maanantai 9. tammikuuta 2012

9/1/12 Iltajumppa à la Benson

Jos meiltä kysyy, että mitä me nykyisin harrastetaan, niin vastaan että me jumpataan. No ei vaan, jumppa ei montaa minuuttia päivässä vie:

Tässä meidän jumppasession ydin. Kaksi ekaa liikettä ovat olleet ihan meidän must-liikkeitä.

Ottakaa huomioon, että tekstin kirjoittaja ei ole sitten mikään fysioterapeutti! Jos koiralla on lihas/tukirankaongelmia, niin kannattaa hakea neuvoa joltain ammattilaiselta. Nämä jumppaliikkeet on räätälöity auttamaan Bensonin vaivoja (c-lonkkien + alkavan nivelrikon vuoksi takaosan isojen ja pienten lihasten vahvistaminen), sinun koirasi saattaa tarvita hieman tai aivan toisenlaisia liikkeitä. Näiden tekemisestä ei kuitenkaan liene haittaa koiralle, jos seuraa koiransa reaktioita jumpan aikana ja sen jälkeen: tekeekö se liikkeet mielellään vai kieltäytyykö tekemästä, nykiikö selkänahka, köyristyykö selkä, onko puolieroa, onko koira jäykkä seuraavana päivänä jne.

Painon siirto takajalalta toiselle, takajalat ilmatyynyllä. Kehittää takajalkojen ja lonkanseudun lihaksistoa. Tämän voi tehdä myös ilman ilmatyynyä, lattialla. Makupalalla ohjataan paino takajaloille. Jos koiran selkä on jumissa, niin ei kannata pitää makupalaa liian ylhäällä ettei selkä mee entistä enemmän jumiin koiran tavoitellessa makupalaa pää liian ylhäällä, selkälihaksiaan jännittäen. Tässä näkee hyvin, jos takajalkojen välillä on puolieroa: koira siirtää mielellään painon vahvemmalle jalalle. Vaikeuta: Laita toinen samanlainen tasapainotyyny koiran etutassujen alle! (Me ollaan muokattu tästä sellainen versio, jossa Bensonin etutassujen alla on paksu tukeva tyyny. Näin siksi, että sen paino siirtyy tällöin paremmin takajaloille eikä sen selkä nyi niin paljon kuin ilman koroketta. Seuraavalla videolla näkee kuinka selkä nykii kovasti.)


Tönimiset. Kehittää lonkan seudun syviä lihaksia. Voi tehdä lattialla ilman tyynyä, tyynyn kanssa tai tyynyn kanssa toista etujalkaa ilmaan nostaen. Tyynyn korkeus max 13cm Bensonilla (säkä 41cm). Tönäämisen kestoa voi vaihdella 1-5s. Tönäämisen voimakkuus sen mukaan, että koira jaksaa pistää vastaan eli olla paikoillaan. Kädellä tuntuu kuinka lihaksisto jännittyy pistämään tönäämistä vastaan. Huomaa videon Kummeli-ilme ;)


Takajalkojen räjähtävä voima. Peruuttaminen vahvistaa takaosaa ja parantaa koiran kehonhallintaa. Oleellista on, että koira peruuttaisi pää alhaalla (jos peruuttaa pää ylhäällä, ei niinkään käytä takajalkojaan). Pää alhaalla peruuttaminen opetetaan helposti heittämällä nameja koiran etujalkojen väliin ja naksuttelemalla kun siirtää tassujaan taaksepäin. Käytävän avulla suoraan peruuttaminen onnistuu paremmin. Tämä on Bensonin suosikkijumppa:


Istu-seiso takajalat tyynyllä. Tämä ei alkuun Bensonilta onnistunut, kun takajalkojen lihasvoima oli huono. Koira vain istua pällisteli eikä suostunut nousemaan seisaalleen. Tämä liike oli tauolla ja kahdella ensimmäisellä harjoituksella saatiin lihasvoimaa parannettua että tämäkin rupesi onnistumaan.

Tätä voisi tehdä istu-seiso-maahan-seiso-variaationakin, mutta siinä Bensonin selkänahka alkaa nykiä eli makuuasennosta seisomaannousut ei tee hyvää jumissa olevalle selälle. Tässä kannattaa seurata, että koira käyttää kumpaakin takajalkaansa tasapuolisesti. Siihen en ole löytänyt keinoa vaikuttaa, eli jos on puolieroa niin kannattaa ilmatyynyjumpalla vahvistaa lihaksistoa ennenkuin alkaa tehdä tätä, ehkä voisi myös kokeilla namin suunnalla saada koiraa siirtämään painoa heikommalle jalalle. Tämäkin on alkanut meillä onnistua vasta muutama viikko sitten.


Diagonaalitassujen nostot. Vahvistaa vartalon lihaksia. Nostetaan ristikkäisiä jalkoja 1cm maasta siten, ettei koira varaa yhtään painoa niiden varaan. Tässä pitää seurata, ettei koira köyristä selkäänsä, jolloin se tekee työtä pinnallisilla vatsalihaksillaan, mikä kertoo ettei se vielä kykene tähän jumppaan.


Tyynyn / epätasaisen pohjan päällä pyöriminen. Mm. parantaa kehonhallintaa. Tätä Benson on pystynyt vasta ihan hiljan alkaa tekemään. Alkuun sen kehonhallinta ei riittänyt tähän, vaan koira luisui koko ajan tyynyltä eikä nauttinut touhusta.


Lisäksi tehdään venyttelyitä ja kevyttä hierontaa. Parhaita on makupaloilla ohjatut venyttelyliikkeet, koska tällöin ei ole vaaraa että vie venytystä liian pitkälle ja rikkoo koiran.

Katriinan blogista inspiroituneena ollaan myös otettu tavoitteeksi tehdä kaksi kertaa viikossa 5km juoksulenkki, jossa pidetään huoli että Benson ravaa koko ajan. Bensonin ravi on parantunut ihan uskomattoman paljon syyskuusta: koira menee vetävää ravia nopeammin ja jaksaa lenkin hyvin.

5 kommenttia:

  1. Ihan huikean hienoja jumppa-ohjeita. Peruuttamiset ja istumaan menot on meidän kaukokäsky-treeniä, joten näytti tutulta, mutta ehdottomasti esim. tuo tyynyllä pyöriminen ja monta muutakin juttua otetaan täällä päin ohjelmistoon. Kiitos innostavasta jumpasta!
    terkuin Heidi

    VastaaPoista
  2. Ihan lämmittää, että näytät mallia siitä kuinka fyysisesti vähän huonommankin koiran kanssa voi harrastaa ja kuinka paljon koiran kuntoon voi vaikuttaa ihan itse. Kiitos ja kumarrus! Hyvät jumppavideot ja mikä tärkeintä - menee kivana temppuiluna :)

    VastaaPoista
  3. aivan ihania liikkeitä ja helppo opettaa. koirakin piti niistä selvästi vaikka ensin hieman tasapainotyynyä oudoksuikin. suurkiitokset sinulle :D

    VastaaPoista
  4. Kiitoksia hienoista ohjeista ja videoista! Näillä aletaan meilläkin laittamaan nuoren labradorin takapäätä kuntoon. :)

    VastaaPoista
  5. Kiitos hyvistä videoista

    VastaaPoista