sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Paimenvideoita ja tokotreenejä

Tässä on Taon viime viikkoista paimennusta. Mulla ei oo kauheesti lajista ymmärrystä, mutta onneksi tässä ei tarvinnut muuta tehdä kuin kävellä Tanjan ohjeiden mukaan. :D Tao pääsi livahtamaan mun ja lampaiden välistä, sitä ei saisi antaa tehdä mutta eipä poika sitä muuten juuri tehnyt. Tao tekee vielä aika paljon liikaa hommaa ja suotta laukkaa, mutta fiksuna poikana varmaan itse oppii että vähemmälläkin saa lampaat pysymään kasassa ja liikkumaan. Maahanmenot on hitaat, jouduin suorastamaan karjumaan käskyt että Tao suostui uskomaan mua. Paljon siistimpää olis ollut liikutella niitä lampaita, eikä mennä maate.



Kulo sytyttelee vielä. Sitä vähän jännitti lampaat ja se yritti väistää niitä, mutta toisaalta ne olivat kuitenkin kiinnostavia ja olisi ollut kiva syöksyryntäyksellä ajaa ne liikkeelle. En tiedä mitä sitten olis tapahtunut, ei otettu asiasta selvää vaan pidettiin tytteli hihnassa :D Kehuin rauhallisesta lampaiden lähestymisestä ja kielsin äkkinykäyksistä.


Tänään tehtiin tunnaria liikkuroituna. Keksin että saan Kulon tuomaan oman kapulan ilman lisäkäskyjä niin, että tehdään vielä pohjalle yksi pelkän oman piilotus, sen Kulo tuo aina mulle, ja tämän perään hajustamattomat kapulat mukaan seuraavaan treeniin. Tänään uutena asiana tuli liikkuroitu alku ja se, että hajustamattomissa kapuloissa oli Hannan tuoksu. Eipä häirinnyt tytteliä yhtään. :) Muuten työskentely on hyvää, mutta paluuvauhtia saisi olla hivenen enemmän, toisaalta pyöräyttää kapulaa pari kertaa suussaan. Luulenpa että toiseen kun puuttuu, niin toinen kärsii. Pilkotaan pilkotaan...

Tao pystyi tekemään tunnarin liikkuroituna :) Pureskelin kapulaa palauttaessa, mutta ihan sama kun muuten oli hyvä suoritus.

Illalla vielä pienet tokotreenit Teiskossa. Sivulletuloja ja stoppeja vartaloavuin puunkierron kautta. Noutokapulan nostoissa palattiin alkeistreeniin, koska mennä säheltää kapulalle, eli pelkkiä nostoja ja siitä lelupalkalle, leikkien vähän kauemmas kapulasta ja uusi noutokäsky. Saatiin hyviä nostoja joissa otti kapulan suoraan suuhun. Ruutua treenasin niin, että siellä oli kosketusalusta ja heittelin leluja sivummalle matkan varrelle. Näistä pystyi jo toisella yrityksellä luopumaan ja juoksemaan ruutuun, mutta sitten kun heitin noutokapulan niin kyllä oli  hankalaa... Kulo ei meinannut millään ymmärtää ettei ihanaa noutokapulaa olisi saanut hakea, mutta parin aika hyvän toiston jälkeen jätettiin asia hautumaan. Loppuun vielä kaukoja m-i-vaihtoja heti ekasta vaihdosta palkaten. Koira oli hyvässä vireessä ja itselle jäi niin hyvä mieli sen kanssa tekemisestä, on se niin hieno tytsy!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti