4/4 Talven riemua kuvina

 

Nappis ja Aino kävivät moikkaamassa meitä. Koirat pääsivät juoksemaan Näsijärven (kiitos yöpakkasten vielä kantavalle) jäälle. Kylläpä ne nauttivatkin toistensa seurasta!

 

Iihana somelainen muija!

Veitikkamainen ilme

Puudeli pelaa likaista peliä

Mitä Aino mahtaa kuiskutella?

Kuka vielä haluaa antaa koiransa juosta hurja-puudelin kanssa???

Benson on saanut hirveästi rohkeutta isojen koirien kanssa olemiseen ja leikkimiseen. Peura-kaveri on vääristänyt sen käsitystä koiran normikoosta. Benson on voinut hyvin ja ollut iloisella tuulella, oikea veijari. Järven jäällä on ihana juosta, kun hanki kantaa eikä tarvii pomppia upottavassa lumessa. Kun lumet sulaa, siirrytään koluamaan lähimetsät.

Tao sai eilen luun, jota sen ei tehnyt sillä hetkellä mieli syödä. Ei sitä voinut kuitenkaan Bensonillekaan antaa, ja vähän lapsettikin. Niinpä teki mieli piilottaa luuta. Koska lapsetti, teki mieli piilottaa luu  keskelle olohuonetta, että kaikki varmasti näkisivät. Koska olohuoneessa ei ollut mitään, mihin luun olisi voinut piilottaa kätevästi, kävi hän hakemassa työhuoneen lattialle unohtuneen fleece-viltin. Raahasi sen suussaan olohuoneeseen, ja laittoi sitten luun sen alle piiloon. Hyvin veijarimaisen näköisenä touhusi, sitä oli hauska seurata.

Tokoilut ovat jääneet supervähälle kaiken muun touhun alla. Olen ollut niin väsynytkin ettei ole huvittanut treenata, enkä rupea kyllä väkisin treenaamaan huonolla mielentilalla. Ihan yhtä tärkeänä kuin koiran mielentilaa, pidän myös omaani. Yleensä sitä kyllä innostuu ja tulee hyvälle tuulelle vaikka kuinka väsyttäisi.

Tänään monen, monen taukopäivän jälkeen sitten tokoiltiin. Taon seuruu on edistynyt kovasti, mutta kuten olen jo aiemmin todennut, sen takapää aukeaa pahasti eli lähtee kääntymään vasemmalle. Samalla koko koira lähtee herkästi kaartamaan mun eteeni. Uskoisin että on jonkin sortin paimenkäyttäytymistä, koska jo pikkupentuna Tao kaartoi mun eteeni kun kävelin eteenpäin. Kokeilin sitten tänään yhtä kikka-kolmosta joka tuli mieleeni. Otin oikeaan käteen harjavarren. Oikean käden kyynärpää oli kohtisuoraan ylös, nyrkki niskan takana. Nyrkissä naksutin ja harjanvarren toinen pää. Toinen pää sojotti vasemmalle alas. Pyysin Taon tähän väliin, vasemmalle puolelleni perusasentoon. Vasen käteni roikkui tyhjänä, normaalisti sivulla. Lähdettiin liikkeelle. Taolla lähti pian liikkeelle lähdön jälkeen takapää taas aukeamaan, jolloin takamus osui pehmeästi keppiin joka roikkui siinä Taon vasemmalla puolella. Tao suoristi asentonsa, jolloin naksautin ja palkkasin. Peilistä näin oikean hetken. Tao ei ottanut ollenkaan painetta kepistä, joka oli luonteeltaan vain pehmeänä vihjeenä tässä harjoituksessa, sen avulla sain varovasti kerrottua millaista asentoa oikein odotan siltä. Naksuttimen avulla sain merkattua heti oikean toiminnon eli asennon suoristamisen. Tao ei nähnyt keppiä koska se oli niin kaukana takana ja vasen käteni oli normaalisti, näin se ei rupea ottamaan kepistä liian voimakasta, vaikeasti häivytettävissä olevaa vihjettä vaan oikea asento menee sille lihasmuistiin. Jos takapää rupeaa siirtymään seuruussa liikaa oikealle, saan tämänkin korjattua näppärästi kepin avulla, muutan vain kepin paikkaa.



Komea poika :-)

Taon hihnan taidan myydä. Se on niin uskomattoman tottelevainen koira! Ollaan kävelty Näsijärven jäällä, siellä on ollut liukumäkeä laskevia lapsia joiden ohi ollaan kävelty, koiria, hiihtäjiä, lenkkeilijöitä, lastenvaunuja, pilkkijöitä, ... Tao on aina vapaana, pyydän vain sen taakse kävelemään jos mennään ihan läheltä ohi ja se tulee. Tao tottelee myös kauempaa (toisin kuin villakoira, jonka korvat eivät enää rekisteröi käskyjä jos välimatkaa on yli 5m). Kerran päästin Taon luvan kysyttyäni leikkimään yhden kultaisen noutajan kanssa (Tao sai viime viikolla erittäin ikävän koirakokemuksen, jonka takia halusin antaa sille hyviä kokemuksia vieraiden koirien kanssa ja ystävällisen näköinen kultsunarttu vaikutti oikein sopivalta tähän). Tao vikitteli narttua. Sanoin hetken päästä että mennään, ja Tao jätti neitikoiran siihen ja tuli heti luokseni. Tää voi kuulostaa itsekehulta, mutta en hetkeäkään ajattele että mä olisin osannut tehdä jotain oikein, vaan Tao nyt vaan on synnynnäisesti maailman kiltein ja tottelevaisin pieni pyhäkoululainen. :-) Oon niin mielissäni mun fiksusta nuoresta koirasta ja nautin sen hienosta tottelemisesta, koska tiedän ettei se ole mikään itsestäänselvyys. Bensonin kanssa on väännetty vitsaa koko sen elinikä, mutta se on hävytön pieni karvaturri, oma etu ja jutut aina ensimmäisenä mielessä. Benson on enimmäkseen kiinni koska en voi luottaa sen tottelemiseen. Eilen aamulla päästin pojat ulos pissalle ennen aamuvuoroon menemistä. Eikös villakoira ollut jo sillä välin, kun laitoin kengät jalkaan, ehtinyt karata pihasta. Kiersin ympäri pihaa ja huutelin sitä, yhä enemmän säikähtäneempänä (siitä syystä että a) näin sen jo sieluni silmin auton alle jääneenä ja b) myöhästyisin töistä). Jonkun ajan päästä villakoira tulee nolon näköisenä, katsekontaktia välttäen vilahtaa mun ohi ovesta sisään. Tiesi pirulainen tehneensä väärin. Mutta vihainenkaan ei voinut olla kun kuitenkin totteli. Miten joku voi olla samaan aikaan niin raivostuttava, ja niin rakastettava??