maanantai 25. maaliskuuta 2013

25/3 Vapaapäivänä.

Vapaapäivät on niitä päiviä, joille helposti tulee asetettua yhtä sun toista suoritustavoitetta. Sitten sitä huomaa iltapäivällä, ettei ole saanut puoliakaan valmiiksi ja löytää itsensä netistä tai tekemästä jotain ihan turhaa. Mutta siksi kai sellaisia päiviä vapaiksi kutsutaankin, ettei silloin ehkä olla niin kehittäviä.

Mä hommasin aikoinaan villakoiran, ettei siitä lähtis karvoja. Trimmaaminen muutaman viikon välein ei tuntunut kovin pahalta hommalta. No, siihen tuli lisäksi harjaaminen viikoittain, koska puudelin karvanlaatu on niin pehmeä ja takkuuntuva. Ei sekään mahdottomalta tuntunut kun karvoja ei edelleenkään irronnut. Sitten hankin bordersgollien, koska en halunnut enää yhtään trimmattavaa rotua, oli siinä pari muutakin tekijää kyllä vaikuttamassa. No nyt on joka paikka täynnä koirankarvoja ja villakoiran turkki on takussa ja tarvisi trimmata. Että miten tässä näin kävi?

Imuroimista suunnitellessani, monen asian summana (niinkuin asiat naisilla usein tahtovat kehkeytyä) päädyin youtubeen kuuntelemaan suden ulvontaa. Taokin kuunteli sitä ja oli tätä mieltä:


Hinkattiin Taon kanssa aamulla i-s-vaihtoja, joita en oo tehnyt kuin muutaman kerran kuukausia sitten, ollaan tehty vaan i-m tai s-m -vaihtoja. Takatassut liikkui kovasti. Välillä pysyivät paikallaan, ja oli kivasti ajatusta taaksepäin. Tehtiin myös kapulan pitoja edessä istuen, mä istuin sohvan reunalla ja Tao siinä jalkojen välissä, tunnarikapula suussa, kehuin rauhallisesti ja puutuin jos leuat kävi. Otti itse suuhun ja puruote pääsääntöisesti vakaa ja napakka. Ajattelin et jos työstäis tän loppuasennon tosi vahvaksi ja opettaisi takaperin ketjuttamalla, siihen seuraksi vauhtinoudolla kapulahulluutta. Aluksi vaan pitoja edessä, sitten maastanostoja, sitten pienen matkan päästä eteen jne. Kahtotaan :) Seuruussa edisti - tein äkkipysähdyksen. Muutaman tällaisen jälkeen edistäminen väheni huomattavasti. Oon tyytyväinen kun Tao ei paina, mutta sillä on paha tapa kietoa päätään mun jalan eteen. Vasemmalle ja taakse palkkauksista tähän toivottavasti apu.

Puudelin kanssa tein miljoonannen kerran päätöksen, että unohdan tokon sen kanssa. Kaukot vaatis niin paljon työtä, ja kun ne vaatii sitä Taonkin kohdalla niin ei mulla taida hermot riittää treenata molempia. Sen sijaan opetan Bensonista mun pikku kodinhoitoapulaisen! Tänään opeteltiin maassa olevan sukan nostamista pyykinpesukoneeseen. Pumpuli oppi sukka-käskyllä nostamaan sukan maasta ja pitämään sitä suussa, ja kone-käskyllä työntämään päänsä pyykinpesukoneen sisään. Saatiin jo yksi sellainen kerta, jossa hän nosti sukan pyykinpesukoneen suuaukolle. Vielä ei tullut ihan sitä läpimurtoa ja pieni villaeläin alkoi väsyä kun piti miettiä niin kovasti. Treenilöt jatkuu... :) Samalla opin itse opettamaan koiraa, kun pitää miettiä miten liike pilkotaan osiin. Sukkien nostaminen pesukoneeseen on villakoiralle ihan yhtä hankalaa kuin murrosikäiselle pojalle! :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti