sunnuntai 5. elokuuta 2012

5/8/2012 AVO1

Startattiin tänään Nokian piirinmestaruuskisoissa ekaa kertaa avoimessa luokassa. Keli oli tosi haastava, aluksi oman luokan alkua odotellessa oltiin paahtavassa helteessä, ja sitten kun meidän luokka alkoi puuskainen tuuli yltyi voimakkaaksi. Monella avoimen luokan koirakolla tuntui olevan hankaluuksia; käskyjä jouduttiin toistamaan useampaan kertaan eikä keskittyminen ollut parasta mahdollista. Bensonkaan ei ollut parhaassa mahdollisessa vireessä, se oli vähän haahuileva ja vaisu, joten monessa suorituksessa oli pientä parantamisen varaa. Vaikka itse olin vielä edellisiltana ajatellut, että rykäistäänpäs tuo avoimen luokan koe alta pois, niin kuinka ollakaan kisapäivänä ajatukset olivat puuromaiset ja ääni kimakka. Hyvä kun kehässä osasin suoraan kävellä. Tuomari Juha Kurtti oli kuitenkin kiltti ja antoi pisteitä avokätisesti, suluissa tuomarin kommentit:

1. Paikkamakuu 6,5 - Meidän haastavin liike, jota ollaan harjoiteltu tosi paljon eri paikoissa mutta pitäisi päästä treenaamaan enemmän toisten koirien kanssa. Benson oli näyttänyt tosi epävarmalta, ja nousi istumaan. Treenit varmasti auttoivat siihen, että pysyi edes tässä vaiheessa paikoillaan. ("Sillä oli vähän ikävä sun luo.")
2. Seuraaminen taluttimetta 10 - Alussa vähän haahuilevaa, lopussa hyvä.
3. Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 8 - jäi kyynärpäät ilmaan, annoin kaksoiskäskyn. Ei ollut tässä niin hyvin kuulolla kuin olisi ollut suotavaa. ("Te kummatkin suhtauduitte vähän epäluuloisesti toisiinne.")
4. Luoksetulo 10 - juoksi hirveän lujaa, seisahtamisenpaikka ei osunut ihan merkille. ("Seisahtaminen meni metrillä ohi mutta se tuli niin kovaa että sun oli vaikea arvioida käskyn ajoittamista.")
5. Seisominen seuraamisen yhteydessä 8,5 - meidän tyyppivika josta luulin jo että päästiin, siirteli tassuja. ("Pysähtyi hyvin käskystä mutta siirteli tassujaan.")
6. Noutaminen 10 - meni kovalla vauhdilla ja hiekkapöllyllä kapulalle, ravisteli hiekat korvistaan ja hetken jo pelkäsin että tekeekö liikkeen loppuun, mutta puudeli tsemppasi hienosti ja palautti kapulan hienoon perusasentoon!
7. Kauko-ohjaus 10 - teki kivasti vaihdot ja pylly pysyi paikoillaan.
8. Estehyppy 10 - meni niinkuin pitikin.
9. Kokonaisvaikutus 10 ("Ei se koira tarvitse papereita että se voi olla pätevä.")

Yhteispisteet 182,5p, joilla saatiin 1-tulos, kunniapalkinto ja iloisena yllätyksenä luokan voitto.


Kokeet menivät voiton osalta yli odotusten, mutta meidän suorituksen osalta huonommin kuin mitä olin odottanut. Treenit jatkuu, mutta olen todella, todella ylpeä pienestä villakoirastani joka on niin rakas ja yrittää parhaansa. Edelleen olen tosi onnellinen, että voidaan jatkaa harrastamista, vaikka raukan terveys on jatkuva murheenkryyni (selkä on nyt taas huonompi, se ei kuitenkaan ollut vielä täysin toipunut heinäkuun jumiutumisesta).












1 kommentti:

  1. Oon niin ylpeä teistä, kympin kaukot,wau!Onnea vielä kerran terkuin Heidi s

    VastaaPoista