perjantai 1. helmikuuta 2013

1/2/2013 Tokoa tokoa...

Tällä viikolla tuli Lentsun tokon toisen oppikerran ohjeistus. Harjoittelemme paikallaan pysymistä, tätä harjoitellaan erillisenä asiana eikä tähän yhdistetä liikkeestä pysähtämistä / maahanmenoa. Eteen palkka ja kun koira katsoo palkalle = eteenpäin, vapautus. Ohjaaja voipi vaihdella omaa sijaintiaan. (Oiskohan tässä tavoitteena, että jos ohjaaja on koiran takana -> koira katsoo eteenpäin, ja jos ohjaaja on koiran edessä -> koira katsoo ohjaajaansa?)

Seuraamisen alkeistreeniäkin oli videolla, kylläpä videon pentu olikin ihan superinnokas. Meillä oli vähän unisempi kaveri samanikäisenä, hän tosin kasvoi kovaa kyytiä silloin ;) Tärkeintä seuraamisen alkeistreenissä on luoda koiralle vahva mielikuva siitä, että ohjaajan vasemmalle puolelle tuleminen ja siinä pysyminen on maailman kivoin juttu! Mistään ei niuhoteta, vaan palkkaamisen kohdalla, suunnalla ja ajoituksella sitten lähdetään työstämään seuraamispaikkaa ja -asentoa oikeaan suuntaan.


Näistä jättiloikista ollaan pyritty eroon ;)

Näitä seuraavia ei ollut videolla vaan ovat omaa pohdintaani tai muiden kanssa todettuja juttuja, ratkaisukeinoja seuraamisen opettamisessa jos:
- koira on kovin kaukana jalasta -> ajoita merkkisana tai naksautus kun koira on lähellä jalkaasi / palkkaa nami jalassa kiinni pitäen
- koira kietoutuu jalan ympärille ->  palkkaa ulkokautta niin, että koiran pää ja niska ovat suorassa
- koira on liian tiiviisti jalkaa vasten -> ajoita merkkisana/naksautus siihen kun ei paina 
- koira tiputtaa katsekontaktin -> palkkaa siitä kun ottaa uudelleen katsekontaktin (koiralle vahva mielikuva että kannatti ottaa katsekontakti) / katsekontaktin ottamisen vahvistaminen erillisillä kontaktinottotreeneillä
- koira pomppii -> palkkaa kun kaikki neljä tassua maassa, (en kannata sitä, että vaihdetaan lelu huonompaan jotta koira ei innostuksissaan pomppisi, vaan opettaisin koiran oivaltamaan mitä siltä odotetaan)
- koira aukeaa -> palkkaa ulkokautta (vasemmalta) / teetä seuraamista esim. seinän tai aidan vieressä jolloin koiran takaosa ei pääse valumaan vasemmalle
- koiran takaosa vinossa oikealle -> palkkaa sisäkautta (oikealta),
- koira edistää -> palkkaa taaksepäin / tee äkkipysähdyksiä joissa koira valuu liian eteenpäin ja oppii ettei kannata olla liian edessä
- koira jätättää -> kiihdytä omaa vauhtia, tarvittaessa kannusta koiraa kiihdyttämään kulkuaan esim. taputtamalla reittä - palkkaa kun koira saavuttanut sinut ja on oikeassa kohdassa. Tavoitteena luoda koiralle mielikuva, että sen tehtävä on pysyä sinun mukanasi. Koiran jätättäessä sitä helposti syyllistyy hidastamaan omaa kävelyä, mikä luo koiralle mielikuvan että ohjaaja mukauttaa omaa toimintaansa koiran mukaan, ei päinvastoin. Jos koira hidastelee sen tähden ettei sillä ole motivaatiota, sitä pitää kasvattaa.
- koiralla on tylsistynyt asenne seuraamiseen -> tee seuraamisesta yllättävää ja kivaa - seuraaminen on etenkin alkuvaiheessa hyvin dynaamista toimintaa jossa sinä reagoit koiran tekemisiin ohjaten sitä oikeaan suuntaan seuraamisen oppimisprosessissa (älä aina tee vain sitä samaa seuruukaavaa: ensin kävellään viisi askelta suoraan, sitten tehdään käännös vasemmalle jne. vaan joskus anna seuraa-käsky ja sitten jo palkka lentää vaikkei olla lähdetty liikkeellekään, tai lähtekääkin perusasennosta heti vasemmalle tai juosten tms) ja anna kunnon palkkaus jota koira oikeasti arvostaa (nameilla treenataan tekniikkaa, lelun avulla työstetään asennetta ja namit laskevat virettä, lelut nostavat sitä - tosin ei varmaankaan toimi kaikilla koirilla näin mustavalkoisesti ja kaikki koirat eivät pidä ruoasta tai leluista). Pitkät palkattomat seuraamiskaaviot (mahdollisesti yhdistettynä ohjaajan huonoon mielentilaan) ovat nuorella / kokemattomalla (miksei kokeneellakin) koiralla varmin tapa pilata seuraamisen motivaatio, niitä ei mielestäni kannattaisikaan tehdä liikaa tai ainakin koiran motivaatiota seuraten.
- koira seuraa hienosti, oikeassa kohdassa, suorassa, katsekontaktia pitäen, hyvässä mielentilassa --> huippupalkka, bileet, treenit loppuvat siltä kerralta tai tässä kohtaa on ainakin hyvä pitää tauko!!

Helpottaa jos koira on ehdollistettu naksuttimeen tai merkkisanaan, koska sen avulla pystyy merkkaamaan koiralle JUURI sen oikean hetken, kun se teki oikein. Tähän seuruutreeniin vielä yhdistetään kontaktinotto ja -pitoharjoitukset häiriötä lisäten, oikeaan kohtaan ja asentoon sivulletulemisharjoitukset eri suunnista ja vauhdeista sekä takaosan hallinnan ja käytön opettaminen (esim. vadin päällä pyörimällä, takatassutargetin avulla, paikallaan pyörien tai askelsiirtymiä tekemällä). Lisäksi lihashuolto: erityisesti oikean kyljen venyttely ja vahvistaminen (puun kiertäminen vastapäivään, lenkillä koira oikealla puolella, sivulletulon opettaminen myös oikealle puolelle jne.).



Bensonin kanssa kun tehdään seuraamista, niin huomautan sille jos se mokaa jotain (esim. kontakti tippuu). Huomautus on suhteellisen neutraali äp-sana ja mahdollisuus palkkaan menee siltä kerralta. Bensonilla on motivaatio seuraamiseen niin kunnossa että se kestää huomauttamisen ja toisaalta se osaa ja siltä voi jo vaatia asioita. Lisäksi Bensonin kohdalla olen arvottanut palkat: 1) pallo, 2) nami ja 3) kehu. Taon kanssa puolestaan en huomauta (tai ainakin yritän parhaani mukaan olla huomauttamatta) mistään, koska vasta rakennan sen seuraamismotivaatiota - ainoastaan palkkaan asioista joita se tekee oikein ja käytän em. palkan ajoitusta, paikkaa ja suuntaa virheiden korjaamiseen. Näin ainakin tavoitteena, aina sitä ei osaa olla niin kovin johdonmukainen joten appari on korvaamaton apu. Etenkin ajoitus on vaikea, harjoiteltava asia :)

Tässä on hyvä artikkeli, mitä asioita tokossa pitäisi huomioida

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti