torstai 22. syyskuuta 2011

22.9.2011 Vettä ja treenejä

Kyllä on kesää kova ikävä! Miten se saattoikin vilahtaa näin nopeasti, taas kerran?

Eilen päästiin HerHaun tokon alo-ryhmään. Ollaan Mimmun opissa käyty viimeksi kaksi vuotta sitten, ja tässä välissä treenailtu itseksemme. Ajattelin että ryhmäpaikka toisi treeneihin motivaatiota ja sieltä saisi neuvoja ja vinkkejä. Me ollaan takuttu mm. jättävien liikkeiden kanssa, koska Benson hiipii niissä eteenpäin. Se on fiksu koira, en vain tiedä että miten mä kertoisin sille että sen pitää pysähtyä salamannopeasti heti käskystä?

Treenasimme eilen Hervannassa parkkipaikalla ensin askelsiirtymiä. Enpä oo koskaan kokeillutkaan askelsiirtymiä vasemmalle tai taakse. Vasemmalle mennessä tönäsin koiraa jalalla, se ei siitä mitenkään ottanut nokkiinsa mutta pitäisi olla joku fiksumpi keino. Taaksepäin mennessä sanoin aluksi "Peruuta", ja sitten mentiin. Eihän se suoraan oikein osannut peruuttaa millään. Treenattiin seuraamista. Olen tehnyt Bensonin kanssa lyhyttä pätkää lenkkipolulla. Se seurasi aika täpäkästi kun pidin palloa näkyvillä, mutta ei se vielä osaa seuraamispaikkaa eikä osaa seurata pitkää matkaa. Käännöksissä oli yllättävän tiiviisti ja hyvin vieressä. Hyppyä kokeiltiin ensi kertaa kahden vuoden tauon jälkeen ja se meni tosi kivasti! Huomaa että agilitysta on tähän ollut apua: oli hyppy-käsky  hyvin tiedossa. Ja jäi esteen jälkeen seisomaan nätisti. Tää me ehkä saadaan piankin kuntoon. Seisomaan jäämisiä treenattiin. Mun pitäisi nyt ihan päivittäin harjoitella noita seisomisia, käsiapuja häivyttäen. Hoaah, hirveästi on tokossa meillä puurrettavaa ja parannettavaa. Makupalatkin loppuivat nopsaan kun en muistanutkaan kuinka paljon niitä tarvitaan. Agilityssa ei paljon makupaloja tarvita. ;)

Tokotunnin jälkeen meillä oli vielä illalla Tamskin agility. Treenattiin keppejä radan yhteydessä. Benson osaa hakea keppien aloituksen suljetusta kulmasta ja sen kepittäminenkin on vauhdikasta ja varmaa. Me harjoiteltiin persjättöä kepeille (onnistui heti) ja takaaleikkausta kepeille (onnistui toisella yrittämällä, kun maltoin antaa Bensonin aloittaa pujottelun rauhassa ennenkuin vaihdoin puolta sen takana). Tämän jälkeen treenattiin vielä leijeröintiä niin, että keppien jälkeen Benson teki täyskäännöksen oikealle ja hyppäsi aidan yli mun jäädessä keppien taakse. Tässä saatiin edistystä sillä, että Laura heitti aluksi Bensonille pallon keppien jälkeen kohti aitaa. Lopuksi tehtiin niin, että mä heitin pallon kun Benson oli hypännyt aidan yli. Agilitytunnin jälkeen oli taas niin hyvät fiilikset. Kyllä se on aivan huippuharrastus! Me ollaan Bensonin kanssa saatu lajin juonesta kiinni ja tehdään mielestäni aika hyvää yhteistyötä radalla. Benson on kehittynyt tämän vuoden aikana tosi paljon ja mä voin luottaa siihen. Sillä on vauhtia, mutta se seuraa mun ohjausta. Itselläkin on vauhti lisääntynyt, varmaan varmuuden lisääntymisen ja juoksulenkkien myötä. On mahtava tunne tehdä vauhdikasta yhteistyötä pienen eläimen kanssa hyvässä yhteisymmärryksessä!

Nallet

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti