torstai 8. maaliskuuta 2012

8.3.2012 Koirakävelylle

Tänään sain Koiramme-lehdestä hauskan idean koirakävelystä. Suhtauduin artikkeliin aluksi aika kriittisesti, niinkuin yleensä Koiramme-lehden juttuihin, mutta ajattelin että ei tee pahaa kokeilla tätä käytännössä.

Idea on yksinkertainen: lähde lenkille koiran kanssa ja anna koiran päättää minne menette ja millä vauhdilla. Koira on hihnassa ja omistaja huolehtii että koira käyttäytyy asiallisesti esim. ohitustilanteissa, mutta muuten koira saa päättää suunnasta ja esim. siitä, että kuinka kauan jotain hajua jäädään nuuhkimaan.

Niinpä siis lähdimme liikkeelle, Benson oli kytkettynä valjaista juoksuvyöhöni joustavalla hihnalla.

Puudeli tassutteli kohti tavanomaista metsälenkkimme aloituskohtaa, ja ajattelin että mennään varmaan taas se meidän vakilenkki. Mutta ei - polun alkupäässä Benson päättikin lähteä eri suuntaan, harvemmin kulkemaamme polkua pitkin. Se tassutteli hyvin päättäväisesti ja määrätietoisesti ja minä seurasin huvittuneena ja uteliaana. Polun loputtua kävelimme tien yli (tietenkin vuoroamme odottaen), tämän jälkeen matka jatkui kapeaa polkua pitkin läpi puiston, kohti Sampolan rakennusta. Kävelimme hetken aikaa kevyen liikenteen väylää (kaupunkikoira kyllä tietää ettei ajotielle saa mennä), mutta Benson ei halunnut mennä kohti hälyisämpää Kalevaa vaan tassutteli tien yli kohti Sorsapuistoa. Sorsapuistossa tassuttelimme kohti yhtä patsasta joka piti ensin haukkua ja sitten nuuskia. Tämän jälkeen matka jatkui Tampere-talon luo, Kalevantielle, tien yli Kalevan hautausmaan taakse (emme ole koskaan ennen kävelleetkään tästä). Kalevan hautausmaan takana on kapea metsäpolku, josta pääsimme Teerentien jyrkälle ylämäelle (jossa olemme paljon viime aikoina treenanneet hidasta ylämäkikävelyä). Hieman reilun tunnin lenkin jälkeen Benson johdatti minut kotiin.



Oli aivan huikean hauska lenkki! Oikein näki, kuinka Benson nautti aktiivisesta roolistaan. Se käveli hyvin päättäväisesti ja innostuneesti ja sillä oli paria pientä epäröintiä lukuunottamatta koko ajan selvät suunnitelmat siitä, mihin matka seuraavaksi jatkuisi. Hieman yllättävää oli, ettei Bensonilla ollut mitään hinkua mennä sitä tuttua paljon kulkemaamme lenkkipolkua. Taisi myös olla mukavaa vaihtelua kerrankin saada haistella kaikki kaupungin hajut kaikessa rauhassa - päivän kohokohta varmaan sen ohella että saa liikuntaa. Lenkin jälkeen Benson sai tavanomaista paljon riehakkaammat ja iloisemmat ilonhepulit kotona, ja näiden hepulien jälkeen sohvalla makoili oikein rentoutuneen näköinen koira.

Me kokeilemme näitä lenkkejä jatkossakin, etenkin kun Bensonin pitäisi nyt muutama viikko mennä vähän rauhakseltaan hihnassa. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan oman koiranne kanssa. :)

1 kommentti:

  1. Vähänkös hauska lenkki teillä on ollut!! =D Tuota täytyy ehdottomasti kokeilla täälläkin päässä!

    Mukavia lenkkejä teille jatkossakin! :)

    VastaaPoista