maanantai 1. heinäkuuta 2019

Kuulumisia

Blogin päivittämiselle löytyy nykyään turhan vähänlaisesti aikaa, kaksi pientä lasta pitävät siitä kyllä aika tehokkaasti huolen! Mutta nyt iski kirjoitusfiilis!

Bensonin kuolemasta on vuosi ja neljä kuukautta. Melkein vuoden ikävöin sen perään ja vaikeroin, miksi se ei voinut olla terve (vikat lonkkaröntgenit siitä olivat järkyt eikä sydänkään ollut kunnossa). Villakoiranikävä oli valtava ja tutkailin jatkuvasti villakoirapentueita. Jos ei lapsia olisi ollut, niin olisin varmaan villiksen hankkinutkin, mutta niin kaikki muu touhu piti kiireisenä, että aikaa kului, ja nautin kahdesta helposta aikuisesta koirasta. Jos joku olisi 8 vuotta sitten kertonut silloin terveestä harrastuskoirasta unelmoivalle Katrille, että sulla tulee olemaan kaksi paimenlinjaista bordercollieta, ja sä pärjäät niiden kanssa, elämä ja arki on niiden kanssa tosi hyvää, niin olisin katsonut tosi epäuskoisena. Mutta niin se elämä vaan meni ja olen kiitollinen kaikesta tästä. Tanjalle menee kiitokset loistokoirista, en olisi osannut vaaleanpunaisimmissa päiväunissanikaan kuvitella...

Kulon kanssa ollaan oltu kohta kokonainen kausi Tamskin rally-valkussa. Kyltit ovat alkaneet tulla tutuiksi ja säännöistä osaan jo ison osan. Kulo on oppinut koko joukon rally-temppuja ja Tao siinä sivussa. Mä meistä kolmesta olen varmasti ollut hitain oppija Kulolle oli vaikein pala oppia eteen istumaan tulo, kun se rallyssa tehdään joko liikkeessä seuraamisesta (helpompi) tai perusasennosta (vaikeampi). Eteen istumaan tulossa on hirmuisen monta kriteeriä, jotka kaikki pitäisi saada työstettyä ja vielä radalla onnistuviksi. Mulla on tokopipo ollut vähän liiankin tiukalla, ja olen halunnut ohjata mahdollisimman vähäneleisesti. Mutta olen tullut oppimaan talven ja kevään aikana, että jos lajissa on 200 erilaista tehtävää, niin pelkillä suullisilla vihjeillä ei voi pärjätä, tai suoritusvarmuutta ei saa niin hyväksi kuin jos ottaa käsieleet mukaan. Niinpä olen opetellut omankaltaista käsiele-, ja ohjausjärjestelmää, jotta toimintani olisi aina koirille mahdollisimman selkeää. Matka jatkuu asian tiimoilta edelleen :D Haasteena on ollut myös se, että toisinkuin tokossa, rallyssa kisatilanne elää aina kisaradan mukaan (vrt agility), Kulo kiihtyy rallytokosta (takkiauki korvat voivat mennä kiinni, tosin kisatilanteissa treenejä matalampi kisavire on tässä tapauksessa pelkästään etu, toisaalta radalla olevat putket ja hypyt ovat ihan sikasiistit), mutta toisaalta Kulo on rallyyn välillä vähän turhan laiska takaosansa suhteen, niitä pitäisi työstää ja myös Kulon corea taas vahvistaa (ison pentueen kantaminen on jättänyt jälkensä Kulon selkälinjaan). Pääsääntöisesti Kulon kanssa rally on tosi helppo laji, mutta silleen sopivasti haastetta mukana kuitenkin. Se osaa auttavasti ylempien luokkien liikkeet yksittäisinä juttuina, ratatreeniä pitäisi tehdä kovasti ja kaavojen rikkomista. Tao on kisannut Kulon kanssa samaan tahtiin ja kummaltakin puuttuu yksi ykköstulos avoimesta, sitten siirrytään voittajaan.

Taolle ilmestyi oikeaan takajalkaan patti, jota käytiin viime viikolla eläinlääkärissä näyttämässä. Eläinlääkäri totesi Taosta, että hän haluaa juuri tällaisen bordercollien. Taossa on jotain sellaista karismaa, että siitä on vuosien varrella esitetty mulle niin monta otto/ostotarjousta, että olen jo tippunut laskuista. Se on koira, joka omii kaikki ihmiset heti syvälle sydämeensä ja kohtaa kaikki ihmiset ja eläimet (pentuja lukuunottamatta) avoimin rakastavin mielin. Yksi tuttavani sanoi, että Tao on erityinen, koska Tao ymmärtää. Olen onnellinen ja kypsynyt arvostamaan tätä mahtavaa koiraherraa. Ensimmäisenä bordercollienani siihen kohdistui valtavat suorituspaineet harrastuksissa, valitettavasti en tuolloin ollut riittävän viisas antaakseni tälle lempeälle ja älykkäälle jätille aikaa kasvaa ja kypsyä. Hitaasta koirasta on kehittynyt pilke silmäkulmassa innolla tekevä rontti, joka repii taskuni kisoissa oikealle käännöksen yhteydessä, ja kuitenkin tekee kaiken niin tunnollisen hyvin kuin osaa. Tao jakaa ympärilleen iloa ja rakkautta, ja jokainen koirakoti ansaitsisi saada oman Taon <3

Siitä patista, tassu röntgenkuvattiin (ja kerta kuvaamaan alettiin, niin myös selkä ja lanneranka kahdesta suunnasta). Tao antoi kiltisti väännellä ja käännellä ja vielä tökkiä neulalla pattia. Luusto oli röntgenkuvien mukaan siisti. Yksi varpaan nivel oli ärtynyt, vähän jäi epäselväksi mistä on kyse, mutta suunnitelmaksi muodostui nyt lepo ja kortisonipistos. Tao omasta mielestään on elämänsä kunnossa, varvas ei hänen itsensä mukaan häntä kuulemma yhtään häiritse. Jos patti ei tuosta laske tai aiheuttaa vaivaa, niin seuraavaksi suunnataan ortopedille.

Kulo on vaatinut vähän liikunnan rajoitusta takajalkansa kanssa, se ei kestä ihan kaikkea polkujuoksua mitä me mieheni kanssa haluttaisiin sen kanssa tehdä, mutta kun antaa sille sopivassa suhteessa rasitusta ja palautumista ja hieron sen säännöllisesti, niin kaikki on hyvin.

Tao ja Kulo ovat 7,5-vuotiaita ja täynnä energiaa ja tekemisen halua. Rally-tokon ohessa ollaan nyt kesällä jonkun verran metsäjäljestetty ja tekisi mieli seuraavaksi tutustua niiden kanssa noseworkiin. Onneksi on tullut kaikenlaisia kivoja lajeja, jotka sopivat vähän varttuneemmillekin koirille. Pentukuume välillä nostaa päätään, mutta kun katson kahteen innokkaaseen silmäpariin ja loistavaan naamaan, totean että jos pennun otan, näille ei tässä elämäntilanteessa tulisi riittämään aikaa harrastamiseen, ja siirrän pennunottosuunnitelmia taas vuodella eteenpäin.

Loppuun Taon ja Kulon kuulumisia video- ja kuvamuodossa :)






perjantai 22. maaliskuuta 2019

Onnistumisesta / Erik Bertrand Larssen

Lakkaa epäröimästä. -- Keskitä katseesi siihen mitä haluat saavuttaa. Näe mielessäsi kisat. Kuvittele menestystä, kuvittele että treenaat hienoilla kentillä, että treenaatte joka päivä innostuneina ja iloisina. Varaudu siihen, että onnistut. Usko siihen mitä teet.

On kyllä aivan oikein miettiä mitä pitäisi tehdä jos jokin menee pieleen, mutta päähuomio tulee aina suunnata toisaalle.

Valmistautumisvaiheessa käytä entä jos -kysymyksiä, koska tunnet itsesi varmemmaksi jos tiedät mitä tehdä, jos jokin menee vikaan.

Urheilumaailmassa unohdetaan yleensä valmistautua pahimpaan, sekä pienissä että suurissa asioissa. Toisaalta on mahdotonta olla miettimättä mikä voisi mennä vikaan.

Niinpä kielteiset ajatukset ovat yleensä sekavia ja pyörivät mielessä liian usein. Ne häiritsevät vaistautumista, jopa lamauttavat. Tekevät epävarmaksi.

Lisäksi varsinainen suoritustilannekin tulee epävarmemmaksi, jos tapahtuu jotain yllättävää.

Yllätykset vievät energiaa.

Urheilijan täytyy käydä läpi erilaisia tapahtumakulkuja, jotka voivat häiritä kilpailusuoritusta.

Entä jos kisojen aikataulu venähtää?
Entä jos tuomari on epäoikeudenmukainen?
Entä jos hallissa on paljon kovempi meteli kuin tavallisesti?
Entä jos suorituksen alku menee huonosti?
Entä jos sää ja keli eivät ole sellaiset kuin toivoisin?

Tällaisia worst case -skenaarioita saisi olla noin 20% harjoittelusta. Loput 80% tulee keskittää menestykseen.

Eniten pitää valmistautua siihen, että kaikki sujuu hyvin. Sinun täytyy tietää, miten saat kaiken sujumaan hyvin. Ja miten toimit suorituksen aikana kun kaikki sujuu hyvin. Ihminen päättää itse, mitä hän ajattelee.

Kun keskittyy toivottuun tulokseen, sen hyvin todennäköisesti myös saavuttaa. Siksi 80% huomiosta tulee keskittää siihen, mitä pitää tehdä ja ajatella, jotta tämä todennäköisyys kasvaisi.

Kuvittele selkeästi, tehokkaasti ja keskittyneesti, miten onnistut.

Suuntaa katseesi kaukaiseen päämäärään, älä kaikkeen siihen mikä matkalla voisi mennä vikaan. Etsi innoitusta toisten onnistumisista.


// Oli niin hyvää asiaa mikä sopii meidän koiraharrastajienkin ajatteluun ja kisoihin valmistautumiseen, joten jaoin teillekin tämän suoran lainauksen Erikin kirjasta Paras

torstai 24. tammikuuta 2019

Taon ja Kulon kuulumisia

Osallistuin viime syksynä ft Tanja Pitkäsen (Movewell) järjestämään koirien jumppakurssiin (elo-joulukuu), joka järjestettiin Facebookissa toimivan kurssia varten perustetun ryhmän välityksellä. Tanja laittoi ryhmään neljän viikon välein yhteensä neljä vaikeutuvaa jumppakokonaisuutta, joihin oli kirjalliset ohjeet ja videot. Osallistujat kuvasivat koiriensa jumppaa ja Tanja kommentoi videoita, ja lisäksi ryhmässä sai kysellä ja keskustella. Muiden videoita ja Tanjan kommentteja katsoessa oma ymmärrys siitä, mitä kulloisessakin liikkeessä haettin, syveni. Tein koirieni kanssa 30-45min kestoisen jumpan kolmasti viikossa ja melko nopeasti sai huomata niissä tapahtuvan muutoksen. Niistä tuli ryhdikkäämpiä, pitivät liikkeessä selkälinjansa parempana ja nostelivat tassujaan korkeammalle. Niistä tuli ketterämpiä ja niiden tasapaino parani. Itse jumppaliikkeissäkin näki kehityksen: esimerkiksi kun koiran piti laittaa neljä tassuaan vatiin sisälle. Alkuun Tao ei tästä suoriutunut vaan sille piti keksiä vielä vatiakin isompi kohde. Lopulta Tao onnistui laittamaan tassunsa vesikippoon ja löytämään tasapainon. Valitettavasti olen myös huomannut, että nyt kun en ole jumppaa juurikaan tehnyt joulukuun alun jälkeen, sen suotuisat vaikutukset koirien liikkeessä ovat vähentyneet. Pitäisi löytää sellainen hyvä rytmi jumppaamiseen, jota ehtisi tehdä niiden kanssa ihan rutiinisti.

Pääsin Kulon kanssa syksyllä Tamskin rallytokon 2-valkkuun. Rally-toko tuntui kokolailla ainoalta innostavalta ja mahdolliselta vaihtoehdolta talvilajiksi nyt, kun toko jäi pois valikoimasta. Tao on treenannut kotona. Molemmat osaavat paljon, suurin työ on ollut minulla opetella rally-tokon sääntöjä ja se työ jatkuu vielä. Minulla oli onni päästä aivan loistavaan porukkaan, jossa on osaavia lajin harrastajia ja jakavat innolla mulle osaamistaan. Rally-tokon kulttuuri  vaikuttaa tokoa sallivammalta ja leppoisammalta. Se ei silti tarkoita sitä, ettei koiria koulutettaisi tavoitteellisesti. Olen itsekin opetellut olemaan kentällä rennompi. Käsi- ja vartaloeleiden käytön suhteen olen joutunut tekemään kovasti hommia, tokossa kun on vuosien saatossa iskostunut syvälle selkäytimeen mahdollisimman eleetön toiminta. Rally-tokon ylemmissä luokissa on niin paljon erilaisia temppuja, joita koiran täytyy tehdä, että sekaannuksen mahdollisuus on suuri, jos aikoisi pelkillä sanallisilla käskyillä mennä. Ja toisaalta, kyllähän mä tokossakin kaukokäskyissä, ohjatussa ja ruudussa käytin käsieleitä.

Rallytokon myötä olen saanut opettaa koirille paljon uusia temppuja ja sekös jos mikä on kivaa. Koiran täytyy esim. vaihtaa puolta ohjaajan takana/edessä (jolloin koiran rintamasuunnan pysyttävä eteenpäin eli ei saa pyörähtää), kiertää ohjaaja myötä/vastapäivään, pyörähtää ohjaajan sivulla myötä/vastapäivään ohjaajan kävellessä suoraan eteenpäin tai pyörähtäessä samaan/päinvastaiseen suuntaan, tulla ohjaajan eteen istumaan/seisomaan ohjaajan sivulta seuraamisesta/istumisesta, muutama temppu mainitakseni. Ja oppia tekemään em asiat myös ohjaajan oikealla puolella, samoin kuin opittava seuraamaan oikealla puolella. Tällä hetkellä opetan koirilleni ylempien luokkien liikkeitä, mietin oman ohjaussysteemini loogisuutta ja opiskelen sääntöjä.

Viime lauantaina kävimme kisoissa. Tamskilla oli tuplakisat, ja ilmoitin molemmat koirat molempiin startteihin. A-rata oli Taru Leskisen käsialaa, B-rata Hannele Pirttimaan. Onnekseni Kulo oli molemmissa luokissa aiempana, koska ryhmässä treenaamisen myötä minulla on parempi tuntuma sen kanssa tekemiseen.

Kulo meni molemmat radat kuin ompelukone. Siitä selvästi huomasi, että se tiesi olevansa kisatilanteessa, ja se skarppasi ja oli hyvin korrekti. Kulo teki kaiken niin kuin oli opetettu ja kun en itsekään sössinyt, niin se sai molemmilta radoilta 100/100p ja voitti molemmat luokkansa. Alla on sen video B-radalta.

Kulo B-rata

Tao oli rennon ja hyvän oloinen, mutta siitäkin näki että se selvästi ymmärsi kyseessä olevan erityinen tilanne. Kun menimme kehän reunalle, sillä oikein silmät pyöri päässä kun se skannasi kaikki kyltit ja sillä raksutti korvin kuullen päässä kun se mietti käsillä olevia tehtäviä. Lähdimme liikkeelle. Kehuin Taoa suorituksen aikana ja se tuntui välittömästi saavan lisää itseluottamusta. Jostain yliyritteliään miellyttämisenhaluisen ja monimutkaiseen ajatteluun taipuvaisen koiraeläimen päästä putkahti idea, että hänpäs tarjoaa jokaiselle pysäyttävälle kyltille maahanmenoa. Tätä liikettä ei oltu mitenkään erityisesti vahvistettu, enemmän kertasin eteentuloa ja mun kiertämistä ennen meidän suoritusta. Joten tuli vähän puskista :-D Taon omaa ajattelua ei tällä arvostettu, niinpä se sai pistesaaliiksi 77/100. Tuomarin kanssa naureskeltiin myöhemmin tilanteelle. Tao sai erityiskiitoksen takaosan hienosta käytöstä.

Tao A-rata

Tao B-rata

Ennen B-rataa yritin saada Taon toistamaan edellisen kisaradan maahanmenovirheen laittamalla muutaman kyltin lämmittelyalueelle ja pysähtymällä kylteille, mutta eipä Tao tietenkään nyt mennyt kertaakaan maahan. Siispä otin seuraamista ja pysähtelin ja palkkasin istumista vierelläni. B-radalla Tao ei tarjonnut yhtään maahanmenoa ja oli kaikinpuolin pätevä, minä aiheutin kaksi yhden pisteen pistemenetystä eli Taon tulos tokalta radalta oli 98/100p.

Eilen rallyvalkussa treenailtiin mm. peruuttamista, tässä Heidin video Kulon suorituksesta. Kylttikuja pyrkii auttamaan koiraan suoraan peruuttamisessa. Olen peruututtanut koiria lenkeillä metsässä välillä haastavissakin maastoissa, ylämäkeen jne. Voisi peruuttaa niitä rappusia ylös/alas ja tikapuita taakse. Sisällä meillä on kapeahko eteiskäytävä jossa ollaan myös peruuteltu. Jumppakurssin myötä Kulo oppi peruuttamaan takatassutargetille. Lisäksi olen tehnyt niiden kanssa sellaista tehokasta harjoitusta, että pyydän peruuttamaan ja samalla peruutan itse poispäin koirasta.

Kulo peruuttaa

Olen innostunut Sporttirakista! Lapsiperheen arjen ja työelämän yhtälöön ei helposti mahdu koiratreenien ja kisojen lisäksi aikaa luennoille osallistumiseen. Sporttirakin myötä voin kuunnella mielenkiintoisia luentoja kuulokkeiden kautta esimerkiksi koiria lenkittäessäni tai työmatkoilla. Olen esimerkiksi kuunnellut Krista Karhun oivia luentoja rallytokosta. Sari Paavilaisen luento koirien vireenhallinnasta ja Lotta Lehtisen luento Koiran kehonhallinnasta kuuluvat lemppareihini! Ilkka Hormilan luento koirien nenänkäytöstä ja Tuulia Abblebyn (meniköhän nimi oikein) luento koirien hormoneista olivat hurjan mielenkiintoisia

tiistai 31. heinäkuuta 2018

Koirahierojaopinnoista

Ajattelin kirjoittaa pienen postauksen käymistäni koirahierojaopinnoista, jos jota kuta muutakin kiinnostaa ko koulutus :)

Heti alkuun täytyy todeta, että koulua ei kannata aloittaa sellaiseen elämäntilanteeseen, jossa on muita kiireitä. Opinnot vaativat paljon opiskelua, hierontaharjoittelua yms. Meidän ryhmästä putosi ehkä neljäsosa pois vuoden aikana. Viitisentoista reipasta pysyi menossa mukana ja sai todistuksen kouraansa. Kaikki aloittaneet olivat varmasti motivoituneita, enkä tiedä että oliko pelkästään koulun vaativuus keskeytyksen takana vai oliko muita henkilökohtaisia syitä. Sen tiedän, että ihan jokaisen meistä suurin pelko oli, että olisi sairastumisen vuoksi estynyt osallistumasta jollekin kouluviikonlopulle. Toki viikonlopun materiaalit sai koululta ja opiskelutoverit jakoivat ilomielin omat muistiinpanonsa, mutta se tunne kun yrittää saada anatomiankuvista kotona jotain tolkkua...Käytin Kulon syksyllä näyttelyissä ja ollessani sen kanssa näyttelykehässä, koulussa oli käyty läpi lonkan anatomia. Se tunne, kun yritti muiden muistiinpanoista päästä käsitykseen että mikä lonkan kyhmy, ulkonema, kuoppa, ... on mikäkin latinaksi ja suomeksi. Aikataulutus muuttui niin, että kouluviikonloput pysyivät pelkästään kouluviikonloppuina. :-D

Syksyllä käytiin läpi hieronnan tärkeitä perusteita, mm. hieronnan indikaatiot/kontraindikaatiot, mekaaniset/fysiologiset vaikutukset, hierontaotteet teoriassa ja käytännössä, kylmä/lämpöhoito, venyttely, ... Luusto käytiin tarkasti läpi alkaen takapäästä; coxa, femur, tibia, fibula, siirtyen etupäähän, scapula, humerus, ulna, radius, kallo. Eri kuvakulmista, joka uloke nimeten. Välillä manasin että onko oikeasti joka ikiselle hemmetin luumöykylle ollut ihan totta pakko keksiä nimi ja haaveilin että löytäisin jonkun vielä nimeämättömän oleellisesti tärkeän möykyn jonka voisin nimetä Mureen kryyniksi :D

Kun takaosan luustokohdat oltiin käyty läpi, alettiin sujuvasti opiskella takaosan lihaksia. Kun luustokohdat olivat tuttuja, oli helppoa tarkkaan tietää mistä lihas lähti ja mihin kiinnittyi. Sama etuosaan, selkään, vatsalihaksiin, kaulan lihaksiin, ...

Ensimmäinen koe joulukuussa oli kirjallinen. Me kirjoitimme kynät sauhuten useamman tunnin. Koe sisälsi laajoja esseevastauksia (jossa varmistettiin että hieronnan perusteoria oli hallussa), mutta isossa roolissa oli pikkutarkka osaaminen: meidän tuli osoittaa osaavamme nimetä syksyllä opiskellut luustokohdat, lihasten kiinnittymiskohdat, funktiot ja venytykset.

Keväällä opiskelutahti tuntui vain kiihtyvän. Opiskeltiin loput etuosan lihakset, selkä, kaulan lihakset, syviä lihaksia, nivelet, mennen koko ajan spesifimpiin tietoihin. Me piirsimme lihaskortteja, kirjoitimme yhteenvetoja ja taulukoita lihaksista, kiinnitimme näitä lappuja pitkin asuntojamme jotta voisimme keittiössä, olohuoneessa, jopa vessassa! - aina tilaisuuden tullen kerrata niitä. Tentimme niitä toisiltamme, tuskailimme yhdessä että kuinka kukaan voi nämä koskaan oppia. Ahkera pänttääminen kantoi hedelmää ja kevään näyttökokeen tyyppisesti suoritetuissa kokeissa luettelimme toisillemme Päivin valvoessa kymmeniä lihaksia, niveliä, hieronnan teoriaa, ... Jos joku herättäisi minut keskellä yötä ja pyytäisi kuvaamaan esimerkiksi latissimus dorsin insertio- ja origokohdat ja näyttämään ne koirasta tarkasti ja sen lisäksi osoittamaan lihaksen funktiot ja venytykset, minä varmaan latelisin ne kuin ulkomuistista. Todennäköisesti venytyksessä näyttäisin lihaksen venyttelyn tehoa lisäävän kierron ensin väärin, mutta sitten itseäni soimaten korjaisin ja manaisin kuinka supinaatio ja pronaatio menevät minulta välillä sekaisin.

Koiran anatomian ja fysiologian syvällisen opiskelun lisäksi kävimme läpi erilaisia hoitomuotoja (esim. laser, tens), erilaisia harrastuslajeja ja niiden kuormittavuuksia koiran keholle, origo-insertio-tekniikkaa, syvähierontaa, trigger-käsittelyä (ja voi kuinka vaikeaa tuo onkaan - siinä on vielä paljon harjoittelua että sormituntuma kehittyy!)

Perehdyimme erilaisiin kuntoutujiin osteopaatti Katriina Slotten vaativassa ohjauksessa, laajojen ja paljon harmaita hiuksia aiheuttaneiden (kunnes joku löysi hyvää, valitettavasti englanninkieliset, kirjallisuutta asiasta) kotitehtävien kautta. Kirjoitimme näppäimet sauhuten kuntoutussuunnitelmia, jotka tunnilla käytiin läpi, yksinkertaistaen, järkeistäen ja käytännön tasolle tuoden, turvallisuus huomioiden, muokaten toimivammiksi. Emme missään nimessä ole halajamassa fysioterapeuteille kuuluvaa koiran kuntoutusta, mutta meilläkin pitää olla ymmärrystä, mitä koiran kehossa tapahtuu erilaisten toimenpiteiden /vammojen seurauksena, voidaksemme hoitaa oman osuuttemme turvallisesti ja koiran hyvinvointia lisäävästi.

Meillä oli pitkin vuotta useampia asiantuntijoita luennoimassa. Valovoimainen eläinlääkäri Pipsa Lampinen piti piiitkän päivän, jonka aikana sukelsimme ortopedisten ongelmien maailmaan. Aiheesta olisi varmasti voinut puhua viikon, kuukauden, vuoden, vuosiakin, mutta näinkin saimme todella tuhdin tietopaketin. Eläinlääkäri Johanna Virtanen puhui koiran fysiologiasta ja sairauksista, imusolmukkeiden tunnustelusta yms. Tuntui että opin elimistön aineenvaihdunnasta ja hormonitoiminnasta asioita, joita en ollut edes sairaanhoitajaopinnoissani ymmärtänyt. Tai ei ollut jäänyt mieleen.

Oli monia muitakin vierailevia luennoitsijoita. Kaikilla oli paljon annettavaa ja vuoden aikana ymmärrys koiran hyvinvoinnista ja koirahieronnasta rakentui monesta palasesta laajaksi, syvälliseksi kokonaisuudeksi. Valitettavasti tätäkin kirjoittaessa tuntuu, että monia yksityiskohtia on jo unohtanut. :( Onneksi muistiinpanot ovat kansioissa, joista niitä voi helposti kerrata ja palautella mieleen.

Koulua oli suurin piirtein joka toinen viikonloppu. Syksyllä jokaista viikonloppua odotti kuin kuuta nousevaa, mutta keväällä kesää kohti mentäessä alkoi väsymys painaa. Mietimme että tähän vaikutti kouluviikonloppujen jatkuva vaikeutuminen. Syksyllä opiskeltiin yksinkertaisia asioita, mutta kevättä kohden alettiin miettiä monimutkaisempia koiran hyvinvointiin vaikuttavia kokonaisuuksia. Enää ei ollutkaan niin helppoa pysyä kärryillä ja ymmärtää kuulemaansa. Toki loppukeväästä laajat kirjalliset kotitehtävät ja koulun päättötyö sekä isot tentit vaativat myös veronsa jaksamisen suhteen.

Koulun aikana hieroimme projektikoiria, yhteensä 100h. Niistä kirjoitettiin kirjallisia analyyseja opettajalle ja keskusteltiin luokan kesken ongelmista ja onnistumisista, aina toki anonyymisti salassaolopitovelvoite huomioiden.

Vuoden aikana ryhmämme, opettaja mukaanlukien, hitsautui tiiviiksi porukaksi. Tuntuu kummalliselta, että emme enää kahdesti kuussa kokoonnu samaan luokkatilaan. Onneksi yhteydenpito on jatkunut tiiviinä ja jatko-opiskelupäiviä suunnitellaan ahkerasti.

Sitten yleisemmästä yksityisempään eli omaa pohdintaa.

Oma koiranpito on kokenut koulun myötä aikamoisen muutoksen. Käytännöt niin arjessa kuin treeneissä ovat muuttuneet järkevämmiksi ja koirien hyvinvointia paremmin tukeviksi. Hieron koirani ainakin lyhyesti läpi ainakin kerran viikossa. Olisi pitänyt ottaa koiristani kuvia ja videota liikkeistä ja olemuksesta ennen koulua ja koulun jälkeen.

Vuosi oli ankara tahdiltaan ja saimme paljon tietoa ja ymmärrystä. Mitä enemmän asioita olemme käyneet läpi, sitä enemmän on tullut ymmärrystä siitä kuinka paljon pitäisi ymmärtää vielä lisää. On lihaskireyksiä, joita en vielä osaa aukoa, en omiltakaan koiriltani joita hoidan paljon. Se syö naista, pakko myöntää! En tiedä opinko koskaan todella taitavaksi, sen aika näyttää. Se vaatii paljon työtä, erityisesti paljon erilaisten koirien hieromista, jatko-opintoja, syyseuraussuhteiden miettimistä jne.

Välillä kun tuskailen oman keskeneräisyyteni kanssa (Päivi, älä käsitä tätä kritiikkinä koulua kohtaan, sä tiedät että mä tuskailen tämän asian kanssa varmaan hamaan loppuuni asti), täytyy muistella mitä hyvää olen saanut jo näillä taidoillani aikaan ja olla tyytyväinen siihenkin. Sain parannettua rakkaan Bensonini elämänlaatua sen viimeisinä kuukausina. Konkreettisia todisteita tästä oli esimerkiksi se, että jos se alkoi murista lapsille, osasin helpottaa sen oloa niin että hieronnan jälkeen se ei enää murissut vaan makoili tyytyväisenä. Kulon selkäkarvat törröttivät kuolleina pystyssä, eivät törrötä enää, taka-askel oli töpöttävää, on pidentynyt ja ravaa rennoon letkeästi. Ja osaan jo useimmiten hieroa sen niin, että saan sen takajalan ontumisen loppumaan (tosin se käyttää oikeaa takajalkaansa edelleen hieman jäykemmin kuin vasenta ja valitettavasti Flexadin ei ole kahden kuukauden syöttämisen jälkeen tuonut vielä sen liikkeeseen puhtautta, jatkan kuuria vielä kuukauden). Taon selkä oli jäykkä, on mennyt paljon parempaan suuntaan ja osaan seurata ja hoitaa sen rintalihasta jonka reväytti metsälenkillä vuosi sitten liukastuttuaan mutaisessa kohdassa. (Välillä Päivi on käynyt tekemässä faskia-käsittelyt ja tuntuu että Päivin käyntien jälkeen olen saanut omalla hieronnalla parempia tuloksia eli se tukee hyvin hierontaa ja tämän ja faskiahoidon omien hyötyjen vuoksi faskiaopinnot lienevät seuraavaksi opiskelun kohteena. Tämän linkin takaa löytyy hyvä postaus aiheesta!). Asiakaskoirissa on ollut tyytyväisiä koiria, jotka ensimmäisen kerran vihaisuuden/pelokkuuden jälkeen ovat muuttuneet hoitomyönteisiksi hierottaviksi. Tämä muutos tai kun koira oikein yrittää estää poislähtöni tarjoamalla itseään edelleen hierottavaksi, tuntuu tosi palkitsevalta.

Valitettavasti kaikkia asiakaskoiria en ole osannut auttaa. Onneksi Tampereella on niin paljon taitavia osaajia, joten hyvillä mielin on voinut kehottaa hakeutumaan jonkun toisen pakeille tietäen että saavat avun. Sillä tavalla hyvillä mielin, että koira saa avun, mutta oikeasti sillä tavalla ihan hajoillen, että harmittaa kun ei vielä itse osaa auttaa kaikkia :-P (Toisaalta koulussa käsittelimme yhteistyötä eri ammattilaisten kesken ja ajatuksena nimen omaan se, että yhteistyössä on voimaa) Omien puutteiden tiedostaminen ruokkii tehokkaasti nälkää opiskella lisää. Teen koirahierontaa hyvin pienimuotoisesti, ja palasin juuri hiljattain toiseen palkkatyöhöni jota aloin tehdä osa-aikaisesti enkä sen ohella ehdi hieroa kuin pari-kolme koiraa viikossa. En tiedä uskallanko ikinä heittäytyä täysipäiväiseksi yrittäjäksi, mutta tiedonnälkää ja oppimishalua pitää ainakin ehdottomasti tyydyttää vielä lisää, jo ihan oman henkisen hyvinvointini kannalta :-D

Jatko-opiskelua on hyvä jatkaa, koska olen saanut todella rautaisen perustan koiran lihashuoltoon. Sydämestäni kiitos, Päivi Kilponen, upeasta vuodesta jonka tarjosit minulle ja muulle luokalle! <3