sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

3/6/2012 Pentutreffit

Tänään ajeltiin Taon kanssa Tanjalle, jossa näimme pitkästä aikaa Piun, Ässän, Pipan, Kulon, Mannan ja Beccan. Pes ja Mysteeri jäivät tällä kertaa pentupaineista. Vauhtia riitti, ja yhdessä painettiin pitkin pihoja. Välillä tuli pientä ärhentelyä kepeistä tai ihmisten huomiosta ja ipanoita vähän palauteltiin hyvän käytöksen pariin. Reippaita ja rohkeita pentuja olivat kaikki ja oikein terveen ja hyvävointisen näköisiä!

Kuvauskalusto + kuvaajan heikko osaaminen + valotusolosuhteet + kuvattavien vauhdikas eteneminen = ei yhtään tarkkaa kuvaa. ;) Tässä jotain yrityksiä:





Illalla treenasin Bensonin kanssa ruutua ilman nauhoja, ihan perus sivulletuloja ja noutoa, joka tänään sujui ok:sti. Saisi nopeammin ottaa kapulan suuhun, pitää sitä varmemmin ja jäädä joka kerta rauhassa kapulan palauttamisen jälkeen viereen istumaan -> treenailtavia asioita. Haasteina on, että ruudussa Benson edelleen aluksi tarjoaa ruudun eteen jäämistä ja siitä sitten peruuttaa oikeaan kohtaan (saisi juosta suoraan ruudun keskelle), noutokapulassa jahkailee kapulan suuhun ottamista ja pitää kapulaa tosi löyhästi suussa. Tätä tuntuu vaikealta saada motivoitua puremaan tiukasti kiinni kapulaan, oon yrittänyt taisteluleikinkin kautta herättää sisua mutta vielä kehnolla tuloksella. Nyt keksin miksi jäävissä liikkeissä menee vinoon: johtuu ainakin seisomisliikkeessä siitä että oon aina palkannut taaksepäin, jolloin koira jo valmiiksi hieman poikittaa että pystyy sitten nopeasti sinkaisemaan lelun perään. Eli ihan oma moka. Tässä meidän tämänpäiväinen noutovideo:


Taon kanssa treenailtiin maahanmenoja, kun pentu alkaa jo olla hieman jäntevämpi eikä heti mee lonkkalepoon. Pikkumies hokasi jutun juonen nopeasti ja alkoi tarjota liikettä. :) Sivulletulossa pitäisi saada pentu paremmin jyvälle ja käsiapuja häivytettyä. Huomenna jatkuu treenit :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti