sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

25/3/2012 Suunnitelma vol. 2

Eilisessä postauksessa mietin tavoitteet ja suunnitelmat tokon suhteen, joten laitetaanpas samalla myös jonkinlaista yhteenvetoa ja suunnitelmaa Bensonin kuntoutuksesta...

Näitä päivittäin
Mennyt talvi on ollut vaivan kanssa elämään opettelua. Kovat pakkaset, liukkaus ja korkeat lumikinokset saivat puudeliparan selän jumiin ja pohkeet/takareidet kipeytyivät kovasti. Opettelin ja jatkan edelleen sen opettelua, että millä saa Bensonin oloa helpotettua kun on lihasvaivaa. Lämpöhaude on ollut hyvä apu, samoin säännöllinen hieronta. Kipulääkekuurista oli selkeä hyöty, se tavallaan katkaisi kipukierteen. Pitääkin oppia tunnistamaan, että koska Benson hyötyy muutaman päivän kipulääkekuurista. Enää ei tarvitse miettiä agilitykisojen dopingvaroaikojakaan kipulääkkeiden antamisen kanssa. Eipä enää tee mieli Bensonin kanssa lajia harrastaakaan kun näkee kuinka se oireilee. Olen onnellinen, ettei Benson näköjään kuitenkaan tarvitse kipulääkkeitä kuin harvakseltaan, 1-2 kertaa vuodessa.

Tällä hetkellä tilanne on tosi hyvä, parempi kuin aikoihin. Bensonin selkä on edelleen jonkin verran jumissa, mutta se antaa mielellään hieroa sitä. Pahimmillaan Benson ei kestänyt edes kaurapussin painoa sillä. Pohkeet eivät juurikaan arista hieromista. Pahimmillaan Benson murisi äkäisesti (mitä on vaikea uskoa tästä hyväntuulisesta luttanasta) kun niitä hieroi. On niissä Tuulikin mukaan edelleen kireyttä ja kuonaa.


Kipulääkettä tarvittaessa kuurina
Fyssari Kirsin kanssa videoitiin ja katsottiin Bensonin liikkeitä. Muuten ravissa puhtaat, mutta Benson heittää oikeaa takajalkaa hieman ulkokautta, mutta laittaa tassun kuitenkin suoraan alas maahan. Käynnissä ei peitsaakaan niinkuin olen luullut, vaan menee keinuvaa käyntiä.

Tavoitteet ja keinot puudelin lihashuoltoon:
- etuosan lihaksisto pysyy auki - hieronta (1krt/1-2 vkoa, venyttely, lämpöhaude)
- selkärangan liikkuvuuden parantaminen /ylläpitäminen (selkärangan luonnollinen liike töksähtää spondyloosikohtaan ja aiheuttaa ylimääräistä jännitettä muualle selkärankaan) - venyttelyt eri tavoin sivulle ja alas namien avulla päivittäin, ravilenkit
- takaosan lihaksisto pysyy hyvässä kunnossa ja tukee lonkanpäitä lonkkamaljoihin - painonsiirto- ja tönimisjumpat päivittäin, liikkuminen pehmeällä pohjalla epätasaisessa maastossa
- nivelrikko ei etene - arthroflex (tai vastaava) -lisä päivittäin, tarvittaessa tulehduskipulääkekuurit


Tämän karvakuonon kanssa on mukava tehdä lihashuoltoa, koska hän itsekin on niin oma-aloitteinen ja tekee hienosti oman osuutensa:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti