Tiistaina käytiin Liisan kanssa treenaamassa. Tein ennen Liisan tuloa seuruuta, joka on edistynyt ihan huimasti! Virettä kaipaisin toki lisää, mutta kontakti pysyi, piti paikkansa. Suoruutta on yksin treenatessa vähän hankala arvioida. Liisan kanssa tehtiin luoksetuloa, joka oli ihan järkkyhuono. Tein satamiljoonaa huonoa toistoa. Tao tuli oikealle vinoon kohtuulähelle eteen tai sivulle. Kaikki unohdettu!
... niinpä heti tiistai-iltana kotona alkoi eteen istumaan tulon treenaus ihan pentuaikojen tyyliin! Keskiviikkona jatkui. Eli istuin tuolilla, jalat kohtuukapeassa v-asennossa, namilla houkuttelin pennun eteen tiiviisti ja suoraan. Näitä muutaman metrin matkalta, toimi kotioloissa ja tuli laukalla, tiiviisti eteen. Myös jääviä peruuttaen tehtiin sekaisin, samoin uutena asiana kaukoja. Käsiini ja eleisiini yritän kiinnittää huomiota ja pitää kädet sivuillani. Kaukojen kanssa pitäisi olla vielä tiukempi takajalkojen paikallaanpysymisen kriteerin suhteen:
Takatassut pysyy kuitenkin jo yllättävän kivasti ja pikku-vasikka pystyy tekemään näitä!
Torstaina eli itsepäisyyspäivänä pidettiin Tamskin tokoilijoiden järjestämä Match Show Tallilla. Kokemusta mätsärien järjestämisestä ei ollut oikein kellään kun kaikki on vahvasti tokopainotteisia ihmisiä, mutta otettiin selvää, suunniteltiin ja valmistauduttiin hyvin. Mua jännitti kovasti aamulla, että tuleeko meidän näytelmiin riittävästi väkeä. Muistan varmaan ikuisesti sen tunteen, kun pysäköinnin ohjauksessa tuli pari-kolme autoa. Sitten ei näkynyt ketään. Olin jo varma, ettei ketään tule. Mutta sitten rupesikin tulemaan osallistujia oikein autoletkassa, ja pian meillä oli täysi työ löytää kaikille parkkipaikka! Onneksi Henkka oli mun apuna, lumilapion avullakin tehtiin lisää pysäköintitilaa ja kaikki tulijat saatiin mahtumaan Tallin alueelle. Osallistujia tuli lopulta vajaa sata. Näyttelyssä piti paikkansa: hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Kaikille oli sovittu tarkat tehtävät ja talkooväkeä oli niin reilusti, että työvoimaa riitti. Olin kehäsihteerinä ja mulla oli ajoittain vähän sellainen olo, että en ymmärrä kyllä tästä näyttelytouhusta mitään. Miten tuomari pystyykään päättämään niistä ihanista karvapalloista, että kuka on se kaunein / paras? Päivä oli tosi mukava ja meidän talkooporukka ihan paras! :) Osallistujatkin taisivat tykätä, ainakin antamansa palautteen perusteella, ja me opittiin ihan hirmuisesti mätsärien järjestämisestä! :)
Perjantaina oli Procaniksen treenit. Alkuun tehtiin merkkiä, ja kun se sujui Taolta niin hyvin niin lisättiin vähän haastetta aluksi lähellä olevien noutokapuloiden muodossa. Tämän jälkeen tehtiin ohjatun noudon aloitus - Tao oli sivulla ja Maria kävi viemässä noutokapulat. Palkkasin Taoa katsekontaktin hakemisesta, ettei se rupeaisi liian tarkkaan kyyläämään noutokapuloita. Marian liikkuroidessa lähetin Taon merkille, tämän jälkeen palkkaus. Meni varmasti, ei edes vilkaissut noutokapuloita. Tiedän kyllä, että ollaan tämän liikkeen kanssa vielä suossa sitten kun ruvetaan yhdistämään tähän niitä noutokapuloita, mutta nautitaan nyt tästä vaiheesta ;)
Tunnin toinen treeni käsitteli kuolleella lelulla leikkimistä. Wubbaan ohut naru ja aluksi peruslelunheittoa. Tämän jälkeen otin Taon pannasta kiinni ja heitin lelun muutaman metrin päähän. Päästin Taon irti, ja juuri ennenkuin se tarrasi leluun Maria nykäisi sen narusta karkuun. Tässä tavoitteena luoda Taolle mielikuva, että paikallaan oleva lelu voi yllättäen karata joten kannattaa juosta lujaa sille. Tao oli innoissaan.
Lauantaina nähtiin Taon Pippa-siskon omistajan Johannan kanssa Espoossa hienossa uudessa Sporttikoirahallissa. Näytin meidän seuruuta, ja Johanna huomasi heti että kun palkkaan seuruusta kaivamalla lelun taskusta ja pyörähtämällä ympäri, Taon seuruu aukeaa ja se tulee eteeni. Toimivaksi konstiksi osoittautui, että Jes-sanan jälkeen nopealla liikkeellä otan lelun taskusta ja viskaan sen taaksepäin.
Sitten näytin yhden luoksetulon, jossa Tao ravasi luokseni, ihan susihuono luoksetulo siis. Nyt pitäisi opettaa Taoa iskemään leluun kiinni. Johanna myös huomasi Taon jumittavan hieman, mikä voisi selittää sen että tuntuu ettei se anna itsestään kaikkea sitä, mitä sillä olisi annettavana. Pipalla oli ollut samaa, vielä paljon voimakkaampana. Pitäisi pitää treenikerrat lyhyinä ja intensiivisinä. Leluun iskemistä kannattaisi opetella niin, että appari pitää koirasta kiinni, ja kun se on hyvässä vireessä, esim. jes-sanalla päästetään se irti. Lelu pysyy alkeisvaiheessa liikkeessä ja oma vartalo kiertyy, niin ettei rintamasuunta ole kohti koiraa eikä katsekontakti myöskään.
Luoksetuloja kannattaisi treenata kahdella eri tavalla: vauhtiluoksetuloja lelupalkalle ja eteen tuloja lyhyeltä etäisyydeltä.
Lopuksi mietimme, että nämä meidän kullannuput ovat aika hitaasti kehittyvää sorttia. No, mikäs kiire tässä on valmiissa maailmassa!
Otin puudelinkin vähän saamaan hallikokemusta vieraaseen halliin. Tehtiin seuruuta, jossa kontakti aaltoili koko ajan ja agilityesteet kiinnostivat kovasti. Loppua kohden parani. Peruutuksessa puudelin takapuoli lähtee valumaan vasemmalle, Johanna antoi hyvän vinkin peruuttaa oikealle kaartaen.
Tehtiin myös kaksi ruutua, joista ekassa oli lelu odottamassa ja villaeläin paineli täysillä sille. Toisessa ei ollut lelua mutta kävin näyttämässä paikan, Benson juoksi nytkin täysillä ruudun keskelle ja käännähti mun suuntaan. Johanna kertoi, että tässä voisi alkuun tehdä kahdenlaista treeniä: nopeita ruutuun juoksuja pitkältä etäisyydeltä, tällöin ruudussa lelupalkka. Oikean kohdan hakemisia lähietäisyydeltä niin, että käydään näyttämässä kohtaa, tässä palkka lentää mutta ei ole valmiina ruudussa ja koiran sijainti suhteessa ruutuun vaihtelee.
Tänään oli viikon ehkä jännin päivä. :)
TamSK lähetti kolme flyball-joukkuetta Messarin Royal Caninin näytösluonteiseen kisaan. Me oltiin Bensonin kanssa yhdessä. Lähtö kisapaikalle (lähijunalla Vantaalta Pasilaan) meni jo heti persiilleen, kun asemalla näkyivät enää junan perävalot. Siinä oli sitten kiva puolen tunnin odottelun myötä heittää hyvästit ajatukselle: "Mennään hyvissä ajoin että ehditään rauhassa etsiä oikea paikka.". Puudeli yritti nuuhkia koko juna-aseman, ja ilahdutti meitä Henkan kanssa saamalla hurjan puudelihepulin, johon kuului lapsellista murinaa, säntäilyä ja hihnan kiskomista. Junassa oli ennätysmäärä koiria, mm. lempirotuni saksanpaimenkoiran edustajia, joista yksi vaikutti siltä kuin se olisi halunnut syödä jonkun koiran. Pasilan päässä mentiin puolijuoksua Messukeskukselle. Sisään päästiin varsin sutjakasti, mutta Ohjelmahallin löytäminen olikin visaisempaa. Kysyin neuvoa useammalta ja tuntui että joka paikassa oli Koira kielletty -kylttejä. Paikka oli sokkeloinen, mutta lopulta oikea sopukka löytyi. Pian alkoi tilaisuuden alkuinfo ahkeran haukunnan peittämänä, ehkä puolet kuuli. Aluksi tehtiin lämppärikierros, jossa Benson suoriutui virheettömästi. Sitten menivät iloiset harrastajat ja sitten oli meidän joukkueiden, tosi kisaajien vuoro. Tosi osaajia oli kahdeksan joukkueen verran, meidän tiimi (Kati+Into, Anu+Luu, minä+Benson ja Johanna+Tikru) vuoro koitti viimeisessä parissa. Pudotimme Ei aina voi voittaa-tiimin jännittävällä kisalla. Bensonilla oli vire niin korkeana, että se alkuun sähläsi telineellä. Ekalla sähläyksellä pallo pomppi todella sivuun radalta, mutta pedantti puudeli haki sen ja palasi vielä suorittamaan hypyt oikeaoppisesti, saaden suorituksensa jälkeen paljon selkääntaputteluita. Toisessa telinesählingissä siltä jäi eka paluuhyppy suorittamatta ja jouduttiin ottamaan meidän kierros uusiksi. Tämän jälkeen lopun kisan aikana ei pallot pomppineet ohi kuonon.
Toinen erä oli LAW:n tyttöjä bortsuineen vastaan. Joukkue oli treenannut ja teki hienot lähdöt ja vaihdot liikkeestä. Meidän vastaavat tapahtuivat paikaltaan lähtien, ja menetimme tässä paljon aikaa. Hävisimme kaikki kolme kierrosta ajan perusteella, vaikka virheitä ei tapahtunut.
Kolmas ja viimeinen erä oli pronssiottelu, jonka voitimme selkeästi. Tässä video kisaan:
Meidän joukkueen suoritukset oli kisan toiseksi nopeimmat, mutta tällä kertaa onni ei suosinut pudotusjärjestelmässä. Ensi vuodeksi pitää opetella vauhdikkaammat vaihdot. :)
Kisasta jäi enimmäkseen tosi hyvä maku. Kehittämistäkin järjestelyissä oli, mutta ensi vuonna on taas saatu kokemusta flyball-kisojen järjestämisestä, jota nyt tässä yritetään viritellä henkiin. Palkintojenjaosta jäi huono maku, kun pronssisijan saaneet eivät saaneet mitään palkintoja ja sitten vielä toinen koira hyökkäsi Bensonin kimppuun. Bensonille ei onneksi tullut hurjan näköisesti kurittamisesta huolimatta mitään vammoja, mutta eniten risoo se etten itse tajunnut reagoida riittävän nopeasti suojellakseni koiraani.
Flyball-kisojen jälkeen käytiin jäähdyttelylenkillä ja sitten mentiin seuraamaan pm-tokokisojen loppua. Nähtiin paikkamakuu, metallihyppynouto, ruutu ja tunnari. Lohdulliselta tuntui, että suorittavan ruotsalaiskoirakon koira teki usein hieman vajaat sivulletulot tai jäi liian eteen istumaan ja pureskeli noutokapulaa. Parantamista riittää aina. Olisi ollut upeaa nähdä suomalaisten menoa, niin huipusti suomalaiset taas pärjäsivät!!
Tokokisojen seuraamisen jälkeen pyörähdettiin messualueella etsimässä hienoja pantoja, niitä kylläkään löytämättä. Joku veti häkkiä, joka piti matalaa laahaavaa ääntä. Puudeli oli siinä ihan vieressä, väkijoukosta hieman levottomana, täysin vakuuttuneena siitä että em ääni tuli sen omasta takapuolesta. Siinä hän sitten pyöri kuono takapuolessaan kovin ahdistuneena ja kummastuneena. Luulisi että jossain tuntuisikin, jos omasta takapuolesta lähtisi moinen ääni! Minä nettosin Taolle ison palvatun naudan luun ilmaiseksi, saamalla myyjän tiputtaman luupussin päähäni. Onneksi ei sattunut mitään, pää on paksuksi ja kovaksi testattu jo useita kertoja aiemmin. Bensonia lähestyi villakoiraihminen varovasti - minkä rotuinen koira mahtaa olla hän? Ehken joku vesikoira kun näyttää tuolta? Meillä oli oikein mukava keskustelu villakoirista, ja täti totesi että tämän koiran ei tarvitse sietää turkin puunausta, aika kunnioitettava tunnustus häneltä! :) Todeta täytyy, että yhtään näyttelykehää ei tullut seurattua, näin näyttelyorientoituneita ollaan... ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti