Treenipäivitys

Pieni treenipäivitys :)

Treenattiin tänään Kulon kanssa i-m-vaihtoja. Maahan se pudottautuu tosi tyylikkäästi, mutta istumaannoustessa on kaikennäköistä variaatioo: nousee vaiheittain, jää lysyyn tai pompsahtaa niin vauhdikkaasti että samalla koko koiran paikka vaihtuu. On niitä hienojakin vaihtoja joissa pompsahtaa istumaan pysyen paikallaan, mutta vielä se ei oo tajunnut että mitä siltä odotan. Suunnitelma: 1) treenata vaihtoja niin kauan ihan läheltä, että tekniikka vakiintuu halutunlaiseksi, 2) tehdä lyhyitä treenipätkiä useamman kerran päivässä ja 3) palkata johdonmukaisesti vain ne suoritukset, joissa kriteeri täyttyy (nousee tasatassuin, nousee ryhdikkääseen asentoon). Liitin tähän liikkeeseen uuden käskysanan "Sitta", koska lauantain tokotreeneissä tultiin siihen tulokseen, että Kulolla on vanhaan käskysanaan vahva mielleyhtymä kuinka sen tekee, ja tämän vaihdon tekniikka ei ole tämän pilkunviilaajan mieleen. ;) Palkkausta on mietitty kanssa, joko tosi herkkunamit tai lelu jolla saadaan iloiset täpäkät vaihdot. Helposti Kulo noustessaan laittaa etutassut vinoon musta nähden oikealle, joten olen siirtänyt palkan vasempaan käteen. Palkkaamistyyliä täytynee vielä pohtia yhdessä muiden kanssa, onneksi mulla on niin viisaita treenikamuja. :-) Tähän väliin kiitokset että olette olemassa!! :)

Pitäisi pian alkaa tosissaan treenata seiso-maahan -vaihtoja (ja sitten seiso-istu). Olen joitakin kertoja kokeillut namilla houkutellen, mutta on ollut tosi hankalaa. Kulo vaan pyörii ja hyörii siinä eikä ymmärrä seurata namia mennen maahan hissinä. Mutta eiköhän se pian tämänkin hoksaa. :)

Uutena (tai ainakin reaktioista päätellen ainakin unohtuneena) asiana Kulo tutustui tänään metalliseen noutokapulaan. Mutta eihän sitä voi ottaa suuhun! Tuumi sama tyyppi, joka ongelmitta pystyi perjantaina pitämään piparia suussa 5min ja eilen sukkapuikkoa (mitäs tuli seuraamaan mun neulomista, joutui heti hommiin ;) Selvisi haasteesta kyllä tyylikkäästi). Kokeilin asian esittelyä niin, että otin myös Taon mukaan treeneihin ja laitoin sisarukset kilpaa noutokapulalle. Kulo antoi Taon nostaa noutokapulan, mutta oli sitä mieltä että oli itse oikeutettu leluun ja syöksyi sille veikkaansa ennen. Sitten ei muuta kuin pidä-käskyn hokemista, kapulan osoittelua ja odottelua. En hyväksynyt sellaisia nostoja, joissa samantien sylkäisi kapulan suustaan, koska tiedän tämän koiran pystyvän parempaan. Pian saatiin muutamia toistoja, joissa nosti kapulan suuhun ja piti sitä niin kauan (joitakin sekunteja), että sanoin jes. Puruote oli höllä, mutta edistyttiin metalliseen noutokapulaan suhtautumisen kanssa aimo askel. Pian se oppii ettei sen suu tästä pilalle mene. :)

Lauantaina treenattiin ruutua. Ekan kerran vietiin lelu yhdessä ruutuun, tokalla kerralla kävin viemässä lelun sinne, kolmannella kerralla tein näyttöruudun. Huomaa että Kulo muistaa tehneensä tätä joskus kauan aikaa sitten, se eteni tässä niin nopeasti.

Maiju tsekkasi meidän seuraamisesta seisomaan jäämisen. Kulo pysähtyessään asettelee etutassujaan niin että jää hieman vinoon. Tässä täytyy kiinnittää huomiota omaan kävelyyn seiso-käskyä antaessani.

Kulo otti lauantaina alkuun tosi paljon häiriötä vieraista ihmisistä ja liikkuroinnista ja luoksetulossa väisti liikkuria, mutta nopsaan tahtiin ymmärsi että keskittyy vaan siihen omaan tekemiseen.

Taon kanssa tehtiin tänään kaukojen vaihtoja niin suurelta etäisyydeltä, kuin meidän vierashuone antoi myöden (4m). Tao on päässyt yli ahdistuksestaan ja on jo monta kuukautta pystynyt tekemään vaihdot, jopa silloinkin kun huomautan sille huonosta tekniikasta. Muuten kaikkien vaihtojen tekniikat ovat mieleiset, mutta seisomasta istumaan mennessä liikauttaa välillä toista takatassuaan. Jos joku pitää siitä kiinni tai muuten muistuttelee tästä tassusta, niin pitää hyvin ajatuksen mukana.

Tehtiin myös tunnari, jossa toi varmasti oman. Eipä sille tässä virheitä oo sattunut. Asennekin on rento. Tehtiin myös tuota metallikapulan noutoa, seuruuta (kotona seuraa suorassa asennossa, pomppii kyllä herkästi), liikkeestä jääviä (istuminen hyvä, sen jälkeen maahan-käskylläkin olisi vain istunut) ja luoksetulon loppuosaa.

Taolla alkaisi olla kaikki voittajan liikkeet kasassa luoksaria lukuunottamatta. Voi vitsit kun sen vois jotenkin jättää väliin. ;) Luoksaritreenit etenevät nousujohteisesti, paljolti sen ansiosta, että olen nyt oikeasti pystynyt itse löysäämään omaa pipoani enkä ahdistu ajatellessani että Tao voisi ahdistua. Kuulostaa järkevältä? Meistä alkaa Taon kanssa pikkuhiljaa tulla kaikin puolin täyspäisiä. ;) Mä pitäisin Taon ahdistumisen syynä nöyrää ja miellyttämishaluista koiraa, joka seuraa tarkasti ohjaajansa pienimpiäkin eleitä ja peilaa tämän tunteita. Ja vielä merkittävämpänä syynä ohjaajaa, joka ei aina osaa hallita omaa päänuppiaan, ahdistuu ja ahdistaa. Taon kanssa tokoilun pitää olla hauskaa ja huumorintajuista, asia jota Tanja on mulle toistanut toistamisesta päästyään ja joka nyt oikeasti alkaa olla totta meidän kohdalla. Nyt mulla on kaksi koiraa, joiden kanssa voin harrastaa tavoitteellisesti. Kaikki tavoitteeni eivät ole yhden miekkosen harteilla. Nautin siitä, että meillä vallitsee Taon kanssa yhteisymmärrys, se tietää mitä mä haluan siltä ja se osaa ihan hirmuisen paljon asioita. Yksi Taon hienoimpia ominaisuuksia on, että mulla ei tarvitse olla välttämättä edes mitään palkkaa. Se tekee niin täysillä töitä mulle, että kun kehun sitä, koko koira sulaa ikionnelliseen hymyyn ja sen vire nousee pelkistä kehumisista. Toki vetolelut on aina treeniliivin taskussa ja aktiivisessa käytössä. ;) Agilityssa on muuten hauskaa, että jos Tao on siinä omasta mielestään tehnyt hyvin ja mä en huomaa palkata sitä (koska kuuntelen kouluttajan neuvoja), niin Tao menee omatoimisesti kiskomaan lelun mun taskusta (huonoa käytöstä, mutta kertonee siitä että agilityssa palkka pitää saada).

Mutta tämmöisiä kuulumisia, pienin askelin edetään molempien koirien kanssa kohti tavoitteita. Kiire ei ole, mieluummin edetään pipa löysällä, tehden hyvät pohjat. Ehkä mä en uskalla edetä nopeampaa? Onneksi näillä kavereilla ei kuitenkaan ole mitään henkilökohtaisia tavoiteaikatauluja vaan ovat tyytyväisiä mun tekemiin päätöksiin etenemistahdista. ;)

Agilityvuoden tilinpäätös

Niin sitä tulee kohta ensimmäinen vuosi täyteen peura-agilitya :D Vuosi on ollut aikamoista opiskelua, jossa rehellisyyden nimissä sanottakoon että koira on kehittynyt huomattavasti emäntäänsä nopeammin. Olen saanut Taon kanssa miettiä sellaisia asioita, jotka olivat lyhyen Bensonin kanssa koetun lyhyen agilityuran aikana jääneet kokonaan tai lähes tyystin tuntemattomaksi, kuten hyppylinjat, esteeltä alastulokohdat, laukka-askeleen mitta, kokoaminen ja rytmitykset, rintamasuunta, katsekontakti, ylösnousukontakti ja ylipäätään irtoavan ja etenevän maxikoiran kaikki mahdolliset kuviteltavissa olevat haasteet tuoreelle agilityohjaajalle.

Kuten sanoin, Tao on kehittynyt paljon ProCaniksen Marian ja Markon valvovien silmien ja hyvän ohjauksen alla. Se on helppo ohjattava nöyryytensä, irtoavuutensa ja ohjattavuutensa ansiosta sekä siksi, että se on koira joka hyvin nopeasti hoksaa mikä on jonkun homman juju, pystyen tämän jälkeen suoriutumaan siitä itsenäisesti. Niinpä esimerkiksi kontaktiesteiden alastulot tai pujottelu ovat asioita, joissa minun ei tarvitse hirveästi varmistella vaan  koira suorittaa ne itsenäisesti ja voin edetä radalla hyvään kohtaan. Melkeinpä alastulokontaktit ovatkin paremmat, jos en ole liian lähellä kun Tao suorittaa niitä.

Minä olen monta kertaa tuntenut itseni tyhmäksi ja hitaaksi. Se on varmaan tunne, joka pitää kahleissaan vielä monen monta harrastuksentäyteistä kuukautta, ehkä jopa vuotta. Olin viikko sitten jo vähän lohduton; ehkä yksinkertaisesti olen vaan liian hidas agilityyn? Enkö jo opi etenemään nopeammin? Sunnuntaina osallistuin Alatalon Vapun psyykkisen valmentautumisen luennolle Turussa (kiitos nuorten koirien tokorinki!), ja kuulin Vapun sanat jotka helpottivat kummasti.

Asiat alkavat sujua nopeammin, kun niiden takana on toistojen kautta syntynyt automaatio. Jos esim. agilityssa pitää keskittyä miettimään, mitä jalkaa liikuttaa ja miten liikkuu, on selvää että nopeus kärsii ja kokonaissuoritukset ovat nykiviä. Kun ohjausliikkeet tulevat selkäytimestä, ne tulevat sujuvina liikesarjoina, ilman että henkilö edes niitä sen tietoisemmin suunnittelee. Jos yhteen asiaan täytyy kovasti keskittyä, eivät ihmisen aivot pysty käsittelemään muuta informaatiota ainakaan kovin tehokkaasti. Olen saman asian huomannut töissä, opiskelijoita ohjatessani. Hoidin erään opiskelijan kanssa hengityskoneessa olevaa trakeostomoitua potilasta kolmena perättäisenä päivänä. Annoin opiskelijan harjoitella limaimujen tekemistä trakeostomiasta, myöhemmin keskustelimme oppimiskokemuksesta. Ensimmäisenä päivänä opiskelija ei nähnyt mitään muuta, kuin trakeostomiakanyylin reiän, johon imukatetri piti työntää. Toisena päivänä hän pystyi jo sivusilmällä havainnoimaan, miten potilaan happisaturaatiot käyttäytyivät imemisen aikana ja teki imun tekninesti taitavasti. Kolmantena päivänä hän pystyi tekemään imun suunnitellusti, aseptisesti, saturaatiotasoa JA potilaan kasvonilmeitä tarkkaillen sekä imueritteen laatua ja määrää seuraten. Yhtä lailla minulla on kaikki mahdollisuudet oppia havainnoimaan ja suhteuttamaan oma liikkeeni agilityssa kulloisenkin tilanteen vaatimalla tavalla. Minun pitää vain olla itselleni armollinen ja nauttia matkasta. Ohjaukseni ei tällä hetkellä ole mitenkään näyttävän näköistä, mutta minun on mahdollista kehittyä hyväksi vielä joku kaunis päivä! :-)

Tavoitteen saavuttamista tukee vielä se, että saan niin huippuhyvää oppia Marialta ja Markolta. Heidän ansiostaan perjantai-ilta on viikon kohokohta syystä, joka poikkeaa varmaan hieman valtaväestön tottumuksista. ;)

Onnistumisen iloa

Vitsit, mulla on aika hienoja bordersgolliekakaroita :)

Maanantaina oli tavoitteellisten tokot.
Olin jo hetken epätoivoinen että oppiiko toi Kulo mitä yritän sille kertoa, mutta se on nyt hienosti tajunnut että sivulle pitää tulla pyörähtämällä, ei pomppaamalla, ja mielellään vielä suoraan eikä vajaaksi jääden. Ollaan treenattu sitä pienissä treenituokioissa melkein päivittäin niin, että otan vain pienen sivuaskelen niin että Kulon täytyy korjata peppua oikeaan paikkaan. Jos on pompannut niin tulee oho! Kulo on siitä(kin) mahtava koiruus, että kun huomautan sille virheestä, se heti yrittää tehdä paremmin. Se ottaa palautteen hyvin vastaan.

Treenattiin kiertämistä, joka onnistuu hyvin jos olen eleetön lähettäessäni Kulon matkaan, muuten se jää pörräämään ympärilleni. Parhaiten kiertäminen rupesi sujumaan, kun pyysin kiertämisen jälkeen sivulle. Sen jälkeen Kulo kiersi innokkaana.

Sain noudonpalautuksiin Piialta hyvät vinkit. Ongelmana on ollut, että Kulon leuat käyvät kovasti kun se palaa sivulleni. Olin yrittänyt ratkoa ongelmaa palautuksen vauhtipalkalla ja Brandelin opein vetämällä noutokapulaa koiran pitäessä sitä suussa. Nämä toimivat Taolla, mutta Kulon kanssa leukojen levottomuus säilyi. Nyt ruvettiinkin hakemaan lelulle patoamisen kautta hyvää kapulan pitoa ja asennetta. Annoin kapulan Kulolle, ja liikutin kädessä olevaa lelua niin että se lisäsi jännitettä. Jes-sanalla sai sylkäistä kapulan suusta ja iskeä leluun. Jos tiputti kapulan ennen jes-sanaa, oho ja uudestaan kapulan suuhun noukkiminen. Harjoituksia jatkettiin kotona niin, että vaikeutin Kulon suoritusta; sen piti istua kapula suussa, mennä maahan, kävellä, ... samalla lelulle padoten. Harjoitus alkoi aina kapulan nostolla maasta, pidensin kapulan heittomatkaa. Alkuun Kulo tiputti herkästi kapulan maahan, mutta oppi nopeasti että se vain hidasti lelun saamista. Vaikeutin harjoitusta nopeaan tahtiin onnistumisten tullessa, niin että Kulo siirtyi kapula suussa metrin eteenpäin sivulleni, vähitellen käännyin vaihe vaiheelta kohti koiraa ja nopsaan tahtiin rupesi sujumaan niin, että tein noutoliikkeen kokeenomaisesti. Treenin yhteydessä tuli samalla harjoiteltua tiuhaan kapulan nostoa, ja kapulalle surffaaminenkin jäi siinä sivussa pois. Eli meidän noutoliike on neljässä päivässä tullut aikas valmiiksi! :)

Kaukoissa Kulo osaa tehdä istu-maahan-vaihdot, mutta herkästi pompsahtaa eteenpäin. Tähänkin saatiin Piialta hyvä vinkki. Syöttelin nameja korkealta niin, että Kulo istui hyvässä ryhdissä. Kehuin samalla. Houkuttelin sen kädellä maahan, mutta se ei saanut maahanmenosta palkkaa tai korkeintaan yhden pienen namin. Sitten odoteltiin. Alkuun piti antaa istumaannousemiskäsky, mutta nopeasti homma rupesi toimimaan niinkuin kuuluikin, eli että Kulo rupesi oma-aloitteisesti tarjoamaan istumaan nousua koska sai siitä asennosta niin paljon palkkaa. Sitten taas pienemmällä namilla houkuttelu maahan. Samalla istumaannousujen tekniikka parantui niin, ettei tehnyt vaiheittain vaan pompsahti ylös, takajalat pysyivät kuitenkin paikoillaan. Nyt olisi suunnitelmissa kokeilla tätä jumppapallolla. Ja kun i-m-vaihdot sujuvat, tätä tyyliä voi käyttää kaikkiin muihinkin vaihtoihin.

Seuruussa täytyy pysähtyessä namilla ohjata ryhti korkeammaksi, jää helposti niissä vähän lysyyn asentoon etujalat harallaan.

Tao pääsi maanantaina myös tekemään pikku tokohöntsyt, ja voi järkytys sentään sitä innon ja vouhotuksen määrää. Olen toki halunnutkin sille lisää draivia tokoon, mutta rajansa kaikella. :D Seuruun tekniikka levähti ihan täysin, Tao aurasi melkein 45 asteen kulmassa, puri mua käännöksissä, ja suurimman osan ajasta sen etutassut olivat ilmassa, eli pomppua pompun perään. Pyhäkoululainen tuntuu nyt teini-iän loppumainingeissa löytäneen uuden, vauhdikkaamman ja vaarallisemman suuntauksen elämäänsä. Minkähänlainen huligaani siitä tulee isona?

Katsokaa ja kauhistelkaa :D

Intoa hyödyntäen kokeilin ruutuun lähetyksen, oli hieno ja vauhdikas! Sekä luoksarin, jossa juoksi täyttä höyryä hyvällä asenteella eteen istumaan.

Tänään käytiin hallilla Hellun kanssa aksaamassa ja tokoilemassa.

Aloitin Taon kanssa. Ruutuun meneminen on vaan Taon mielestä niin siistiä, ehkä hienointa tokossa. Sinne se kaarrottaa saatuaan lelupalkan jostain muusta liikkeestä. Sitä voi tarjota heti jos en sano että mitä sitten tehtäisiin. Hyppynouto oli kiva, ehkä sitä vauhtia olis voinut olla inasen enemmän. Luoksarissa aijjasi, toinen tasaisella laukalla loppuun asti. Kaukojen ahdistus on lauennut ja tekee ne hyvällä tekniikalla, mitä nyt seisomasta istumaan menossa liikuttaa takajalkaansa ja tänään tuntui unohtaneen koko käskyn, ja sitten piti nuuskia maata niin kovasti kun varmaan vähän ahdisti kun toistin käskyn muutaman kerran, mutta pystyi kuitenkin hienosti tekemään.  Kuuntelutreeniä: peruuttamista, kaukojen vaihtoa, ruutuun lähetystä, luoksetulo, luoksetulon stoppi, pyörähdys ympäri. Tao teki kaikki oikein :)

Sitten oli agiliidon vuoro. Kepeille lähetyksiä reiluista umpi- ja avokulmista, putken takaa leijeröiden. Vedättämistä. Takaaleikkauksia. Sivuetäisyyden ottamista kentän toiseen päähän. Tao pujotteli kuin kone. Ei yhtään virhettä! :)

Puomia ja A-estettä niin, että jäin esteen taakse ja Tao teki itsenäisen alastulon. Puomilla sivuetäisyyden ottoa. Lähetyksiä puomille sivusta. Yksi juoksukontakti, yksi hidas kontakti, yksi törkeä varastaminen kontaktilta, muuten virheittä. Keinua, ensimmäinen oli ilmava lentokeinu, jonka Tao itsekin tajusi heti mokanneensa ja kääntyi samantien ympäri ja rupesi kiskomaan keinun alastulopäätä alas ja meni sille pönöttämään. Joskus ei voi kuin hämmästyneenä seurata kuinka fiksu se on.

Kulon kanssa noutotreeniä, kosketusalustaa, i-m-vaihtoja ja sivulletuloja ja sitten se sai hömpöttää agilityä Hellun kanssa. Sitä ennen naksuttelin hypylle irtoamisesta. Hienosti se on kehittynyt fokusoinnissa ja estehakuisuudessa, toki herkästi juoksee ohjaajan vierellä vielä esteen ohi mutta pian siitä tulee yhtä makee estehakija kuin Taosta! :)

Tässä vähän Kulon tekemisiä videolla parin viikon takaa:

Eteenpäin mennään

Blogi viettää hiljaiseloa nettiongelmien vuoksi...

Meillä oli viikko sitten perjantaina aksatreeneissä kaikenlaista kivaa radalla, tehtiin mm. kolme saksalaista peräperää ja välistävetoja. Yritin ohjata niin kädettömästi kuin pystyin, liikkeellä, rintamasuunnalla ja katseella, ja tuntuikin aika helpolta Taon kanssa tämä yhteistyö. Etenkin kun se on oppinut paikkailemaan mun virheitä. Agility on alkanut tuntumaan niin kivalta ja hetkittäin jopa helpoltakin!

Sunnuntaina meillä oli ProCaniksen toiset aksatreenit, joissa oli kaksi kisanomaista rataa. Alkuun muutaman minuutin rataantutustumiset. Kisanomaisuus tarttui niin emäntään kuin koiraankin, ja kaahotettiin rimat lennellen ja kontakteilta karkaillen. Marko vaati, ettei tuollaisia kontakteilta karkaamisia voi sallia ja riman tiputuksistakin voi huomauttaa ainakin pysähtymällä ja nostamalla riman (samaa voisi tehdä ihan oikeissa kisoissakin).

Meno tuntui ihan kivalta taas. Sain meidän menon videolle, ja jestas sentään kuinka typerältä mun ohjaus näyttää! Siellä kädet huiski iloisesti ja mä löntystelin eteenpäin ja näytin jatkuvasti olevan vähän kuutamolla, että mitä seuraavaksi, eteneminen oli jotenkin nykivää. Eli se miltä tekeminen tuntui, ei vastannut sitä miltä se näytti. :-D Ja niin lykkääntyi realismin palatessa ekan kisailmon jättö. Emmä ton näköistä ohjausta kehtaa mennä yleisön eteen tekemään! Mun täytyy oppia etenemään sulavammin, suunnitelmallisemmin ja eleettömämmin - siinäpä tavoitetta ensi keväälle (ja varmaan vielä piiiitkäksi aikaa eteenpäin...). :) Positiivista on se, että Tao alkaa olla kisavalmis. Käytiin keskiviikkona Tallilla treenailemassa, ja parin alun epäonnistumisen jälkeen pystyin lähettämään sitä kepeille kaukaa, reilusta umpikulmasta, ja se haki oikean aloituksen, ja pystyin ottamaan reilusti sivuetäisyyttä tai vedättämään ja se vain pujotteli kiltisti. Toki pujotteluun kuten kaikkeen muuhunkin tekemiseen tarvitaan vielä lisää suoritusvarmuutta. Kontaktiesteet se suoritti itsenäisesti, mun ei tarvitse saattaa vaan voin esim. a-esteen kohdalla jäädä esteen taakse. Keinullekin se karkasi, vaikka ihan pienesti taitaa vielä hirvittää, mutta silti pitää päästä tekemään uudestaan ja uudestaan. On se niin söötti! :)

Kulo on jatkanut kotiutumistaan, ja eilen tokotreeneissä tajusin, että se alkaa ihan oikeasti olla mun koira! Se on ollut tasan kuukauden meillä, ja nyt se tuntuu leimautuneen muhun. Viikonloppuna Henkan kanssa asiaa jo mietittiin, kun olin sunnuntaina monta tuntia tamskin agi-kisoissa talkoilemassa, niin Kulo oli levoton ja rauhoittui vasta kun tulin kotiin. Kulon kanssa on paljon treenattavaa (irtoaminen, katsekontaktin pysyminen, sivulletulo pyörähtämällä, ei pomppaamalla, sosiaalisesta palkasta palkkautuminen (nyt odottaa lelupalkkaa), muutamia mainitakseni). Mutta se asenne ja iloisuus, jolla Kulo tekee! Se saa mut jatkuvasti niin iloiselle tuulelle! Otettiin eilisestä tokoilusta videota, ja voi jestas kuinka iloisesti häntäänsä heiluttaen Kulo astelee mun vierellä ja tekee kaiken niin iloisesti ja säpäkästi. Tulin tosi hyvälle mielelle tuosta videosta, ihan vaan tuon loistavan asenteen vuoksi! Velipoika Tao tarjosi lenkillä jatkuvasti seuraamista ja tokoiltiin lenkin yhteydessä muutenkin. Sekin mielellään tokoilee, mutta tuntuu olevan perusluonteeltaan sen verran rauhallisempi, ettei sen tekeminen ole yhtä näyttävää kuin Kulon. Tao miettii niin paljon, ettei se taida ehtiä tehdä niin nopeasti.

Bensonin kanssa ollaan hömpötelty jotain pientä mielenvirkistykseksi, ja ettei se täysin unohtaisi osaamiaan asioita. Voiko suloisempaa pientä villakasaa olla? Benson menetti oikeuden tulla sänkyyn nukkumaan, koska homma meni siltä, yllätys yllätys, vähän yli. Se on alkanut neljän aikaan yöllä vinkua oven takana, että eikö jo pääsisi. Koska me ihmiset siihen aikaan yöstä mieluummin nukumme kuin koulutamme koiraa ettei vinkumalla saavuteta yhtään mitään, päätimme että parempi ettei pääse ollenkaan makkariin.

Kuvat ovat Evolta, jossa kävimme Marin kanssa viime viikolla patikoimassa ja makkaraa paistamassa.