tiistai 30. elokuuta 2011

11.8.11 Agilityn valmennustunti / ProCanis Marko


Punainen lanka: Älä kiiruhda esteeltä toiselle ja ohjaa vain suoritettavia esteitä, vaan koko rata eli myös linjat esteiden välillä. Pidä ohjaus päällä (ohjaava käsi koholla) koko radan ajan, suunnittele lähestymiset esteille jne, älä vain huiskaise koiraa esteelle. Ota huomioon, miten koiran kannattaa tulla esteeltä että sen on helpointa ja nopeinta jatkaa seuraavalle esteelle.

Ole hiljaa: käytä käskysanaa vain a) lähtöluvan antamisessa b) jollekin kauemmalle esteelle lähettämisessä + kepeille lähettämisessä c) kontaktilta poistumisluvan antamisessa (päätä millä sanalla vapautat kontaktilta!) --> keskity ohjaukseen! --> rintamasuunta, ohjauskäsi, liike, ajoitus

- lähde koiran kanssa yhtä aikaa. Sijoita koira siten 1-esteen taakse, että se pystyy jatkamaan suoraa linjaa 2-esteelle
- 2-5- esteissä ei mitään kummallista.
- tee ennen 6-estettä pysähdys, ennenkuin koira on ponnistanut esteelle. Ota koira vastaisella kädellä voimakkaasti haltuun kääntäen sitä hieman putkelta poispäin. Lähetä Kiipee-käskyllä puomille.
- tee valssi 9- ja 10-esteen väliin tehden voimakas haltuunotto, käsi matalalla, lähetä putkelle (11) --> JUOKSE LUJAA
- Kierrätä koira 13-esteen oikealta puolelta takaakiertoon --> tee valssi vaihtaen vasen ohjauskäsi vastaisesta koiranpuoleiseksi ja tehden piruetti myötäpäivään, katse koiraan säilyttäen
- Kierrätä koira 14-esteen vasemmalta puolelta, väistä oikealle tehden piruetti vastapäivään, ota oikealla kädellä haltuun ja lähetä putkeen (15)
- juokse okseria (16) kohti lujaa, tee hidastus ennen a-estettä (17) ettei koira hyppää kontaktin yli
- pyöräytä esteet 18-19, lähetä takaakiertoon esteelle 20, peruuta kohti keppien aloitusta ottaen koira vastaisella kädellä luokse
- lähetä kepeille (21) -- kiiruhda koiran edelle
- lähetä putkeen (22) ja juokse 23-esteen viereen. Vasen käsi koholla tee pidäte kun koira tullut putkesta (voit astua pienen askeleen eteenpäin samalla), sitten peruuta nopeasti pitäen vasen käsi ylhäällä vetävänä
- pysähdy 24-esteen eteen (keskelle) matalaan asentoon oikea jalka edessä. Älä huiskaise koiraa esteen yli vaan pidä käsi matalalla, paikoillaan
- peruuta ja pyöräytä esteet 25 ja 26

Arvio tunnista:
- suurimman haasteen alussa muodosti se, että tämä oli pisin rata mitä ollaan menty, ja mulla meni paljon aikaa siihen, että ylipäätään pystyin muistamaan radan. Rata oli peilikuva viime viikon radasta (nyt mentiin lopusta alkuun), ja se tuntui haastavammalta kuin viimeviikkoinen
- Benson kävi kuumempana kuin aiemmin, mutta kuunteli silti mua alun pienen karkailun jälkeen tosi kivasti, tehden tiukkoja kurveja ja käännöksiä. Alussa se haukkui putkiin juostessaan.
- ekalla kerralla saatiin mentyä melkein koko rata, mutta itsestä tuntui että suoritus oli tosi kovaa hapuilua ja että Bensonin kaarrokset oli pitkiä. Rämmittiin rataa läpi melkoisella säätämisellä. Marko sanoi, että meno näytti siltä, kuin olisin paniikinomaisesti muistellut, että nyt 4-este, missä on 5-este, tuolla!, sinne! ja että ohjasin pelkät esteet mutta en niiden välejä. Hän käski mun olla hiljaa, en saanut sanoa kuin alussa mainitut käskyt. Mun piti keskittyä ohjaukseen, ohjata myös esteiden välit ja pitää ohjaus koko ajan päällä. Seuraava kierros oli mahtava (ainakin se tuntui siltä ja Marko sanoi että mentiin "Pirun hienosti"). Olin ihan hiljaa, mutta jostain kaivoin esille turbobuustin ohjaukseen. Pidin ohjauksen koko ajan päällä, tein tiukat käännökset koira koko ajan näkökentässäni pitäen, otin voimakkaasti haltuun tiukoissa kohdissa, ohjasin napakasti. Mentiin rata virheettömästi ja nopeasti. Olin aivan hiestä märkä ja huohottava, mutta todella, todella onnellinen. Kerrankin olin saanut maistaa sellaista ohjausta, kuin mistä olen haaveillut. Onnesta ei saatu suoritusta videolle, niin voin elellä näissä ihanissa mielikuvissani ;)
- Lopputunnista menin radan vielä toisen kerran, mutta se ei mennyt ihan niin hyvin kuin edellisellä kerralla. Jos on tehnyt hyvän suorituksen, niin melkeinpä pitäisi lopettaa treenit onnistuneeseen suoritukseen, myös ihmisen. Toisen kerran jälkeen hinkattiin esteitä 23-26, jossa mun piti tehdä voimakkaampi haltuunotto 23-esteellä vastaisella kädellä (joka siis oli koholle nostettuna edessäni), ja ehtiä 24-esteen eteen matalaan asentoon ja olla siinä huiskimatta kädelläni. Toi vähäeleisyys on yllättävän vaikeaa. Samoin ajoitus, kun usein siinä on kyse sekuntien murto-osista.
- Yksi ryhmäläinen teki persjätön 20-esteen jälkeen. Mielenkiintoinen vaihtoehto. Siinä ohjauskäsi piti vaihtaa takana suorana olevaan oikeaan käteen heti sen jälkeen, kun koira oli ponnistanut esteelle. Huomasin muuten, että tein tämän kohdan erilailla kuin oli suunniteltu. Ohjasin koiran 19-esteelle väärästä suunnasta, tein 9-estee ja sitten 20-esteen väärästä suunnasta. Hupsis.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti