sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Eka maajoukkuekarsinta ja äitiyden suruja

Yllytyshulluna laitoin sunnuntaina kyselyä Seinäjoen maajoukkuekarsintojen ilmoittautumisia vastaanottavalle henkilölle vapaista paikoista. Maanantaina tuli vastaus että kokeessa on tilaa, pian oli muodollisuudet hoidettu ja alkoi valmistautuminen kisoihin.

Viikolla tehtiin pientä viimeistelyä, lähinnä merkin vauhtia (kilpajuosten merkin takana olevalle lelulle), stoppia (huonolla menestyksellä), luoksarin lähtöjä eri asennoista (huonohkolle menestyksellä ;)), ja onnistuinpa melkein pilaamaan Kulon jo varmemmaksi muuttuneen tunnarin ihan kisaa edeltävänä päivänä. Kulo unohti hetkeksi koko tunnarin idean (sekoitti haisteluliikkeen noutoliikkeeseen), kun vaihdoin liian lennosta vauhtiliikkeistä huonolla virittelyllä tunnariin. Vireenhallinta menee to do -listalle...

Malla lähti lastenlikaksi, ja lauantaina startattiin auto 6.15 kohti Seinäjokea. Kiitos Malla korvaamattomasta avustasi, ilman sinua olisi jäänyt lähtemättä tähän reissuun!!

Kisat käytiin Hurtta-hallissa, joka oli pienehkö melko lämmin halli. Ei kyllä varmaan ollut +10 astetta kuten kotisivuilla mainittiin. Halliin oli rakennettu kaksi kehää, 1-kehässä tehtiin kaikki tilaa vievät liikkeet ja 2-kehässä metallinouto, tunnari ja kaukot sekä alussa paikallaolot. 1-kehästä siirryttiin suoraan 2-kehään, joka oli jo ehtinyt tyhjetä edellisestä kisaajasta hyvissa ajoin ennen 1-kehän päättymistä. Kehät oli suunniteltu niin, että seuraava liike alkoi melkein siitä kohtaa mihin edellinen päättyi.

Tuomareina oli 1-kehässä Salme M ja 2-kehässä Tiina H.

Vuoronumerot saatiin ilmoittautumisen yhteydessä, meille nostin numeron 22 joka tuntui vallan passelilta.

Aloitettiin paikallaoloilla. Suluissa on kirjallisen arvostelulomakkeen kommentit:

1. Paikalla istuminen - 9
Kulo jäi vähän huonoon asentoon, etutassut kovin suppuun. Olen käsikosketuksella saanut sen hyvään istumisasentoon mutta en nyt uskaltanut harrastaa sitä kun kuulin etteivät katso ko toimintaa hyvällä.
(Tassun siirto)

2. Paikalla makaaminen - 7,5
Kulo oli alussa vähän poissaolevan oloinen, reagoi kyllä nopeasti maahanmenokäskyyn mutta se oli päässyt vähän yllättämään sen, ja Kulo tipahti alas huonoon asentoon, toinen etutassu jäi ranteen kohdalta taitoksiin. Mietin jo piiloon kävellessäni että ei varmasti tule pysymään siinä. Oli korjannut tassun ja mennyt lonkkalevolle, ja voin vaan kuvitella että on sen jälkeen ruoskinut itseään. Nousi sivulle tosi jähmeästi vajaaseen istuma-asentoon, Kulolle epätyypillinen virhe.
(Tassun siirto, lonkka-asento, vajaa pa lopussa)

Kulo tuntui paikallaolojen jälkeen vaisulta ja jännittyneeltä. Puhuin tästä muille ja onneksi mulla on niin mahtavat treenikaverit, jotka sanoivat heti että nyt et ala hyysäämään ja häsläämään sen ympärillä, koska se hämmentyy vain lisää, vaan laitat jäitä hattuun ja yrität olla niinkuin treeneissäkin. Koska olin juuri aikeissa mennä silittämään ja lohduttamaan Kuloa ja vähän leikkimään sen kanssa ja ja ja... :D Niinpä annoin Kulon levätä häkissä (se näyttikin ottavan siellä hyvin rennosti), vaihdoin itse henkisesti niin vapaalle että pian tuntui kuin olisin ollut kisoissa vaan turistina, ja reilu puolisen tuntia ennen meidän suoritusta lähdin Kulon kanssa lenkille ja tein lyhyet virittelyt. Kulo tuntuikin jo paljon vapautuneemmalta ja veti innokkaasti lelua. Onneksi Anu vielä tässä vaiheessa muistutti, että ei varmaan kannata juosta kehään suoraan vetoleikistä vaan vaikka laittaa koiran makaamaan maahan, ottaa siitä sivulle ja siirtyy kehään ;)

Tässä yksilöliikkeet:

3. Seuruu - 9,5
( Hyvä seuruu paikka ja kontakti. Tiiviit käännökset, Erinom juoksu. Teknisesti erinom suoritus. Koiralla erinom tunnetila. Peruutuksessa tulisi olla suorempi)

4. Ruutu - 10
Tässä piti juosta merkille ihan aidan läheltä, jossa seisoi yleisöä. Olen niin ylpeä Kulosta, ettei se ottanut tästä häiriötä vaan meni reippaasti! :)
(Hyvä merkki. Vauhdikas ruutu, hyvä S+M. Erinom luoksetulo ja seuraaminen)

5. Zeta - 9,5
(Kaunis lähtö. Erinom M, erinom S, erinom I. Pieni osuma mukaan otettaessa)

6. Ohjattu - 7
Tässä Kulo ei lähtenyt niin hyvin merkille kuin ruudussa ja näytti siltä että ennakoisi stopin, joten yritin pysäyttää sen ennen kuin se pysähtyisi itse ja ennakoin itse käskytyksen kanssa. Kulo jäi tosi hassuun paikkaan. Menin tästä niin hämilleni, että unohdin että mikä suuntakäsky pitää antaa. Olen opettanut ohjatussa suuntakäskyn koiran näkökulmasta, eli jos lähetän vasemmalle niin sanon oikea. Tässä kohtaa tuli black out ja en saanut sanaa suustani. Heilautin vaan vasenta kättäni ja Kulo meinasikin lähteä sillä, mutta pysähtyi katsomaan mua, ajatteli varmaan että tämä on jotain häiriöharjoittelua. Sain sanaisen arkkuni auki ja käskytin Kulon noutamaan kapulan.
(Erinom merkki. 2 käskyä noutoon, erikaina käsimerkki, ennakoi merkiltä lähtöä)

7. Luoksetulo - 7,5
(Erinom M, valpas. Pysähdys voisi olla nopeampi, samoin maahanmeno)

8. Metallinouto - 9
Liikkuri oli suunnitellut kehän niin, että metallinoudon hyppyeste oli n metrin päässä seinästä. Aamulla yhdellä kisaajalla kapula oli pomppinut seinään kiinni. Koira oli noutanut kapulan moitteetta, mutta tuomari oli tulkinnut tilanteen niin että kapula oli mennyt ulos kehästä, ja antoi kisaajalle tästä liikkeestä nollan. Kuulemma kilpailijan olisi pitänyt pyytää heiton uusimista, mutta säännöthän ihan selvästi kieltävät uusintaheiton EVL:ssa. Kokenut kisaaja ei tätä niellyt vaan ihan oikeutetusti teki asiasta valituksen, ja tästä tehtiin sellainen ratkaisu että sai käydä uusimassa vain tämän liikkeen. Kun oli meidän vuoro, niin eikös se minunkin kapulani sinne seinään kiinni vierinyt, kuulin kun metalli kilahti seinää vasten. Kysyin tuomarilta että pitääkö heitto nyt uusia. Tuomari vastasi että anna mennä vaan. Lähetin Kulon noutamaan, mutta se kiilapää oli jo unohtanut että minne kapula oli lentänyt ja juoksi kauemmas, mutta muisti onneksi nopeasti että missä kapula oli ja palasi hakemaan sen.
(palautusvauhti)

9. Tunnistusnouto - 8
Kulo varmisteli kovasti kapuloilla ja töni niitä nenällään ja palautti huonolla vauhdilla
(parin kapulan siirto)

 10. Kauko-ohjaus - 9
Tässä oli kyllä tooosi hitaat asennonvaihtovälit, laskeskelin jonkun koirakon kohdalla että kyltti kääntyi 5-6 sekunnin välein. Kulo tuntui tässä jähmeältä.
(rintamasuunta kääntyy liikkeen aikana hieman vinoon)

Tässä suorituksemme VIDEOLLA 


Lopputulos oli 277p ja siinä sitten jännättiin muutama tunti, että mahdutaanko 15:n parhaan sakkiin. Lopullinen sijoitus oli 14 ja sillä pitäisi, Kulon valioiduttua, olla paikka SM-kisoihin taattu! :)

Ihan huikean hienosti meni treenikavereilla - Hanna-Mari ja Tosi sekä Anu ja Luu saivat 290p ja 5. ja 6. sija, ja Kati ja Taito saivat 288p ja olivat seitsemänsiä! Maanantain treeneissä herkutellaan taas niin että navat paukkuu! Onnea taitaville, on etuoikeus treenata teidän kanssanne!!! :)



Tänään aamulla kuulin kuinka Ennin lelu helisi. Joku, todennäköisesti Tao, on varmaan kävellyt sen yli, ajattelin. Se helisi pian uudelleen ja mietin ärsyyntyneenä että mitä siellä Ennin lelujen päällä pitää hiihdellä, ei siihen leikkinurkkaukseen ole koirilla mitään asiaa. Jonkun ajan päästä kuului matalaa murinaa ja vaimeaa haukahtelua, hyvin Bensonin tyylistä mutta tunnistin yllättyneenä että Bensonin ääni se ei ollut. Oli pakko mennä katsomaan. Tao kömpi nolon näköisenä sohvalta nukkumasta, joten se se ei ollut. Kuloa ei näkynyt normaalilla paikallaan. Etsiskelin sitä hetken, ja se löytyikin pian eteisestä, siitä oli tullut tuore äiti:



Ikävänä ihmisenä huostaanotin tämän Kulon ja Ihmeen sateenkaariperheen (postimyynti) vauvan. Kulo käveli perässäni olohuoneeseen ja nappasi lattialta toisen lelun ja meni hautomaan sitä eteiseen. Sekin takavarikoitiin hyvin tunteettomasti. Kulo-ressukka on niin kiltti, ettei se enää ottanut leluja, mutta on kuljeskellut levottomana ja vinkunut vähäsen ja katsoi hyvin tuimana, kun Enni vingutti hänen lapsosiaan. Vähän lapsellinen tämä äitikoira kuitenkin oli, ei tarvinnut kuin vähän hetsata niin meni jo vetoleikkiä omalla lapsellaan. :-D

1 kommentti: