sunnuntai 30. lokakuuta 2011

30/10/2011 Uusia tuulia

Bensonilla on nyt tulehduskipulääkkeet loppuneet (maanantaina sai viimeisen Carthophenin). Lääkkeistä on ollut apuaa:
- joinakin päivinä selkälihakset eivät ole aristaneet kuin spondyloosimuutoksen kohdalta
- ravi on muuttunut nopeammaksi ja vetävämmäksi
- Benson ei enää kevennä oikeaa takajalkaa
- se on alkanut varovasti venyttää takajalkojaan taakse.
Parantamisen varaakin voinnissa edelleen on, koska
- hieronnoissa Bensonilla edelleen on jumeja
- se varoo edelleen oikean takajalan venyttämistä
- se peitsaa hitaassa ravissa.
Herra puudeli ei aina toimi oman parhaansa mukaisesti: tiistaina se oli jostain käsittömästä neronleimauksesta hypännyt keittiön ruokapöydälle (pöytäliinan ruttuisuudesta päätellen) ja tiistai-iltana oli selkä sitten aika juntturassa. Onneksi sitä ei kestänyt kuin tiistain.

Kävin maanantaina hankkimassa kehuttua Arthroflexia (Glukosamiini, MSM ja kondroitiinihydraatti) ja Viacutan-öljylisää. Vielä kuuden päivän käytön jälkeen ei ole eroa huomannut, mutta olen kuullut niin paljon positiivisia kokemuksia nivelvalmisteista, että olen toiveikas.

Virtaa Bensonissa on riittänyt vaikka muille jakaa. Se on niin iloinen hassu.Tuulikki kävi perjantaina hieromassa Bensonin. Meni varmaan vartti, ennenkuin hierottava oli lakannut riehumasta ympäri asuntoa hieromisalusta suussaan, ja voitiin edes kuvitella että sen saisi makuuasentoon ja rentona aloilleen.

Me käytiin tiistaina ensimmäistä kertaa Bensonin diagnoosin jälkeen Tallilla, tällä kertaa koiratanssitunnilla. Vuosi sitten kävimme alkeiskurssin, ja joitakin temppuja olen sen jälkeen treenaillut kotona mutta aika vähälle on koiratanssit meillä jääneet agilityn vietyä enimmän ajan. Meitä oli kaksi aloittelijaa ja Johanna N veti tuntia. Ajelin mieli vähän maassa Tallille surkutellen, ettei ollakaan menossa agilitytreeneihin. Niin monta kertaa on ajanut Tallille mieli odottavana ja jo etukäteen niin innoissaan tulevasta agilitytunnista. Täytyy kyllä sanoa että mieli alkoi heti nousta, kun Tallilla soi iloinen tonttumusiikki vastassa. Benson oli aivan innoissaan. Se ei yhtään haikaillut agilityesteille (olin ollut ihan varma, että se karkaisi vähintäänkin putkeen), vaan keskittyi muhun. Ja muisti ihmeesti kaikki vuoden takaisen alkeiskurssin asiat. Se seurasi mun oikealla tai vasemmalla puolella, ja teki pyynnöstä pyörähdyksen myötä- tai vastapäivään. Mä joko kävelin suoraan tai pyörähdin kanssa itse ympäri. Sitten testattiin nopsaan, että Benson vielä osasi antaa vuorotellen eri tassuja, hypätä käsieni muodostaman renkaan ja kohotetun jalan yli (siis eri temppuina). Lopputunti keskittyi enimmäkseen taaksepäin suuntautuvaan toimintaan. Harjoiteltiin peruuttamista ja peruuttaen ohjaajan kiertämistä. Putken kun laittoi ympyräksi ja meni koiran kanssa keskelle, sai hyvin harjoiteltua takaperin ohjaajan kiertämistä. Benson peruuttaa tosi täpäkästi aina 5 metrin päähän suoraa peruuttamista treenatessa, mutta sillä lähtee useimmiten peräpää valumaan oikealle. Suoraan peruuttamista olemme nyt treenailleet eteisen käytällä seinää hyväksi käyttäen. Samoin ollaan harjoiteltu seuraamista takaperin. Benson on kovin innoissaan näistä harjoitteista. :)



Meillä on aika fysioterapeutille ensi perjantaina. Ihan ei olla maltettu vaan odotella ohjeita, vaan muiden kohtalontovereiden neuvojen mukaan ollaan alettu treenata yhtä sun toista. Ristikkäisten jalkaparien nostoja ollaan tehty melkein joka ilta. Tassuja ei kauaa pidetä ylhäällä eikä nosteta kuin sentti - pari maasta. Benson on kehittynyt tasapainon saavuttamisessa. Tyynyn kanssa ollaan harjoiteltu sitä, että Benson seisoo takatassut tyynyllä, etutassut maassa ja menee tästä asennosta maahan/istuu/seisoo. Takatassun nostoa ollaan treenattu naksuttimen kanssa siten, että kiedon nauhan löyhästi tassun ympärille ja naksautan, kun B potkaisee tassun ilmaan. Benson on aivan kummissaan kun hänellä onkin kolme tassua (neljättä ei vielä ole löytynyt) - tökkii kuonollansa takatassuaan. On se hauskaa kun kolmen vuoden iässä löytää itsestään uusia ulottuvuuksia. :) Kokeilin kosketusalustaan osumista takatassulla, mutta siitä ei kyllä tullut mitään. Tuntuu ettei Benson kerta kaikkiaan hahmota takatassujaan niin tarkasti, että voisi tiedostaa niiden sijainnin kosketusalustalla. Hain Ikeasta matalan jakkaran ja kokeiltiin sen kiertämistä (Benson seisoo etutassut jakkaralla), mutta tuoli on niin hemppu ettei se soveltunutkaan tarkoitukseen. Täytyisi löytää jostain tukeva puinen jakkara.

Ensi viikolla on taas koiratanssia ja tokoa. Keskiviikkona käytän Bensonin piiiitkästä aikaa ihan oikealla trimmaajalla (jos saisi jotain muotoa tohon turkkiin, jota voisin sitten pitää talven yllä), ja perjantaina on fysioterapia, ja lauantaina Niinun juoksutekniikkakoulutus. Ei ole agilitykoiraa, mutta oman ketteryyden harjoittelu ei varmaan oo yhtään huono juttu tulevaa agilitykoiraa ajatellenkaan. :)

Tein Bensonin kanssa ensimmäistä kertaa tällaista tasapainoharjoittelua, tästä ei varmaan olisi haittaa kenellekään agilitya harrastavalle tai muuta kehonhallintaa tarvitsevalle koiralle:

Bensonin kehonhallinta- ja tasapainotreenailua

Benson ei vielä ihan pysy tyynyllä, mutta treenailu jatkuu :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti