Mielentila

Ollaan Taon kanssa päästy kevään aikana pari kertaa tekemään tottista pk-kentälle. Seuruu on vaan niin siistiä Taon mielestä, teknisesti hieman painaa ja saattaa poikittaa ja edistää, mutta mielentila on mitä mainioin. Hypyn korkeutta olen nostanut pikkuhiljaa, nyt mennään 8 tokohypyn laudassa ja menee iloisesti ja kevyesti (noh, eipä noilla koivilla pitäiskään olla hypyn kanssa ongelmia ;)). A-esteen kävi omatoimisesti kerran liitelemässä (ei onneksi satuttanut itseään, Piira-check) ja sen jälkeen tehtiin se myöhemmin hieman kontrolloidummin.

Mutta luoksetulossa on vielä työtä. Olen nyt useamman kuukauden ajan palkannut iloisesti kaikki luoksetulot, hitaammatkin, mutta kun sen epävarmuuden siemenen on saanut istutettua niin se tuntuu juurtuneen sitkeästi... Läheltä tullessa ei mitään ongelmaa, Tao tarjoaa eteen istumista milloin missäkin tilanteessa ja tulee vähän turhankin tiiviisti ja ihanan innokkaana. Se on tuo matka, jonka aikana ehtii miettiä ja pohtia asioita... Ja vielä tähän todettakoon, että vapaassa tilanteessa pystyy juoksemaan pitkältäkin matkalta vauhdilla luokse, mutta jos olen vähänkään koemaisesti niin ongelmia syntyy. Ajattelen asian niin, että mielentilajutut ovat niin sitkeitä, että tarvitaan vaan paaaljon positiivisia kokemuksia että saadaan tämä asia "uudelleenkoodattua".

Ja voi kun voisin aikakoneella hypätä Taon nuoruuteen ja neuvoa itselleni, että Taon luoksetulovauhdista älä koskaan huomauta mitenkään. Se mikä kovemmalle ja korkeavireisemmälle koiralle voi toimia hyvin, ei pehmeälle rauhallisemmalle koiralle välttämättä sovi yhtään. Tässä Kulo on tyystin erilainen kuin veljensä: jos sille huomauttaa virheestä, se ottaa huomautuksen rakentavasti ja haluaa heti yrittää onnistua eikä se paineistu juuri yhtään, ja jos paineistuu niin pikkuleikit ja paineistuminen unohtuu heti ja voidaan jatkaa puhtaalta pöydältä. Toisaalta eipä tuo huomauttaminen Taonkaan kohdalla ole noin mustavalkoinen (heh) asia; esimerkiksi voin huomauttaa sille hitaasta maahanmenosta ja se poimii heti tämän ja tekee nopeammin seuraavalla kerralla.

Mutta miten tämän saisin siirrettyä luoksetuloon, sitä en osaakaan sanoa. Olen lähtenyt lelun kanssa lällätellen pakoon, joskus auttaa ja sisuunnuttaa Taon, useinkaan ei. Tuo koira on niiiiin monimutkainen että tuon lällättelyjutunkin aikana se ehtii tehdä erilaisia johtopäätöksiä tilanteista ja toimia sen mukaan. Välillä tuntuu, että Tao on liian fiksu koira mulle. :) Sitä on palkitsevaa kouluttaa siinä mielessä, se hoksaa asiat ihan supernopeasti ja oppiminen tapahtuu hetkessä. Asioiden tekninen kouluttaminen ei olekaan hankalaa, vaan sen vauhdin ja oikean mielentilan luominen liikkeisiin, koska se ei tule sisäsyntyisesti.

Uskon että osaavampi koirankouluttaja olisi tämän luoksetuloasian saanut Taon kanssa estettyä / korjattua, mutta Taolla on vain mut ja näillä nallekarkeilla mennään. :-) Ja toisaalta, eipä tuo ole maailman eikä edes Suomen ainoa paimenlinjainen bc, jolla on tämän asian kanssa haasteita. Aika näyttää kuinka meidän käy tämän ongelman suhteen. Taolle on tullut lisää vauhtia ja itsevarmuutta, mutta tuleeko sitä vielä lisää vai oliko muutos tässä, aika näyttää. Uskon ja toivon, että kun Taon saa vielä lisää lihasmassaa, tuota räjähtävää vauhtiakin tulee lisää :) Ja mihin Taon kanssa asian tiimoilta päästäänkään, uskon että se riittää Taolle itselleen enemmän kuin mainiosti, kun vain saa mun kanssani tehdä hyvässä hengessä.

Meidän treenien punaiseksi langaksi onkin muotoutunut se, että tavoitteet asetetaan sille korkeudelle että voidaan olla aidosti iloisia. Ja jos minä olen iloinen, on tuo tunteiden tulkkini myös iloinen. Ei kaikkien tarvitse olla niitä huippuunsa viritettyjä turboahdettuja raketteja. Mutta tekemisen iloisuus on mielestäni asia, josta ei saisi tinkiä - siinä on tavoitetta! :)