keskiviikko 4. tammikuuta 2012

4/1/2012 Vuoden ensimmäinen teksti.

Pistää miettimään, että mitähän kaikkea tämän vuoden aikana tulee tapahtumaan. Paljon on ainakin suunnitelmia: tokoilun maailmaan syvemmälle sukeltaminen ProCaniksen Marian avulla, kisat ja kokeet niin tokossa kuin Bensonin voinnin mukaan myös agilityssa, toisen koiran kasvattajan ja meille sopivan pentueen ja pennun valinta, pennun meidän perheeseen kotiutuminen ja kaikki pienen pennun koulutukseen ja kasvattamiseen liittyvät asiat, ... fysioterapiaa, lenkkeilyä, lisää tähän mahtavaan eläimeen, koiraan, tutustumista, kiehtovalla matkalla olemista kohti parempaa koiranluku- ja koulutustaitoa. Agi.fi-lehden vuoden viimeisessä numerossa Daisy Peel kiteyttää Harjoittelun tasapainoa koskevassa artikkelissaan ajatukseni koiraharrastamisesta: "Loppujen lopuksi (harjoittelu)prosessista nauttiminen - yhdessä koiramme kanssa - on tärkeämpää kuin mikään tulos, jonka tuo prosessi voisi tuottaa." Tähän sisältyy täysin alleviivaamani ajatus siitä, että mikäli haluamme vain saavuttaa jonkin lopputuloksen, prosessista voi tulla vain keino sen saavuttamiseksi, jolloin ei osata nauttia itse prosessista pienempine tai suurempine onnistumisineen ja epäonnistumisineen, oivalluksineen, tavoitteena matkan varrella lisääntynyt yhteisymmärrys. Silti samaan aikaan ajattelen, että kisat ja kokeet ovat harrastamisessa tärkeitä sen tähden, että niissä mitataan oma osaamisen taso, osoitetaan treenaamista tarvitsevat kohdat ja ovat ne treenimotivaatiota ylläpitäviäkin. Kisoissa on oma kutkuttava jännityksensä ja onnistumisia seuraava onnenhuuma. Kisat eivät kuitenkaan saa olla itseisarvo, koiraystävästä ei saa tulla harrastusvälinettä.



Sitten pientä päivitystä Bensonin kuntoutumisesta, koska taas ollaan ilokseni menty eteenpäin! :)
Kertauksena: Bensonin oikea lonkka oli lokakuun alussa aristavampi ja se kevensi oikeaa takajalkaa sillä seurauksella, että oikea reisi oli vasenta sentin ohuempi. Fyssarin ohjeilla lähdettiin vahvistamaan takaosan lihaksia, etenkin niitä syviä. Joulukuun puolivälissä reidet olivat samanpaksuiset, mutta Benson olikin alkanut käyttää oikeaa reittä vasenta enemmän. Tämän olin nähnyt jo ilmatyynyn päällä tehtävässä jumpassa, jossa Benson siirsi takajalkojen painon oikean takajalan varaan. Fyssarin vaaka todisti saman asian. Nyt joulun jälkeen puoliero on tasoittunut. Ensimmäistä kertaa ilmatyynyn päällä tehtävät takajalkojen painonsiirrot menevät kuin vettä vain! Koira seisoo paino tasaisesti takajaloille jakautuneena. Mielenkiintoista nähdä mitä vaaka sanoo ensi viikon ft-käynnillä!
Bensonin takajalkojen lihaksisto on vahvistunut uskomattomalla vauhdilla. (Pitäisköhän itsekin ruveta joka päivä tekemään muutama kymmen lihasliikettä...?) Ollaan otettu jumpparepertuaariin painonsiirtojen ja takaosan tönimisen lisäksi istumaan/seisomaan menot siten, että takajalat ovat tyynyllä. Benson käyttää näissäkin liikkeissä hienosti molempia takajalkojaan yhtälailla.

Eilen käytiin treenailemassa agilitya Heidin ja Aronin kanssa. Mulla on edelleen vähän ristiriitaiset tunteet tämän agilityn kanssa, mutta kun me molemmat tykätään siitä kuin hullu puurosta eikä Benson oo tullut agilityn jälkeen kipeämmäksi (ja kuntoutuminenkin on edistynyt vaikka ollaan käyty aksailemassa), niin oon nyt toistaiseksi päättänyt jatkaa harrastamista.



Benson oli niin onnellinen kun tultiin agilitykentälle. Se juoksi ympäri kenttää silmät säihkyen, leikkimurinaa muristen. Tuli mun eteen ja katsoi innoissaan silmiin.
Me päätettiin Heidin kanssa hyödyntää kentällä jo olevaa rataa ja suunniteltiin ratajärjestys sen mukaan, mitä haluttiin treenata. Treenasimme kahta erilaista radanpätkää.
Ekassa radanpätkässä jekkuna oli oikeaan putkeen meneminen, tarjolla kun oli myös kepit ja toinen putki. Putki ohjattiin leijeröiden keppien takaa. Putken jälkeen oli hyppy, joka myös jäi hieman keppien taakse. Sitten oli keinu, pari hyppyä, itsenäinen pimeän putkikulman haku, putken jälkeen este takaakiertäen, putki uudelleen, taas tiukka kaarre hypyn jälkeen ja kepeille meno putkien välistä. Benson toimi tässä kuin unelma, en oikein osaa muuta sanoa. Se kuunteli mua tosi kivasti, oli nopea, mutta koko ajan äärettömän nöyrä. Mun pitäisi vielä harjoitella ohjaamaan ennakoivammin, jotta Benson aina jo hyppyyn lähtiessään tietäisi mihin suuntaan matka sitten jatkuu. Best In Areenan pohja oli pettymyksekseni tosi liukas katosta tippuvan veden takia, Benson ei liukastellut onneksi mutta mä liukastelin ja yhdellä kertaa kaaduin niin vauhdilla, että nyt on oikea ranne kipeänä ja polvi mustelmilla. Mulle on tullut sellainen ohjaustyyli, että ohjaan esteen aika maltilla ja sitten spurttaan vauhdilla seuraavaan paikkaan. Kentänpohja ei tällä kertaa oikein tukenut mun ohjaustyyliä, täytyy jatkossa laittaa toiset kengät jalkaan...



Toisella radanpätkällä oli putken jälkeen takaaleikkaus tai persjättö kahden hypyn väliin ja tiukka käännös puomille. Persjättö toimi paljon paremmin, koska tällöin ohjaaja pystyi paremmin viestittämään mihin suuntaan rata jatkui, ja käännöksestä toisen hypyn jälkeen saatiin nopeampi. Puomin jälkeen oli kaksi hyppyä ja keppien haku todella avoimesta kulmasta, keppien jälkeen hyppy ja lopetus keinulle. Mulle oli ongelmallista kepeille lähettäminen. Benson juoksi joko keppien vieressä olevaan putkeen tai aloitti pujoittelun väärästä välistä. Heidi kokeili Bensonin ohjausta, ja ratkaisuksi tähän keppien hakemiseen löytyi ohjaajan hillitymmät eleet kepeille lähettäessä. Heidi antoi Bensonille rauhan (niin liikkeensä, ohjauseleidensä kuin äänenkäytön suhteen) hakea oikea keppiväli, ja puudeli haki tosi näppärästi oikean pujottelun aloituskohdan.

Mahtavin yllätys oli, että Benson oppi keinun! Se on tähän asti mennyt sen tosi varovasti ja varovaisuutta on varmaan lisännyt se, että mä oon luonut sitä varovaisuuden ilmapiiriä. Nyt kun keinua mentiin radan yhteydessä, niin Benson juoksi hurmoksessaan  vauhdilla keinulle, hieman säikähti sitä mutta pysyi keinulla sen pamahtaessa alas, eikä ehtinyt jäädä vatvomaan asiaa sen enempää kun jo matka jatkui taas vapaa-käskyn jälkeen seuraavalle esteelle. Niinpä se huomasi, ettei keinussa olekaan mitään ihmeellistä!

Kokeilin ohjata Aronia, ja olipa se mukavaa! Aron on tosi samantyylinen agilitykoira kuin Benson: nopea, rehellinen, herkkä.


Treensessio vähän venähti, siitä koin huonoa omaatuntoa jälkikäteen. Benson on kuitenkin tänään ollut oma itsensä. Jatkossa täytyy laittaa kännykkä hälyttämään tauon merkiksi, tai mennä treenaamaan isolla porukalla jolloin ei voi mennä niin paljon. Kiitos Heidille treeniseurasta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti