maanantai 15. helmikuuta 2016

Hyvä 3-tulos!

Käytiin Kulon kanssa lauantaina oman seuran tokokokeessa, tarkoituksena nähdä kuinka kokonaisuudet ja eri osa-alueet toimivat koetilanteessa ja nähdä mitä pitää vielä treenata. Sekä saada kisarutiinia ja ennenkaikkea pitää hauskaa kehässä!

Ja ilokseni voin kertoa, että nämä kaikki tavoitteet toteutuivat 100-prosenttisesti: nähtiin että mitä pitää treenata :D ja tehtiin alusta loppuun asti hyvällä fiiliksellä, saatiin varmasti kummatkin tästä taas yksi kiva kokemus lisää.

Kokeen tuomari oli Ralf B. Ralf on tuomaroinut meitä viime keväänä maajoukkuekarsinnoissa ja kesällä SM-kisoissa. Ainoa muistikuva oli, että piti meidän luoksetulosta koskapa on siitä molemmilla kerroilla antanut kympin. Tämän kokeen perusteella sanoisin että tarkka mutta oikeudenmukainen tuomari. Arvostelulinja oli varmasti sama kuin mitä olisi jos tuomaroisi arvokisoissa. Liikkurina oli Piia K. Osallistujia luokassamme oli neljä.

Ensimmäinen kehä alkoi paikallaoloilla. Ei niistä sen enempää, Kulo teki molemmat kympin arvoisesti. Totteli heti ja rivakasti käskyjä. Maahan meni aavistuksen verran mutkalle, jännitin että meneekö lonkkalevolle mutta ei sentäs, muisti ettei saa tehdä.

Yksilöliikkeet aloitettiin ekassa kehässä ruudulla, eli jännin heti alta pois. Olen muuttanut eteenmenon virittelyä niin että kun seurautan aloituspaikkaan, kerron Kulolle että tehdään eteenmeno, mutta en virittele focusoimaan eteenpäin (koska en osaa hallita Kulon focusointia) vaan Kulo pitää katsekontaktin koko ajan (ainakin ihannesuorituksessani) kun siirrymme liikkeen alkuun. Kulo lähti hyvällä vauhdilla ihan inasen viistoon vasemmalle ja siinä kun jännitin että jääkö varmasti merkittömän merkin kehän sisäpuolelle, olin vähän myöhässä stoppikäskyineni ja vielä kun Kulo ei reagoinut tähän niin säpäkästi kun olisi voinut (näitä ei olla taas treenattu hetkeen, poispäin stoppeja!), niin koira ajautui juuri ja juuri kehäviivan ulkopuolelle. Tuntui että samassa halliin laskeutui suuri hiljaisuus kuin kaikki olisivat odottaneet että korjaan Kulon kehään. No, todennäköisesti tilanteeseen ei liittynyt suurta dramatiikkaa ;) ja minäkin pysyin vaiti, mietin että menkööt nollille, en ala nyt sohlaamaan vaan ensi kerralla muistanpa pysäyttää aikaisemmin. Tehtiin liike loppuun. Kulo oli vähän levoton, nykivä ja vilkuili ympärilleen. Nollahan tuosta seurasi arvosanaksi.

Tokana oli zeta, järjestys S-I-M. Kaikki asennot oikein ja aika suoriakin, seuruu aika nättiä. Arvosana 9.

Sitten oli ohjatun vuoro. Ilokseni totesin, että treenit kantaa tulosta ja Kulo piti muhun aloituspaikassa katsekontaktin koko sen ajan, kun liikkuri vei kapulat. Siitä lähetys merkille, Kulo juoksi tosi hyvällä asenteella merkin taakse ja vähän kiersi ylikin ennenkuin pysäytin. Merkillä Kulo nytkähti, kun liikkuri huusi käsky. Siitä loppu nätisti. Arvosanaksi 8, juurikin tuon nytkähdyksen takia ja Ralfin mielestä Kulo ennakoi merkille pysähdyksen (tosin kysyin kokeen jälkeen eikä ollut ihan varma että oliko se juuri tuo asia mikä oli myös ollut).

Sitten oli tunnari. Kulo työnsi yhtä kapulaa suljetulla kuonolla, oman löydettyään nappasi sen ja lähti heti palauttamaan. Matkalla teki oikein maailman näyttävimmän ja reteimmän kapulaotteen korjauksen. Vauhti mennen tullen hyvä. Lopun pa kuulemma vino (kysyin ohjatun ja tunnarin arvosanojen perusteita kokeen jälkeen Ralfilta ja tuomariharjoittelija Vesalta). Arvosana 8,5. Opin että jokaisesta sentistä, jonka koira kuonollaan väärää kapulaa liikuttaa, lähtee puoli pistettä.

Kehän päättivät kaukot. Muuten hyvä, mutta seisomisesta istumaan siirtäessä en pitänyt kun näin että aavistuksen nosti oikeaa takatassua ja etupää siirtyi melkein 30 astetta vinoon taas kaukovaihtojen myötä. Muuten oikein nätit kaukot. Arvosana 9.
--
Luoksetulossa oli hyvä vauhti joka osuudessa ja Kulo juoksi ihan suoraan, mutta stopit olisivat saaneet olla huomattavasti nopeammat. Arvosana kiltti 9.

Kiertohässäkässä tosi upea vauhti kiertoon, mutta kierron jälkeen vähän levähti. Aika nätti stoppi. Piti tietenkin noutaa meille vaikeampi puoli. Kulo lähti noutamaan väärää. Pysäytin ja korjasin noutamaan oikean, mutta hyppy unohtui tehdä välissä. Liike nollille.

Seuruu tuntui tosi kivalle! Videolta kun katsoo, niin loppua kohden vähän turhan tiivistä mutta muuten tykkäsin! :) Ja peruutuksen käännöksessä meinasi istua. Arvosana 9.

Kokonaispisteet 215,5 ja sillä kolmas sija ;)

Nyt viikko aikaa treenata akuuteimpia asioita ennen Seinäjoen karsintoja. Huippufiilis silti itsellä, Kulon kanssa oli NIIN mahtavan kivaa kehässä! Ei haitannut vaikka tuomari ja tuomariopiskelija pohtivat pitkään suorituksen arvostelua (joka liikkeen väli useampi minuutti), Kulolla ei ollut merkkiäkään siitä että olisi into lopahtanut tekemiseen. Ja mäkin oon mielestäni vähän saanut karsittua omia manoovereitani ja tulimme liikkeiden alkuihin hallitummin eikä puljattu aloitusasennon kanssa niinkuin ollaan aikaisemmin tehty. Hyvä me! :)

TÄSSÄ SUORITUS VIDEOLLA

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti