Syksyä

Uhhuh, syksy on tullut flunssineen ja kiireineen ja blogin päivitys on jäänyt vähemmälle.

Pieni tilannekartoitus että missä mennään,

Tao on agilityssa syttynyt lajiin. Ulkopuolisten silmin meidän meno on "herkän näköistä" ja että Taon kokemattomuuden huomaa siitä ettei se vielä anna anteeksi, jos teen ohjausvirheen. Oma olo on hidas ja tyhmä. Ja aina myöhässä. Tao harppoo sellaisilla 3m askelilla. Tottelee nöyrästi, lukee rintamasuuntaa ja menee sinne minne osoitan. Koiraa ei voi kyllä syyttää yhdestäkään virheestä, joka radalla tulee. Jos (kun) olen myöhässä, niin Tao lukee rataa ja tekee omat johtopäätökset. Tällä hetkellä on vähän epäuskoinen olo sen suhteen, että pystytäänkö me koskaan tekemään enemmän kuin kolme estettä putkeen. Mutta on se aikas makea epeli, silmät säihkyen juoksee radalla, irtoaa ja suorittaa esteet ties kuinka kaukaa. Olen harjoitellut (ja jatkan harjoittelua!) kädetöntä ohjausta, ja siinä tuntuu olevan keino jolla saadaan yhteisymmärrys ja jopa pientä flow:n tunnetta hetkittäin. Keskityn pitämään hartiani ja käteni vähäeleisinä, tässä on vielä petrattavaa kovasti. Meno on välillä kuin Huittisten seurahuoneella Macarenan soidessa. Ja liikkua pitäisi, yhtään ei saisi jäädä varmistelemaan, jos ei halua olla toivottoman myöhässä seuraavalla esteellä. Samaan aikaan tietenkin pitäisi muistaa radan jatko ja edetä suunnitelman mukaisesti. Viime perjantaina suunnitelmaan tuli pieni muutos, kun kompuroin päin hyppyestettä. Hyvät naurut sai siinä niin tunnin vetäjä kuin itse kartturikin, ja ehkäpä sivustaseuraajatkin. Työn alla on myös merkkauksen opettaminen, esim. ihmisnuolessa ja pakkovalssissa että voisin merkata ja sitten edetä ja koira silti suorittaisi esteen sen merkkauksen mukaisesti. Pujotteluun on tullut kovasti varmuutta. A:n ylösnousukontaktit pitäisi ottaa työn alle. Näin muutaman asian mainitakseni.

Oltiin ProCaniksen ja omatoimitreenien lisäksi Savolaisen Annan opissa ja seuraavana päivänä Vuorelan Lotan koulutuksessa. Jännitti miten muistaisin 29-esteisen radan, mutta ihmeesti sen sitten muisti. Lotta kehui että Taolla on ikäisekseen (ja kokoisekseen?) kehonhallinta tosi hyvä. Niin me takuttiin rataa pienissä erissä läpi. Erityisen hauska kohta oli sellainen, jossa kepeiltä tehtiin poispäinkääntö ja lähdettiin palaamaan takaisinpäin leijeröiden keppien takaa koira putkeen. Putken jälkeen koira hyppäsi esteen, joka ohjattiin leijeröiden toisen putken takaa. Peura irtosi tämmöiseen helposti. Jonkinnäköistä ymmärrystä tuli persjättöihin, tuntuivat hyviltä kun tehtiin kolmella vierekkäisellä esteellä radan yhdessä kohtaa. Video kuitenkin puhuu omaa armotonta kieltään että tein jokaisen persjätön puolen vaihdon liian myöhään. Takaaleikkauksessa pitää muistaa kääntää omaa rintamasuuntaa alastulokontaktille.

Tokossa on välillä alamäkiä, välillä ylämäkiä. Yhtään en saisi Taon kanssa ottaa painetta enkä stressiä, se kyllä vaistoaa sen heti. Tämän syksyn tavoitteena lisätä koiran itsevarmuutta ja olla itse ahdistumatta siitä, jos Tao ahdistuu. Tao tekee niin kivaa tokoa toisinaan, ollessaan hyvässä vireessä! Miten se vire voikin vaihdella niin kovasti. Sitä en osaa vieläkään säädellä riittävästi.

Meillä alkoi maanantaina tokoilut tamskin tavoitteellisten ryhmässä uudella kokoonpanolla, aivan huippuporukka taas kasassa! Kyllä kelpaa tässä seurassa taas treenailla. Lisäksi ollaan satunnaisesti treenattu tokorinkiläisten kanssa. Luoksaria ollaan tehty suorana, olen vapauttanut sen jalkojen välistä putkeen. Leluakin olen käyttänyt, en taas muistanut että ei pitänyt. Brandelin koulutuksessa ajattelin kysyä tähän liikkeeseen neuvoa. Vauhti ja asenne eivät vieläkään ole sellaiset kuin toivon, ja mietin pystynkö koskaan liittämään tähän liikkeeseen kokeenomaista harjoittelua. Kaukoja ollaan tehty ties missä, ja niitä on nyt hinkattu niin että ahdistus on alkanut pikkuhiljaa väistyä suoritusvarmuuden alle. Seisomasta istumaan on vielä työn alla, siinä välillä liikuttaa takajalkojaan. Tunnarissa oli yhdessä treenissä ahdistuminen syystä x, mutta se tuntuu jääneen vain kertaluontoiseksi. Kun toiset laskevat koiransa virettä tunnarille, niin minä nostatan sitä. Kukin tavallaan. Seuruussa on tullut oivalluksia, jotka sittemmin ovat useimmin osoittautuneet lyhytaikaisiksi iloiksi. Ongelmana siis poikittaminen. Nyt hyvältä vaikuttaisi namiavusteisesti päänasennon muuttaminen ryhdikkäämmäksi ja taaemmas. Noutokapulat, niin metalliset kuin puiset, ovat tosi jees. Välillä iskee kapulaan näyttävästi, välillä flänkkää mennessä tai tekee hitaasti. Ruutuunlähetys menee aika mukavasti. Mitäs muuta. Pienin askelin edetään, tavoitteena ilon kautta tavoitteisiin. :-)

Jäljenkin kävin tekemässä pitkästä aikaa, olin jotenkin ihan paskoin odotuksin mutta Tao jäljestikin tosi tarkasti joka askelen ja löysi 7/8 keppiä. Selvitti ihan leikitellen kaikki pikkujipot jotka sille olin järjestänyt. Keppi-ilmaisua tuntuu auttavan se, että leikitän Taoa kepillä jonka se on juuri löytänyt.

Benson sai neljän kerran Cartophen-kuurin viikon välein ja tuntuu hyötyneen, venyttelee takajalkojaan paremmin ja on kovasti iloinen ja touhukas. Se on sellainen meidän pieni silmäterä! Benson on saanut itsetunnonkohotusta, kun se välillä murisee sohvalta (leluaan puolustaen) Taolle, ja Tao väistää sitä ihan luimussa. No, kyllä ruokakupilla marssijärjestys on hieman toinen, siinä pienempi väistää isompaa, jos kyseessä on isomman ruoat. Toisen ruokia ei tietenkään varasta.

Bensonin kanssakin olen tokoillut. Ei siihen voi mitään tavoitteita ladata ja homma onkin enemmän aivojumppaa ja virkistystä pikkubuudelille. Toinen niin mielellään yrittää, mutta monesti menee hieman syteen ja saveen koko touhu. Bensonkin sai tehdä jäljen, ja oli sitä mieltä että vauhti korvaa tarkkuuden. Opetin Bensonille pikkutempun, lyömään yläfemmaa. Naksutinkoulutus tuntuu olevan tämän kaverin juttu.

Syksy on tullut, käärmeet luikerrelleet toivottavasti omiin koloihinsa ja lähimetsässä on aivan ihana tallustella. Olen ollut pienessä flunssassa töissä, ja voimat on olleet ihan loppu. Metsässä ollaan vaelleltu vailla päämäärää. Taolla kyllä tuntuu olevan päämäärä, joka on kaikkien isompien kivien päälle kiipeäminen. Siellä se tönöttää niin kauan että huomaan sen, ja hyppää sitten alas ja etsii toisen kiven. Tao juoksee varmaan viisinkertaisesti saman lenkin, joka me Bensonin kanssa kävellään. Pitäisi joskus viritellä sille matkanmittaus valjaisiin.