Männä viikko ollaan vaan tehty vireennostatusta ja treenattu avoimen liikkeitä osissa. Kokeenomaista settiä ei tehty kuin eilenillalla. Luoksetulon stopin opettelu aloitettiin sunnuntaina, tähän asti kun haasteena on ollut saada toi peura luokse riittävän kovaa vauhtia edes suorassa luoksetulossa. Ekan kerran kaukoja tehtiin kokeenomaisesti viikko sitten perjantaina tokon valkkuryhmän karsinnassa.
Tänään päätavoite olikin tehdä yhdessä kisasuoritus, hyvällä rennolla mielellä, koomailematta vaikka tulisikin epäonnistumisia. Paikkamakuihin mennessä Tao oli vähän epävarman oloinen ja vältteli katsekontaktiani. Kuiskasin sille rivissä "putkeen", ja sain sitä nostatettua ja Tao meni napakasti maahan käskyn saadessaan. Enpä olisi villakoiran kanssa voinut kuvitellakaan nostattavani sitä ennen paikkamakuita, mutta Taolla kyllä pää kestää. :) Itse paikkamakuussa ei ollut mitään ongelmaa, oli kuulemma maannut rennossa mielentilassa vaikka viereinen koira oli vinkunut koko ajan. Kehästä poistuttaessa Tao oli jo rento, mutta kyllä mua jännitti yksilöliikkeitä odotellessa että miten estän sitä ahdistumasta suorituksemme aikana. Otin sen autosta muutama minuutti ennen meidän vuoroa, virittelin vähän kauempana ja kun tuli meidän vuoro, melkein juoksin kentän laidalle. Tao ei edes tajunnut että me mentiin kehään. Tao oli kehässä rennolla asenteella, mutta silti palkkasin sitä niin vauhdikkaasti kuin kehtasin, koska pelkäsin että se kuitenkin alkaisi ahdistua koska vaikka se ei ahdistuisi kuin vähän, niin se näkyy hidastumisena ja tekemisestä katoaa rentous ja näyttävyys. Tao oli oikein kivalla mielellä ja päästiin tavoitteeseen, mä sain sen palkattua hyvin liikkeiden välissä (ehkä ylemmissä luokissa täytyy palkata vähän hillitymmin...) eikä välitetty pienistä epäonnistumista, menköön ne kokemattomuuden piikkiin. Tästä on hyvä jatkaa, ette usko kuinka hyvältä tuntuu, että henkisesti pystyttiin tekemään kaikki luokan liikkeet alusta loppuun asti kivalla asenteella! Ilman että olisin itse pilannut koiran mielentilaa..! :) Nyt kun Taon vire on alkanut olla koko ajan parempi, täytyy ruveta ottamaan kisanomaisia treenejä viikoittain. Tähän asti on vaan rakennettu mielentilaa. Mutta mihinkäs tässä on ollut kiire. :)
On hyvä mieli. :) Saatiin 1-tulos, menolippu voivoi-luokkaan, 4. sija ja joukkueemme tuli piirinmestaruuksissa toiseksi. Upeasti meni myös tutuilla treenikavereilla, onnea vaan kaikille!!!
Tässä on tämän päivän suoritus videolla. Luoksarista tuli muistaakseni 7, kaukoista 6, loput oli ysejä ja kymppejä.
Kuva: Tiia Sihvonen |
Kuva: Tiia Sihvonen |
Kuva: Tiia Sihvonen |
Kehästä poistumassa, Kuva: Tiia Sihvonen |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti