Taolle tuli tänään tasan seitsemän kuukautta täyteen, ajatella. On se aikamoinen kullannuppu. Lahjaksi se sai turkoosin Ruka-merkkisen puolikuristavan pannan, ja pääsi ensimmäistä kertaa eläessään kokeilemaan hihnassa oloa panta kaulassa. Ei ehkä ihan sitä mitä hän oli toivonut ;) Taon kanssa oli ihana kierrellä eläinkauppoja, käytiin parissakin. Miten se voikaan olla niin järkevä pentu? Siinä missä Benson etsii koko ajan jotain epäilyttävää ja on äärimmäisen häiriöherkkä ympäristölle, Tao muodostaa täydellisen vastakohdan. Se suhtautuu kaikkeen niin hyvällä fiiliksellä, ystävällisen kiinnostuneesti. Tai en tiedä onko kiinnostunutkaan ihan oikea sana, esimerkiksi kaupassa Taoa napakasti silmiin tuijottanutta vesikoiraa se hetken katseli, mutta heti kun pyysin sitä tulemaan mukanani se unohti vesikoiran. Sen kanssa ei hihnalle ole hirveästi tarvetta. Sana 'seesteinen' kuvaa Taoa hyvin. Se on aika sinut itsensä ja maailman kanssa! :-)
Eilen treenattiin metsäjälkeä Alasenjärven metsässä, jonka huomasin risteilevän polkuja. Eli meillä oli treenien teemana polun ylitykset. Ihmisiä ei pahemmin siellä vesisateessa liiku, eikä uimarannan lähistö houkuttele näin syksyn aikaan. En siten usko, että poluilla oli kovin tuoreita jälkiä. Taolla oli kuitenkin tekemistä polkujen kanssa, mutta himmailin liinassa jos meinasi lähteä polkua pitkin. Luulen että sille tuli aika monta oivallusta treenin aikana kun se aina lopulta löysi jäljen jatkon.
Maanantain treeneissä saadun ahaa-oivalluksen jälkeen Taolle on
seuraamisessa tullut paljon lisää intoa ja motivaatiota. Siitä on tullut
kiva liike. :-) Se rupeaa jo tarjoamaan seuraamista ja seuraa hyvässä
ryhdissä. Hele muistutteli taas siitä kuinka koira saadaan tekemään
hommia itselle eikä palkalle. Palkkaa ennakoi aina mun kehut ja
tyytyväisyys Taon toimintaan. Koira oppii, että sen kannattaa tavoitella
ohjaajan hyvää mielentilaa. Tao on niin iloinen kun sitä kehutaan! Tässä on kuvasaastetta tältä päivältä, kun käytiin poikien kanssa ihastelemassa Nappiksen ja Ainon uutta kotia ja testaamassa lenkkimaastoja. Hyviä jälkimetsiä havaittiin olevan ihan lähellä! :-)
|
Ajan säästämiseksi treenaan molempia yhtä aikaa ;) |
Mä sain idean, että taidan ruveta opettamaan Bensonille tokon sijaan kaikenlaisia erilaisia sirkustemppuja! Tokoilu on aika tarkkaa puuhaa, joten Taon kanssa treenattuani voisi olla hyvää vaihtelua opetella jotain aivan hupsua Bensonin kanssa. Toisaalta tokossa on Bensonille niin vaikeita asioita, kuten paikkamakuu, että voisin antaa sen vanheta vielä muutaman vuoden - ehkä paikallaolostakin tulisi helpompaa sille iän myötä? Benson rakastaa kaikkea yhdessä tekemistä, sillä tekemisellä ei niin ole väliä että mitä se on. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti