a s t i kiinnittymiskohdat

- 8 lihaksesta hermo mikä hermottaa

- hermosto: yleistieto (keskus/ääreishermosto, liike/tuntohermo, afferentti/efferentti jne)

- venytys 5 lihasta, passiivinen ja lihaskohtainen

- laserointi itse valittuun kohteeseen ja perustelut miksi laseroi

- origo-insertio -käsittely 8 lihakseen

- pintafaskia-käsittely + perusteita

- tutki koira: inspektio, palpointi, anamneesi (käynnissä nivelet, ravissa rakenne) - kerro mitä havaitset ja miten vaikuttaa hierontasuunnitelmaan

- koiran rakennetyyppi - mieti perusrakennetta yhdessä asiakkaan kanssa

- harrastus: laji - keskustele asiakkaan kanssa,

--- verryttely- ja jäähdyttely

--- ruokinta ja nesteytys

--- mitkä kohdat ko lajissa tyypillisesti jumiutuu ja miten ennaltaehkäistä

--- asiantuntevaa jutustelua, opastusta, harrastuspolun rakentelua

- 2 loisen esittely (sanallisesti :D )

- aseptiikka - putsaa välineet ja tila ja kerro mitä ja miksi

- laadi asiakkaalle yksilöllinen hoitosuunnitelma, kerro mitä ja miksi

- iliopsoas -käsittely

Meillä oli keväällä toinen laaja tentti, jossa kerrottiin keväällä opiskeltujen (syksyllä opiskellut oli jo tentitty) 12 lihaksen O-I-F, 5 passiivista ja 2 aktiivista venytystä, hierontaotteet ja niiden fysiologiset ja mekaaniset vaikutukset, 2 nivelen (olka/kyynär/lonkka/polvi) rakenne (nivelsiteet, niveltyvät rakenteet jne), ko nivelen ongelmat ja hoitovaihtoehdot (pohjautuen mm. ell-luentoon). Selkälihakset (erector spinae, mediaalinen, intermediaalinen ja lateraalinen juoste ja näihin liittyvät asiat), kylmä ja lämpöhoidon toteutus, periaatteet ja vasta-aiheet, mobilisointi, nivelten testaukset, ... yms. Meidät oli jaettu kolmen hengen ryhmiin, eli oli kokeen tekijä, arvioija ja asiakas. Kokeen tekijä esitti kokeessa vaaditut asiat tekemänsä suunnitelman mukaisesti ja arvioija otti kokeen vastaan ja raportoi sitten Päiville suorituksen, toki Päivi ja apuope Tiina kiersivät myös itse kuuntelemassa kokeen sujumista. Tämä arviointi-kuvio takasi sen, että piti opiskella paljon omaa koetta laajemmin asioita, miten muuten olisit tiennyt esim. että tulivatko kaikki lihasten kiinnittymiskohdat sanottua..

Meillä on luokasta tippunut varmaan kolmannes opiskelijoista pois, tahti on ollut aika kova ja kaikkien pahin pelko on ollut se, että on kipeänä eikä pysty tulemaan koululle. Aihe on kyllä hurjan mielenkiintoinen, motivaatio kantaa ja kannattelee ja tuntuu että tämä vuosi on antanut paljon! Kokeeseen pänttäämisen ohella olen kirjoittanut lopputyötäni, joka mulla on aiheesta Trigger-käsittelyt. Triggereihin kun törmää joka sessellä, niitä on ihmisilläkin kymmeniä, joten halusin syventää omaa ymmärrystäni aiheesta vielä lisää.

Koulun jälkeen olisi tarkoitus kerrata asioita ja lueskella lisää. Olen kouluvuoden aikana ostanut kymmenkunta kirjaa jotka odottavat lukemista, ei vaan ole hirveästi ollut aikaa ylimääräiseen opiskeluun mutta niiden kirjojen lukeminenkin koittaa pian. Ja ihan aikuisten oikeasti, mä lähdin tähän koulutukseen oppiakseni hieromaan omat koirani mutta niin vain vei mennessään ja nyt tässä hierotaan koiria sen minkä ehditään ja mietitään erilaisia jatkokoulutusvaihtoehtoja ja tuskaillaan kun ei olla vielä riittävän hyviä (oonko mä ikinä omasta mielestäni riittävän taitava missään, lieneekin toinen kysymys mutta onneksi osaan elää oman epätäydellisen itseni kanssa pääsääntöisesti sopuisasti :D )

PS. Näillä kesäkeleillä, harrastakaa esijuottoa. Eli pari tuntia ennen treenejä juotatte koiranne kunnolla, esim. maustamalla veden ruoalla että varmasti juo

Yksi on pois joukostamme

Eilen tuli kuukausi siitä, kun menin Bensonin kanssa uusimaan kipulääkereseptejä /miettimään kipulääkityksen jatkoa. Eläinlääkärintarkastuksessa löytyi sydämestä nopeasti kehittynyt paha sivuääni (4/6), menossa oleva polven ristiside ja runsaasta kipulääkityksestä huolimatta Benson aristi toista lonkkaansa, jossa oli pitkälle edennyt nivelrikkoa. Bensonin terveydestä murehtiminen alkoi mulla rakkaan villakoiran ollessa vasta 2,5-vuotias, kun vauhdikkaalta agilitypuudelilta löytyi lannerangasta spondyloosi ja alkava nivelrikko. Vuosi sitten aloin todella tehdä surutyötä sen tosiasian kanssa, että koska on aika tehdä viimeinen matka eläinlääkäriin. Tuolloin Benson levisi jäisellä pihalla ja sen nivelrikkoinen lonkka kipeytyi ollen useamman kuukauden huonona. Pitkäaikaissairaalla koiralla on vaikea tehdä päätöstä sen suhteen, koska raja tulee vastaan. Tuntui ihan mahdottomalta tehdä ratkaisua. Toisella oli kuitenkin elämänhalua, se leikki, lähti mielellään lenkille jne. Oli raskasta katsoa sen liikkumista kun näki ettei se ihan kunnossa ollut. Viimeisen puolen vuoden ajan pystyin helpottamaan sen oloa paljon hieromalla sitä säännöllisesti. Tuntui upealta, kun yleensä hieronnassa stressaava puudelini nukahti hierontaan tai kun sain hieronnalla hieman kärttyisäksi muuttuneen käytöksen pois. Bensonilla alkoi näkyä väsymistä, sen näki silmistä jotka eivät enää tuijottaneet enää niin kirkkaina ja välillä tuntui ettei se olisi jaksanut aina seurata mun jaloissa, mutta kun se mun perässä hiihtäminen oli sille Elämän Asia. Lasten itkiessä se ei enää aina jaksanut niin ulvoa. Lenkillä se innostuvana koirana saattoi toisinaan lähteä spurttaamaan Taon ja Kulon perään ja sai muutamia kertoja huonon olon. Vauhti alkoi muutenkin hidastua ja rauhoittua. Epäilin että sydämessä ei ehkä kaikki olisi kunnossa. Benson sai viimeisen puoli vuotta nukkua yöt mun jaloissa, tein silläkin tavoin osin surutyötä, tankattiin läheisyyttä puolin ja toisin. Viimeinen eläinlääkärireissu meni kauniisti. Benson leikki hihnallaan eläinlääkärin vastaanotolla. Kun terveystarkastuksessa kävi ilmi sydämen ja polven tilanne, purskahdin itkuun. Tiesin, että nyt oli koittanut aika. Onneksi oltiin päivän toiseksi viimeinen asiakas. Mentiin pihalle kevätaurinkoon kävelemään ja autoon istumaan, pidin Bensonia sylissä ja rapsuttelin. Se oli hyvin rauhallinen ja torkkui sylissäni. Eläinlääkärissä Benson sai rauhoitteen, ja luottavaisena se käpertyi syliini kerälle nukkumaan. Siitä se siirrettiin hoitopöydälle, jossa sai kanyylin tassuun ja nukutettiin ikiuneen. Benson sai mennä hyvin kauniisti ja levollisesti rakkaan emäntänsä ja isäntänsä seurassa. Silitin sitä viimeisen kerran, ja tajuntaan löi että nyt sai silittää joka paikasta, ei tarvinnut varoa kipeää jalkaa. Enää ei ollut vaivoja, ei kipuja.

Monenlaisia ajatuksia pyörii päässä. Itsesyyttelyihin taipuvaisena ihmisenä mietin mitä kaikkia asioita olisin voinut tehdä Bensonille paremmin, mutta näillä mun resursseilla yritin huolehtia siitä niin hyvin kuin pystyin. Ikävä on kova, ei viime aikojen kipeää koiraa vaan sitä nuorta ja vauhdikasta Bensonia. Helpotuskin on suuri. Koti tuntuu paljon avarammalta, tyhjemmältä. Bensonin uurna on meidän kirjahyllyssä, pääsee varmaan Teiskon multiin, missä on monena kesänä saanut viilettää isolla pihalla ja hyppiä järveen.

Toivottavasti isä heittelee Bensonille palloa niin paljon kuin mahdollista, siellä jossain <3
Benson 14.11.2008-20.3.2018