sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Kulolle evl1

Kävin tänään Kulon kanssa kokeilemassa uusia sääntöjä tokon evl:ssa. Tavoitteena oli hyvä ja rento yhdessä tekemisen meininki, koska edellisestä yhteisestä kisatilanteesta oli jo yli puoli vuotta aikaa, uudet liikkeet eivät tuntuneet vielä kovin varmalta, vanhat liikkeet olivat vähän päässeet leviämään ja kokonaisuuksia oli treenattu vähän.

Oikein mukava fiilis jäi siis takataskuun, kun saatiin 1-tulos, vaikka kiertohässäkkä menikin nollille.

Paikallaolot meni hyvin, istui liikuttelematta käpäliään, meni napakasti maahan suoraan, ja tuli hyvällä vauhdilla suoraan asentoon sivulle.

Ohjatussa merkille meno oli tosi kiva, siinä Kulo on ennakoinut pysähtymisen merkin taakse, mutta nyt juoksi lujaa ja pysähtyi käskystä. Nyki merkillä. Nosto nätti ja palautusvauhti ihan kiva.

Tunnarissa on ollut takki auki -mentaliteettia ja tosi rumaa hajutyöskentelyä. Tähän auttoi ihan muutamalla treenikerralla se, että laitoin yhden frolicin tunnarien lähelle mutta sitä ei saanut syödä. Tänään kokeessa hajutyöskentely kiva. Haisteli maata kun liikkuri vei kapulat, ja kuulemma pyöräytti kapulaa kerran kun tuli sivulle.

Kaukoissa teki vaihdot hyvällä tekniikalla takajalat paikoillaan pysyen, mutta etupää meni taas vähän vinoon vasemmalle ja tykkäisin jos nousisi vielä ryhdikkäämmäksi lopun perusasentoon.

Ruudussa eteenmeno oli tosi kiva, tykkäsin! Lähti suoraan ja pysähtyi napakasti. Ei ennakoinut stoppia eikä ruutua. Ruutuun lähti hyvällä asenteella, mutta saisi juosta lujempaa ihan loppuun asti. Meni vasta tokalla käskyllä maahan, epätyypillinen virhe. Sivulle seuraamaan tuloon olin tyytyväinen.

Tokassa kehässä aloitettiin kiertohässäkällä. Tässä koin vasta muutama päivä sitten oivalluksen, että silmää käyttävällä koiralla ei saisi antaa katsoa kapuloiden vientiä koska tahtoo vähän jäädä niihin kiinni, eikä sitten tee niin vauhdikasta ja suoraviivaista kartion luo juoksua kuin haluaisin. Tässä annoin epätyypillisen käsieleen samalla kun käskin istumaan, ja Kulo luki seisomisstopiksi. Käskytin istumaan. Jäin vähän analysoimaan tätä tilannetta ja toimin hätäisesti kun piti käskyttää noutamaan kapulaa. Heilautin vain hyvin pienesti ja hätäisesti kättä, Kulo meinasi lähteä oikealle mutta päättikin sitten vaihtaa lähempänä edessään olevaan kapulaan. Ollaan harjoiteltu sitä, että olen laittanut tosi sivuunkin keskilinjasta ja tästä pitäisi pystyä ottamaan kauemmainen kapula, mutta treenit eivät vielä kantaneet koetilanteeseen ja oma käsiele oli todella poikkeava treeneissä käyttämästäni.

Sitten seuraamista. Kulon seuraaminen on vähän huonontunut, kun olen arjessa "tässä"-käskyllä pyytänyt sitä esim. ohitustilanteissa kulkemaan vasemmalla puolellani "vapaammin". Olen sittemmin vaihtanut tämän siihen, että "siinä"-käskyllä pitää kulkea oikealla puolella, mutta seuruu ehti silti jo kärsiä. Kulo on alkanut vähän poikittaa ja hakea katsekontaktia. Peruuttaen seuraaminen oli huono, siinä painoi eikä lopuksi istunut. Tämän jälkeen loppuseuruun tökki kuonollaan mua jalkaan ja oli jotenkin vähän turhassa korkeassa vireessä, ei sellainen korrekti.

Luoksetulo, mun inhokkiliike, tuotti yllättäen taas kympin. Ollaan tehty kokeenomaista luoksaria tosi vähän ennakointitaipumuksen ja Kulon jalkavaivan vuoksi, lähinnä vaan läpijuoksuja ja stoppia sitten putkirallin tai kierron kautta.

Lopuksi zeta. Tässäkin seuraaminen oli tosi huonoa, vähän poikitti, tökki kuonolla... Tää on Kulon mielestä niin siistii. Tätä myöten jäävissä jäi vähän vinoon.

Tässä vielä videolla pisteet ja meidän suoritus

1 kommentti:

  1. Katrii! Sinut on haastettu, käyhän blogissani lukemassa :)
    Terkuin Heidi ja pojat

    VastaaPoista