tiistai 23. lokakuuta 2012

23/10/2012 Bensonin kaukot uusiksi

Oon vääntänyt Bensonin kaukojen kanssa viikkotolkulla, mutta kun ei se vaan pysty pitämään niitä takakoipiaan paikallaan... Istu-maahan-vaihdot menee hyvin, mutta seisomaannousuissa sen täytyy aina ottaa apuaskel takajaloillaan, se kun ei oikein tunnu pääsevän hyvään asentoon heti kertalaakista. Olen ajatellut tämän johtuvan siitä, että Benson keventää oikeaa takajalkaansa sillä seurauksella, että sen jalan lihakset on tietenkin heikommat. Koira on muutenkin vähän vino ja toispuoleinen, ja pitää painoaan normi-villakoiraa enemmän etujaloillaan (Piispasen vaa'alla todettu juttu). Tämä painon siirto etujaloille on tyypillinen nivelrikkoisen koiran reaktio, huono juttu tietenkin sen puolesta että siinä välissä on vielä kipeä selkä.

Ongelmana on siis se, että jos halutaan koiran tekevän kaukojen vaihdot takajalat paikoillaan, koiran täytyisi
- siirtää kaukoissa painoaan takajaloilleen
- tiedostaa takajalkansa ja hallita ne. Takajalat me löydettiin jo melkein vuosi sitten (kyllä! Bensonkin tietää että hänellä on myös takajalat, joita voi hallita!), kun alettiin tehdä jumppaa jumppatyynyllä. Benson mielellään nykyisin asettelee takajalkansa esim. kosketusalustalle koska se on niin kiva juttu. Mutta sitten kun pitäisi tehdä asennonvaihtoja, niin pakka leviää ja pikkutassuset alkavat ottaa niitä tukiaskeleitaan.

Kunnes Maria perjantaina keksi, että miksen opeta Bensonia tekemään asennonvaihtoja etutassut paikoillaan. Kaikki tekijät puhuisivat tämän tekniikan puolesta!

Heidi linkitti mulle tämän erittäin havainnollisen videon, jonka avulla tiedän nyt miten lähdetään etenemään hommassa! Nyt meitin muutenkin koko ajan paisunut ja joiltain osin vähintäänkin epäilyttävä tokotarvikesäilömme täydentyy tiiliskivellä ja puudeli saa taas uuden pähkinän purtavakseen:



Täytyy vielä mainita eilisistä treeneistä Hannan kanssa, jotka oli ihan superkivat ja joissa päästiin heti testaamaan viikonlopun Christan koulutuksesta saatuja oppeja. Teetin näsäviisaalle puudelille seuraavanlaisen harjoituksen, jossa se ei ollut ollenkaan näsäviisas vaan kerrankin oikein kuuliainen:
- Benson merkin taakse
- josta löytyykin noutokapula
- jonka se ottaa pidä-käskyllä
- ja lähtee tuomaan tule-käskyllä
- keskellä luoksetuloa on luoksetulon stoppi
- minkä jälkeen Bensonin pitää tehdä istu-maahan -kaket
- minkä jälkeen se tulee sivulle ja luovuttaa noutokapulan
Hetken kesti että tajusi ottaa noutokapulan, mutta muuten oli hyvin kuulolla ja tuntui nauttivan tällaisesta yllättävästä treenistä! :)

Taon kanssa leikittiin, harjoiteltiin siivekkeen kiertoa, luoksetuloa, vauhtinoutoa ja vähän seuraamista. Vaihdettiin kenttää ja käytiin tekemässä muutaman kerran putki (Tao hakee putken pimeästä kulmasta) ja matala hyppy. Hypyissä harjoiteltiin irtoamista ja takaakiertoa, ja kasvatettiin pallointoa. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti