torstai 12. helmikuuta 2015

Pentukuumetta

Kulo on tämän viikon jatkanut vaisua linjaa. Osittain johtunee juoksujen jälkeisestä lievästä masiksesta, mutta sen liikkuminen on ollut kökön näköistä, ja vielä kun Krista lauantaina kehotti tsekkaamaan sen selän hyppynoudon paluuhypyn kiertämisen takia, aloin epäillä että hormoonien lisäksi koirassa voisi olla muutakin probleemaa. Selkä olikin kipeä, Kulo reagoi ihan selvästi. Hieroin sitä viikonloppuna. Saimme hieronta-ajan keskiviikoksi Hannalle. Kulo ei vielä koskaan ole ollut näin jumissa, oikea takajalka ihan kauttaaltaan, ylipäätään oikea puoli oli tosi kireä. Nopeasti se on mennyt jumiin, ei siitä ole pitkä aika kun se on viimeksi hoidettu. Ehken nämä liukkaat kelit liukastumisineen ja lumihangessa juokseminen, yhdistettynä tokotreenaamiseen. Hieronnan jälkeen Kulo on ottanut rauhallisesti. Sen ilme ja liikkuminen ovat jo paremman näköiset.

Taon kanssa oltiin tiistaina aksaamassa, Sami koutsina. Taolla oli koko päivän hirveän hyvä draivi, joten tiesin että treeneissäkin tulee olemaan virtaa. Tao kävi niin kuumana, että Sami käski vaihtaa lelupalkan nameihin. Annoin Taolle nameja, josta se oli niin pöyristynyt että yritti repiä lelun mun taskusta väkisin. Se piti antaa pois, Samille. Tämän jälkeen saatiin vähän kierroksia alemmas ja nollarata tehtyä. Yhteinen sävel on alkanut taas löytyä kun treenataan nyt säännöllisesti kerta viikkoon. Kunhan Kulon tokokevät vähän helpottaa, ruvetaan Taon kanssa katsomaan taas kisakalenteria.

Tänään meillä kävi hieno Jasu-pentu (Becca x Njodi) Hannan kanssa. Vilkas kaveri, jolla on kuitenkin keskittymiskykyä. Niin Hannan perään, mutta ehti käydä pussaamassa mutkin muutamaan (kymmeneen) kertaan. Lelut ja namit kelpasi. Pippuriakin löytyi! Pikkaisen varastin ipanaa Hannalta ja kokeilin pentutreenaamista, kyllä teki pentukuumeelle huonoa! :-D




1 kommentti: