Leikkien alussa treenailtiin. Tavoitteena oli, että Tao tavoittelee makupaloja innokkaasti, seuraa pää pystyssä eikä käteni ole liian edessä. Tosi kivasti pikkumies keskittyi, vaikka vieressä vinkui Mindy:
Bensonin kanssa kävin hallilla treenailemassa tokoa. Saatiin hyviä onnistumisia. Treenattiin paikkamakuuta siten, että jätin koiran maahan, kävelin 5m päähän, palasin sivulle ja palkkasin, poistuin 10m päähän, palasin sivulla ja palkkasin jne. Menin pari kertaa 20m päähän. Bensonilla on ollut ongelmia jäädä maahan, kun poistun kauas siitä, ja se on ollut paikkamakuussa väärässä mielentilassa. Treeni oli onnistunut: Benson makasi rentona paikallaan eikä noussut kertaakaan ylös. Hyppyä harjoiteltiin siten, että vein aluksi lelun 5m päähän hypyn taakse vasemmalle ja lähetin Bensonin sille. Sen jälkeen hyppy ilman lelua, jäi nyt esteen taakse keskelle 1m päähän. Hyvä! Noutokapulalla tehtiin pari noutoa - metallikapulaa ei nyt suostunut kunnolla tuomaan, juoksi kapulan luokse ja sitten takaisin ilman kapulaa. Rupesin räpläämään kännykkää enkä ollut koiraa huomaavinanikaan, niinpä se hetken tuijotettuaan juoksi hakemaan kapulan. Ihanaa kun on niin huomionkipeä koira. ;) Ruutuakin treenasimme ihan alkeisharjoitteluna, päästen siihen vaiheeseen että Benson juoksi ruutuun jossa ei ollut lelua ja käännähti mua kohti. Merkkasin oikean suorituksen Jes!-huudolla ja heitin lelun palkaksi ja jätettiin asia hautumaan. Treenien jälkeen tehtiin vielä kävelylenkki Birgitan polun metsissä.
Taon olin jättänyt pentupaineista väsyneenä kotiin 70cm korkean aidan taakse. Pikkukoira oli kuitenkin tullut aidan yli ja nukkui tyytyväisenä olkkarissa, ei ollut onneksi pahojaan tehnyt mutta hiukan hirvitti luuston ja nivelten puolesta. Ostimme illalla korkeamman ja tukevamman aidan. Kyllä Taosta varmaan tulee oikein kelpo agilitykoira - tiistaina mentiin putki rohkeasti eikä 70cm korkea estekään tuota ongelmia! ;)
Tao on keksinyt, että sohvan takana on pieni nurkkaus, jonne voi viedä nappaamansa esineen josta muutkin saattaisivat olla kiinnostuneita. Bensonhan lähtee heti sen perään tavoittelemaan ko esinettä. Laitoimme pennun pettymykseksi nurkaan verkkoesteen. Olemme tehneet esineen vaihtoa makupalaan, ja sain sen tuomaan kengän mulle takaisin kehumalla kuinka hieno pentu se on. Ääniä olemme harjoitelleet ääni-cd:n avulla. Eipä tunnu pentu kovin paljon siitä stressaavan (tosin volyymi on vielä pienellä):
Tänään vietimme ihanan päivän Teiskossa pihahommia tehden. Koirat painoivat ympäri pihaa. Tao näki ensimmäistä kertaa elävää tulta. Olin niin ylpeä pienestä koirasta, joka heti sisälle tultuamme, uudessa paikassa pystyi rauhoittumaan unille. Illalla oli tokon vapaatreenit. Benson on kehittynyt tosi paljon, enää ei usein ole tunne että se onnistui tällä kertaa, vaan varmuutta on tullut rutkasti. Teimme samanlaista paikkamakuutreeniä kuin keskiviikkona, tällä kertaa kahden vieraan koiran välissä. Benson makasi rentona ja vinkumatta, kyllä siitä vielä hyvä tulee! :) Treenasin myös nopeita maahanmenoja ja noutoa, josta video. Videolla Benson irrotti kapulasta ilman lupaa, ja toisen irroituksen jälkeen nousi heti ylös. Teimme tämän videon jälkeen onnistuneemman toiston, mutta on tässä vielä työtä ennen kuin liike on valmis. Olen lisännyt Bensonin intoa ottaa noutokapula tekemällä kapulan repusta ottamisesta hienon jutun ja sen jälkeen olen Bensonin saalisviettiä hyväksikäyttämällä saanut sen takaa-ajoleikillä tavoittelemaan kapulaa niin paljon, että noutokapulan heitettyäni se suorastaan tärisee innosta päästä noutamaan se. Tao harjoitteli taas auton häkkiin rauhoittumista, ja nyt se ei huutanut niin lujaa kuin maanantaina ja rauhoittui alle tunnissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti