lauantai 8. maaliskuuta 2014

Tokon edustusjoukkuekarsintoja katsomassa

Sain upean tilaisuuden seurata maan huippujen suorituksia aitiopaikalta, Riitta-tuomarin kirjurina ollen. Kirjoitin Riitan huomiot osallistujille mukaan annettavaan kirjalliseen arvosteluun. Olipa mielenkiintoista mutta rankkaa - kynä sauhuten sai kirjoittaa niin kehuja kuin kehittämisehdotuksia!

Tässä muutama huomio meidän kehän liikkeistä, jälleen kerran nämä ovat minun tulkintaani:

Luoksetulo
- jos koiran vauhti hidas, arvostelu 8:sta alaspäin
- arvostellaan: maahanmenon nopeus ja suoruus, tarkkaavaisuus ohjaajan poistuessa (haistelu, levottomuus, ennakointi, ympäristön tarkkailu), vauhti kaikissa osioissa (erityisesti viimeisessä osiossa vauhti monella koiralla hitaampi), pysähdysten täsmällisyys (käskyyn reagointi, pysähtyikö oman mittansa sisällä merkistä huomioiden koiran vauhti, ennakointi, asentojen suoruus), ohjaajan käskytys (ei sopinut olla liian painokas), lopun perusasento (ja siihen tulo, esim. pomppaamalla tulo huono)

Zeta
- jos koira teki yhden väärän asennon, arvostelu 7:sta alaspäin.
- monella koiralla seuruu zetassa paljon huonompaa kuin muissa liikkeissä (aaltoilevaa, edistämistä, koira kuin tulisilla hiilillä eikä meinannut nahoissaan pysyä, kulmatyöskentely huonoa, vino pa lopussa)
- hankalin järjestys: istu-maahan-seiso (ylipäätään istumisella aloittaminen)
- arvostellaan / huomioitiin: asentojen oikeus, asentojen toteuttamisen ripeys (mutta ei saanut ennakoida), asentojen suoruus, koiran ilme ohjaajan palatessa luokse (jotkut väistivät katseella), pysähdyksistä mukaanlähdöt, seuruu (tiiviys, paikka, suoruus, kulmatyöskentely - kulmien pyöreys, moni ohjaaja ei kävellyt käännöstä vasemmalle kovin sujuvasti vaan töksähtäen tai käveli liian läheltä merkkiä jolloin koiralla oli ahdasta), lopun perusasento (suoruus, paikka)

Ruutu
- jos koira koski merkkiin kuonollaan / merkille tullessaan kaatoi sen, arvostelu 9:stä alaspäin
- arvostellaan: merkille meno (vauhti, suoruus, pomput yms vähensivät), merkillä seisomisasento (ryhdikäs / epäpuhdas esim. bc:illä näki kyyryasentoa), ruutuun juoksuvauhti ja suoruus, ruudussa seisomis- ja maahanmenokäskyyn reagointi (ennakointi vähensi arvostelua, arvostettiin jos koira malttoi odottaa käskyjä), jos yksikin tassu yli ruudun (tai nauhan päällä), niin liike hylättiin, luoksetulo (käskyn noudattaminen, vauhti, paikan ottaminen - osa tuli sivulle tehden pienen mutkan tai ollen alussa vinossa), lopun seuruu (paikka, suoruus), lopun pa (paikka, suoruus), ohjaajan asento (katsepakotteen käyttäminen, vasemman käden liike, hartialinjan suoruus)

Seuruu
- arvostellaan: liikkeelle lähtö, eri tempoissa tiiviys, suoruus ja paikka (yllättävän moni edisti!), ilme (iloisuus teki meidätkin iloiseksi :)), hitaassa istumisen ennakointi (moni ohjaaja käveli hitaan kävelyn AIVAN LIIAN hitaasti!!! Koiralla oli vaikeuksia pysyä ohjaajan hitaassa tahdissa, ei näyttänyt hyvältä!), kulmatyöskentely, askelsiirtymissä perusasennot ennen ja jälkeen ja paikan pitäminen askelsiirtymissä (tässä oli mun mielestäni yllättävän rentoa arvostelu ;)), perusasentojen paikka ja suoruus (yllättävän moni koira teki yllättävän paljon vinoja perusasentoja!), kulmatyöskentely

Liikkeiden välit
- ei saanut yhtään riehuttaa koiraa, koira ei saanut hyppiä ohjaajaa vasten, ensin tuli varoitus ja sitten tarvittaessa keltainen kortti

Oli yllättävääkin ja erittäin helpottavaa huomata, että kaikki me painitaan samojen ongelmien kanssa (esim. vinot perusasennot). Oli hauskaa seurata eri koirapersoonien työskentelyä, ja kyllä se vaan valitettavasti niin on, että sellaisten rauhallisten kaverien työskentely ei ollut yhtä näyttävää kuin niiden vauhdikkaiden ja säpäköiden lajitoveriensa. Toisaalta rauhallinen pari saattoi näyttää hyvinkin harmoniselta ja heidän menoaan oli kiva katsella. Ohjaajan hymyilevä iloinen olemus antoi heti kivan kokonaisvaikutelman, verrattuna vakavailmeisiin tai yrmeisiin ohjaajiin. Samoin oli upeaa seurata niitä iloisia koiria, jotka tekivät hommia häntä heiluen ja näyttivät palvovan omistajaansa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti