tiistai 6. marraskuuta 2012

6/11/12 Operaatio: Bensonin kaukot

Otin itseäni niskasta kiinni ja aloitettiin Operaatio Puudelikin voi oppia hyvät kaukoliikkeiden vaihdot.

Tavoitteena alkeistreenissä on luoda Bensonille vahva mielikuva siitä, että etutassut eivät saa liikahtaa laudan päällä senttiäkään.

Ensimmäisellä treenikerralla naksuttelin siitä, että Benson laittoi etutassut laudan päälle. Tässä ei kauan kuono tuhissut. Tämän jälkeen laitoin namin tassun päälle (Bensonille käsky 'paikka') ja autoin tassusta kiinni pitämällä Bensonia pysymään paikoillaan. 'Syö' -käskyllä sai syödä. Jos liikautti etutassuaan --> nami tippui ja nappasin sen pois jolloin Benson ei saanut palkkaa. Tässä vaiheessa jätin naksuttimen pois, koska naksautuksen myötä Benson olisi saanut luvan poistua laudalta tai siirtää tassujaan, ja halusin tässä vaiheessa vahvistaa paikoillaan laudan päällä seisomista. Tästä syystä myös vapaa-käskyn sijaan käytin Syö-käskyä. Treenin pidin rauhallisena ja annoin kehut maltillisesti, koska tässä vaaditaan keskittymistä ja vireen on oltava matala.

Toisella treenikerralla avustin yhden kerran pitämällä etutassusta kiinni. Sitten heitin puudelille haasteen ja annoin sille luvan syödä namin etutassun päältä, ilman että olisin pitänyt jalasta kiinni, kuitenkin ollen valmiina nappaamaan tassun päältä tippunut nami pois. Siihen en puuttunut, jos nami tipahti tassulta kuonon tönäisemänä.Näitä muutama toisto, oli samalla hyvää venytystä koiralle!

Kolmannella kerralla laitoin namin tassun päälle ja pidin etujalasta kiinni. Käskin Bensonia istumaan. Se oli vaikeaa. Näki kuinka rattaat pyöri puudelin päässä, kun sillä meni niin suuri osa keskittymisestä tassun paikallaan pitämiseen. Saatiin pari kohtuuonnistunutta toistoa, sitten asia hautumaan.

Alla on videolla neljäs treenikerta. Laitoin namin tassulle, nyt en pitänytkään tassusta kiinni pyytäessäni istumaan. Katsokaas mitä sitten tapahtui:


Lotan koulutuksessa oli puhetta siitä, että jotkut mieltävät naksutinkoulutuksen opettamisen jotenkin kovin isoksi prosessiksi. Joku kouluttaja oli kait ottanut koiran kahdeksaksi päiväksi ehdollistaakseen sen naksuttimeen. Mietittiin että koirat on kyllä niin fiksuja, että ne tosi nopeasti hoksaa mitä naksautus tarkoittaa, ihan yhdellä treenikerralla. Kokeilin äitini kissalle naksutinkoulutusta, kriteerinä oli sormen koskettaminen nenällä. Alla on kissan ensimmäinen treenikerta. Jos kissa pystyy ehdollistumaan näin hyvin niin miksei koirakin??:




3 kommenttia:

  1. Voi ei, miten suloinen Benson! :DD Loistava ilme sillä, kun sanoit ekan kerran "istu" - WHAAAT?! Hienosti kuitenkin selviytyi - tuolla systeemillä saatte toivottavasti Bensonille mieleiset kaukot.

    On itekkin huomannut, että asiasta tietämättömät ajattelevat naksutinkoulutuksen kauhean työlääksi. Se johtuu varmasti vain siitä, että eivät tiedä menetelmän todellista ideologiaa ja yleensähän kaikki vieras on aina vaikeeta! ;)
    Mun mielestä nykyisin positiivisesti ehdollistavat puhuvatkin enemmän just sen puolesta, että naksuttimille ei tarvitse erillistä ehdollistamista ollenkaan. Sen kun aloittaa jonkun askareen parissa, niin koira kyllä hoksaa ihan varmasti mistä on kysymys.
    Totta puhuakseni en kyllä muista, että olisin varsinaisesti tehnyt kellekään meidän koirille varsinaista nami/naks -ehdollistamista. Unna oppia toiminnan tarjoamisen pelkästään katsomalla kun Fannille ja Ipelle naksuttelin. Kerran päätin kokeilla sillekin ja sehän veti heti kerrasta kauheet yritys/erehdys-showtanssit kun kuumeisesti yritti selvittää mistä namin saa.

    VastaaPoista
  2. :D

    Luin koiran oppimisesta, että siinä luodaan uusia neuroniyhteyksiä koiran aivoissa. Mä melkein kuulin, kuinka puudelin aivoissa neuronit etsi toisiansa ;D "Pidä tassu paikallansa ja istu, pidä tassu paikallansa ja istu..."

    Oon kuullut monen valittavan, ettei voi pitää naksutinta kädessä koska kädet loppuu kesken. Mun koirat ymmärtää, että myös Jes! tarkoittaa samaa kuin naksautus. Hauskoja vastineita ovat myös Zip! ja Zup! Naksuttimessa on se hyvä puoli, että apuohjaaja voi käyttää sitä oikean suorituksen merkkaamiseen ja silti voi itse antaa koiralle palkan.

    Yksi kritiikki mitä oon kanssa kuullut liittyy siihen, että operanteista koirista voi tulla melkoisia tarjoajia. Bensonin kohdalla oon törmännyt tähän esim. ruudun ja merkin opettamisessa. Koira tarjoaa tuhatta ja sataa asiaa ennenkuin olen ehtinyt kissaa sanoa. Vähemmän operantti koira on suoraviivaisempi, koska se ei itse niin aktiivisesti mieti mitä sen pitäisi tehdä. Olisikohan niin, että naksutinkoulutus on erityisen hyvä vähän hitaammille koirille, ja vilkkaiden koirien omistajille se saattaisi aiheuttaa muutaman harmaan hiuksen? :)

    VastaaPoista
  3. Luulle on naksuteltu pentuna aika paljon ja sillä näkyi varsinkin yhdessä vaiheessa tuo liika aktiivisuus ja jatkuva tarjoilu. Vika ei mun mielestä kuitenkaan ole operantissa koulutustyylissä sinänsä, vaan siihen tekemiseen vaan pitää opettaa se rauha erikseen. Ja tietty, jos opettaa jonkun jutun naksulla, pitää tehdä se loppuun asti ärsykekontrollineen ja muuten. Itse pidin jossain asioissa naksua mukana turhan pitkään, mikä lisäsi tuota säätämistä. Pitäisi osata myös luopua siitä siinä vaiheessa, kun koira on hoksannut tempun. Monethan käyttävät naksua merkkaamaan oikeita suorituksia asioissa, jotka koira jo osaa. Itsekin olen sitä tehnyt, mutta pyrkinyt vähentämään, koska musta se sotkee koiraa, jolle naksua on käytetty nimenomaan sheippaamisessa. Sitä paitsi siinä saattaa vahingossa merkkailla ihan vääriä asioita, joita koira sitten alkaa mystisesti tarjoilla, kun yrittää miettiä, mitä siltä halutaan ;)

    VastaaPoista