lauantai 24. maaliskuuta 2012

24/3/2012 Suunnitelma on tämä

Nyt kun meillä on  vajaa kuukausi tokokokeisiin, niin ajattelin että täytyy keskittyä koeliikkeiden hiomiseen. Kaukokäsky-, nouto- ja ruututreenailut jäävät nyt vähemmälle. Benson osaa kaikki alokasluokan liikkeet, joten nyt treenin tavoitteena on rakentaa sille suoritusvarmuus sille tasolle, ettei kokeissa tarvitsisi jännittää odottamattomien tilanteiden vuoksi vaan voisi luottaa siihen, että koira pystyy keskittymään suorituksiinsa varmasti. Hallitreeneissä Benson on lisännyt koko ajan varmuuttaan, eikä se häiriinny vaikka vieressä koira leikkisi ohjaajansa kanssa. Nyt keskityn luomaan sille treeneissä oikein erityisen suuria houkutuksia, joista sen silti pitää pystyä pidättäytymään.




Luoksepäästävyys: pyydän ihmisiä käpistelemään iloisesti jutellen puudelia kun se istuu sivullani
Paikalla makaaminen: tätä treenataan varmasti eniten.  
Kaksi tavoitetta:
a) Benson makaa hiljaa, vinkumatta ja
b) Benson pysyy paikoillaan vaikka ympärillä tapahtuisi mitä.  

Keinot: a) Bensonin oikeanlaisen mielentilan löytäminen paikkamakuuseen. Mietimme Marian kanssa eilisissä treeneissä, että vinkuminen varmaan johtuu siitä, että Benson protestoi sen mielestä tylsää ja turhaa paikallaanolemista vastaan. Agilityssa se ei vinkunut lähdössä vaikka joutuikin odottamaan lupaa, koska se oli odottavassa mielentilassa. Toisaalta Benson on hetken aikaa hiljaa, kun sitä kieltää. Tosin se hetki on lyhyt, mutta kertoo kuitenkin siitä että Benson pystyy halutessaan malttamaan kuononsa. Samoin automatkoilla se nykyisin on hiljaa, vielä puoli vuotta takaperin automatkat olivat aikamoista kaakatusta ja puudelisinfoniaa. Eli nyt ruvetaan muuttamaan mielentilaa eri keinoin, yhtenä etupalkan käyttö. Paikkamakuussa makupaloja etutassujen väliin, hyvin lähelle kuonoa -> Benson keskittyy näihin ja on hiljaa. Paikkamakuussa etupalkka (erittäin mieluisa lelu) Bensonin eteen metrin-muutaman metrin päähän -> Bensonille odottava mielentila, pienen hiljaaolon jälkeen vapautus palkalle. Vinkumisesta kieltäminen, hiljaaolemisesta rauhallisesti kehuminen.

Rauhoittumisharjoitukset; perjantain treeneissä ei koko tuntia treenata vaan meidän suoritusten välillä Bensonin pitäisi pystyä rauhoittumaan. Tässä vähemmän on enemmän, eli en huomioi Bensonia kun se vinkuu (omalla toiminnalla rauhoittavan ilmapiirin luominen, esim. haukottelemalla, rento asento jne) ja kehun rauhallisesti /rapsutan kun se rauhoittuu.

b) Vastahoukuttelun keinoin paikkamakuuseen lisää varmuutta. Benson paikkamakuuseen, ja heittelen leluja / hetsaan leluilla ja muuten / Henkka tai joku muu kutsuu Bensonia tai hetsaa / vieressä istuva koira kutsutaan luokse / vieressä oleva koira leikkii ja riehuu / heittelen nameja lähelle. Jos Benson nousee, äp!-kielto ja Bensonin palautus takaisin alkuperäiselle paikalle. Samoin jos ryömii sentinkään eteenpäin. Kun malttaa olla paikoillaan, vuolaat kehut ja vapautus palkalle.

Seuraaminen kytkettynä  Tässä Bensonin ei tarvitse parantaa suoristustaan, vaan minun. Hihna kädessä seurauttaessa tuntuu kuin vasen käsi olisi se turha ja ylimääräinen uloke, josta ei tiedä että mihin sen oikein tunkisi. Vähän sama juttu kuin joskus kun etsii hyvää nukkumisasentoa eikä löydä toiselle kädelle paikkaa. ;) Jos vasen käsi on jäykkänä paikoillaan, muodostaa se tuplakäskyn tuomarin näkökulmasta. Eli nyt vain vasen käsi veteläksi, rennoksi, heilumaan sivulle. Maria antoi hyvän vinkin, että hihna voi olla ohuenohut kissantalutin, niin ei tarvitse pelätä että hutkii sillä koiransa seuraamisen pilalle.

Seuraaminen taluttimetta  Paljon erilaisia Bensonin näkökulmasta arvaamattomia seuraamiskaavioita, jotta se pysyy skarppina. Esim. seuraa-käskyn jälkeen voikin lähteä suoraan oikealle/vasemmalle/taakse. Täyskäännöksen jälkeen pysähdyksiä, näissä ollaan onneksi edistytty kivasti. Eilen tein testin sivulletulosta, Benson tuli oikeaan paikkaan 8 kertaa kymmenestä. Yhdellä kerralla jäi vinoon, ja toisella kerralla liian taakse. Häiritsemistä seuraamiseen, eli kun seurautan Bensonia niin joku häiritsee vieressä häiritsemisen voimakkuutta asteittain lisäten. Seuraamista epätasaisissa maastoissa, esteiden (rimoja yms) yli jne. Tänään tehtiin sellaisia seuraamistreenejä, joissa Henkka ja hänen vanhempansa kutsuivat Bensonia, heittivät ja vinguttivat leluja jne. Lopussa rupesi menemään jo tosi hyvin ja Benson piti katsekontaktin muhun häiriöistä välittämättä.

Maahanmeno seuraamisen yhteydessä Nopeutta maahanmenoon nopealla palkkaamisella. Varmuutta maahanmenooon, että menee varmasti heti ensimmäisestä käskystä. Häiriötreeniä sen varmistamiseksi, että Benson malttaa pysyä paikoillaan. Huomio siihen, että Benson makaa hiljaa. Tätä voisi treenata myös etupalkan kanssa.

Luoksetulo  Luoksetulo on aika hyvällä mallilla. Tähänkin häiriötreeniä ja vauhdikkaiden luoksetulojen harjoittelua.

Seisominen seuraamisen yhteydessä  Benson pysähtyy hyvin käskystä, mutta asettelee tassunsa paremmin, kuitenkin paikallaan pysyen. En tiedä vähentääkö tämä pisteitä. Paikallaanseisomisharjoituksia samoin kuin paikkamakuuharjoituksissa. Seisoessa Benson ei yleensä vingu, ehkä sen keskittyminen menee niin täysin paikallaan pysymiseen.

Estehyppy  Huomio siihen, että Benson vieläkin paremmin ymmärtää että esteen jälkeen pitää käännähtää mua kohden ja jäädä seisomaan paikoilleen.
Kokonaisvaikutus  Vinkumisen vähentyminen ja iloisen tekemisen säilyttäminen tavoitteena.

Yleisesti ottaen tavoitteena, että vaikka treenien vaativuustasoa nostetaan, Bensonin mieliala pysyisi yhtä iloisena ja itsevarmana kuin tähänkin asti. Eli ei saa nostaa vaativuustasoa liian nopeasti ja pitää varmistaa että onnistumisia tulee edelleen tiheästi.

Nyt on suunnitelmat kirjattuna ylös. Näissä tavoitteissa jos onnistutaan, niin ei meillä pitäisi olla mitään hätää ekoissa kisoissa ellen itse jännitykselläni onnistu suoritustamme sössimään. :) Toko on tosi mielenkiintoista puuhaa, missä saa ohjaajana jatkuvasti miettiä tavoitteita ja keinoja niihin pääsemiseksi juuri oman koiran kohdalla. Benson on siitä ihana treenikaveri, että se on aina innolla mukana kaikessa tekemisessä ja oikeat treenivalinnat näkyvät selkeästi sen parantuneina suorituksina.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti