maanantai 5. syyskuuta 2011

5.9.2011 Jälkeä ja muuta

Lentävä puudeli pellolla
Olen jo pitkään suunnitellut aloittavani Bensonin kanssa vauhdikkaamman agilityn vastapainoksi jäljen treenaamisen, mutta jotenkin se on muutamaa yritelmää lukuunottamatta aina jäänyt. Olen kokeillut metsässä namipalajälkeä, mutta eihän siitä oikein mitään tullut kun koira tohotti eteenpäin eikä huomannut puoliakaan makupaloista, keskittymisestä puhumattakaan. Eilen sain ystävältäni Helenalta ohjeet jälkiruudun tekemiseen.

Jälkiruutu toimii etenevän jäljen alkeisharjoitteluna, jossa ideana on saada koira tajuamaan, että makupalat löytyvät alueelta jossa on mun tekemää jälkeä, ja että kannattaa pysyä jäljellä. Tallasin viereiselle pellolle kolme neliömetrin kokoista ruutua, kauas toisistaan ja vasempaan etukulmaan suksisauva merkiksi. Tallaamisen jälkeen ripottelin tallatulle alueelle keitetyn lihan palasia. Sen jälkeen kannoin puudelin lähelle ekaa ruutua, ja "Jälki!"-käskyllä vapautin sen. Itse vapautustilanteesta vielä sen verran, että vapautin sen silloin kun Benson oli levollisesti paikoillaan, ettei se opi höösäämään jäljelle.

Ekalla ruudulla Benson hösötti poistuen ruudulta vähän väliä. Tajusi yhtä kertaa lukuunottamatta tulla itse takaisin ruudulle, jolloin aina kehuin sitä iloisesti palaamisesta. Otin Bensonin syliin ennenkuin se ehti kyllästyä ruutuun, ja kannoin seuraavalle ruudulle. Ja sen jälkeen kolmannelle. Kehitys oli ihan huikeaa, viimeisen ruudun Benson nuuhki tarkkaan ja huolellisesti eikä poistunut siltä kertaakaan! Siihen olikin hyvä lopettaa treeni. Benson oli jälkitreenin jälkeen todella levollisen ja tyytyväisen näköinen koira!



Tänään käytiin treenailemassa agilitya itseksemme. Jennylta olimme saaneet vinkin keinun harjoitteluun. Benson menee keinun virheettömästi, mutta hitaasti ja arastellen. Tavoitteena on saada keinu kuntoon (= Benson menee sen varmasti, pelkäämättä ja oikein) 8.10. mennessä, jolloin meinaan ottaa Bensonin kanssa kaksi starttia 1-luokan kisoissa, toinen agi-radalta. Laitoin maksipöydän keinun toisen pään alle, ja minipöydän toisen pään alle. Benson kulki keinua edestakaisin minun kulkiessa vieressä ja kehuessa / palkatessa. Päihin se teki kontaktit ProCaniksen oppien mukaan eli etutassut maahan ja nenäkosketus. Benson hakeutui itse keinulle, mutta edelleen se arastelee keinun laskeutuessa hidastaen vauhtiaan ja mennen matalaksi. Nyt olisi tarkoitus jatkaa tätä vaihetta niin kauan, että Benson tajuaa ettei keinun liikkeessä ole mitään pelättävää. Pelon voittamisessa tuntuu olevan ihan hirveän iso homma, vielä kun tässä ei voi oikein käyttää saalispalkkaustakaan kierrosten lisäämiseksi ja pelon unohtamiseksi. Ollaan tehty keinun paukuttelu -harjoituksia ja keinutteluharjoituksia viikoittain kuukauden ajan, mutta sitkeässä on arastelu. Kaikki muut esteet tuntuu olevan tämän karvakuonon lemppareita, uskon että keinustakin saadaan vielä sellainen.

Kokeilin leijeröintiä kepeille, viime ProCaniksen treeneissä lähetys kepeille hyppyesteen jäädessä väliimme ei ollut onnistunut. Nyt siinä ei ollut mitään vaikeutta, Benson haki kepit hienosti itsenäisesti. Kepit olivat ProCaniksen treeneissä aivan seinän vieressä, liekö tämä lisännyt vaikeustasoa. Nyt en jaksanut lähteä niitä yksinäni raahaamaan kentän toiselle puolelle. Laitoin pussin houkutukseksi keppien loppuun, ja kahdesti koira sille karkasikin kesken pujottelun. Kun ei palloa kuulunut palkaksi, se tsemppasi hienosti ja pujotteli loppuun asti pussista huolimatta.

Benson pääsi koirahierojaopiskelijan harjoitusoppilaaksi, meillä onkin ensi talveksi lihashuolto kunnossa. :) Viime perjantaina oli ensimmäinen hieronta. Benson ei meinannut millään ymmärtää, että pitäisi malttaa maata paikoillaan hierottavana, ettei vieraamme ollutkaan tullut vain sen kanssa leikkimään. Se huokaili ja vinkui, ja kokeilimme mistä ääntely mahtoi johtua. Irti päästyään Benson säntäsi välittömästi hakemaan lelun. Tämä on loistava rauhoittumisharjoitus Bensonille, jotain mitä olen myös pitkään suunnitellut treenaavani tämän vauhtiveikon kanssa.

Ilmoitin meidät Tokoon TAMSK:n jonotuslistalle. Ennen agilityn aloittamista käytiin Bensonin kanssa parilla toko-kurssilla, ja sen jälkeen ollaan treenailtu lajia itseksemme. Nyt kaipaisin viikottaista treeniseuraa ja osaavien neuvoja. Haaveilin kokeilevani kesällä möllitokokisoja, mutta jotenkin kesä on jo vierähtänyt syyskuuksi, mihin tämä aika oikein katoaa??

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti