keskiviikko 14. marraskuuta 2012

14/11/2012 Neljä vuotta villakoiran elämää

Kaikenlaista on pienen villaeläimen matkan varrelle mahtunut.

Kaikki alkoi siitä, kun 9 pientä villakoiranalkua näki Seinäjokelaisessa kodissa päivänvalon:

Näistä valikoitui meille erittäin syvällisen ja tarkan pohdiskelun jälkeen (eli värin perusteella) tummanruskea poika, joka saapui kotiimme aiheuttamaan syviä ihastuksen tunteita mutta myös harmaita hiuksia:



 

Voi kuinka kaikki oli niin uutta ja jännää!

Pieni koiranpoika sopeutui kotiimme oikein mainiosti, ja yhdessä ollaan neljän vuoden aikana koettu vaikka mitä!

On nähty erilaisia luukkeja:






On tehty erilaisia juttuja:







ON MENTY!!!







 

 Hetkittäin on maltettu hieman levätäkin:








Elämä on koetellut vastoinkäymisineen:






... mutta on ollut paljon ilon, onnen ja ylpeydenkin hetkiä!




Mihin tahansa on mennytkin, on pieni ruskea hahmo seurannut mukana (jos vain suinkin on pystynyt). Moneen se on mukaan päässytkin uteliaine kuonoineen:








Benson on elänyt elämäänsä sillä innolla ja heittäytymisellä, jonka vain koira osaa: kaikkensa antaen, täysillä rakastaen, hetkessä eläen. Kunpa me ihmiset oppisimme edes himpun verran ottamaan koirista mallia ja elämään tässä hetkessä, näyttämään pyyteettömän rakkautemme läheisillemme ja ystävillemme, uskomaan aina omistamme vain hyvää, ollen aina onnesta pakahtumaisillamme kun rakkaamme tulee ovesta sisään. Kunpa osaisimme lakata huolehtimasta huomisesta keskittyen siihen, että tänään on hyvä olla. Unohtaisimme hetkiseksi suorittamisen ja tulostavoitteet ja rakastaisimme elämää sellaisena kuin se arjessa on pienine usein itsestäänselviltä vaikuttavine asioineen, jotka on helppo kaiken kiireen keskellä unohtaa mutta jotka muodostavat onnemme todellisen pohjan. Pysähtyisimme rutistamaan rakkaita, rakkaita koiriamme. :)


Vielä lopuksi pieni ajatus, johon kiteytyy Bensonin elämän tarkoitus:

Koiran elämän päämäärä on 
kieppua jaloissa ja kerätä nuhteita.
Jos se vain voi ängetä itsensä sellaiseen paikkaan,
minne sitä nimenomaan ei haluta...
se tuntee, että sen päivä ei ole mennyt hukkaan.
           Jerome K. Jerome



ONNEA RAKKAALLE 4-VUOTIAALLE BENSONILLE!!! Toivoo Katri, Henri ja Tao :)

3 kommenttia:

  1. Haha, mä repesin kun näin ton kuvan missä Bensonilla on päässä frolicpussi :D
    Onnea nelivuotiaalle!

    VastaaPoista
  2. Paljon onnea Benskulle <3! Ihania kuvia! Valkoisen torpedon lisäksi kuvissa vilahti myös tutut kukkapöksyt ;)
    Annu

    VastaaPoista
  3. Hei! Nyt vasta luin sähköpostia ja löysin tämän huippumahtavan blogin. Kuvista välittyy hyvin koiran elämä ja kuinka se nauttii siitä. Helmi-äitee tapaa maata samalla lailla sohvan selkänojan päällä ja roikottaa käpäliä.
    Onnea 4-vuotiaalle!! Aika on hurahtanut. Ja hyvää joulua koko poppoolle!
    T: Kaarina, Helmi ja Siiri

    VastaaPoista