sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

23/6 Suoraa toimintaa, kiitos!

Tänään ajeltiin Nokian Siuroon, jossa oli järjestetty isot kokeenomaiset treenilöt viikon päästä Pieksämäelle lähtevien kokeneiden tokoilijoiden kesken. Jostain syystä mekin eksyttiin Taon kanssa sinne. ;) Aloitettiin luoksepäästävyydellä (voi, kuinka ihanaa on kun liikkuri tulee silittämään, tuumi Tao). Maahan meni ekasta käskystä ja laski omatoimisesti kuonon alas. Tää me työstetään kuntoon sitten syksyllä, eli lepo-käskyllä kuono alas, maa-käskyllä maahan ja pää jää ilmaan. Nyt en rupee sössimään tätä ennen Pieksämäkeä. Hienosti pysyi kuono maassa 2min, ja nousi ekasta käskystä, tosin hieman hitaanlaisesti. Sen jälkeen tehtiin kahdessa erässä yksilöliikkeet. Ekassa setissä hihnaseuruu, jossa peräpää lähti aukeamaan ja seuruun paikka hivenen aaltoili. Liikkeestä seis, itseasiassa en tiedä oliko mitään ihmeempää. Ainakin näytti olevan suorassa asennossa ja pysyi nätisti paikoillaan kun palasin viereen. Sitten luoksetulo; tuli laukalla iloisella asenteella loppuun asti. Ei Taolla vieläkään luoksetulossa ole mikään kiire tulla, mutta en ota siitä stressiä, kyllä se jossain vaihein kuntoon saadaan. Nyt siis otan luoksetulon suoraan sivulle liki-käskyllä, seisten jalat yhdessä. Syksyllä hiotaan luoksetulo eteen (liike nyt tauolla), jossa aion seistä jalat hieman haarallaan ja käskysana on eri.

Toisessa setissä oli seuruu ilman hihnaa, tuntui paremmalta. Edelleen poikitti ja ennen täyskäännöstä jopa vähän hypähteli etupäällään. Nyt pitää viikko treenata seuraamisen suoruutta ahkerasti! Liikkeestä maahan, tästä jäi kysymättä miten meni, mutta näytti olevan suorassa asennossa ja nousi ekalla käskyllä. Hyppyliike meni hyvin, odotti kärsivällisesti lupaa, lähti heti käskystä, pysähtyi käskystä, seisoi paikoillaan ja istui vasta käskystä.

Tao ei häiriintynyt juuri yhtään, vaikka kolmella kehällä tehtiin samaan aikaan liikkuroituna. Ekassa seuruussa muutaman vilkaisi viereiselle kentälle, mutta sitten keskittyi hyvin. Ei haitannut, vaikka meidän settien välissä kentällä suoritti juoksuinen narttu. Mielentila oli rento, ei yhtään koomannut. Ollaan edistytty. :) Kisapalkkauksen tein niin, että peruutin ja taputin käsiä, tuntui toimivan melko hyvin, tosin voisin vielä nostattaa jotenkin enemmänkin, mutta nyt Tao lähti mun perään ja hypähti vasten ja hain tässä pientä röyhkeyttä. Taoa voi nostattaa kyllä aika huolella ja olen jopa ruvennut käyttämään haukuttamista, kun ääntä (piippaamista, vinkumista) tästä kaverista ei lähde. Vähän Tao oli löysä, se oli puhki eilispäivän uimismaratoonista ja juoksemisesta ja tämän päivän helteestä. Siihenkin nähden tyytyväinen, että se työskenteli kivasti. Hengailin vielä kentän laidalla ihaillen taitavien koirakoiden suorituksia. Sitten rupesi päässä heittämään siihen malliin että täytyi ajella kotiin huilimaan. Taisi työputki, väsymys, helle ja liian vähäinen juominen hoitaa asiansa. Nyt mulla humisee vieläkin päässä ja Tao koisaa ihan raatona. Tämän päivän kokeenomaisista treeneistä jäi hyvä mieli, hyvillä mielin lauantaina tokoilemaan!


Muuten on treenailtu yhtä sun toista. Tokossa keksin että nopeita maahanmenoja voi treenata vesiletkun avulla. ;) Viereisellä kentällä on käyty tekemässä luoksetuloa. Tao haluaisi tällä kentällä tuoda mulle esineitä. Yhden kerran toi tyhjän kaljapullon, nyt viime kerralla yritti tuoda isoa parrua jota ei valitettavasti saanut suuhunsa. Tein yhden nurmijäljen, jossa Tao jäljesti tosi tarkasti ja tajusi itse ilmaista kaikki kolme keppiä. Ekalla kepillä oli vähän epävarma, viimeisen kepin ilmaisi varmasti. Tao oli rauhallisella tuulella eikä sillä ollut mitään kiirettä jäljellä. Benson sai jäljestää tämän jälkeen, ja tästä jäljestyksestä ei kyllä vauhtia puuttunut, mutta menokin oli aika poukkoilevaa etenkin aluksi. Kivasti pikkuinen villatumppukin kuiteskin pysyttelee jäljellä. Tarviskohan sillekin laittaa keppejä ja harjoitella ilmaisua? :)

Taon kanssa ollaan lisäksi treenattu pujottelua. Verkkoja ollaan päästy vähentämään pikkuhiljaa.

Bensonin oikea etujalka, jonka se kolautti kuukausi sitten, on ruvennut vaivaamaan. Ontuu sitä liikkeelle lähtiessä tai hitaasti kävellessä. Ollaan syötetty kipulääkettä ja pakotettu Bensonia ottamaan vähän rauhallisesti, mikä ei ole ollut kovin helppoa kun vauhtia kuitenkin olisi vaikka muille jakaa.

Taolla kävi perjantaina vieraita, tai niin se ainakin tuntui itse ajattelevan. Tao oli äärimmäisen onnellinen, kun Lotta 6v ja Kaisa 3,5v tulivat hänen seurakseen. Mitä pienempi tyttö, sen parempi. Tao kulki Kaisan perässä hyvitellen häntä koko ajan, ilme niin lempeänä kuin olla ja voi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti