keskiviikko 23. tammikuuta 2013

23/1/13 Treenipäiväkirjaa osa 253

Viikonloppuna oltiin tosiaan Taon kanssa Vappu Alatalon hyppyseminaarissa, teorialuennon muistiinpanot löytyvät edellisestä postauksesta.

Lauantaina tehtiin ensin perushyppysarjaa (5 estettä, välit 6 jalkaa, korkeus 15-20cm), jota ollaan kolme kertaa kokeiltu aiemmin, kokemusta ei siis hirveästi löytynyt mutta ei mikään täysin uusi juttukaan. Vappu oli ollut ihan varma, että meno on kovaa räpellystä kun honkkelilla on korkeutta vaikka muille jakaa (tarkalleen ottaen 60,5cm). Tao suoriutui hyppysarjasta kuitenkin ongelmitta mitä Vappu vielä seuraavanakin päivänä ihasteli. Ketterä poju koko ja ikä huomioon ottaen. :-) Palkkasin namikipolla, lelu olisi ollut parempi vireen kannalta.

Seuraava treeniharjoitus oli vauhditon hyppy okserin yli eli check point(?). Taolla korkeus oli 25cm mutta vanhemmilla koirilla sitä voidaan nostaa huomattavasti korkeammaksi. Speed pumpin etäisyys okserista on säkäkorkeudeltaan yli 50cm korkeilla koirilla 6 jalkaa, alle 50cm koirilla 5 jalkaa. Taolla oli kuulemma samanlainen hyppytekniikka kuin hevosella. Jos Tao oli perjantaina sorkkaeläin (peura), niin nyt sitä verrattiin kavioeläimeksi. ;) Tämä oli kuulemma hyvä hyppytekniikka, piti ihan varmistaa. Tätä vauhditonta voimahyppyä ei kuitenkaan saa tehdä kuin vasta puolen vuoden päästä (Tao on silloin 14kk), koska Taon pitää nyt saada kasvaa ja kypsyä rauhassa.

Sunnuntaina tehtiin etäisyyden arviointia kahdella erilaisella harjoitteella.

Ensimmäisessä harjoitteessa oli viisi estettä vakiokorkeudella (15 tai 20cm), mutta niiden etäisyydet kasvoivat niin että 1. väli oli 6 jalkaa, 2. väli 7 jalkaa, 3. väli 8 jalkaa ja 4. väli 9 jalkaa. Tässä seurattiin mm. sitä, että pystyikö koira venyttämään laukka-askeltaan niin että hyppykaari pysyi sivusta katsoen symmetrisenä suhteessa rimaan. Laukkahevonen alias Tao suoriutui laukka-askeleen venyttämisestä leikiten.

Seuraavassa harjoitteessa oli kolme ensimmäistä estettä 6 jalan välein, kolmatta siirrettiin aina kaksi jalkaa eteenpäin ja sitten lähdettiin tuomaan sitä takaisinpäin kunnes oltiin aloitusetäisyydessä. Speed pump oli lähellä ensimmäistä estettä, lelu oli tässä harjoituksena kaukana viimeisestä esteestä koska tavoitteena oli että koira venyttää laukka-askeltaan, ei kokoaminen.

Tao oli kovin innoissaan ja sen laukka-askelet venyivät niin, että piti tehdä muutama toisto laittaen lelu kolmannen esteen rimalle. Näin saatiin sitä kokoamaan itsensä paremmin. Taolla ei ole eikä tule jatkossakaan olemaan minkään valtakunnan ongelmia laukan pituuden venyttämisen suhteen, pikemminkin haasteet tulevat olemaan siinä että laukka-askel saadaan tarvittaessa lyhyemmäksi, jotta se pystyy hyppäämään esim. takaakierrossa lyhyen ylöspäin suuntautuvan hypyn. Vappu kehui että Taolla on hyvä rytmitaju (hyvä että toisella meistä edes on, toiselle sitä ei ole suotu pätkän vertaa...) ja että se oppii asiat parilla toistolla (huomattu on ja se ei aina tee kouluttamisesta kovin helppoa).


Muutamia keskeisiä huomioita:
- olennaista hyppytekniikkaharjoitteissa ei ole hypyn korkeus. Taolle sopiva hyppykorkeus on 15-20cm. Hyppyharjoitteiden avulla pyritään opettamaan koira pois kompensaatiomekanismien käytöstä (esim. niskalla itsensä ylös heittäen), ei vahvistaa niitä.
- joka toiston välissä (paitsi perushyppysarjalla ei vältätmätöntä) kannattaa tehdä yksi muutos (ja vain yksi muutos kerrallaan), jotta koira ei rutinoidu tiettyyn este-etäisyyteen tai korkeuteen vaan oppii aktiivisesti arvioimaan hypyn korkeutta ja etäisyyttä. (Sama pätee myös ratatreeniin, eli ei kannata laittaa kaikkia esteitä vakiokorkeudelle) Eli joko muutetaan esteväliä tai estekorkeutta.
- koira asetetaan istuma-asentoon lähelle ensimmäistä hyppyä (4 jalkaa), mikä ohjaa sitä siirtämään painoaan takajaloilleen (mikä on näiden hyppyharjoitteiden tavoite, että koira oppii siirtämään hypyssä painon takajaloilleen joista löytyy varsinainen ponnistusvoima)
- lelu laitetaan lähelle viimeistä estettä, jos on tavoitteena että koira kokoaa itseään hyppyjen välissä (esim. jos estevälit vakiot, 5-6 jalkaa) tai muutaman metrin päähän viimeisestä esteestä, jos on tavoitteena että koira venyttää laukka-askeliaan
- pitäisi katsella huomattavan paljon enemmän koirien hyppyjä, jotta oma silmä kehittyisi. Uskomatonta, kuinka Vappu näki pienenpieniä asioita, joita en itse ollut havainnut lainkaan. Olen kyllä nyt Bensonin agilityuran loppumisen jälkeen vältellyt agilityn katsomista, mutta nyt taas kentän laidalle tai videoiden kautta seuraamaan koirien menoa. :)

Suurin työ joka Taon kanssa on hyppytekniikan osalta edessä, on vartalonhallinnan ja koordinaation opettelu. Taon ollessa näin isokokoinen ja honkkeli, vie tämä luonnollisesti enemmän aikaa kuin tiiviimmältä vastaavanikäiseltä. Saatiin Vapulta ohjeeksi treenata Taon kanssa takatassutargettia ja tämän treenaus aloitettiin heti sunnuntaina. Ei mennyt kovin kauaa, kun Tao oppi laittamaan takatassunsa Bensonin jumppatyynyn päälle (puudeli mökötti sivummalla paikkakäskyn kun tätä treenattiin). Eilen jatkettiin harjoittelua naksutellen, lisäksi pyysin Taoa pyörimään ison lattiatyynyn päällä. Meidän pitäisi myös opettaa peruuttaminen uusiksi niin, että Tao pitäisi päänsä alhaalla, nyt se peruuttaa pää liian ylhäällä. Lenkillä kaveri juoksee suurimman osan ajasta metsän vaihtelevassa maastossa, Tao ei paljon tallatulla uralla juokse. Usein sillä on myös kipakka puudeli perässä tavoittelemassa sen häntää suuhunsa, koirat juoksevatkin kovaa kyytiä puiden välistä pujotellen ja ihailen niitä käännöksiä kovista vauhdeista, joita Tao tekee. Mahtavaa treeniä niin ketteryydelle kuin lihaskunnollekin.

Vappu totesi että Tao näyttää visuaalisesti vähän siltä sun tältä, koska se on vielä niin pitkäkoipinen, lyhytkarvainen, keskeneräinen ja laiha. Ensi tapaamisella se on jo jotain aivan muuta varmasti! :)

Eilen illalla oltiin TamSK:n tokon tavoitteellisten treeneissä, päästiin mukaan porukkaan mukavaan. :) Taon kanssa otin alkuun seuruuta, ihan pienesti aukeaa välillä takaosa ulospäin mutta paikka on hyvä. Tässä vaan palkkausta ulkokautta, näin kuinka Marika pyöräytti palkan omalle koiralleen ja taidanpa ruveta tekemään samanlailla. Kulmissa käytti takaosaansa hyvin vaikkei ollut namikättä apuna. Pyysin muilta vinkkiä omaan vasempaan käteen, että missä mun kannattaisi sitä pitää. Ei ole ihan helppoa löytää vasemmalle kädelle luonnollista kohtaa, kun vieressä tassutteleva hujoppi on aikas iso. Tao ei nyt ottanut yhtään häiriötä vasemmasta kädestäni, joten uskalsin ruveta pitämään sitä lähempänä Taoa ja käteni näytti kuulemma olevan ihan luontevan näköisesti.

Otettiin yksi vauhtinouto vieraalla lainakapulalla, mikä olikin superhyvä juttu koska se oli mun treenikapulaa isompi ja oudonhajuinen Taon mielestä. Tao oli taas aivan intoa piukassa kapulalle menossa, mutta sitä pitikin sitten hetki nuuskia ennenkuin otti sen suuhun. Mun pitäisi varmaan opettaa Tao irrottamaan kapulasta jes-merkillä, jotta saisin palautuksissa sen vaihtamaan noutokapulan leluun? Nyt noutokapula on jo itsessään niin hieno juttu että on vaikeaa palkata siitä. Ehkä nami voisi olla tässä välivaiheena leluun siirryttäessä.

Otettiin myös luoksetuloa. Marikan mukaan Tao näyttää juostessaan siltä, että se koko ajan odottaisi että siltä pyydetään jotain. Tehtiin niin että Marika piti pennusta kiinni, mä juoksin riekkuen 15-20m päähän, käännyin ja olin hetken aikaa virallisessa asennossa kutsuen Taoa, kun pentu oli lähtenyt liikkeelle käännyin ja lähdin juoksemaan poispäin karkuun lelun kanssa. Taon saavuttaessa mut kovasti kehua ja leikkimistä palkaksi. Nyt ymmärrän, että mun täytyy vain rakentaa Taolle uusi mielentila luoksetuloon, eli että sillä olisi hirveä kiire mun luokse. Jääviä ja luoksetulon stoppeja treenataan vähän eri yhteyksissä ja pidän rintamasuuntani Taoon nähden joko vinottain tai poispäin.

Paikkamakuu ja -istuminen tehtiin rivissä. Tao kummassakin pysyi varmasti paikoillaan, mutta katseli kovasti ympärilleen ja paikkamakuussa haisteli maata. Nyt treenataan seuraavat kaksi viikkoa erittäin aktiivisesti pään maassapitoa lisäten suoritukseen kestoa. Tätä varmemmaksi ja vasta sitten jatketaan yhteistreenejä muiden kanssa.

Tämän viikon treenattavat asiat ovat:
- vauhdikkaan mielentilan luominen luoksetuloon (pois kaikki ajatukset luoksetulon stopeista yms)
- takatassujen laittaminen erilaisille kohteille
- pään maassa pitämisen keston lisääminen (kesto nyt 10s, tavoite nyt 1min)

Nyt täytyy lopettaa ja lähteä rapsuttelemaan poikia. Tao on ollut tunnin metsälenkillä ja teki tämän jälkeen Henkan kanssa 5km juoksulenkin, nyt sillä on ihan hirveä hellyydenpuuska meitä ihmisiä kohtaan, mahdoton kakara. Yli puolet pissoista tapahtuu jo niin, että takajalka nousee, välillä niinkin uhkaavasti että pelkään pennun kaatuvan. :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti