Taon ensimmäinen yö uudessa kodissa sujui paremmin kuin olisin voinut ikinä kuvitella. Reipas pikkumies nukkui koko yön, välillä selällään röhnöttäen. Benson liikehti levottomasti ja näytti reagoivan voimakkaammin kuin tulokas.
Tänään kävimme Hämeenkyrössä äitienpäivää viettämässä. Koirat saivat juosta isolla pihalla, ja kylläpä niillä olikin mukavaa. Talon aikuiset koirat pelkäsivät Taoa, joka juoksi niiden perässä hämmästyneen näköisenä. Automatkat sinne ja takaisin sujuivat taas nukkuessa, takaisintulomatkalla suupieletkin olivat kuivat. Ihana tyyppi, hakeutui heti nukkumaan kun auto hyrähti käyntiin!
Pentu on saanut tämän päivän aikana lisää itsevarmuutta. Eilen se reagoi tv:n ääniin ja ohiajaneisiin ambulansseihin ja autoihin ja meni pari kertaa tuolin alle piiloon nukkumaan ääntä säikähdettyään. Tänään en ole niin selviä reaktioita havainnut, ja voikin olla että tämä oli vaan tilapäistä. Hommasin pentua odottaessa ääni-cd:n, kunhan pentu on kotiutunut kunnolla niin voidaan alkaa kuunnella sitä. Mutta mukava huomata että kaveri vaikuttaa erittäin sopeutuvaiselta koska nyt tänään ei telkkarin äänet enää haittaa yhtään. :)
|
"Jos me ollaan oikein ylvään näköisinä niin ei näytä siltä kuin meitä pelottais!" |
|
Tao ja Elsa-kummityttö |
|
Elsasta on kuoriutumassa innokas koiratyttö! |
|
Sopu sijaa tekee |
|
Tutkimusmatkailija |
|
Oravan päätä alkaa pikkuhiljaa särkeä... |
|
Väsy iski |
Pentu on tänään oppinut nimensä ja kulkee tottuneesti pihalle ja takaisin pissalle ja treenaamaan. Ollaan syömisten ohessa ohessa harjoiteltu seuraamista imuttamalla, katsekontaktin ottoa ja naksutinta. Tao teki tänään täydellisen sivulle tulemisen - tosin oikealle puolelle. ;) Pissat tulee paperille tai ulos, penikka tietääkin selvästi minkä vuoksi sinne ulos mennään. Vetoleikeissä naskalihammas on sinnikäs kaveri, ei päästänyt irti köysilelusta vaikka kellahti selälleen. Ja ruoka tuntuu maistuvan kuin ei olisi päiväkausiin mitään syönyt!
Kaiken kaikkiaan pentu on ollut uskomattoman helppo ja täyspäinen tapaus, Bensonin viirauksien kanssa vuosia töitä tehtyämme osaamme todella arvostaa koiraa, joka näyttää osaavan rauhoittua missä vain, nukkuu automatkat, eikä vahdi. Mutta vielä on vähän aikaista sanoa että millainen epeli tästä kuoriutuu. :)
Hienoa kuulla, että siellä on heti lähtenyt noin hyvin yhteiselo käyntiin! =)
VastaaPoista