tiistai 12. kesäkuuta 2012

12/6 Treeni- ja leikkimisvideoita

Tällä kertaa videopläjäys. Ensin alkuun Taon kanssa leikkimistä.

Tao ei mielellään antaisi voittamaansa lelua mulle, joten ollaan leikitty kahden lelun leikkiä:



Tänään kokeilin kolinapurkkia. Benson pelkäsi, Tao oli riemuissaan uudesta rämisevästä lelusta. Makupalojen avulla sain muutaman onnistuneen palautuksen, niitä ei tässä videolla näy:



Meillä on Bensonin kanssa ollut suuria ongelmia kaukokäskyjen kanssa, kunnes keksin kiilata puudelin seinän viereen (Henkka auttoi ideoimisessa). Näin saatiin onnistuneita suorituksia. Oon ollut niin mielissäni siitä, että tää liike onnistuu näinkin hyvin. Nyt vielä tarkkuutta lisää ettei takatassut hievahda yhtään. Kriteerinä siis takajalkojen paikallaan pysyminen:


Taon kanssa ollaan treenattu seuraamista. Aluksi takaosan aktivointia ja hyvää aivotyöskentelyä koiralle:


Sitten seuraamispätkiä eilen:

Ja tänään:



Tao alkoi tänään hakeutua tosi voimakkaasti mun vasemmalle puolelle :) Se on tänään ruvennut yrittämään avata itse ulko-oven, kun vien sitä pissalle. Hyppää kahvaa kohden. Fiksu kakara :) Tao on aamuisin unelias, kaikkein pirtein hetki sillä on iltakahdeksasta eteenpäin. Tänään täällä ollaan viety suussa kaikkea mahdollista, haukuttu Bensonille komentohaukkua (ei anneta sen komentaa meitä), etsitty pulloa filtin alta, ihan vain juostu asuntoa päästä päähän (me tarvitaan isompi kämppä) ja muuta mukavaa.

Tässä treenataan istumista / maahanmenoa ja sitä, että asentojen välillä ei poukkoilla oman mielen mukaan vaan vasta mun käskystä. Benson näyttää mallia nuoremmalleen:


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti