19/4 Naks!

Lueskelin aamupalaa syödessäni Caniksen (3/2013) artikkelin Parempaa koulutusta vanhalla tekniikalla. Mä ihan liikutuin lukiessani siitä, kuinka jotkut uraauurtavat ihmiset ovat uskaltaneet ajatella valtavirrasta poikkeavasti ja uskoa että on mahdollista kouluttaa eläin positiivisesti ja että lähtökohtaisesti virheen takana on ihminen joka tekee väärin, antaa vääriä signaaleja tms.



Niinpä tilastoanalyysin aloitus vähän myöhemmäksi, naksutin käteen ja poikien kanssa treenaamaan.

Taon kanssa tein kolme lyhyttä settiä noudon palautusta. Halusin, että se tulisi kapula suussani eteeni istumaan itsevarmalla, iloisella asenteella. Asenne olikin tämän treenikerran kriteeri, jonka takia päätin etten huomauta sille mistään virheestä vaan naksautuksen ajoituksella ja palkkauksen suunnalla ohjaan sitä kohti sellaista toimintoa, jota haen. Niinpä laitoin noutokapulan muutaman metrin päähän maahan. Tao kävi hakemassa sen. Ensimmäisillä kerroilla vahvistin vain kapulan suuhun ottamista ja heitin namin maahan. Sitten tajusin että voisin samalla vahvistaa minua kohti tapahtuvaa liikettä, ja naksautuksen jälkeen Tao sai tulla hakemaan namin edestäni. Eteenistumista on vahvistettu sen verran, että se alkoi tarjota sitä. Pian viivyttelin naksautuksen kanssa siihen asti, että Tao tuli kapula suussa eteeni. Naksautin sille tästä, mutta koska se oli tehnyt väljän eteentulon, annoin namin aivan kiinni alavatsastani vahvistaakseni tiivistä asentoa. Asento tiivistyi hyväksi, Tao toi kapulan jääden istumaan juuri sopivalle etäisyydelle minusta. En halua vahvistaa liian tiivistä asentoa, koska etäisyyden ja vauhdin lisääntyessä ongelmaksi koituu herkästi se että Tao törmää vielä päin minua, mitä joutuisin sitten korjaamaan, mikä voisi vaikuttaa mielentilaan. Kun asento oli sopiva ja siihen oli tullut varmuutta, aloin kiinnittää tarkemmin huomiota siihen, että odotin pienen hetken ja kun Tao puri kapulaan vakaasti, naksautin. Tao oli innoissaan tällaisesta treenistä ja sillä oli palautuksissa kiva iloinen mielentila!

Bensonin kanssa harjoiteltiin sukan pitämistä suussa (edelleen työn alla se sukan nostaminen pesukoneeseen). Benson on koira, joka ajattelee että vauhdilla selviää hankalista jutuista. Kun sen pitää rauhoittua ajattelemaan, se turhautuu herkästi ja alkaa äännellä. Lisäksi olen vahingossa opettanut sen odottamaan minulta lisäapuja, sen sijaan että se yrittäisi itse aktiivisesti ratkaista käsillä olevan ongelman. Niinpä se tarjoaa ensin yhtä toimintoa (sukan kaapaisu etutassulla), sitten toista (peruuttaminen), sitten kolmatta (pyörähtäminen ympäri). Sitten se jo alkaa hermostua kun mikään näistä ei ollut oikein. Tässä kohtaa yleensä sorrun auttamaan sitä (koskemaan sukkaa muistuttaakseni sille, että sukkaan kohdistuva toiminto on se mistä tässä ollaan kiinnostuneita). Niin tai näin, lopulta sain vahvistettua sille toiminnon, jossa se ottaa sukan suuhunsa ja pitää sitä suussaan kunnes naksautan. Kun tämä toimi vierashuoneessa, siirryimme vessaan jossa pyykinpesukone on. Olen onnistunut vahvistamaan pään työntämisen pesukoneeseen vahvaksi, joten Benson tarjosi sitä mielellään ja puoli puudelia meni koneeseen. Kokeilin pari kertaa sellaista, että laitoin sukan koneeseen ja Benson sai ottaa sen sieltä. Sitten pidin sukkaa ilmassa, ja Benson otti sen kolme kertaa ja laittoi koneeseen, näistä kustakin naksautus ja palkka. Sitten se ei enää suostunut ottamaan sukkaa suuhunsa. Tämä on Bensonille tyypillistä, se tekee muutaman kerran hyvin ja sitten tulee stoppi. Olen ajatellut sen johtuvan siitä, ettei Benson ole erityisen toistonkestävä. Kolme toistoa yhtä asiaa on meillä yleensä maksimi, sitten on pidettävä tauko. Lopetimme sukkatreenin siihen, että vahvistin sukkaa kivana suuhun otettavana esineenä.



Tämän jälkeen treenasin Taon kanssa edestä sivulle siirtymisiä, joissa sillä jää herkästi takapuoli auki ja joissa se välillä tekee sivullepyörähdyksen pompun kautta. Halusin vahvistaa sille ajatusta takapuolen vahvasta kääntämisestä. Tao myös ennakoi edestä sivullesiirtymisiä, halusinkin vahvistaa myös sitä että se siirtyy sivulleni vasta luvalla. Jätin Taon parin metrin päähän istumaan. Kutsuin eteeni istumaan, siitä naksautus ja palkka. Odotin pienen hetken (ohjasin uudelleen eteeni istumaan jos meinasi ennakoida), sitten pyysin sitä sivulleni, ja Taon lähtiessä liikkeelle tein paikallani 90 asteen käännöksen vasemmalle, niin että sen piti pyöräyttää takapuoltaan 135 astetta päätyäkseen sivulleni istumaan. Sen ei tässä kannattanut myöskään hypätä, muuten sillä olisi ollut vieläkin isompi työ päätyä oikeaan kohtaan. Näitä tehtiin lyhyissä seteissä aika monta toistoa, koska halusin sille lihasmuistiin ajatuksen että takapuolta täytyy siirtää oikein kunnolla.

Benson, talonomistaja-vahti-puudeli, on yllättänyt mut erittäin positiivisesti. Se on selkeästi hyötynyt tällaisessa rauhallisessa omakotitalossa asumisesta, eikä jatkuvasti kuuntele kaikkia rapsahduksia niinkuin silloin kun asuimme kerrostalossa. Tuulisella kelillä ovessa oleva koriste kolisee hieman ovea vasten, Benson ei tästä välitä. Erityisen suuri hämmästyksen aihe on, että pihalla vapaana ollessaan se katsoo nykyisin vain tyynesti, kun pihaamme vierustavaa tietä pitkin kävelee ihmisiä tai koiria. Ei siihen voi vielä luottaa yhtään, ikinä ei tiedä milloin sillä päässä naksahtaa ja lähtee haukkumaan, mutta olen tyytyväinen pieneen fiksuun villaeläimeen. :)